Siitä on jo kauan kun tutustuimme.
Heti ensinäkemästä minut valtasi syvä kiintymys ja
ilman erityistä syytä, vedit minua puoleesi enkä
osaa sitä paremmin selittää miksi. Näkymätön voima.
Sait minut jälleen tuntemaan, olin ollut tyhjä
kuori ja eksyksissä niin kauan että luulin ettei
mikään minua enää pelasta tästä synkkyydestä.
Ajan mittaan ystävystyimme, lähennyimme ja
vietimme paljon aikaa yhdessä, puhuimme kaikesta.
Tulimme kaikin puolin hyvin juttuun, se oli ihanaa aikaa.
Alkoi kuitenkin riipivä tunteiden vuoristorata
joka oli ajaa minut hulluuden partaalle.
Voi ystäväni, miksi tässä masiinassa ei ole jarruja?!
Olin samaan aikaan maailman onnellisin ja
onnettomin ihminen sillä tiesin kaiken päättyvän
ajallaan, enkä millään olisi sinusta halunnut luopua.
Mistäkö sen tiesin? Se vanha juttu...kun tunteet
vievät mukanaan ja päätä pahkaa rakastuu ystävään niin sen jo
osaa aavistaa että asiat menevät vain kovin hankaliksi.
Ja niin siinä kävi, (koska olimme rehellisiä
toisillemme) kerroin rakastavani sinua...
Taisit pelästyä. Minä mokasin. Ja pelästyin itsekin.
Väistämättä jäin junan alle, mutta kuinka olisin voinut valehdellakaan?! Anna anteeksi rakas(ystävä).
Tuolloin tunsin ettei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin alkaa kasata muuria välillemme, niin korkeaa että sen takaa en enää sinua näkisi. Kauan se kesti mutta pakko oli jatkaa, takaisin ei ollut paluuta kuitenkaan.
Lähdin kirjoittamaan tätä siksi että saisin
mielenrauhan jälleen, tämä teksti on minulle itselleni.
Sillä vaikka aika kuluu emmekä enää toisiamme näe,
(puhumattakaan että muuten olisimme yhteyksissä)
olen enemmän kuin kiitollinen siitä että joskus olit
elämässäni, enkä ikinä voi sinua täysin unohtaa.
Ennen kaikkea ikävöin sitä ystävää joka olit minulle,
siksi tuudittaudunkin ajatukseen että tänä aikana kun yhteys
on välillämme katkennut, sinä et ole enää hän enkä minä
myöskään minä, jotka joskus olivat jotakin.
Näin jatkamme elämäämme eri suuntiin onnellisina omia polkujamme pitkin. Sinä siellä ja minä täällä.
Kaipaus on kaunista silloin, kun tietää menetyksestä seuranneen vain parempia aikoja.
Meille molemmille.
Heti ensinäkemästä minut valtasi syvä kiintymys ja
ilman erityistä syytä, vedit minua puoleesi enkä
osaa sitä paremmin selittää miksi. Näkymätön voima.
Sait minut jälleen tuntemaan, olin ollut tyhjä
kuori ja eksyksissä niin kauan että luulin ettei
mikään minua enää pelasta tästä synkkyydestä.
Ajan mittaan ystävystyimme, lähennyimme ja
vietimme paljon aikaa yhdessä, puhuimme kaikesta.
Tulimme kaikin puolin hyvin juttuun, se oli ihanaa aikaa.
Alkoi kuitenkin riipivä tunteiden vuoristorata
joka oli ajaa minut hulluuden partaalle.
Voi ystäväni, miksi tässä masiinassa ei ole jarruja?!
Olin samaan aikaan maailman onnellisin ja
onnettomin ihminen sillä tiesin kaiken päättyvän
ajallaan, enkä millään olisi sinusta halunnut luopua.
Mistäkö sen tiesin? Se vanha juttu...kun tunteet
vievät mukanaan ja päätä pahkaa rakastuu ystävään niin sen jo
osaa aavistaa että asiat menevät vain kovin hankaliksi.
Ja niin siinä kävi, (koska olimme rehellisiä
toisillemme) kerroin rakastavani sinua...
Taisit pelästyä. Minä mokasin. Ja pelästyin itsekin.
Väistämättä jäin junan alle, mutta kuinka olisin voinut valehdellakaan?! Anna anteeksi rakas(ystävä).
Tuolloin tunsin ettei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin alkaa kasata muuria välillemme, niin korkeaa että sen takaa en enää sinua näkisi. Kauan se kesti mutta pakko oli jatkaa, takaisin ei ollut paluuta kuitenkaan.
Lähdin kirjoittamaan tätä siksi että saisin
mielenrauhan jälleen, tämä teksti on minulle itselleni.
Sillä vaikka aika kuluu emmekä enää toisiamme näe,
(puhumattakaan että muuten olisimme yhteyksissä)
olen enemmän kuin kiitollinen siitä että joskus olit
elämässäni, enkä ikinä voi sinua täysin unohtaa.
Ennen kaikkea ikävöin sitä ystävää joka olit minulle,
siksi tuudittaudunkin ajatukseen että tänä aikana kun yhteys
on välillämme katkennut, sinä et ole enää hän enkä minä
myöskään minä, jotka joskus olivat jotakin.
Näin jatkamme elämäämme eri suuntiin onnellisina omia polkujamme pitkin. Sinä siellä ja minä täällä.
Kaipaus on kaunista silloin, kun tietää menetyksestä seuranneen vain parempia aikoja.
Meille molemmille.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.