Ei oo mun syy, mä vaan oon ollut aina hoikka ja todella kunis ihminen. Kaupsaa ihmiset luulevat että olen maailman tähti, suuri malli, miehet ovat aivan lääpällään ja pyytelevät nimmareita.
Mun mies on onnekas kun löysi minut jo 20 v sitten, enkä aio sitä jättää, luulen vaan että monet miehet haluisi tuntea minut että voisi sanoa että heillä on maailman kaunein nainen.. mua ei kiinnosta vaan elän omaa elääni, ja annan pi paut nimmarikalastajille.
On vaan rankkaa olla huomionkeskipisteenä aina, jatkuvaa valokuvasuta ihan missä tahansa, puhelin on tukossa ja kirjeitä tulee niin että meillä on kolme postilaatikkoa.
Onneksi mies ei ole mustis, koska tietää että monet haluu vaan leukia minulla, eikä oo tosissaan.
Olen liian kaunis nainen
6
141
Vastaukset
- vittumitäpaskaa
Voi saatana mitähän vittua tämäki nyt taas on?? Joku omahyvänen itsekäsnarsisti ämmä taas leuhkii täälä. Voi jumalauta
- "Söpöläinen"
No "kuka sen kissan hännän nostaisi ellei kissa itse"?
Hiljaisiksi, kilteiksi ja nöyriksi koulitut ja kasvatetut eivät vain tahdo millään kestää sitä, että joku tietää itse ja uskaltaa sanoa sen ääneenkin. Itsensä kehuminen on jotenkin hirveän noloa vaikka oikeasti on paljon nolompaa, ettei osaa ottaa vastaan kehuja silloin kun niitä tulee. Aiheesta tai aiheetta, se on taas kehujan pääkipu. - 13+17
Ja tästä piti oikein keskusteluki tehdä? En ymmärrä miksi.
- "1111"
Lissu siellä kännipäissään uhoaa. Ei olisi tarvinnut kommentoida.
- Vai mitä ihmettä ?
Aloitukseen ei ehkä olisi kannattanut sanoa mitään, mutta ihan pakko oli ensimmäisen vastauskommentin takia aukaista päänsä. Jos joku ei kestä sitä, että toinen kehuu itseään, niin kummalla on enemmän keltaista nestettä korvain väliss'? Onko itsensä kehuminen vähän sama kuin haukkuisi toista / muita?
- lissu avohoidossa
Hahaaa, ei sul mittään miestä ole senhän naikkoset vei jo 10 vuotta sitten, olet sairas vanha, katkera ja ruma akka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127- 501100
Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731019Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153932Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182930Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717867- 89867
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu107831Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713