Milloin kurssi suoritettava uudelleen?

Username~

Voiko AMK:ssa joutua suorittamaan koko kurssin uudelleen, jos on tehnyt kurssiin kuuluvan tentin/tentit jne, mutta pieni osasuoritus (pikkutehtävä) puuttuu? (jos kuitenkin palauttaa tehtävän jossain vaiheessa). Olen käsittänyt että siinä tapauksessa jos on saanut tentistä ja uusinnoista hylätyn, joutuu kurssin käymään uudelleen.

21

6571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • austerism1

      Sanoisin, että tämä on kurssi- ja opettajakohtainen asia.

      Toisaalta perusolettama on, että kun kurssia suorittaa, sen myös suorittaa kerralla loppuun. Jos esim. kurssin opettaja vaihtuu, ei uudella opettajalla periaatteessa ole minkäänlaista velvoitetta hyväksyä opiskelijan aiempia suorituksia, ja tällöin opettaja voi vaatia koko kurssin suorittamista. Myös kurssin toteutustapa/sisältö voi vaihdella opettajan mukaan (sama perusrunko toki on, mutta silti toteustapa on aina opettajakohtainen -- emme siis ole samaa toistavia robotteja).

      Tosin, itse en kyllä opettajana noin toimisi, koska tuohan olisi vain turhaa lisätyötä yksi opiskelija lisää jo mahdollisesti muutenkin täysillä kursseilla. Itse siis hyväksyisin jonkinlaisen yksittäisen lisätehtävän tms. etenkin, jos opiskelija on minulle aikoinaan kurssia suorittanut. Jos taas kyse olisi tuntemattomasta opiskelijasta, saattaisin esim. vaatia lisätehtävän tentin uusiksi (jotta voi varmistaa, että kurssin ydin on todella hallussa).

      • azteekki1

        autism1 yläpuolella voi olla hiljaa. Kurssi on suoritettava uudelleen, jos ei ole päässyt läpi mahdollisista uusintakerroista, joita on yleensä kahdesta kolmeen.

      • johtpa
        azteekki1 kirjoitti:

        autism1 yläpuolella voi olla hiljaa. Kurssi on suoritettava uudelleen, jos ei ole päässyt läpi mahdollisista uusintakerroista, joita on yleensä kahdesta kolmeen.

        Opettele sinä ensin lukemaan ja kommentoi sitten.

      • Username~
        azteekki1 kirjoitti:

        autism1 yläpuolella voi olla hiljaa. Kurssi on suoritettava uudelleen, jos ei ole päässyt läpi mahdollisista uusintakerroista, joita on yleensä kahdesta kolmeen.

        Eli jos on suorittanut tentin hyväksytysti ja puuttuu vain yksi pieni osasuoritus (jonka palauttaa vaikkakin aika paljon myöhässä), opettaja ei voi laittaa suorittamaan koko kurssia uudelleen? Ainakin koulun sivulla sanotaan, että jos tentistä ja uusinnoista saa hylätyn, siinä tapauksessa joutuu kurssin käymään kokonaan alusta.

      • sh-opisk.
        Username~ kirjoitti:

        Juuri näin, ainakin meillä on. Ite palautin yli kuukauden myöhässä just tehtäväb, mikä on kurssin kannalta vaan pieni osa (ei niinkään oleellinen). Opettaja lisää sit mulle kurssista hyväksytyn kun on tarkistanut. Kunhan ei tule tavaksi.... Mut ajattele esim. ku nykyään kaikki lähetetään sähköisenä. Eihän sua voida rankaista vaikka siitä, että joku fucking sähköposti on kääntäny sun word-tiedoston hepreaksi. :)

      • keskeytynyt suoritus

        Eihän opettajalla mitään velvollisuutta ole ottaa vastaan "aika paljon myöhässä" olevaa työtä. Kun kurssin merkitty päättymisaika täyttyy, on kursssi ohi. Jos ei ole saanut suoritetuksi, niin kurssi on keskeytynyt. Opettajahan saattaa jopa vaihtua kurssin loputtua. Jos on vaikka tuntiopettaja, joka pitää tietyn kurssin, niin ei sitä harjoitustyötä kukaan sen jälkeen ohjaa tai tarkista.

        Muutenkin pitää ajatella opettajan työaikaa: ei erikseen palautetun tehtävän tarkastamisesta saa erillistä palkkaa. On paljon isompi työ tarkastaa työ erikseen kuin osana palautusnippua, ja avata koneet ja järjestelmät erikseen ja merkitä yksi suoritus, kuin että merkitsee koko ryhmän numerot kerralla. En tiedä kuinka laaja työ se on mutta kyllä tuohon yleensä pari tuntia menee jos erikseen tarkastaa, ja jos taas tarkastaa nipppuna, niin riittää varttitunti opiskelijaa kohti.

