onko kellään kokemusta otsaontelotulehduksesta, millaiset oireet? itselläni on ollut jo toista kuukautta tukkoinen nenä, luultavasti johtuu allergiasta. mutta nyt sattuu toiseen ohimoon varsinkin kun vähän kumartelee ja muutenkin. myös saman puolen silmässä tuntuu oudolle.
otsaontelutulehdus,oireet?
.......
35560
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Otsaontelotulehdukseen liittyy voimakas päänsärky, yleensä nimensä mukaisesti otsalla, ja useimmiten särky on pahimmillaan aamulla. Poskiontelotulehdus aiheuttaa kipua yleensä paitsi poskiin, myös ylähampaiden ja silmien seudulle ja myös muualle päähän. Painettaessa tai koputeltaessa luuta, jossa tulehtunut ontelo sijaitsee, voi tuntua kipua. Lääkäriin kannattaa mennä, etenkin jos nenästä tulee paksua vihreää limaa.
Minulla kipu tuntui lähinnä otsassa heti silmien yläpuolella. Kipu ei ollut erityisen voimakasta.
Kun kerroit että myös silmässä tuntuu oudolle niin olisi varmaan hyvä varmistaa röntgenkuvalla mikä tilanne onteloissa on.
Oireena oli kova päänsärky lähinnä otsalla, kulmakarvojen yläpuolella varsinkin, muutenkin pää oli kipeänä, nenä oli tukkoinen, limaa oli putkissa, mutta ulos ei vaan meinannut tulla mitään, silmät olivat kipeät, varsinkin päälaella oli kipua... tässä jotain oireista...
Ja pientä lämpöä 37.2, lihassärkyäkin oli eli kunnon flunssainen olo siis.