Muu tanssitoiminta kuin huppaheikkien tanssit

Kun ei oikein innosta mennä kaksikymppinen kädessä tanssimaan korvatulpat korvissa jotin foxia ja bukia niin kyselen millista tanssiharrastusta olette suunnitelleet vuoden alkajisiksi. Nyt käynnistyvät taas kaikki tanssikerhot ja kurssit.

Voisi koittaa melkein mitä vain. Aikuisbaletti nyt taitaa jäädä väliin mutta barokki jo kyllä käy. Olen ennättänyt koittaa jo monenlaista tanssia.
20227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Minä ainakin olen päättänyt mennä argentiinalaisen tangon kursiile.

Äänestä
  • Olen aatellut mennä yhteen tanhuryhmään jos huolitaan.

    Äänestä

  • Mikko44 kirjoitti:

    Olen aatellut mennä yhteen tanhuryhmään jos huolitaan.

    Asun Tampereella ja täällä on hurjan paljon kaikenlaista tanssiin liittyvää tarjontaa. Laidasta laitaan. Pienet tanssiryhmät pitää löytää. Kotoa ei tulla noutamaan, niihin pitää mennä. Osa maksaa enemmän ja osa vähemmän.

    Äänestä

On pitkään ollut mielessä perustaa tanssiryhmä jossa olisi jonkinlainen taso. Tanssilaji ei niinkään ole oleellinen vaan se että tanssitavat tanssit olisivat hieman haasteellisia. Olisiko tällaiseen ryhmään tulijoita? Mitkä tanssit kiinnostaisivat?

Äänestä
  • Kreikkalaiset tanssit on kiehtoneet. Missähän niitä Suomessa tanssitaan.

    Äänestä

  • Minna37 kirjoitti:

    Kreikkalaiset tanssit on kiehtoneet. Missähän niitä Suomessa tanssitaan.

    Olen kanssa kiinnostunut Kreikkalaisesta tanssista ja musiikista.

    Äänestä

Aijon mennä Argentiinalaisen tangon peruskursille. Tampereella tangoharrastus on aktiivista. Jos oppisi senverran että uskaltaisi joskus vielä oikein tanssimaan.
Yhdwessä ravintolassa näkyy olevan joka viikko tanssit joissa tanssitaan Argentiinalista tangoa.

Äänestä

Olen harrastanut west ghost swing :iä. Olen kanssa suunitellut tangoa.

Äänestä
  • Onko kenelläkään tietoa millista kontaktiiprovisaatio on?

    Äänestä

  • santtu8 kirjoitti:

    Onko kenelläkään tietoa millista kontaktiiprovisaatio on?

    Tämmöstä.

    Äänestä

  • je suis Charlie kirjoitti:

    Tämmöstä.

    Siis millaista?

    Äänestä

  • Joni. .. kirjoitti:

    Siis millaista?

    Se on sellaista koskettelua toisiin ihmisiin. Kai se jonkinlaista tanssia on. Hoksottimia kehittää kun keksii rilaisia kosketusrajapintoja. Musiikin rytmi ei taida olla kovin oleellinen. Itse en ole koskaan kokeillut.

    Äänestä

  • Simo.. kirjoitti:

    Se on sellaista koskettelua toisiin ihmisiin. Kai se jonkinlaista tanssia on. Hoksottimia kehittää kun keksii rilaisia kosketusrajapintoja. Musiikin rytmi ei taida olla kovin oleellinen. Itse en ole koskaan kokeillut.

    Mikähän siinnä on että jostakin on tärkeää että tansseissa on vain paljon väkeä ja kova melu.
    Askeleet ja kuviot on tylsiä. Pienissä ryhmissä on mukavampaa.

    Äänestä

  • Siiri S kirjoitti:

    Mikähän siinnä on että jostakin on tärkeää että tansseissa on vain paljon väkeä ja kova melu.
    Askeleet ja kuviot on tylsiä. Pienissä ryhmissä on mukavampaa.

    Mitä tanssiryhmiä ja kerhoja Tampereelta löytyy mihin aikuinen ihminen voi käytännössä mennä mukaan?

    Äänestä

Kyllä löytyy. Löytyy ryhmiä ja opetusta, melkein joka lajiin. Loppujen lopuksi aika harva on sosiaalisesti liikkuva ja harrastaa erityyppisiä tansseja.

Äänestä
  • Alkaa kanssa tämä käytkö sä lavoilla taso tympimään. Vaihteeksi sitä tanssisi vaikka esityslavalla. Kai sitä oppii muutakin koin vaihtoaskelta ja bukkaa kun pääaee porukkaan missä näitä laadukkaampia tansseja opetetaan.

    Äänestä

  • Mitä mieltä olette uuden tanssiryhmän perustamisesta. Sellaisten tanssien ympärille mitä ei Suomessa tanssita. Minkälaisille tansseille olisi tilausta?

    Äänestä

  • LateLammas2 kirjoitti:

    Mitä mieltä olette uuden tanssiryhmän perustamisesta. Sellaisten tanssien ympärille mitä ei Suomessa tanssita. Minkälaisille tansseille olisi tilausta?

    Mihin pitäjään olet perustamassa? Kiinnostaa kun on jo tullut kokeiltua kaikennäköistä.

    Äänestä

  • SinikkaH kirjoitti:

    Alkaa kanssa tämä käytkö sä lavoilla taso tympimään. Vaihteeksi sitä tanssisi vaikka esityslavalla. Kai sitä oppii muutakin koin vaihtoaskelta ja bukkaa kun pääaee porukkaan missä näitä laadukkaampia tansseja opetetaan.

    Mene kilpatanssiryhmään. Toisaalta naiselle parinmetsästys on ongelma.

    Äänestä

Aloitin vuoden alusta Argentiinalisen tangon. Vaikeaa on mutta kiinnostaa. Toivottavasti vielä nädään milongassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heikki. .. kirjoitti:

Kun ei oikein innosta mennä kaksikymppinen kädessä tanssimaan korvatulpat korvissa jotin foxia ja bukia niin kyselen millista tanssiharrastusta olette suunnitelleet vuoden alkajisiksi. Nyt käynnistyvät taas kaikki tanssikerhot ja kurssit.

Voisi koittaa melkein mitä vain. Aikuisbaletti nyt taitaa jäädä väliin mutta barokki jo kyllä käy. Olen ennättänyt koittaa jo monenlaista tanssia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu