Olemme seurustelleet n.6kk, olemme keski-ikäinen pari.
Molemmilla takanaan elämä avioliitossa sekä avoliitossa.
Minulla on jo aikuiset lapset.
Tämä suhde alkoi hitaasti mutta varmasti. Miehellä on reissutyö, lähinnä viikonloput olemme yhdessä.
Emme kuitenkaan asu yhdessä.
En tiedä mistä johtuu, mutta jokin vain kaivaa ettei kaikki ole hyvin. Hän tietää tasan minun tunteeni häntä kohtaan, mutta hänen mielestään mies ei rakastu... Ihmettelen sitä kommenttia.
Olen keskustellut ja kysynyt voinko viikot olla luottavaisin mielin. Hänen vastauksensa on kyllä.
Eihän siinä sitten mitään. Silti, en ymmärrä miksi epäilen.
Jollain tavalla se syö sisintäni..
Kuitenkin näin keski-ikäisenä haluaa turvallisuutta sekä tulee mietittyä tulevaa..
En tiedä olisinko esim.valmis muuttamaan yhteen hänen kanssaan, mutta jos löytää ns.hyvän suhteen tulisiko mieleen jo puolenvuoden yhdessä olon jälkeen ajatella muuttoa yhteen tms..Luulin löytäneeni ihanuuden..
Mielestäni löysinkin, mutta ehkä tämä on sitä arjen tulemista kun alkaa epäröimään asioita.
En voi sille mitään mutta miksi mies ei puhu.. alkaa ärsyttämään kun joutuu joka asiaa kysymään.
En halua udella, mutta tuntuu kun kaikki pitää kysyä.
Tämmöinen epätietoituus rasittaa. Kysyt mitä mieltä olet meistä...vastaus, meillä ihan kivaa.
Onko tuo vastaus, en odota kuuta taivaalta, mutta tässä iässä haluan muutakin.
Ei kukaan voi tietää mitä tapahtuu, silti voi suunnitella yhteistä tulevaisuutta. En tiedä, ehkä yksin on kuitenkin parempi. Ei ole ainaista miettimistä...
Molemmilla takanaan elämä avioliitossa sekä avoliitossa.
Minulla on jo aikuiset lapset.
Tämä suhde alkoi hitaasti mutta varmasti. Miehellä on reissutyö, lähinnä viikonloput olemme yhdessä.
Emme kuitenkaan asu yhdessä.
En tiedä mistä johtuu, mutta jokin vain kaivaa ettei kaikki ole hyvin. Hän tietää tasan minun tunteeni häntä kohtaan, mutta hänen mielestään mies ei rakastu... Ihmettelen sitä kommenttia.
Olen keskustellut ja kysynyt voinko viikot olla luottavaisin mielin. Hänen vastauksensa on kyllä.
Eihän siinä sitten mitään. Silti, en ymmärrä miksi epäilen.
Jollain tavalla se syö sisintäni..
Kuitenkin näin keski-ikäisenä haluaa turvallisuutta sekä tulee mietittyä tulevaa..
En tiedä olisinko esim.valmis muuttamaan yhteen hänen kanssaan, mutta jos löytää ns.hyvän suhteen tulisiko mieleen jo puolenvuoden yhdessä olon jälkeen ajatella muuttoa yhteen tms..Luulin löytäneeni ihanuuden..
Mielestäni löysinkin, mutta ehkä tämä on sitä arjen tulemista kun alkaa epäröimään asioita.
En voi sille mitään mutta miksi mies ei puhu.. alkaa ärsyttämään kun joutuu joka asiaa kysymään.
En halua udella, mutta tuntuu kun kaikki pitää kysyä.
Tämmöinen epätietoituus rasittaa. Kysyt mitä mieltä olet meistä...vastaus, meillä ihan kivaa.
Onko tuo vastaus, en odota kuuta taivaalta, mutta tässä iässä haluan muutakin.
Ei kukaan voi tietää mitä tapahtuu, silti voi suunnitella yhteistä tulevaisuutta. En tiedä, ehkä yksin on kuitenkin parempi. Ei ole ainaista miettimistä...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niinpä..miehet,nuo ihanat mörököllit!Ehkäpä miesystävälläsi on jäänyt "paha maku suuhun" edellisistä epäonnistuneista suhteista,ja on siksi hieman varpaillaan.Voi olla,että vie jonkin aikaa,että hän uskaltautuu avautua sinulle.Ja niinkuin tiedät,useiden miesten on hyvin vaikea puhua tunteistaan.Älä vielä heitä kirvestä kaivoon,nauti yhteisestä ajastanne.Unohda epäröinti ja anna virran viedä.Hyvää jatkoa teille!
> Hän tietää tasan minun tunteeni häntä kohtaan,
> mutta hänen mielestään mies ei rakastu...
> Ihmettelen sitä kommenttia.
Kerron itsestäni sen verran, että rakastui joskus naiseen "ensisilmäyksellä" täysin sokeana epäyhtensopivuudelle ja niinpä yhteiselo sitten loppuikin aika lyhyeen. Seuraavan naisen (nykyisen vaimoni, ja jo monta vuotta aviossa) kohdalla tuntui ettei samanlaista tulista rakastumista tullutkaan mikä ihmetytti itseänikin. Niinpä sitä sitten jotenkin kuin rakastui pikkuhiljaa ja jotenkin erilailla. Tuolta kannalta ymmärrän miesystävääsi. Eli minusta rakastaminen ja rakastuminen on "kaksi eri asiaa". Kuulostaako hullulta? Niin minustakin.
> En tiedä, ehkä yksin on kuitenkin parempi.
Tähän ainakin on varma vastaus: yksin ei ole parempi. Ei vaikka välillä siltä saattaa tuntuakin.