INTJ-persoonallisuus

Tein hiljattain Briggs Myers:n teoriaan pohjautuvan persoonallisuustestin. Tuloksena INTJ-persoona (Introverted iNtuitive Thinking Judging), joka herätti minussa pelonsekaisia tunteita: olenko näin omituinen yksilö. En koe olevani ns. "Mastermind", joka on luonteenkuvauksen yksi pääpiirteistä. Tässä kuitenkin ajatuksia tuolta jostain syvältä mielen rajamailta:

- Viihdyn mielellään yksin - sosiaalinen kanssakäyminen on kuluttavaa

- Haalin minua kiinnostavista asioista uutta tietoa, pohdin ja analysoin: ihmisten käyttäytymistä, vuorovaikutusta, syitä ja seurauksia, kulttuurien ominaispiirteitä, jossain määrin ongelmia (esim. kulttuurien väliset erot) ja niiden ratkaisemista.

- Uskon että useimmat meistä ovat perinnöllisyyden ja koodauksen ohjaamia orjia.

- En koe tarpeelliseksi seurustella (rationaalisuus > tunteet). Jossain määrin koen myös olevani ajatusteni kanssa yksin, joka luo tietynlaista yksinäisyyden tunnetta.

- Ihailen minua viisaampia enkä kykene keskustelemaan pinnallisista asioista. Saati sitten viettämään aikaa pinnallisten ihmisten kanssa. "Syvälliset keskustelut ovat minulle keino elää."

Testitulos ei ole absoluuttinen, lähinnä suuntaa antava. Uskon, että persoonallisuutemme muuttuu elämämme myötä muovautuen ajan saatossa. Onko täällä muita vastaavia, jotka näkevät tai kokevat asiat vastaavalla tavalla?
102379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tästä aiheesta on puhuttu täällä jo ehkä liikaakin... Oot varmaan huomannu tän keskustelun? Siitä ei oo kauaa aikaa. Voihan sen tietysti alottaa aina uudelleen.

Äänestä
  • http://keskustelu.suomi24.fi/node/11466750

    No olihan siitä jo kk melkeen, kun näin ton. :D Tein myös tuon testin, mutta olin joku toinen introvertti... en muista enää miten se meni. Kyllä se jonkin verran mua kuvas. Sulla aika omituisia tapoja mun mielestä:

    "Haalin minua kiinnostavista asioista uutta tietoa, pohdin ja analysoin: ihmisten käyttäytymistä, vuorovaikutusta, syitä ja seurauksia, kulttuurien ominaispiirteitä, jossain määrin ongelmia (esim. kulttuurien väliset erot) ja niiden ratkaisemista.

    - Uskon että useimmat meistä ovat perinnöllisyyden ja koodauksen ohjaamia orjia."

    Kaikki ovat erilaisia.

    Äänestä

  • Niin. Olen täysin samaa mieltä. En jaksa lukea tota artikkelia. :') Mielestäni tuollaisiet testit ovat aina enemmän viihdettä. Ei tuollainen testi ole tieteellinen, vaikka joku psykologi sen olisi tehnytkin. Kukaan ihminen ei voi kuulua mihinkään määriteltyyn "persoonallisuus luokkaan". Ihmeellistä persoonallisuuksien karsinoimista koko touhu. :'D Kaikesta huolimatta ihan kiva testi, oli siellä jotain ihan hyviä kysymyksiäkin...

    Olen myös tuo "ihmisiä erilaisia". Vahingossa vaihdoin nikkiä.

    Äänestä

  • I' not a master kirjoitti:

    Niin. Olen täysin samaa mieltä. En jaksa lukea tota artikkelia. :') Mielestäni tuollaisiet testit ovat aina enemmän viihdettä. Ei tuollainen testi ole tieteellinen, vaikka joku psykologi sen olisi tehnytkin. Kukaan ihminen ei voi kuulua mihinkään määriteltyyn "persoonallisuus luokkaan". Ihmeellistä persoonallisuuksien karsinoimista koko touhu. :'D Kaikesta huolimatta ihan kiva testi, oli siellä jotain ihan hyviä kysymyksiäkin...

    Olen myös tuo "ihmisiä erilaisia". Vahingossa vaihdoin nikkiä.

    Aika paljon tätä "viihteellistä" testiä käytetään hyväksi työelämässä. En tajua miten toisilla ihmisillä on niin vaikeaa hyväksyä tämä. MBTI:hän vain mittaa ihmisessä neljää eri ulottuvuutta ja auttaa ymmärtämään itseään paremmin. Kaikki perustuu tietenkin siihen miten rehellisesti noihin kysymyksiin vastaa. Ja vaikka toiset INTJ-tyypit käyttävätkin täällä tuota "mastermind"-nimitystä on syytä muistaa että MBTI ei yksin kerro sitä kuinka hyvä ihminen on ja kuinka hyvät mahdollisuudet on menestyä elämässä ja se, että tässä maailmassa tarvitaan ihan kaiken tyyppisiä ihmisiä. Sitäpaitsi, Einstain ei ollut tuon testin mukaan INTJ, että kyllä niitä "mastemindeja" muistakin tyypeistä löytyy.

    Äänestä

Uskon että useimmat meistä ovat perinnöllisyyden ja koodauksen ohjaamia orjia.
mitäs muut sun mielestä sitten ovat? alieneiden koodaamia? :)

Äänestä
  • Ne muut ovat INTJ-persoonallisuuksia, mastermindejä, kaiken yläpuolella olevia älykkömanipulaattoreita ja maailman hallitsijoita.

    Äänestä

  • supreme INTJ kirjoitti:

    Ne muut ovat INTJ-persoonallisuuksia, mastermindejä, kaiken yläpuolella olevia älykkömanipulaattoreita ja maailman hallitsijoita.

    aloittaja paljasti illuminatin olemassa olon. kannattaa aloittaja varoa ja katsella selkäsi taakse he tulevat....

    Äänestä

Täällä on kanssa yksi yksinäinen INTJ.
Ja todellakin tunnen itseni niin erilaiseksi sillä jos sata ihmistä tulee vastaan niin kaksi niistä on kaltaisiani.

Viihdyn liki kokoajan pääkoppani sisällä ja se aiheuttaa mielestäni sen, että lopulta ihmiset luovuttavat kanssani, sillä heidän mielestäni en tunne juuri mitään ja puhun aivan liian vähän, vaikka sisälläni sitten herkästi seuraan kaikkea mitä tapahtuu ja kuuluu, analysoin ja pohdin ja sekös onkin sitten niin kuluttavaa kun joku ekstrovertti höpisee leipäläpi sylkeä tirskuen yhtenään. Samat asiat uudelleen ja uudelleen vaikka muistan jokaisen sanan.

Näinpä porukassa vetäydyn "taustalle" ja annan muiden sosialisoida keskenään mutta samalla kaipaan sellaista syvempää yhteyttä ihmisten kanssa, jota on NIIN vaikea löytää!

Joo ja kyllä tunteitakin on, joskus mutta niitä näytän harvakseltaan ulospäin koska tosiaan intuitiivisesti ajattelen ja samalla tuomitsen.

Äänestä

"Ja todellakin tunnen itseni niin erilaiseksi sillä jos sata ihmistä tulee vastaan niin kaksi niistä on kaltaisiani."

Minä en ole ikinä tavannut kaltaistani, vaikka kolmekymppisenä olen jo tavannut valtavan määrän ihmisiä. Sadasta ihmisestä 0 on kaltaisiani.

Tarkoitukseni ei ole kilpailla erilaisuudesta, vaan halusin vain todeta, että vielä sinuakin (ja muita intj-persoonallisuuksia) erilaisempia individuaaleja löytyy, ota tämä vaikka lohdtuksena.

Joskus parisen vuotta sitten tein tuon Myers-Briggsin testin, ja muistan siitä sen, että tulokseksi saamani kirjainyhdistelmän viimeinen kirjain oli P.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vptvp kirjoitti:

Tein hiljattain Briggs Myers:n teoriaan pohjautuvan persoonallisuustestin. Tuloksena INTJ-persoona (Introverted iNtuitive Thinking Judging), joka herätti minussa pelonsekaisia tunteita: olenko näin omituinen yksilö. En koe olevani ns. "Mastermind", joka on luonteenkuvauksen yksi pääpiirteistä. Tässä kuitenkin ajatuksia tuolta jostain syvältä mielen rajamailta:

- Viihdyn mielellään yksin - sosiaalinen kanssakäyminen on kuluttavaa

- Haalin minua kiinnostavista asioista uutta tietoa, pohdin ja analysoin: ihmisten käyttäytymistä, vuorovaikutusta, syitä ja seurauksia, kulttuurien ominaispiirteitä, jossain määrin ongelmia (esim. kulttuurien väliset erot) ja niiden ratkaisemista.

- Uskon että useimmat meistä ovat perinnöllisyyden ja koodauksen ohjaamia orjia.

- En koe tarpeelliseksi seurustella (rationaalisuus > tunteet). Jossain määrin koen myös olevani ajatusteni kanssa yksin, joka luo tietynlaista yksinäisyyden tunnetta.

- Ihailen minua viisaampia enkä kykene keskustelemaan pinnallisista asioista. Saati sitten viettämään aikaa pinnallisten ihmisten kanssa. "Syvälliset keskustelut ovat minulle keino elää."

Testitulos ei ole absoluuttinen, lähinnä suuntaa antava. Uskon, että persoonallisuutemme muuttuu elämämme myötä muovautuen ajan saatossa. Onko täällä muita vastaavia, jotka näkevät tai kokevat asiat vastaavalla tavalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu