mulla on ala-asteelta asti ollu vaikeuksia ruoan ja kropan kanssa. ikinä mä en oo ollu mikään ihan hirveen laiha 166cm ja 50kg. oon vasta nyt tän vuoden aikana tajunnu, mistä on ollu kyse. syömishäiriö.
7-vuotta sitä on kestäny. paino on nyt kyl 60-62kg, mutta psyykkiset oireet palailee aina välillä. nyt taas entistä voimakkaimpina. en jaksa syödä, ei huvita. en vaan saa nieltyä ruokaa alas, en varsinkaan jos en oo yksin. irtareilla voi elää koko päivän. paino on silti laskenu 5kg ja mä huomaan miten mun ajatukset muuttuu. yhä enemmän mä "antaudun" ja annan mielen viedä. pitää laihtua, ei saa syödä. vähitellen mä alan nauttia näläntunteesta ja siitä kevyestä olosta joka syömättömyydestä seuraa.
liikunta oli yhessä vaiheessa selvästi pakkomielle, 23h/vko. nyt tulee liikuttua vähän yli kymmenen. lähiaikoina on kuitenkin tuntunu siltä että haluis enempi liikkua.
oon kohta opiskeluja opistolla alottamassa ja mä tiedän että siitä tulee lisää ongelmia. mä en saa oikeestaan mitään alas jos pitää yleisessä ruokalassa syödä. on liian helppoa syödä vähän..lisäks on vielä säännölliset ruokailuajat.
mua pelottaa. mun pikkusysterillä on anoreksia ja mä tiedän että mun pitäis näyttää sille esimerkkiä. oon yrittäny, mutten pysty. mä tiedän että mulla on sen verran painoa ettei laihtuminen oo terveydelle haitallista. silti se pelottaa...ne ajatukset jotka usko jo haudanneensa jonnekkin.
mä en edes ite tiedä missä vaiheessa mun täytyis olla huolissaan. ite yritän siskolle jankuttaa ettei se oo paino joka ratkasee. silti toistan vaan ittelleni samaa kysymystä: miten laiha mun pitää olla että saan huolestua ja myöntää ongelman kokonaan?
7-vuotta sitä on kestäny. paino on nyt kyl 60-62kg, mutta psyykkiset oireet palailee aina välillä. nyt taas entistä voimakkaimpina. en jaksa syödä, ei huvita. en vaan saa nieltyä ruokaa alas, en varsinkaan jos en oo yksin. irtareilla voi elää koko päivän. paino on silti laskenu 5kg ja mä huomaan miten mun ajatukset muuttuu. yhä enemmän mä "antaudun" ja annan mielen viedä. pitää laihtua, ei saa syödä. vähitellen mä alan nauttia näläntunteesta ja siitä kevyestä olosta joka syömättömyydestä seuraa.
liikunta oli yhessä vaiheessa selvästi pakkomielle, 23h/vko. nyt tulee liikuttua vähän yli kymmenen. lähiaikoina on kuitenkin tuntunu siltä että haluis enempi liikkua.
oon kohta opiskeluja opistolla alottamassa ja mä tiedän että siitä tulee lisää ongelmia. mä en saa oikeestaan mitään alas jos pitää yleisessä ruokalassa syödä. on liian helppoa syödä vähän..lisäks on vielä säännölliset ruokailuajat.
mua pelottaa. mun pikkusysterillä on anoreksia ja mä tiedän että mun pitäis näyttää sille esimerkkiä. oon yrittäny, mutten pysty. mä tiedän että mulla on sen verran painoa ettei laihtuminen oo terveydelle haitallista. silti se pelottaa...ne ajatukset jotka usko jo haudanneensa jonnekkin.
mä en edes ite tiedä missä vaiheessa mun täytyis olla huolissaan. ite yritän siskolle jankuttaa ettei se oo paino joka ratkasee. silti toistan vaan ittelleni samaa kysymystä: miten laiha mun pitää olla että saan huolestua ja myöntää ongelman kokonaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ongelman nyt. Sinun ei tarvitse olla luuranko, että voit todeta sinulla olevan ongelmia syömisen kanssa ja painosi kanssa.
Olisi oikeastaan hienoa käydä juttelemassa asiasta tms. ennen, kuin aloitat opiskelusi, koska myönnät itsekkin vaaran ja tunnistat myös hyvin noita oireita itsessäsi ja olet alkanut huolestumaan minusta ihailtavan ajoissa. Et ole tekemässä kuolemaa etkä ole mennyt rajan yli, jos nyt saisit hoitoa ja apua niin ehkä elämä korjaantuisi ja ei olisi taistelua.