        Eli jos palautat työn esim. vuoden tai pari myöhässä niin se on vähän niinku oma vika. Älä missään nimessä mene opettajalta vaatimaan että hän automaattisesti suostuu ottamaan myöhässä olevan työn, vaan mene nöyränä, hattu kourassa ja häntä koipien välissä, ja on parempi olla hyvä selitys myös.

        Toisaalta, jos mitään kunnon selitystä ei ole ja anelu ottaa liikaa luonnolle niin eihän uudelle kurssille ilmoittautumisessa häviä mitään. Läsnäoloppakkoa ei ole ja vanhat suoritukset voi pyytää ahottina, niin ei niitä tarvitse tehdä uudelleen.

      • sh-opisk
        keskeytynyt suoritus kirjoitti:

        Mitä vittua sä selität? Vuoden tai pari myöhässä.. mä ku luulin että puhutaan vähän lyhyemmistä ajoista ku VUOSISTA!!!! tässä taas oot varmaan miettinyt ihan muuta kuin miten asiat KÄYTÄNNÖSSÄ on. Kyllä voi myös esim käydä pelkästään tietyillä kurssin osilla, jos ne on jäänyt viime toteutuksessa väliin.

      • austerism1
        sh-opisk. kirjoitti:

        Juuri näin, ainakin meillä on. Ite palautin yli kuukauden myöhässä just tehtäväb, mikä on kurssin kannalta vaan pieni osa (ei niinkään oleellinen). Opettaja lisää sit mulle kurssista hyväksytyn kun on tarkistanut. Kunhan ei tule tavaksi.... Mut ajattele esim. ku nykyään kaikki lähetetään sähköisenä. Eihän sua voida rankaista vaikka siitä, että joku fucking sähköposti on kääntäny sun word-tiedoston hepreaksi. :)

        "Ainakin koulun sivulla sanotaan, että jos tentistä ja uusinnoista saa hylätyn, siinä tapauksessa joutuu kurssin käymään kokonaan alusta."

        Siellä varmasti noin lukee, mutta eihän läheskään kaikkea edes suoriteta tenttimällä.
        Mutta siis itse kyllä hyväksyn mieluummin jonkin lisäjutun tai vaikka sitten vielä neljännen tenttikerran kuin pistän (tai otan) opiskelijan suorittamaan kurssin kokonaan uudestaan -- ei ole luultavasti motivoivaa opiskelijan kannalta ja tuo tenttiä/lisäsuoritusta enemmän lisätyötä minulle opettajana.

        "että joku fucking sähköposti on kääntäny sun word-tiedoston hepreaksi. :)"

        Tuota noin... Jos nyt tartutaan tuohon esimerkkiin, niin sulla varmaan on kuitenkin tiedostosta varmuuskopio.

        Mutta siis tekniset ongelmat ja vastaavat ovat totta kai asia erikseen ja eräänlainen force majeure -elementti.

      • keskeytynyt suoritus
        sh-opisk kirjoitti:

        Mitä vittua sä selität? Vuoden tai pari myöhässä.. mä ku luulin että puhutaan vähän lyhyemmistä ajoista ku VUOSISTA!!!! tässä taas oot varmaan miettinyt ihan muuta kuin miten asiat KÄYTÄNNÖSSÄ on. Kyllä voi myös esim käydä pelkästään tietyillä kurssin osilla, jos ne on jäänyt viime toteutuksessa väliin.

        Älähän kiroile. Ei kuules ole yksi eikä kaksi kertaa kun kulttuurialalla on opiskelija yrittänyt palauttaa harjoitustehtävän vuosia myöhässä. Aloittaja ei kertonut että kauanko työ tarkkaan ottaen oli myöhässä jos se on "aika paljon".

        Toki voi käydä suorittamassa vain osasuorituksen, jos OPS on pysynyt samana, niin että kurssia vielä järjestetään samalla tavalla ja sen osasuorituksen pääsee tekemään. Mutta ei ole mitenkään harvinaista että OPS on ehtinyt vaihtua ja kurssit järjestetään eri tavalla. Sitten tulee opiskelija jonkin vanhan rästitehtävän kanssa ja pyytää arviointia, jotta voi valmistua.

        Opettajan ei ole pakko joustaa, eikä aina edes psyty sitä tekemään. Jos vaikka op on jo vaihtunut. Mutta kyllä minäkin olen ottanut vastaan jopa toisen opettajan kurssille rästiin jääneitä harjoitustöitä, että on saatu opiskelija valmsitumaan. Työ on kuitenkin ikään kuin vapaaehtoistyötä, josta ei makseta opettajalle enää mitään korvausta sen jälkeen kun kurssi on jo pidetty. Kannattaa siis pyytä kauniisti.

        " Työ on kuitenkin ikään kuin vapaaehtoistyötä, "

        Näin juuri -- ja hyvä pointti tuo opsinkin muuttuminen.

        Omalla työpaikalla työluottamusmies pitää hyvin tarkkaan huolen siitä, että opettajilla on todella oikeus kieltäytyä kaikesta ylimääräisestä.

        Minulle on joskus tullut jopa tyystin toiselta laitokselta ja siis toisen opettajan opiskelijoita, joilla jäänyt aikoinaan jokin suoritus kesken (opetan siis kieli- ja viesintäaineita, en ammattiaineita). Näistä ei siis edes oma laitos saa pinnoja, kun valmistuvat. Nämäkin silti -- vapaaehtoistyönä -- hoidin, jotta opiskelijat saivat opintonsa valmiiksi. Mutta kun tässä hiljalleen työhistoriaa alkaa karttua, niin kyllä nämä erikoistapaukset ja myöhästelijät alkavat pikkuhiljaa ottaa päähän -- ei siis niinkään kukaan yksilönä vaan yleisesti se, ettei hoideta asioita kerralla.

      • amishOpe
        azteekki1 kirjoitti:

        autism1 yläpuolella voi olla hiljaa. Kurssi on suoritettava uudelleen, jos ei ole päässyt läpi mahdollisista uusintakerroista, joita on yleensä kahdesta kolmeen.

        Neljästosta vuosi noissa AMK-hommissa, ja jostain syystä olen täsmälleen samaa mieltä kuin austerism1, ja noita ajatuksia myös käytännössä toteuttanut.

        "Tuntematon" voi myös tarkoittaa "korvaavuutta hakeva".

    • austerism1

      Keskeytynyt suoritus puhuu asiaa. Tosin en nyt sentään tätä allekirjoita: " vaan mene nöyränä, hattu kourassa ja häntä koipien välissä, ja on parempi olla hyvä selitys myös."

      Mutta... Opiskeluun ja oppimistavoitteisiin ei liity ainoastaan se, mikä on suoraan tuotu ilmi vaikkapa opinto-oppaan opintovaatimuksissa. Myös ihan perusasiat kuten määräaikojen noudattaminen, reporttien layout, oikeakielisyys ynnä muu on osa oppimista. Joissain tapauksissa nämä ovat myös osa kurssiarvosanaa. Tämä on myös eräänlaista harjoittelua reaalielämää varten.

      Yksittäinen opiskelija, joka tietysti tunteee oman arvonsa ihmisenä (ja jolla tuo arvo totta kai on), ei ehkä osaa hahmottaa sitä, että homma repeää käsistä, kun erilaisia erityistapauksia ja myöhästelijöitä ynnä muita on muitakin -- tällaiset vaativat opettajalta ylimääräistä työtä. Tiedoksi, että opettajien työaika on resursoitu (yja llättävän tarkkaan). Ja etenkin jos on tuntiopettaja, ei pidä ottaa mitään ylimääräistä, ellei sitten ole valmis tekemään ilmaista työtä -- tuntiopettajalle näet maksetaan tasan tarkkaan ja vain tietyistä, etukäteen sovituista tunneista.

      Mutta siis siinä mielessä opettajakohtainen asia, että totta kai opettaja voi hyvää hyvyyttään joustaa ja antaa erilaisia suoritusvaihtoehtoja -- jossain vaiheessa se vain voi alkaa kypsyttää ja vie yllättävästi aikaa ja voimavaroja, jos näitä erityistapauksia alkaa kasaantua.

      • fuuyhhh

        Ei helvetin kermaperseet. Jos sulla on esim. 2vko myöhässä joku helvetin essee, nii et sä joudu uudestaan koko kurssia käymään!!!!!!!!@@!! Missävitunhelvetinperkeleen myyräfarmilla te ootte koulussa!!!!????!

      • fuuuyyhh
        fuuyhhh kirjoitti:

        Ei helvetin kermaperseet. Jos sulla on esim. 2vko myöhässä joku helvetin essee, nii et sä joudu uudestaan koko kurssia käymään!!!!!!!!@@!! Missävitunhelvetinperkeleen myyräfarmilla te ootte koulussa!!!!????!

        Nimimerkki "autismiman" kertoo kyllä et mikä sun äo on. Ja se myn esimerkki "kääntää word-tiedoston hepreaksi" oli nähtävästi liian vaikea sun ymmärrettäväks. Tottakai itsellä olisi kopio, mutta jos esim. palauttaa vahingollisen tiedoston palautuspäivänä, katsoo 2viikon loman päästä uudestaan s-postin ja sit laittaa opettajan huomautuksesta uuden. EMMÄ SILLON JOUDU KOKO VITUN KURSSIA KÄYMÄÄN UUDESTAAN SENKIN LÖRPPÖPILLU!!!!!@ vaikka olis viikkoja tai kuukausia myöhässä. On ollu kesälomanki yli "roikkumas" tehtävä.

      • fuuuyyyhh
        fuuuyyhh kirjoitti:

        Teille tulee hankala elämä jos ootte noin tosikkoja, ei tarvii kaikkia koulujuttuja aina niin vakavasti ottaa, ellei opettaja oo antanu OIKEESTI d-linen. Senkin myyräfarmikoulutuksessa lepattavat lörppöpillut...ai ai.. anteeks.. oon vähän väsyny.

      • tätäny
        fuuuyyyhh kirjoitti:

        Teille tulee hankala elämä jos ootte noin tosikkoja, ei tarvii kaikkia koulujuttuja aina niin vakavasti ottaa, ellei opettaja oo antanu OIKEESTI d-linen. Senkin myyräfarmikoulutuksessa lepattavat lörppöpillut...ai ai.. anteeks.. oon vähän väsyny.

        Toivottavasti en joudu kanssasi tekemisiin sitten työelämässä.

    • Username~

      Kyseessä siis pieni osasuoritus (jonka lukemiseen opettajalla menee n. 5 min. ja sen tekemisestä ei tule arvosanaa, vain hyväksytty-merkintä kun on sen tehnyt). Olen siis suorittanut tentin ja muut osasuoritukset mutta tämä yksi nyt puuttuu vielä.

      • fuuuhhhuh sh-

        No niinpä. Ei siitä mitään tuu. Yheltä kaverilta puuttu 1,5v yks opintopäiväkirja harjoittelusta, nii palautti ja sai viel hyvän numeron! Noi jotka muuta väittää on liian "mitä raamatussa lukee" meiningillä. Palauta mahd. pian. Mut kyllä sun siitä kurssimerkintä pitää saada.

      • totanoi

        Mitäpä jos ottaisit yhteyttä siihen opettajaan selvittääksesi hänen kanssaan, miten homma sinun tapauksessasi parhaiten hoidetaan.

      • asia on käsitelty
        totanoi kirjoitti:

        Mitäpä jos ottaisit yhteyttä siihen opettajaan selvittääksesi hänen kanssaan, miten homma sinun tapauksessasi parhaiten hoidetaan.

        Tai sit vaan PALAUTTAAAAAAA. Onko pakko alkaa säätää ja lätistämään mehuja suloisista paikoista. Palauttaa tehtävän ja sanoo et tsori toi on myöhäs. Thats it.

        Eiku lähetää kysyy viel opetusministeriöstä kaavakkeita mitä voi täytellä. Yksinkertaisista asioista tehdään niin vaikeita.

      • työt ajallaan
        asia on käsitelty kirjoitti:

        Tai sit vaan PALAUTTAAAAAAA. Onko pakko alkaa säätää ja lätistämään mehuja suloisista paikoista. Palauttaa tehtävän ja sanoo et tsori toi on myöhäs. Thats it.

        Eiku lähetää kysyy viel opetusministeriöstä kaavakkeita mitä voi täytellä. Yksinkertaisista asioista tehdään niin vaikeita.

        Tämmöinen peli ei sitten aikuisten oikeesti työelämässä eikä muussakaan elämässä enää vetele. Parempi oppia ihmisten tavoille jo koulussa.

        Tai mitä itse sanot, kun olet sopinut kaupan kanssa, että sinulle tuodaan uudet matot tasan viikon kuluttua kotiin. Olet silloin kotona ja odotat. Eipä kuulu mattoja. Tulee matot kuukauden kuluttua ja sinulle vain ilmoitetaan: "Sori, nää on vähä myöhäs." Arvaan, että suuttuisit. Vähintään.

        Jotenkin minusta myös koulu ja opiskelu on elämää. Ja AMK:saa noudatetaan normaaleja elämän sääntöjä eli tehtävät ja työt tehdään ajallaan. Mutta jos tosiaan näin ei ole, meille ei oteta töihin yhtäkään iikkaa moisesta laitoksesta. Tämä tieto levitetään myös muualle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      160
      2108
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      310
      1793
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1587
    4. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      81
      1254
    5. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1220
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1091
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      986
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      24
      972
    Aihe