Luottamus puuttuu

Yhden miehen nainen

Olen ollut mieheni kanssa melkein 2vuotta yhdessä ja yli puolivuotta kihloissa, silti en vieläkään täysin pysty luottamaan häneen. Edellisessä suhteessaan hän petti, minkä kerkesi. Meidänkin suhteemme alussa hän oli aina baarissa jos jonkin typyn kimpussa ja jopa ystäväni uudenvuoden pippaloissa hän yritti kahta ystävääni yhtä aikaa, vaikka itse olin läsnä. Tuolloin pistin tuoreen suhteemme poikki, mutta noin viikon päästä tapahtuneesta palasimme yhteen. Siitä lähtien hän ei ole edes katsonut muita naisia, sillä tiedän että hän haluaa ja rakstaa palavasti vain ja ainoastaan minua. Hän on kasvanut suhteemme alkuajoista paljon ja hän on myös jaksanut katua tekojaan. Silti vielä 2 vuoden jälkeenkään en luota häneeen ja se rasittaa suhdettamme pahasti.
Mieheni on tällä hetkellä intissä ja pääsee sieltä tammikuussa, jolloin he lähtevät inttijätkien kanssa tj-risteilylle. Meillä on jo kuukauden päivät ollut hirveät tappelut asiasta, koska en halua päästää häntä laivalle ilman minua. Mielikuvitukseni saa minut hulluksi, jos jään yksin kotiin kun hän lähtee juhlimaan. Mikä neuvoksi???

8

2013

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jorkki

      Vakavasti tuota juttua...Äijäsi menee jos on mennäkseen ja sille ei vaan voi toinen mitään...Toista ihmistä ei nääs voi koskaan omistaa. Se täytyy pitää mielessä.

    • rakastunu_88

      jos se on sulle uskollinen niin sinun pitää uskoa häntä..:) eli siis anna hänen mennä risteilylle. nimittäin luulen ettei se jätkä enää petä jos on kerta katunut tekojaa ja ollu jo sulle 2vuotta uskollinen..elikä luota häneen!!

    • Nimittäin jos et luota mieheesi. Kypsän ja hyvän parisuhteen ehdoton edellytys on nimenomaan luottamus. Kun molemmat luottaa toisiinsa niin ei pikkujouluihin tai esim. risteilylle kaveriporukan kanssa lähtemiseen ole mitään esteitä. Eihän me omisteta sitä tyttö- tai poikaystävää.
      Kyllä se vaan tekee suhteelle hyvää kun kumpikin pitää välillä hauskaa ihan ilman sitä omaa puolisoa. Vaikea tulee semmoinen suhde olemaan jossa ei ole molemmin puolin täyttä luottamusta siihen omaan rakkaaseen.

      • jore

        Mieshän on suorittaja,ja varmaan tilaisuuden tullen käy vieraissa jos on tarpeeksi tyypillä testosteronia kehossa.Kaikilla ei oo samanlaiset halut.Jos noin vähän aikaa ootte olleet yhdessä ja mies katselee muita on kaksi vaihtoehtoa.Joko jätät hänet tai tyydyt siihen että hän tulee jatkossa pettämään sinua.PS.En tarkoittanut sitä että kaikki supertestoreilla varustetut pettää.


    • Pena

      Moro!
      En halua mitenkään ilkeillä, mutta tuntuu siltä, että teidän suhteen ongelma olet SINÄ. Oletko ikinä miettinyt, mihin tämä teidän suhteenne on menossa? Poika on ollut uskollinen kaksi vuotta, mutta sinä et luota häneen menneisyytensä takia. Onko siinä mitään järkeä?! Jos et yksinkertaisesti pysty luottamaan kyseiseen henkilöön, olisiko aika miettiä, pystytkö ikinä luottamaan? Nyt sinun todellakin kannattaa tehdä niin, koska käytöksesi todennäköisesti ajaa poikaa toisen naisen syliin: Jos et muutenkaan luota, miksi ei mennä ja pettää?

      Koko asia, koko suhteenne, on nyt kiinni sinusta. En usko, että parhaat henkilöt sinua neuvomaan löytyvät täältä keskustelupalstalta, koska kukaan ei tunne teidän tilannetta. Tämä sinun tulee hoitaa yksin, miettiä ja pohtia suhdettanne, ja kysyä neuvoa läheisiltäsi, jos neuvoja kaipaat.

      Koeta pärjätä ja hyvää joulunodotusta!

    • Heitetty

      Heitä Mäjelle tuollainen ukko. Jos hän suhteen alusta asti on yrittänyt kaataa muita naisia, on ihan varma että suhteenne arkipäiväistyessä hän niin myös tekee! Mikä teitä naisia vaivaa kun te LUULETTE ETTÄ JOLLAIN SUURELLA RAKKAUDELLA SATTE MEITÄ MIEHIÄ MUUTTUMAN! Ei me muututa. Jos suhteen alussa mies jo katselee muita, ei ellainen suhde kestä. Paskapuhetta että me miehet muka kasvaisimme suhteeseen!

      • tlh

        öö... eihän se ole tarkoitustaan, että nainen tai kukaan muukaan sais ketään muuttumaan. Ihminen muuttuu omasta halustaan, jos on muuttuakseen. Eikä se nyt ainakaan ole se naisen suuri rakkaus miestä kohtaan, joka sitä miestä muuttais, vaan se taitaa olla se miehen suuri rakkaus sitä naista kohtaan, joka sen miehen sitten muuttaa...

        Koskaan kuullut sanontaa "virheistä oppii"?


      • Keiju

        Jos tarkotit oikeesti tota mitä kirjotit niin oon ylpeä susta, mutta jos toi oli vaan jotain tekopyhää paskanjauhamista niin ikävä juttu...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1091
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      28
      706
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      10
      688
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      687
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      685
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      648
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      645
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      629
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      66
      584
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      23
      577
    11. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      560
    12. 61
      559
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      558
    14. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      46
      530
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      508
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      492
    18. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      49
      465
    19. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      447
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      29
      443
    Aihe