On entistäkin selvempää, ettei Eurooppa tule tulevaisuudessa kerta kaikkiaan selviämään ilman ulkomaista työvoimaa! Jo nyt esim bussit käytännöllisesti katsoen pysähtyisivät asemilleen, kauppojen kassoilla tungos käsivisi sietämättömäksi, ja sairaalat jumittuisivat täysin ilman ahkeraa, mutta vähän tyytyvää ulkomaista työvoimaa! Toimistot jäisivät rypemään omaan likaansa, tehtaat ja telakat pysähtyisivät täysin, ja Suomen ja muunkin Euroopan teollisuus ja tuotekehittely kokisivat myös pahan laman ilman ulkomaisia huippuosaajia, innovaattoreita ja suunnitelijoita, mutta myös hiljaisia, tavallisen työn puurtajia! Sanalla sanoen, Euroopa ei yksinkertaisesti tulisi toimeen ilman maahanmuuttajia! Myös syntyvyyden ollessa pohjalukemissaan on ilmiselvää, ettei Euroopalla ole tulevaisuudessa pienintäkään mahdollisuutta pitää nykyistä väestömääräänsä, ja samalla myös nuoruuttaan ja viriiliyttään yllä ilman ulkomaista maahanmuuttoa ja esim kansainvälistä adoptiota! Rasismi ei ole vain epätaloudellista ja tyhmää, vaan myös jotain, johon euroopalla ei yksinkertaisesti ole varaa! Talous ei toimisi, eikä kulutus, ostovoimaa tai työntekijöitäkään yksinkertaisesti riittäisi ilman ahkeria ja vähään tyytyviä nuoria maahanmuuttajia! Jos Eurooppa aikoo selvitä nykyisestä talouslamastaan ja kääntä nykyisen tappion voitoksi on turha kuvitellakaan, että se onnistuisi siinä ilman nuorta viriilä väestölisäystä varsinkaan, kun nykyään myös globalisaatiokehitys painaa sitä kovasti päälle! MM Kiina ilmiön kääntämiseksi päälaelleen Eurooppa tarvitsee reilusti nykyistä suurempaa väestöä, kuluttajapohjaa, ostovoimaa, sekä ennenkaikkea halpaa nuorta työvoimaa! Maahanmuuto on siis kerta kaikkiaan Euroopan AINOA toivo selvitä, jos siis haluja yhä löytyy nostaa maanosa sen nykyisestä alemmuustilastaan? Vain aktiivisella nuorten maahanmuutolla voidaan nykyinen patavanhoillinen ja kaavoihinsa kangistunut Eurooppalainen "hyvinvointiyhteiskunta" pelastaa ja kääntää uuten nousuun, sekä samalla torjua suurten ikäluokkien, kierojen politiikkojen, jatkuvasti lakkoilevan ay-liikkeen, sekä niinsanotun "Kiina-ilmiön" haittavaikutukset! Vain maahanmuutto voi enää antaa heikkenevälle maanosalle sen niin kipeästi kaipaaman piristysruiskeen! Euroopalla on siis edessään vakava ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttava päätös;rajojen sulkeminen ja muumoituminen sosialistiseksi "hyvinvointiyhteiskunnaksi", vaiko vapaa ihmisten, pääoman ja innovaatioiden liikkuminen, jonka myötä syntyisi uusi parempi, nuorempi ja viriilimpi Eurooppa, joka kilpailukyvyllään kykenisi haastamaan sekä Aasian että Yhdysvallat? Niin tai näin, aika alkaa jo käydä vähiin! Maahanmuuttokysymyksen kanssa ei ole enää varaa vitkutella! Tulevaisuudessa se näet tulee olemaan maanosan kohtalonkysymys!
Todellinen uhka on väen väheneminen!
Nyt on jo kiire!
2259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja ensimmäisen katastrofin sattuessa nämä urhot luikkisivat häntä koipien välissä toiseen maahan pakolaisiksi. Maanpuolustuksellista arvoa näillä urhoilla olisi siis pyöreä 0.
"ahkeraa, mutta vähän tyytyvää ulkomaista työvoimaa" ROFLOLMAO