Tämmöistä kiusaamista tällä kertaa!

Minulla on yksi iso siivouskohde, jossa siivoan useamman kerran viikossa. Joulun aikaan sieltä sanottiin minulle, että kohde on kiinni 24.12-7.1. Uskoin tämän, ja en siivonnut siellä tuona aikana. Nyt kuitenkin siivouskohteen johtaja soitti työnjohtajalleni, ja valitti vihaisena, kun ei ole siivottu tuona aikana.. Aina siivojia kiusataan jotenkin, käsittämätönta!
131487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kannattaa varmistaa aina omalta esimieheltä kohteen toiminnassa olo, koska hän on työnantajasi, ei asiakas. Todella kurjaa jos näin on asiakas valehdellut, mutta vastuu tässä tilanteessa on viime kädessä ollut sinulla.

Äänestä

Onko kyseinen valittaja työnantajasi edustaja jolla oli toimivaltuudet sanoa mitä, missä ja milloin siivotaan? Niinkuin edellinenkin sanoi jo, niin lähin esimies on se joka sanooa mitä teet, missä ja milloin. Itse toimitusjohtakaan ei voi tulla sanoo sulle mitään.

Äänestä
  • Sivullisena laitan lusikkani tähänkin soppaan, vaikkapa vinkkinä vähemmän työkokemusta omaaville siivousalalla työskenteleville. En ole alalla itse, mutta työpaikallani tietenkin siivotaan. Vuosien mittaan on käytetty useamman firman palveluita.

    Työyhteisössä on pari rouvaa, joiden harrastuksena on työpaikkakiusaaminen. Tilanteen suomien mahdollisuuksien mukaan he mollaavat myös asiakkaita ja kaikkia toimijoita, joita työpaikalla vilisee. Myös siivooja saa osansa kiusaajatanttojen tempuista. Voisin hyvin kuvitella, että ap:n kuvaama harhaanjohtaminen olisi voinut tapahtua meilläkin. Siivoojan tekemisiä ja aikatauluja kytätään. Heitä jopa testataan. Työn jälkiä kuvataa ja sähköpostia lähetetään esimiehille. Fiksumpien työkavereiden kanssa meillä onkin tapana vinkata uusille siivoojille näistä tyypeistä.

    Siivouskohteenne pirut voivat soveltavat teihin aivan samoja keinoja kuin työkavereihinsa. Kokeneet siivojat ovat tästä tietoisia, mutta uudemmat ovat joskus todella ongelmissa. Heitä ei välttämättä ole perehdytetty kunolla edes työhönsä ja sitten vielä ovat ämmät niskassa. Kannattaa huomioida, että on kieroutuneita ihmisiä voi löytyä mistä vain, he aiheuttavat toisille vaikeuksia, koska se on heidän tapansa elää.

    Äänestä

  • vinkki vinkki kirjoitti:

    Sivullisena laitan lusikkani tähänkin soppaan, vaikkapa vinkkinä vähemmän työkokemusta omaaville siivousalalla työskenteleville. En ole alalla itse, mutta työpaikallani tietenkin siivotaan. Vuosien mittaan on käytetty useamman firman palveluita.

    Työyhteisössä on pari rouvaa, joiden harrastuksena on työpaikkakiusaaminen. Tilanteen suomien mahdollisuuksien mukaan he mollaavat myös asiakkaita ja kaikkia toimijoita, joita työpaikalla vilisee. Myös siivooja saa osansa kiusaajatanttojen tempuista. Voisin hyvin kuvitella, että ap:n kuvaama harhaanjohtaminen olisi voinut tapahtua meilläkin. Siivoojan tekemisiä ja aikatauluja kytätään. Heitä jopa testataan. Työn jälkiä kuvataa ja sähköpostia lähetetään esimiehille. Fiksumpien työkavereiden kanssa meillä onkin tapana vinkata uusille siivoojille näistä tyypeistä.

    Siivouskohteenne pirut voivat soveltavat teihin aivan samoja keinoja kuin työkavereihinsa. Kokeneet siivojat ovat tästä tietoisia, mutta uudemmat ovat joskus todella ongelmissa. Heitä ei välttämättä ole perehdytetty kunolla edes työhönsä ja sitten vielä ovat ämmät niskassa. Kannattaa huomioida, että on kieroutuneita ihmisiä voi löytyä mistä vain, he aiheuttavat toisille vaikeuksia, koska se on heidän tapansa elää.

    "Fiksumpien työkavereiden kanssa meillä onkin tapana vinkata uusille siivoojille näistä tyypeistä."
    En oikein osaa pitää toimintaanne fiksuna. Fiksuja olisitte, jos pystyisitte omassa työyhteisössänne saada niiden "parin rouvan" käytöksen muuttumaan. Työpaikkakiusaamista ei tule hyväksyä, ja nyt te näytätte toiminnallanne kiusaamisen olevan hyväksyttyä.

    Äänestä

  • Ei kiusaamiselle!! kirjoitti:

    Ei kiusaajaa saa lopettamaan.

    No yhdellä tavalla saa, se on se kun antaa sille kunnolla turpaan mutta siinä on omat ongelmansa.

    Äänestä

Et kai nostanut tuon siivouksesta työtunteja?

Äänestä

Vaikka kohde olisi kiinni esim. asiakkaille, saattaa siellä silti olla talon henkilökuntaa töissä.
Minun mielestäni kohteen pitäisi ilmoittaa siivoojan esimiehelle, mikäli siivousta ei tarvita.
Monissa kohteissa on siivouksen yhdyshenkilö, joka antaa kohteen siivouksesta siivoojalle tai esimiehelle tietoja.

Äänestä

Jos se on kohde on ollut kiinni koko tuon ajan,eikä siellä ole ollut toimintaa, kait kävit siivoamassa sen 23.12 puhtaaksi?

Äänestä

Onkohan tuossa nyt mitenkään kyse kiusaamisesta? Minä luokittelisin informaatiokatkokseksi tai väärinymmärrykseksi.

Kerrot, että sinulle sanottiin, mutta et määritellyt kuka sanoi. Ehkä hieman vikaa löytyy myös omasta informaationvastaanottokyvystäsi tai lähdekritiikin puutteesta.

Äänestä

" Aina siivojia kiusataan jotenkin"

Oikeesti vai? Minä en työssäni ole tuota kyllä havainnut ollenkaan! Oikeastaan päinvastoin. Työskentelen koulussa ja opettajat yleensä kyllä edellyttävät, että oppilaat esimerkiksi siivoavat itse sotkunsa.

Vaikea kuvitella, että sen enempää siistijät kuin mikään muukaan ammattikunta olisi yleisesti kiusaamisen kohteena - opettajia ehkä lukuunottamatta.

Äänestä
  • Olet onnellinen. Et näköjään tiedä mikä on todellisuus julmassa ulkomaailmassa

    Äänestä

No todellakin onnellinen on se, joka ei ole koskaan siivoojien kiusamista/kyykkyttämistä/hieman vajakkeina pitämistä/naureskelua havainnut. Hyvä niin!

Aloituksessa kyllä ihmetyttää se, että eikö asiasta tosiaan ole ollut puhetta esimiehen kanssa? Itse ainakin aina kysyin esimieheltä, että mitä siivousajalle tehdään jos kohde on kiinni. Eli teenkö jonkinlaista perussiivousta tai muuten huolellisempaa työtä vai käytänkö ajan jossain muussa kohteessa. Myös silloin kun kohde oli pieni, ja aloituksessa puhutaan vieläpä isosta kohteesta.

Ja mitä tuohon fiksun sivullisen kommenttiin tulee, niin kovin fiksuna en pidä minäkään tuollaista selän takana varoittelua. Miten se sitä siivoojaa auttaa, että hänelle kuiskitaan, että Pirkko ja Sirkka sitten kyttää ja valittaa? Siten, että hän tuntee tarvetta Pirkon ja Sirkan edessä esittää huolellista, vaikka oikeasti olisi kiire ja tuskanhiki? Reilumpaa ja suoraselkäisempää olisi hoitaa asia kuntoon siellä oman työyhteisön sisällä, joko suoraan näille kiusaajille puhuen tai sitten esimiehen kautta. Siivooja kuitenkin usein on tuollaisen toiminnan edessä aika heikoilla ja itse ainakin toivon nykyisessä työssäni osaavani ja uskaltavani tarvittaessa heitä puolustaa.

Äänestä

Työnantajasi on firma joka maksaa palkkasi, ei asiakas. Ensi kerralla muistat varmasti tämän ja ymmärrät sopia työn tekemisestä esimiehesi kanssa. Jos ei sinulla ole valtuuksia tehdä sopimuksia, asian pitäisi olla selvä.

Ikävää että näin kävi, mutta muista että työstäsi määrää aina esimies, ei asiakas!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

siivoojatyttö kirjoitti:

Minulla on yksi iso siivouskohde, jossa siivoan useamman kerran viikossa. Joulun aikaan sieltä sanottiin minulle, että kohde on kiinni 24.12-7.1. Uskoin tämän, ja en siivonnut siellä tuona aikana. Nyt kuitenkin siivouskohteen johtaja soitti työnjohtajalleni, ja valitti vihaisena, kun ei ole siivottu tuona aikana.. Aina siivojia kiusataan jotenkin, käsittämätönta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu