Oli sitten kyseessä ero, kuolema, tai joku muu ihmistä liikuttava asia. Miten ajattele, mikä on paras selviytymiskeino?
Sen tiedän, että suru pitää surra, mutta usein askarruttaa, missä vaiheessa on oikein hakea tukea uusista ihmisistä.
Surussa on usein hirveen yksin, mutta eikö kaikki ole sallittua, kun kaikki tietää missä mennään?
Sen tiedän, että suru pitää surra, mutta usein askarruttaa, missä vaiheessa on oikein hakea tukea uusista ihmisistä.
Surussa on usein hirveen yksin, mutta eikö kaikki ole sallittua, kun kaikki tietää missä mennään?
Vastaukset 9
Vanhimmat
niin miten suree jos ei pysty edes itkemään,tätä ihmettelen itsessä vaikka onkin paha olo.
Se on ainoo keino puhdistaa sielua...
että kyllä ihminen itse tietää sydämmessään
sit ku surut on surtu ja itkut itketty
milloin on aika haisetlla uusia tuulia ja palata taas päivänvaloon nauttimaan elämästä.
Ei ole neuvoa mikä on paras tapa käsitellä.Ero,kuolema läheisen menettäminen omankäden kautta.Tuska,suru on vain käytävä läpi.Puhuminen rehellisesti omista tunteistaan kokemuksistaan auttoi minua.Samalla tapasi paljon kohtalotovereita, uusia ihmisiä.Alussa puhuu puhumistaan ja kuunteleekin.Vähitellen oppii itse rajat miten paljon haluaa kuunnella toisten murheita ja kuinka paljon haluaa kertoa omistaan.Elikä lyhyesti sanottuna, hae tukea silloinkuin sinusta siltä tuntuu.Itkeä on hyvä yhdessä.Kertomalla omia kokemuksia autat muita ja enenkaikkea itseäsi.
Vollaotan täällä...
yksilökohtaista.
Paras selviytymiskeino minulle oli/on ystävät, joiden kanssa asiaa voi kelata halutesaan tai sitten tehdä jotain ihan muuta.
Siinä ystävien rinnalla omaa surutyötäni helpotti/helpottaa rationaalinen ajattelu.
Avoimin mielin eteenpäin kulkeminen kannattaa ja helpottaa, uudet ihmiset tulevat elämään ajallaan ja heistäkin on apua, vaikka varsinaisen surutyön itse joutuukin tekemään.
Kukaan toinen ei pysty sanomaan, koska on oikea aika...sen vaan itse tietää.
Jaksamista kaikille surijoille toivoo "edelleen surutyötä tekevä"
Olet aivan oikeassa. Joskus vaan tulee uskon
puute, että hellittääkö tuska koskaan. Kyllähän
se kuitenkin niin tekee, kun vaan rohkeesti
uskaltaa puhua ja näyttää tunteet. Onneksi mullakin on sellaisia ystäviä. Hyvää jatkoa sulle!
normaalia toi uskonpuutekin. Tuska hellittää ja muuttaa muotoaan ajan myötä, ylä- ja alamäkiä on matkalla runsaasti. Varsinkin jotkut tärkeät päivämäärät ja ajankohdat saavat surun tulvahtamaan taas mieleen voimallisemmin.
Muista puhua myös itsesi kanssa ja opi tarvittaessa tunnistamaan omat tunteesi ja mielenliikkeesi, mitkä niistä kuuluvat surutyöhön. Mulla se ainakin auttaa.
Aurinkoisia päiviä odottaen...
Tietyt päivämäärät, juhlapyhät herättää kyllä
lisää surua. Se vähän helpottaa, kun ne tiedostaa.