Miten on mahdollista, että jos rakastaa jotain, voi suin päin yrittää sotkea koko tämän rakkauden kohteen tämänhetkisen elämän ja sen rakenteet? Rakkausko muka antaa oikeuden ajaa toisen elämän kaaokseen,epätoivoon ja jonkun myös suruun ja ahdinkoon...Hetkinen!
Eikö sana rakkaus enää pidä sisällään sitä, että haluaa rakkauden kohteelle kaikkea mahdollista hyvää? Ainakaan minä en pysty ajattelemaan, että minä olisin se hyvä, parempi, kuin pitkään jatkunut parisuhde mahdollisine lapsineen ja muine kuvioineen.
Ei se ole rakkautta, että ottaa toisen oman. Se on rakkautta, että kunnioittaa toista siinä missä tämä on, rakastaa sitä ihmistä ja toimii hänen hyväkseen niin kuin vain voi. Joskus se vaatii itsensä kieltämistä, mutta mikä hyvä ei jotain maksaisi?!
Eikö sana rakkaus enää pidä sisällään sitä, että haluaa rakkauden kohteelle kaikkea mahdollista hyvää? Ainakaan minä en pysty ajattelemaan, että minä olisin se hyvä, parempi, kuin pitkään jatkunut parisuhde mahdollisine lapsineen ja muine kuvioineen.
Ei se ole rakkautta, että ottaa toisen oman. Se on rakkautta, että kunnioittaa toista siinä missä tämä on, rakastaa sitä ihmistä ja toimii hänen hyväkseen niin kuin vain voi. Joskus se vaatii itsensä kieltämistä, mutta mikä hyvä ei jotain maksaisi?!
Vastaukset 6
Vanhimmat
En ikinä voisi rikkoa mitään hänen elämästään
Kyllä ihmiset ovat hyvin itsekkäitä. Ihastuessaan kulkevat kuin norsut posliinikaupassa. Aiheuttavat toisille surua ja tuskaa joko ajattelemattomuutaan tai kepposia tehden.
Rakkaus kunnioitaa toisen elämää, olkoon se sitten millainen tahansa. Perheellinen tai perheetön, ilman lapsia tai lasten kera, sinkku, yh, etc. Jokaisella on omat kuvionsa, niitä tulee kunnioittaa, JOKAISEN.
Totta turiset. Tietääkö rakkauden kohteesi sinun rakkaudestasi?
Ei kai rakkaudesta voi edes puhua, jos toista ei tunne eikä luota? Kirjoitin avauksen, koska minua rasittaa suunnattomasti rakkaus-sanan käyttö monissa aivan mahdottomissa asiayhteyksissä... En ole täydellinen ihmisenä, enkä siksi voi toisia osoitella sormella, mutta haluan aina itse, että minua ja valintojani kunnioitetaan. Se on siis vähintä, mitä osoitan toiselle.
sinun vuoksesi.en riko avioliitoasi.et tee aviorikosta mun kanssani,siis,petä vaimoasi..
ei,ei,ei mitään näistä!
mutta.yhtä vain pyydän.kerro mulle:rakastitko mua?jos mä kerran pystyn olla kaikkea vailla,siis kaikkea nautintoa sinun kanssasi,tarkoitan.
niin voitko antaa mulle sen lohdutuksen että tämä ei ole ollut yksipuolista..
mut jos et voi,niin on kai se kestetävä..
ja tiedä se et kuitenkin joka ilta mä sua hiplaan salaa,haaveissani.
ja sinäkin hiplaat mua,tietty vain mun haaveissani.
Olen sun kanssa täysin samaa mieltä. Ei paljon paremmin vois sanoa tota.
Mun mielestäni jos oikeasti on johonkin rakastunut, niin kaikki viimenen mitä sillon haluaa on se, että satuttas sitä sotkemalla sen elämän ja mahdollisen seurustelun vain sen takia, että itse on rakastunu ja haluis olla sen kanssa.. Tollasta ei halua tehdä. Jos oikeesti välittää jostain, niin se on paljon tärkeempi että sillä on kaikki hyvin, kuin se miltä itsestä tuntuu. Mä en ikinä vois rikkoa sellasen elämää, josta välitän. Mitä sillä toisen elämän sekotamalla muka edes saavuttas ?
Helppoa se noin ajatteleminen ei todellakaan ole, mä tiedän sen kokemuksesta. Tuntuu kamalalta kun ei voi tehdä mitään, eikä voi näyttää tunteitaan avoimesti eikä voi jakaa niitä sen kaa johon on rakastunu. Mut vielä pahempi olis jos tuntus että olis onnistunu vaan sotkemaan toisen elämän, vaikkei sitä olis tarkottanu.
Mä tiwedän kokemuksesta millasta toi on.. Mä en ole koskaan ollu silleen rakastunu keneenkään muuhun kuin yhteen tyttöön, joka opiskeli mun kanssa ja samalla luokalla ja jonka mä en eka tienny olevan varattu.. Mä kerroin kyllä sille miltä musta tuntu, mutta kun kulin sen olevan varattu ni sanoin sille myös etten ikinä sotkis sen seurustelua jne, sitä mä en halunnu.
Nyt kun ei olle edes kirjoteltu sähköpostia kesän 2001 jälkeen, niin on ollu vähän helpompi alkaa jatkaa omaa elämää, mutta vielä nyklyäänkin aina välillä ikävä ja amsennus tahtonu yllättää. Varsinkin tänä jouluna ollu tunteet aika pinnassa pitkästä aikaa ja suorastaan ahdistunu olo. Siis kun tuntunu, että olis kiva vaikka vaan kuulla miten sillä menny.. Mutta kun mä tiedän, että se on varattu niin kai sitä on vaan parempi ettei edes kirjota tai jotain. Antaa senkin jatkaa elämäänsä...
Mä en yleensä ole hirveesti lukenu näitä keskustelualueita, mutta jotenkin toi oma olo sai mut lueskeleen näitä ja törmäsin tänkin ketjun alkuperäseen viestiin.