Jos huolestuttaa, että siskosi sairaus pahenee, jos saa tietää sinullakin olevan älä kerro hänelle mitään, että olet menossa edes mihinkään terapiaan tai hoitoon. On hienoa tukea toista, mutta sinun on ajateltava myös itseäsi. Siskoasi ei auta se, että sinä laihdut.
Ihailen sinua jo siitä, että kirjoitit noin hyvin kuvaa antavan tekstin tänne ja tunnustat ongelman ja haet apua täältä jo nyt. Pystyt varmasti noin vahvana hakemaan apua muualtakin. Selviät kyllä, kun vain et anna itse periksi.
kiitoksia tosi paljon...siis ihan oikeesti.
järjellä ajatellen tiedän tasan tarkkaan mitä mun täytyis tehdä. mä opiskelen liikunta-alaa ja tiedän ihan liikaam ravinnosta. mä tiedän siis miten kuuluu syödä ja mitä syömättömyys aiheuttaa (eikä laihtuminen tässä vaiheessa oo se vakavin juttu)lisäks teen työkseni vielä liikuntaa ja äkkiä laihtuminen ei sieläkään ole kovin positiivista. tulee asiakkailt palautetta ym.
lisäks on sit viel tää mun sisko. miten mä voin sile olla tukena kun en omaakaan syömistäni hallitse? selitän vaan feikkinä miten kannattaa syödä...
mut sit taas toisaalta..... mun mieli on tosi vahva. ihankun olis antanu sen taas ottaa liikaa valtaa. mä alan miettiin ettei millään muulla oo hirveesti välii kun sil mitä syö ja paljon painaa. alkaa tavallaan viel nauttiin siitä näläntunteesta ja siitä kun vaaka näyttää vähemmän. kun toi mun paino ei oo lähellä mitään alipainoa. alle 55 on.
Toi on aika pelottavaa, kun omaat muutenkin paljon tietoa niin pystyt vielä paremmin valehtelemaan itsellesikin..
Tuosta siskostasi niin uskon, että varmasti osaat ihan oikeastikkin selittää miten kuuluisi syödä ja neuvoa miten pikkuhiljaa pääsisi normaaliin kiinni. Tukena varmasti olet oikeastikkin ja turhaan murehdit sitä.
Ja taas, kun tiedät siskosi niin juuri esim. tuo näläntunteesta nauttiminen ym. on juuri niitä oireita jotka kuvastavat anoreksiaa. Varmasti sen tiedät itsekkin hyvin. Nyt on ehkä ns. hyvä ajatella, että ihan sama, jos laihdun, kun en ole alipainoinen, mutta silloin sinun pitäisi taas laihtua normaalilla tavalla ja anorektikontyyli ei ole se normaalitapa ja voi olla ja luultavasti onkin, että kun pääset tavoitteeseesi asti olet jo luonnut uuden ja alemman tavoitteen itsellesi.
Uskon, että ymmärrät tilanteen itsekkin ja toivon, että et sorru. Koita olla käymättä sillä vaa'alla niin usein, vaikka sekään ei ole helppoa. Voimia sinulle oikein paljon.
kiitos paljon sulle! jäi mainitsematta että käyn kyllä terapiassa, tosin en tämän vuoksi. masennuksen ym.juttujen takia..jotka uskon selättäneeni.
Järjellä mä osaan ajatella miten pitäis syödä mut mieli vaan ajaa sen ohi. Yhtäkkiä mä huomasin et mä lasken kaloreita ihan niinku ennen. merkkailen ylös mitä seuraavana päivänä syön. oon laittanu ittelleni rajan paljon saa päiväs syödä. mä tiedän että se on liian vähän, liian vähän vaikka mä makaisin sohvalla koko päivän. Sit mä vielä syön vähemmän kun sais ja liikun duunissa sit viel tavallista tehokkaammin ja lisäks viel vapaa-ajalla. käyn salilla treenaamassa lihaksia ettei ne kokonaan katois.
kun siinä liikunta-vaiheessa tuli katottua että syö terveellisesti. piti saada hiilareita ja proteiineja oikeeseen aikaan et jakso liikkua. piti syödä tarpeeks et lihakset kasvo. kun oli nälkä, pelkäs et lihakset katoaa. miten se on nyt muuttunu? mietin vaan et mitä järkeä käyttää ne "sallitut" kalorit johonki terveelliseen kun voi ihan hyvin syödä jotain epäterveellistä siitä lihoamatta. ja tavallaan se on mulle palkintona sit illalla. mä nimittäin kyl tykkään namista tosi paljon.
miks mä elän ihan eri tavalla kun opetan? selitän asiakkaille miten kannattaa laihduttaa..tiedän siis tasan tarkkaan miten kuuluu laihduttaa.
outoa on et mä peittelen laihtumista. mä toivon ettei mulle sanota siitä. mä en halua että kukaan huomaa. töissä on vähän vaikeeta (trikoot ja toppi ei paljoa peitä). mä en tiedä mitä mä sanon kun ne huomauttaa. keksin tod.näk typeriä tekosyitä.
oon tehny päätöksen et mä katon mihin tää menee. aikasemmin mä en uskaltanu..tai vaan jokin esti mua. ehkä mä nyt oon vahvempi... (mitä mä oikein selitän!?)mun on pakko kattoa, muuten mä en ikinä pääse tästä eroon.
oon asettanu ittelleni painorajan, jonka alle mentyä mä lupaan huolestua. sillon mä myönnän et on ongelma, josta pitää päästä eroon. kahen viikon päästä mä meen vasta vaa'alle (arvaa onko ollu vaikeeta kun ei oo sannu punnita?), sillon näkee mihin suuntaan ollaan menossa....
Aika pitkälti siltä, että se painoraja minkä olet asettanut voi olla liian alhainen tai sitten sen jälkeen tulee uusi raja mikä pitää painaa..Tuolla jatkat oravanpyörää.
Sinänsä taas kuitenkin teksteistäsi saa irti sen, että et halua olla sairas vaan terve..Tiedät miten laihduttaa eli kannattaisi heti tehdä niin, että tämä on väärä tapa ja siirtyä siihen oikeaan. Vaatteilla laihtumisen peittely kuuluu anoreksiaan..Ei halua kenenkään näkevän, koska se joku voisi puuttua asiaan ja huomauttaa siitä..Se on sun juttu, ei muiden ja haluat peittää sen..
Toisaalta, jos tuo päätös tuntuu oikealta pidä siitä kiinni ja jos sen jälkeen alat luisua, että vielä kilokin suuntaan niin tarvitset apua ja huolestut sitten niin paljon, että haet sitä apua, ok? :)
Toi vaa'alla käymättä oleminen on kamalaa, kun ennen kävi n.10kertaa päivässä ja sitten ei kävisikään..Nykyään en asu enää vanhempieni luona niin helppo ratkaisu tähän on se, että vaakaa ei ole ja kun mieheni tietää ongelmani hän ei sitä suostuisi edes ostamaan..Eli minä en voi punnita itseäni ja revin välillä melkeen hiuksia siitä syystäkin, mutta varmasti parempi näin. :)
Sovitaan, että sinä pidät tuosta kiinni ja kirjoittelet sitten miten menee ja suosittelen kertomaan terapeutille..Kyse, kun on niin paljon itseinhosta, vääristyneestä kuvasta itsestään, tuntee itsensä arvottomaksi (esim. masennuksesikin jo) jne. eli terapeuttisi voisi ainakin puhua kanssasi miten asiat ovat hänen silmissään ja selvittää ajatuksiasi.
Voimia sinulle ja tsemppaa nyt itseäsi ylös ja kerro edes tuolle terapeutille mitä teet itsellesi, jos ei ole jo huomannut.
mun ei ees tarttenu kertoa sille terapeutille, se kysy ihan suoraan kun taas (=oli taukoa...se lomalla ym.) nähtiin. Mä kerroin sille miten mä syön ja must tuntu et se säikähti. Se arvioi mun painon paljon (siis tyyliin 5kg) alhasemmaks kun se oikeesti on. Se ehdotti ravintoterapeuttia, miks mä sinne menisin? mä tiedän miten mun kuuluis syödä, mulla on jo valmis ohjelma mitä en noudata. ei siit oo mitään apua kun tää on se miten mun on pakko elää. mä en haluu syödä säännöllisesti ja olla ilman näläntunnetta. mä en haluu syödä itteäni kylläseks, pitää aina jäädä kevyt olo. siks on ihan turha selittää mulle miten pitäis syödä. kaiken lisäks kun mä viel ite tiedän miks niin pitää tehdä...toisille selitän mutta sit kun kyse on musta, se on ihan eri juttu.
terapeutti väitti et mä oon kohta tosi syvällä anoreksiassa. tää ei kyl oo mitään anoreksia-tyyppiä, mä en usko. mä en oo, ainakaan vielä, tosi laiha. mä syön tosi epäterveellisii "ruokii". saatan esim. syödä päivässä pelkkää karkkia niin et kokonaisenergiaks tulee joku 400kcal. sillä määrällä sais jo jonkun kunnonruuan, puhumattakaan jostain salaatista. anorektikot täyttää vatsaa kasviksilla, ei ne koske herkkuihin..vai mitä?
musta tuntuu et mä voin paljon paremmin nyt kun aiemmin. siis sillon kun ruoka ei ollu mitenkään kontrollissa.
tsemppiä sinne (: