Mitä siitä.
Mitä siitä, jos ajan kivi vyöryikin hänen ylitseen murskaten hänet.
Mitä siitä, jos pirstaloitunut sydän ei enää löytänyt rakkautta johon tarttua.
Ei ollut vapaalippuja elämässä. Ei kenelläkään lupaa ratsastaa toiveilla ja odotuksilla.
Se on vain tottumiskysymys, asia joka oli hyväksyttävä tyhjin mielin.
Hän hyväksyi sen, kuoletti rintansa lämpimän sykkeen. Puudutti poskille lihaksia
repivän hymyn. Katseli maailmaa kuolevin silmin.
Kuka pyysi pelaamaan Monopolia Afrikan tähden nappuloin ja säännöin,
kuka käski poimia siniset silmät omenapuista
ja kuka neuvoi pysäkin aurinkotuulen matkaan.
Elämä on sairas kipu. Elämä on viidakkoveitsillä paloiteltu sydän.
Elämä on valtatien Kuolleen miehen kurvi.
Kun on pitänyt kiinni kädestä viimeistä hetkeään, niellyt irvistellen
lasin vettä purkillisella pillereitä terästettynä, on jo lupa toivoa,
että Elämä olisi taakse jätetty taakka.
Illalla, ensiavun tapahtumat sekavasti takaraivolle piirtyneinä
jäljellä on vain loputon epäonnistuminen ja sen rintaan hakkaama kipu.
Tyhjyys on käärinyt mielen lukemattomien ryntättyjen muistojen alle.
Tunto on hävittänyt tuntumansa.
Ihmiset ovat tarjonneet loistavasti edistyneellä lääketieteen
tuntemuksellaan lisäaikaa Elämään, jonka hän jo kadotti.
Vieraaseen aikaan viskattuna on vaikea jatkaa matkaa.
Mitä siitä, vaikka keuhkot vetävät ilmaa ja sydän lyö.
Mitä siitä, vaikka silmät näkevät ja korvat kuulevat taas.
Mitä siitä, kun sielu on tunnoton ja kuollut.
Mitä siitä, jos ajan kivi vyöryikin hänen ylitseen murskaten hänet.
Mitä siitä, jos pirstaloitunut sydän ei enää löytänyt rakkautta johon tarttua.
Ei ollut vapaalippuja elämässä. Ei kenelläkään lupaa ratsastaa toiveilla ja odotuksilla.
Se on vain tottumiskysymys, asia joka oli hyväksyttävä tyhjin mielin.
Hän hyväksyi sen, kuoletti rintansa lämpimän sykkeen. Puudutti poskille lihaksia
repivän hymyn. Katseli maailmaa kuolevin silmin.
Kuka pyysi pelaamaan Monopolia Afrikan tähden nappuloin ja säännöin,
kuka käski poimia siniset silmät omenapuista
ja kuka neuvoi pysäkin aurinkotuulen matkaan.
Elämä on sairas kipu. Elämä on viidakkoveitsillä paloiteltu sydän.
Elämä on valtatien Kuolleen miehen kurvi.
Kun on pitänyt kiinni kädestä viimeistä hetkeään, niellyt irvistellen
lasin vettä purkillisella pillereitä terästettynä, on jo lupa toivoa,
että Elämä olisi taakse jätetty taakka.
Illalla, ensiavun tapahtumat sekavasti takaraivolle piirtyneinä
jäljellä on vain loputon epäonnistuminen ja sen rintaan hakkaama kipu.
Tyhjyys on käärinyt mielen lukemattomien ryntättyjen muistojen alle.
Tunto on hävittänyt tuntumansa.
Ihmiset ovat tarjonneet loistavasti edistyneellä lääketieteen
tuntemuksellaan lisäaikaa Elämään, jonka hän jo kadotti.
Vieraaseen aikaan viskattuna on vaikea jatkaa matkaa.
Mitä siitä, vaikka keuhkot vetävät ilmaa ja sydän lyö.
Mitä siitä, vaikka silmät näkevät ja korvat kuulevat taas.
Mitä siitä, kun sielu on tunnoton ja kuollut.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Heti ekaks täytyy todeta, että mulla ei ole juuri varaa muita arvostella, mutta annoit luvan. Ja eikös kriitikoiksi rupeakin ne, jotka eivät itse osaa kirjoittaa hyvin :)?
Siispä: Tosi monia hyviä kohtia, mutta aikas kliseistä ja ennalta-arvattavaa... Hyviä kielikuvia, mutta ehkä turhan mahtipontista. Musta olisi hyvä lisätä arvoituksellisuutta; jättää lukijalle enemmän mietittävää. Silloin lukija voisi tulkita runoa enemmän omien kokemuksien pohjalta..?
Oletkos kirjoittanut kauankin? Kykyjä ilmiselvästi on, mutta tuntuu ettei oma tyylisi ole vielä hahmottunut. Eli lisää kirjoitusta vaan. Tsemppiä.
Ja jos tuo todellakin oli faktaa elämästäsi niin... vielä enemmän tsemppiä! Ehkä kannattaisi hakea jotain apua?
miten hirmuisen banaali klisee olenkaan. istuin ammeessa ja vesi oli lämmintä. ihoni vedestä liukas, terä kiisi ranteellani, en edes tuntenut kipua. katselin punaista verta, se marmoroi kauniisti kirkkaan veden
ja levisi kuin harsoinen pilvi , teki kuvioita, jotka olivat kauniimpia kuin auringonlasku. suoneni sykkivät ja ihana sumu levisi mieleeni veden hiljalleen samentuessa, täyttyessä. ja samassa minut valtasi kauhu. pelkuri.
tärisin, itkin, vaikken uskonut siihen pystyväni. eikä haava mennyt kiinni vaikka kuinka sitä käskin ja kehotin. minua hävetti.
hävetti.
hävetti.
ja lääkäri nuhteli minua pistäessään puudutusta aukinaiseen ranteeseeni.neula oli terävä, upposi lihaani. ja minua hävetti.