Omistan kokoelman (25kpl) deaktivoituja aseita siis dekottu niistä 6 kohdasta jotka vaadittiin ns.vanhassa laissa oliko 2009 tai jotain.
Yhdestäkään ei löydy mitään todistuksia, toin ulkomailta muuttokuormassa.Onko mitään ongelmaa jos myyn pari asetta ?
deaktivoitu AK
5
487
Vastaukset 5
- gigiggc
Samaa pohdin itsekin! Omistan Skp.n 1931 joka vamhan ohjeiston mukaan deaktivoitu mutta mitään todistusta ei ole! Mielestäni vaaraton halko, voihan sillä tietty vaikka lyödä kaveria latvaan ;)
- ehkä, ehkä ei
Ainakin niin on, että itselläsi pysyessään ennen sääntöjen mukaisesti dekottu ase on edelleen dekottu ja näin ollen lupavapaa.
Jos myyt sen pois, uudella omistajalla voi olla vaikeuksia JOS jostain syystä poliisi kiinnostuisi hänellä olevasta aseen tapaisesta esineestä. Nykyinen tulkinta saattaisi olla jotain ihan kummallista.
- ammuskelija.
Omgelma on siinä, että ennen deaktivoitiin ohjeen mukaisesti. Näkyjään deaktivoiminen on määritelty laissa. Teoriassa aikoinaan ohjeen mukaisesti deaktivoituja ei ole lain mukaan deaktivoitu. Eli torrakot ovat nykylainsäädännön perusteella laittomia aseita.
Ohjeen mukaan dekotuissa aseissa on myös mielekiintoinen seikka. Jos purat ohjeen mukaan dekotun aseen, niin sinulla on käsissäsi laiton aseen osa eli aseen runko. Kun kokoat palikat yhteen, niin käsissäsi on ohjeen mukaan dekottu ase. Eli voiko ohjeen mukaan deaktivoitu ase sisältää nykylainsäädännön mukaisia aseen osia, jotka vaativat luvan.
Alemmassa oikeusasteessa on annettu tuomio tälläisestä ohjeen mukaan deaktivoidusta aseesta. Oikeuden mukaan kyseessä oli helposti ampumakuntoon saatettavissa oleva laiton ase. Perusteluna oli, että deaktivointia ei ole tehty lainsäädännön edellyttämällä tavalla, joten ase on laiton. Vieläkin erioisemman asiasta tekee se, että ase oli puolustusvoiman asevarikon deaktivoima ja asekirjanpidosta poistama.
Deaktivoinnista ei kukaan pysty sanomaan mitään varmasti ennen kuin asiat ovat kiertäneet kaikki oikeusasteet läpi. Vasta tämän jälkeen asiaa ei enää voi tulkita.
Aselaki on huonosti valmisteltu tekele, jonka takia monet rehelliset harrastajat tulevat menettämään harrastuksensa ja saamaan merkinnän rikosrekisteriin. - tietäjä
Ei laki koske ennen lain voimaantuloa deaktivoituja aseita, eihän -50 luvun autoissakaan tarvita turvavöitä.
- ammuskelija.
Ei pitäisi koskea, mutta viranomainen tulkitsee lakia näin.
Koska asiasta ei ole lainkaan ennekkopäätöksiä, niin monet tulevat roikkumaan "löysässä hirressä" pitkiä aikoja.
Vertaa asiaa esim startti-ase sotkuun. Starttiaseet eivät ole luvanraisia, mutta siitä huolimatta poliisi yrittää saada niiden maahantuoijia edesvastuuseen. Alempi oikeusaste tuomitsi, seuraava vapautti ja kolmannen päätöstä saadaan odottaa.
Viranomaisilla on kadonnut asiassa maalaisjärki ja vanha käräjätuomarin ohje:
"Se mikä ei ole oikeus ja kohtuus ei voi olla laki."
Voisitko linkittää "tiedostasi" jonkin viranomaispäätöksen, joka on kestänyt myös oikeusasteiden käsittelyn.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791762
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109923Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo110783En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209674- 133638
- 52601
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä20590Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 37556