Iissä on paljon Perussuomalaisia.

olipa kiva kuulla...

Lomareissulla Joulun ja Uuden Vuoden aikaan tuli tavattua paljon vanhoja tuttuja Iiläisiä.

Kaiken muun jutustelun ohella puhuttiin myös maailman menosta, mm.politiikasta. Olipa erikoista, että eräs,pöydässä istuva, kova kommunisti, sanoi olevansa nykyään persu, sanoi että; entisenä Vasemmistolaisena ei hyväksy sitä, että Vasemmistolaisista on Arhinmäen johdolla tehty homojen ja mamujen puolue.

Kaveri sanoi, että Perussuomalaiset on ainoa puolue Suomessa, jotka yrittävät Suomalaisuudesta, Suomalaisten oikeuksista huolta pitää, vaikka media kokoajan mollaa. Pöytäseurue oli samaa mieltä.

10

223

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vfdcdvgf

      Eivätkö homoseksuaalit ole mielestäsi suomalaisia vai eikö heille kuulu samat oikeudet kuin muillekin suomalaisille?

      Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella ei ole mikään oikeus.

    • Olipa noloa kuulla..

      Taitaa olla ylipäälliköltä saatu käsky alkanut tehota. Siis Halla-ahohan sanoi juuri, että persujen on otettava maahanmuuttoon entistä tiukempi kanta. Tästä se lähtee sanoma eteenpäin menemään syvissä kansan joukoissa. Tiedämpä Iissäkin erään Perussuomalaisen, jolla aikanaan oli hyvänä ystävänä homoseksuaali. Onkohan vanhat ystävyssuhteet heitettävä romukoppaan kun käsky käy. Uskoisimpa, että ainoa rehellinen Persu olikin Arja Juvonen, joka uskalsi tuoda edustamiensa ihmisten mielipiteen julki, eikä puolueen virallista linjaa. Se on totta, että kovista kommunisteista ja entisistä SKDL: sistä on tullut Persuja. Siihenkin onkin arvaus. 1970 luvulla SKDL oli kovassa huudossa koko Suomessa, oikea jytkyjen jytky. Muutama vuosi sitten Persut oli kovassa huudossa, oikea jytky. Se on vaan on niin kiva kuulua johonkin isoon ja mahtavaan. Vaikka sitten suurimpaan puolueeseen, Facebookkiin, Kärppien kannattajiin ja muihin älämölön pitäjiin..... onhan noita sopuleita.

      • entinen vasuri......

        Enpä tunne Perussuomalaisia, jotka homoja vihaavat, tavallisia tallaajia me kaikki ollaan, sukupuolisesta erinlaisuudesta huolimatta.

        Eiköhän se ole se ylisuvaitseva vihervasemmisto, joka muutamien fanaatikko homojen ja median avulla on luonut "tunnelman", että homous on elämää suurempi asia.

        Ei ole vuosiin ollut päivääkään, ettei radiossa, lehdissä ja televisio ohjelmissa näyttävästi korosteta homoutta. Lähes joka ohjelmassa pitää olla homous esillä.

        Suomessa on n. 4 % väestöstä homoja, heistäkin suurin osa elelee normaalia elämää, eivät ole erinlaisuuttaan joka paikassa toitottamassa. Elikä mielestäni homotusta korostetaan aivan liikaa, siitä ei valtaväestö oikein tykkää ja ylilyöntejä sen takia tulee.

        Vasemmistoliiton päällikkö Arhis heilutteli Moskovan kisoissa homolippua ja esitteli sateenkaari sukkiaan eduskunnassa.
        Sanomattakin tuollainen käytös ärsytti kansaa, äijähän oli silloin Ministeri, ehkäpä kalasteli äänestäjiä tuleviin vaaleihin, koska tavalliset rautakourat oli puolueen jättämässä.
        Elelläänpä sopuisasti.


    • Tom of Ii

      Kiva kun kävit, mukavampaa kun lähdit. Tervemenoa! Mene seuraavalla lomareissulla Venäjälle, niin ei homotus häiritse.

      • aidsperäkykissä

        Homomus, lesbous on muoti-ilmiö,, halutaan erottua
        Kuka älykäs se nyt samaa sukupuolta...yäks

        Kyllä peräkylillä ottavat mallia TV, ,
        Eihän kyllä lestadiolaisten pitäis katsoa TV!?


    • A.kraatti

      Ilman mitään kaunaa, kammoa tai kannatusta homoseksuaaleja, kommunisteja, perussuomalaisia kohtaan olisin kysynyt olisiko, jotakin asiallisempaa esittää esim. kansakuntamme tulevaisuuden turvaksi, kuin se keskustelu, mitä juuri tässäkin käydään. Olisihan tuota tärkeämpääkin pohdittavaa kuin nuo asiat, mistä kylläkin Stubb, Arhinmäki, Hakkarainen ja monet muutkin kansanedustajat vaahtoavat mediassa. Vai onko sitä helpompi kehua tai haukkua homoja, kuin tehdä järkeviä päätöksiä. Onneksi eräs puolue on gallupeissa tulevien vaalien ylivoimainen voittaja ja puoluen pääministeiehdokkaan innovatiivisilla ajatuksilla ja teoilla saadaan Suomi nousuun. Loppuu se höpötys!

    • ei persu(ksista)

      Eipä mene sitten Iilläkään kovin kaksisesti.

    • Julius

      Erinomaista vaalityötä PS,lle tekevät nämä kulttuurihenkilöt ihan itse. Olen liikkuva äänestäjä ja tuntuu, että ainoa vaihtoehto alkaa olemaan mahdollisimman maahanmuuttovastaisin puolue. Jopa median "rasimisuodattimen" läpi, tilanne Euroopassa vaikuttaa huolestuttavalta.
      Ruotsin raiskaustilastot ovat järkyttävät.... Tästä ei hyvä seuraa.

    • Kalastaja-Pekka

      Iissä on paljon Perussuomalaisia.
      olipa kiva kuulla...

      Olipa erikoista, että eräs,pöydässä istuva, kova kommunisti, sanoi olevansa nykyään persu, sanoi että; entisenä Vasemmistolaisena ei hyväksy sitä, että Vasemmistolaisista on Arhinmäen johdolla tehty homojen ja mamujen puolue.



      Iissä on paljon Perussuomalaisia.

      olipa kiva kuulla...

      Lomareissulla Joulun ja Uuden Vuoden aikaan tuli tavattua paljon vanhoja tuttuja Iiläisiä.

      Kaiken muun jutustelun ohella puhuttiin myös maailman menosta, mm.politiikasta. Olipa erikoista, että eräs,pöydässä istuva, kova kommunisti, sanoi olevansa nykyään persu, sanoi että; entisenä Vasemmistolaisena ei hyväksy sitä, että Vasemmistolaisista on Arhinmäen johdolla tehty homojen ja mamujen puolue.



      Kyllä se”exkommari” on oikeassa,Arhinmäki on onneton ”pölvästi”, vasemmistolaisissaitsessään on vikaa Arhinmäen kohdalla, miesei tiedä mikä on osinko, ei sellainen ole mikään hyvä johtaja puolueelle, mutta on siinä jotain hyvääkin, kannatuksen alamäki jatkuu.

    • nukkuva.äänestäjä

      noilla persuillakin on se vika että oman edun tavoittelu menee kaiken muun edelle... persut tekee eniten laittomuuksia ja pimeitä töitä... nähty se on iissäkin... ainut koko porukassa joka ei ole ryvettynyt millään lailla taitaa olla itse puolueen puheenjohtaja timo soini...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      430
      1873
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      150
      1217
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      90
      1131
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      111
      1110
    5. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      68
      1109
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      169
      950
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      773
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      699
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      664
    Aihe