Ystäväni

Ystäväni on kulkenut kanssani jo useita vuosia. Hän on aina läsnä, vaikken häntä näkisikään. Vaikka aluksi tulimme toimeen huonosti erilaisuuksiemme vuoksi, nopeasti kuitenkin totuimme toisiimme ja meistä tuli erottamattomat, voisi sanoa jopa parhaat ystävykset.
Ystäväni on vuosien varrella saanut minut houkuteltua mukaan hullunkurisiin tempauksiin, joita olen joutunut myöhemmin katumaan. Ollaan kuljettu baareissa, tuhlailtu rahaa, kokeiltu yhdessä huumeita, eletty ilman huolta huomisesta, oltu välinpitämättömiä terveydestämme. En kuitenkaan sanoisi olleeni koskaan vihainen hänelle, sillä onhan hänestä tullut jo tavallaan osa minua. Olemme nauraneet yhdessä monet naurut, huutaneet kuin hullut ja itketty monet itkut. Enimmäkseen kuitenkin itketty.Uskon, että näin monien yhteisien vuosien jälkeen vain kuolema voi meidät erottaa.
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Taidat olla teistä kahdesta se toinen, joka on alkanut miettimään, että ei tässä taida olla järkeä. Sinulla on alkanut hälytyskellot soimaan, että asialle tulisi tehdä jotain. Et olisi muuten kirjoittanut.
On nyt kyllä viisasta miettiä suunnan muutosta ja ihan tosissaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ystäväni-masennus kirjoitti:

Ystäväni on kulkenut kanssani jo useita vuosia. Hän on aina läsnä, vaikken häntä näkisikään. Vaikka aluksi tulimme toimeen huonosti erilaisuuksiemme vuoksi, nopeasti kuitenkin totuimme toisiimme ja meistä tuli erottamattomat, voisi sanoa jopa parhaat ystävykset.
Ystäväni on vuosien varrella saanut minut houkuteltua mukaan hullunkurisiin tempauksiin, joita olen joutunut myöhemmin katumaan. Ollaan kuljettu baareissa, tuhlailtu rahaa, kokeiltu yhdessä huumeita, eletty ilman huolta huomisesta, oltu välinpitämättömiä terveydestämme. En kuitenkaan sanoisi olleeni koskaan vihainen hänelle, sillä onhan hänestä tullut jo tavallaan osa minua. Olemme nauraneet yhdessä monet naurut, huutaneet kuin hullut ja itketty monet itkut. Enimmäkseen kuitenkin itketty.Uskon, että näin monien yhteisien vuosien jälkeen vain kuolema voi meidät erottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu