Päätin sitten jäädä tänä keväänä eläkkkeelle. Vaikkei ikää ole kuin 55 niin on sitä jo riittävästi töitä tullut tehtyä. Tulojakin on sen verran, ettei sitä rahan takiakaan täällä tarvitse kärvistella.
Otin myös selvää mitä eläketuloja olisi tulossa, ja vaikkei Suomesta vielä tulekaan muutamaan vuoteen mitään niin onneksi on työuraa tullut tehtyä kolmessa maassa ja yhdestä niistä saa rahaa ulos jo tämän ikäinen. Huomasin pahus vie senkin, että kaikissa maissa on progressiivinen eläkeverotus. Progressio on varmaan ajateltu niitä mummoja varten jotka ovat aikoinaan olleet miehensä siivellä eläviä puolipäivätyöntekijöitä. Minun kaltaistani maasurffaaja ne eläkebyrokraatit eivät varmasti ole ajatelleet. No eniveis, kun minulla on tuota eläkettä kertynyt jokaisessa maassa aika heikonlaisesti niin en maksa eläkkeistä kaytannössä veroa ollenkaan!
Eli kaikki eläkkeet tulee suoraan käteen ja yhteensä niistä tulee ihan hyvin. Sehän sopii.
Mutta oli tässä asiaakin. Kun tuo uima-altaan valu tuli juuri valmiiksi niin mitä aineita ihmiset ovat altaaseen pistäneet ettei ala levä kasvamaan? Allasfirman kaverit sanoivat, että sinne voi laittaa suolaa mutta onkos muita konsteja?
Elämän nautintavaihe
15
345
Vastaukset
- Thaimaan talollinen
Provo, mikä provo, mutta kloori tietenkin ja sitten pikkueliöiden tuhoamisainetta(mm. hyttyset) Tietysti mittausliuskat tai muu menetelmä klooripitoisuuden ja ph -arvon toteamiseen, johon käytän mittaria.
Allasfirmassa kyllä tiedetään ja myydään näitä!
Kymmenkunta vuotta alkaa olla, kun ison altaan Thaimaassa rakennutin ja vedenpuhdistusjärjestelmän(hiekkasuodatin yms.) hankin Bangkokista ja samasta paikasta hoitoaineet ja välineet. - Savustus
Kokeilepa Tynnöriä. Tuli sinne tynnörin alle. Savustettuna vai ilman?
- halpaa huvia
Se tuo köyhän elämä pistää haaveilemaan kaikkea ja siinähän on vielä se hyvä puoli, ettei maksa mitään, joten jatkahan vain samaan tapaa, Pros and cons....
- tj0
Suomen eläkkeesi taitaa alkaa kun olet 63,8 vuotias. 8 vuotta kun olet työttömänä, niin eläkettä ei kerry enää vanhojen tulojen perusteella 01.01. 2015 alkaen. Tulevan ajan osuus pudottaa sitä reilusti, mutta eihän sillä ole mitään väliä kun rahaa on vuosien aikana tullut ovista ja ikkunoista hah hah joo asiaan.. Moneltako jouduit tänään herämään töihin jos niitä nyt ylipäänsä nyt sattoi olemaan tarjolla?
- Enimool
Suomessa on jopa tavallisissa valtionyhtiöissä yksilöllisiä eläkeratkaisuja joiden turvin jopa 57 vuotias terve voi päästä eläkkeelle. Tiedän tällaisen. On tottakai edellyttänyt huolellista perseennuolentaa aikoinaan. Ei tarvi olla kummoinen työntekijä kun on voinut saada ykslöllisen eläkesopimuksen.
- Nakluasta moro!
Minä tein 20 vuotta viiden ihmisen työt niin nyt jään 49 vuotiaana pois töistä. Kämppä ollut Nakluassa jo vuosia. Jotakinhan sitä pitää kuitenkin tehdä niin vuokrailen tutuille ja vähemmän tutuille kulkuneuvojani ja vesipelejäni. Pelailen myös nettipokeria, kuntoilen ja golfaan.
Eipä soi enää kello aamuisin. Sukelluskortin ajattelin suorittaa myös tässä keväällä lopultakin. Ei pöllömpää elämää. Ostan tänä vuonna ehkä pari sijoitusasuntoa myöskin täältä niin ei turhaan fyrkat makaa pankeissa.- menestystä
Naklua onkin niitä köyhälistön asuinpaikkoja, jossa 200 b yösijassa majailevat ja kävellen nämä haaveilijat sieltä lähtevät sitten suomikuppiloihin pummaamaan ilmaisia eväitä ja olutta.
Menestystä vain elämällesi siellä, oletkin ansaitsemaasi paikkaan päässyt! - kommentti.
menestystä kirjoitti:
Naklua onkin niitä köyhälistön asuinpaikkoja, jossa 200 b yösijassa majailevat ja kävellen nämä haaveilijat sieltä lähtevät sitten suomikuppiloihin pummaamaan ilmaisia eväitä ja olutta.
Menestystä vain elämällesi siellä, oletkin ansaitsemaasi paikkaan päässyt!Tässä niitä hotelleja Nakluassa missö tämä "köyhällistö" asuu.
Taidat itse olla niitä haaveilijoita.
http://www.agoda.com/fi-fi/pages/agoda/default/DestinationSearchResult.aspx?asq=XqlQ7bJ0pUN0G2iz/nzAiOn3BgRUcrj7CiRWqjesUbNcCFzbGA4vodNqoDImPF7pCk0q6BsRpy8QPK4S7ubgA1CSdEq1qFu/Sctn0dQ2nPdhIvW8hhgF3sXgIK0lXERVpH3gVAkExQujxx0uhuJA8aqOah5 EW yqsySWLlsIGCBgLIY3HDZH5wZ0l5Wrj7Q&tick=635564276089 - menestystä
kommentti. kirjoitti:
Tässä niitä hotelleja Nakluassa missö tämä "köyhällistö" asuu.
Taidat itse olla niitä haaveilijoita.
http://www.agoda.com/fi-fi/pages/agoda/default/DestinationSearchResult.aspx?asq=XqlQ7bJ0pUN0G2iz/nzAiOn3BgRUcrj7CiRWqjesUbNcCFzbGA4vodNqoDImPF7pCk0q6BsRpy8QPK4S7ubgA1CSdEq1qFu/Sctn0dQ2nPdhIvW8hhgF3sXgIK0lXERVpH3gVAkExQujxx0uhuJA8aqOah5 EW yqsySWLlsIGCBgLIY3HDZH5wZ0l5Wrj7Q&tick=635564276089Niin, koska esimerkin hait agodasta, laitan samasta putiikista esimerkin.
Te köyhäthän haette yöpaikkanne muualta kuin agodasta, yleensä kadulla kulkiessanne katselette kylttejä; Room rent ja vastaavia...
Luottokorttiahan teillä ei varauksiin ole, joten agodan käyttö mahdotonta ja yleensäkin nettivaraukset.
http://www.agoda.com/fi-fi/backpacker-time-guest-house/hotel/pattaya-th.html?asq=mbtnRq82z seDpxq leSn6ev6bwOI53Vruax4HVDmhi4nGyLmga2Z0NzELHFolsa382zM/ZGr3TJlW76iOVXjFzyddUYfMqTd5Z3EwyuyMhg9I3p3JPsqwbPQXQBkNmNMX5GQB Mk4C/PuImR qnL/h6/gQedwI8XwuirapgILx53iYva1QPzGPtN8zSuWDNmAg1ihaUvtWD4/RkLd17UzDpDTYieuVmbytMUz1/g 1VFoQVLaiBXus9KPBPFBJHIa1S/fYrmPuTCurfavYGaw==&tyra=1|1 - Nakluan mies
menestystä kirjoitti:
Naklua onkin niitä köyhälistön asuinpaikkoja, jossa 200 b yösijassa majailevat ja kävellen nämä haaveilijat sieltä lähtevät sitten suomikuppiloihin pummaamaan ilmaisia eväitä ja olutta.
Menestystä vain elämällesi siellä, oletkin ansaitsemaasi paikkaan päässyt!Naklualla komeimmat kämpät ja allasalueet ja Pattayan varakkain väki. Alue on pykälää kalliimpi kuin Pratamnak ja reilusti kalliimpi kuin Jomthien.
Minä maksoin kämpästäni 92000 euroa (79m2) vuonna 2009. Nyt tästä saisi sellaisen 115000. Katolla altaat ja jakuzzit sekä neljännessä kerroksessa kuntosalit ja toinen allasalue plus sauna. Vartiointi 24/7 ja autoille vartioidut parkkipaikat.
Eipä ole niitä "persaukisia" täällä kamalasti näkynyt. - Sepetheus
Nakluan mies kirjoitti:
Naklualla komeimmat kämpät ja allasalueet ja Pattayan varakkain väki. Alue on pykälää kalliimpi kuin Pratamnak ja reilusti kalliimpi kuin Jomthien.
Minä maksoin kämpästäni 92000 euroa (79m2) vuonna 2009. Nyt tästä saisi sellaisen 115000. Katolla altaat ja jakuzzit sekä neljännessä kerroksessa kuntosalit ja toinen allasalue plus sauna. Vartiointi 24/7 ja autoille vartioidut parkkipaikat.
Eipä ole niitä "persaukisia" täällä kamalasti näkynyt.Perässä tullaan! Nakluasta olen bongaillut asuntoja viimeiset viikot. Pari hyvää puntarissa.
- olet pohjalla.
menestystä kirjoitti:
Niin, koska esimerkin hait agodasta, laitan samasta putiikista esimerkin.
Te köyhäthän haette yöpaikkanne muualta kuin agodasta, yleensä kadulla kulkiessanne katselette kylttejä; Room rent ja vastaavia...
Luottokorttiahan teillä ei varauksiin ole, joten agodan käyttö mahdotonta ja yleensäkin nettivaraukset.
http://www.agoda.com/fi-fi/backpacker-time-guest-house/hotel/pattaya-th.html?asq=mbtnRq82z seDpxq leSn6ev6bwOI53Vruax4HVDmhi4nGyLmga2Z0NzELHFolsa382zM/ZGr3TJlW76iOVXjFzyddUYfMqTd5Z3EwyuyMhg9I3p3JPsqwbPQXQBkNmNMX5GQB Mk4C/PuImR qnL/h6/gQedwI8XwuirapgILx53iYva1QPzGPtN8zSuWDNmAg1ihaUvtWD4/RkLd17UzDpDTYieuVmbytMUz1/g 1VFoQVLaiBXus9KPBPFBJHIa1S/fYrmPuTCurfavYGaw==&tyra=1|1Poju. Sinähän tuon linkin yritit laittaa, joka ei edes aukea, etsit näköjään pulukoppeja. Et edes tunne Pattayaa sen me Pattayan ystävät huomasimme.
- kenen veri tahrataan
Maarit Onninen kuppaneuvoksetar ei meinannut saada isävainaataan ostamaan jouluksi ompelukonetta. Nyt haluaa kostaa trauman pöllimällä yhteisestä kassasta muutaman kymppimillin, vaikka verorahoilla on itsensä, lapsensa, työväet koulutettu ja verorahoista infran rakentaminen rakennettu.
Onneksi selfie-keppi pääministeri pitää Mannerheimin jättämän kunniavelan kunniassaan ja tahraamattomana. Polkee sen vaan Suohon eli Suonmaahan. - kale11
Me olemme käyttäneet saman oppaan palveluja jo
useammilla Thaimaan matkoilla. Hän on järjestänyt meille
taksimatkoja, retkiä saarille ja Khao Sokin luonnonpuistoon.
Retket puolta halvemmalla kuin matkatoimistot.Suosittelemme tätä
luotettavaa, englantia taitavaa opasta.
Yhteystiedot: Rainy mobile: 66843073993 tai 66887541237
email: [email protected]
Jos haluat keskustella aiheesta niin osoitteeni on : [email protected]
Kale - Pros and cons
Tuo kloori ja hyttysmyrkky oli hyvä vinkki. Taytyy mennä puhumaan allasfirman miehille kun se aika tulee.
Joku näyttää epäilevän, ettei tämä juttu ole totta, mutta ei minulla ole mitään syytä valehdella. Kolmikerroksinen talo on rakenteilla ja hissikin siihen tulee, ettei tarvitse vanhana portaissa itseään teloa. Täytyy sanoa, etta vielä näinkin vanhana olen ihan innoissani odottelemassa milloin talo valmistuu ja muuttopäivä koittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856294
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283140Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849