Mitä veikkaatte tulevaisuuden max. mamumääräksi? Jääkö Lieksaan pysyvä mamuasutus vai lähteekö nykyisetkin (somalit) etelän asutuskeskuksiin niinkuin on aina ennen yleensä tapahtunut?
Kuinka paljon mamuja tulee Lieksassa lopulta olemaan?
miten käy
20195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Noin 500 yksilön yhteisö jää. Lisää otetaan vuosittain, mutta tulijoiden vanhemmasta päästä muuttavat pääkaupunkiseudulle.
Nin ikävältä kuin se kuulostaakin, kaikki mamut lähtevät pois Lieksasta parin vuoden sisällä, kun rahat ja holtiton rahanjako loppuvat. Mamut eivät viihdy kriisikunnissa, joissa täysihoito ei enää toimi.
Oikeus käyttää kunnan palveluita ja oikeus toimeentuloon jää pysyväksi. Erityiskorvauiksia voidaan karsia sitä mukaa kun kunnan taikaseinä alkaa ehtymään. Toivottavasti samalle perhekunnalle ei kustanneta kovin moni lastenrattaita muutaman vuoden välein.
Olisihan se melkoinen ihme jos nuo pääasiassa somalit viihtyisivät korven keskellä keskellä ei mitään vuosikymmeniä. En oikein jaksa uskoa siihen. Eiköhän tämä mamuhomma ole ohimenevä ilmiö Lieksassa jos uusia ei vain oteta jatkuvasti
En usko että Suomen viranomaisetkaan loputtomasti päästävät noita maahan sillä ne ovat osoittaneet jo 25 vuodessa oman työhaluttomuutensa yms. Käyvät Suomen valtiolle ennenpitkää todella kalliiksi jos niitä tulee tänne esim. lähelle sataatuhatta.
Nii no. Tilauskoneella Suomeen tuotaessa ei ole mahdollista saada yksiötä Helsingin rautatieaseman kupeesta. Moniko somali jättää lähtemättä Suomeen vain koska ei saa asuntoa Helsingin päärautatieaseman kupeesta?
Eiköhän Suomen elinikäinen sitoumus verottomaan elatukseen ole se ykkösenä oleva vetovoimatekijä. Mogadishussa syödään pikku kiviä ja koneeseen päästyä olo on kuin lottovoittajalla. Maitonaaman tuovat ruoan ja juotavat ja antavat vaatteita, asunnon rahaa, ovat valmiita kouluttamaan niin pitkälle kuin haluaa.
Mogadishussa jonotetaan päästäkseen Lieksaan, mutta Lieksasta Mogadishuun muuttaessa ei tarvi jonottaa. Vastikkeeton raha on Suomen paras vientituote ikinä koskaan. Jakamistyöhön halukkaita perversseistä pikkupoikien nssijoista löytyy ylintarjontaa. Vastikkeettoman rahan vastaanottajista ei ole pula. Markkinat siis toimivat - vaikka on lama.
0 , kun kuntalaisten mitta tulee täyteen hyysäämistä ja kuntalaisten pitämistä eriarvoisessa asemassa näihin kultamuniin verrattuna. harrasterahaa kuntalaisillekin, saadaan pesäpallomailoja ostaa ja ruveta harrastamaan !!
1000, värinvaihto käynnissä.
Miksi vielä roikut täällä? Ala jo häipyä!
kyllä jää monta perhettä, koska pitävät jo kotikaupunkinaan lietsaa. nuoria ei kiinnosta etelään mennä ja vanhukset ei jaksa. viiden vuoden päästä n. 1200.
Arvaan että pysyvä noin 700-1000 kokoluokkaa oleva mamuväestö.
juuri oli lehdessä, että Afrikan väkiluku nelinkertaistuu kymmenessä vuodessa.
Lieksassa kun ei ole nälänhätää, niin kerroin on varmaan tuplat tuosta.
Arvata vain saattaa, kuinka paljon tuosta Afrikan väestä pakenee eurooppalaisten ruokapöytään syömään, kun ei ne nytkään tahdo pysyä siellä.
Jos somalit uhkaavat lähteä pois Lieksasta on heidän etujaan parannettava. Jo hyvissä ajoin.
Kukas Lieksassa sitten työt tekee?
Tuleeko paikallinen väestö koskaan tulemaan toimeen noiden somalien kanssa? Oma käsitykseni että ei koskaan sillä kulttuurierot (väkivaltauskonto islam) ovat aivan liian suuret ja niiden maine laiskoina sosiaalietuuksien perässä juoksevana porukkana tunnetaan joten arvostus sen mukainen. Jos kyseessä olisi vaikkapa jotkut aasialaiset neitokaiset esim. Filippiineiltä tai Thaimaasta niin tilanne olisi varmaan ihan toinen. Paikalliset nuoret miehet olisivat hyvinkin innoikkaita tutustumaan mutta aina nuo turvapaikanhakijat ovat enimmäkseen nuoria muslimi miehiä joten ristiriidat paikallisten välillä tulevat jatkumaan.
Muslimimamujen kotoutus Lieksassa ja koko Suomessa on on toivoton tehtävä.
Taitaapi olla vaalit tulossa.
Kuka uskoo siihen, että maahanmuuttajien määrä tulisi vähenemään Lieksassa? En minä ainakaan. Pikemminkin määrä voi vielä kasvaa entisestään, jos tuet ja edut ovat kohdillaan? Olisi perin ihmeellistä, jos maahanmuuttajien määrä alkaisi vähenemään Lieksassa.
Maahanmuuttajat Lieksassa on ihan mielenkiintoinen episodi, kun kysymyksessä on köyhä kaupunki, jossa ei näytä olevan edes pitemmällä aika välillä työllistymismahdollisuuksia.
Tukityöllistämisillä ei pelasteta Lieksan kestävyysvajetta.
Ei ne ainakaan tule vähenemään jos samaa tahtia sikiävät jatkossakin kun mitä nyt on jo nähtävissä. Tällä menolla ennen pitkää kantaväestöstä tulee kantavähemmistö jos asialle ei tehdä mitään. Entistä laulajaa lainatakseni KUSESSA OLLAAN!
aiotteko tehdä asialle mitään vai alistutteko te kohtaloonne ja jäämään vähemmistöksi afrikasta tulleiden murjaanien ottaessa vallan lieksassa teidän omassa kotikaupungissanne
nyt on viimeiset ajat toimia
Suomessa syntynyt lapsi takaa sen että mamulle ei tule eteen tilannetta että tarvitsisi palata reikä taskussa Afrikkaan. Suomesta oleskeluluvan saanutta ei voida poistaa maasta eikä jättää heittelelle missään tilanteessa. Oleskeluluvan saaneella on epävirallinen mutta pätevä kunniakansalaisuus, jonka etuoikeudet ovat loukkaamattomia.
Ihmettelen syvästi mistä ja miten tämä mamujen hyysäyskulttuuri on syntynyt. Ennen muinoon Suomi piti huolen omistaan. Nyt enää maahanmuuttajista ja muusta maailmasta.
Vastaan ketjun kysymykseen. Enemmän kuin riittävästi.