Koirat eivät sovi kaikille varsinkaan kerrostaloon.Pihat on koiran kakkaa ja pissiä ja jopa sisälle saakka on kakkaa.Kaikki eivät juoksuta koiria kun vain pika kakka ja pissi pihalle takas sisälle. Miksi ottavat ihmiset koiria ,kun eivät jaksa hoitaa niitä. Juoksuttaa kunon lenkin eikä pissitä pihalle jossa lapset pitäs leikkiä.Ihmset herätys antakaa koirat pois tai ostakaa omakotitalo ja iso piha alue.
Kotieläimet
Kaikkialla kakkaa
24140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
koirat ei ole syypäitä, vaan niitten omistajat.
Nämä samat ihmiset, jotka ei osaa edes omia lapsiaan kasvattaa ottavat koiran ja eivät tajua sen hoidosta mitään.
Se koirankakkapussi kulkee mukana ja se on automaattinen liike kun sen kakan poimii ja pistää sille kuuluvaan astiaan.
Suomessa ja muualla maailmassa on vapaankasvatuksen ja tietokoneaikakauden mukana kasvatettu uusavuton sukupolvi, joka pitäisi keittää saippuaksi ja aloittaa ihmisen kasvatus alusta.
Minun koirani saa paskoa miten huvittaa. En ikimaailmassa kerää koiran paskoja muovipussiin niin kauan kuin ihmiskunta on niin idioottia kuin se tänäpäivänä on. Muutoin koirani on opetettu käyttäytymään ja se saa pitkät lenkit päivittäin. Voitte olla varmoja että koirani paskat saavat jatkossakin jäädä niille sijoilleen ojan pientareille.
Kumpikohan muuten saastuttaa maailmaa enemmän, ne kirotut muoivipussit vai luonnollinen koiran jätös? Voi hiisi teitä nuijia!
"Antaa sen soida" on sinällään täydellisen oikeassa, mutta näin talviaikaan ne pökäleet ei ole kovin mukavan näköisiä siellä lumipenkalla. Itse olen lenkiltä takaisinpäin tullessani vipannut niitä enemmän ojan suuntaan kun ovat ennättäneet jäätyä.
Kannattaa tosiaankin verrata ja miettiä kaikkea sitä hirvittävyyttä mitä ihminen itse aiheuttaa toisille ihmisille, luonnolle ja maapallolle. Siihen verrattuna kaikkien eläimien yhteenlasketut haitat on täysin mitättömiä.
katkera ja itsekäs kaveri ? Ei, ei sinun tarvitse vastata.
Joka kevät saa lukea, että kun lumet rupeaa sulamaan siellä missä koiria ulkoilutetaan löytyy esim. myrkytettyjä leivänpaloja ? Oletko koskaan miettinyt, että miksi ?
No se johtuu näistä kavereista, joilla virtsa virtaa päässä ja jättävät jätökset toisten kävelyteille ja kaikki koiran omistajat saa näitten kavereiden takia kärsiä.
Olen joskus asunut isommassa kaupungissa kuin Lieksa ja siellä on mm. koirapuistoja, mutta on paljon itsekkäitä ihmisiä, jotka kävelevät esim. kaupungin puistoissa ja jättävät jätökset sinne. Eiks ookkin kiva keväällä vaikka istahtaa nurmelle ja koiran jätökseen ?
Työni puolesta kierrän Suomea ja koira on minulla aina mukana.
Olen joskus ihmetellyt sitä, että joskus jonkun mökin pihassa häkissä räksyttää rakki 24 tuntia ja ille viedään ehkä vettä ja ruokaa, mutta muuten koira on siellä.
Ehkä jollekin metsästysreissulle otetaan mukaan.
Olen joskus teettänyt koiralla pentuja ja en ikinä anna koiraa perheeseen missä koira on häkissä, missä isäntä ja emäntä on velttoja pas.koja, enkä anna koiraa juopolle. Ihmiset, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään ei tarvitse koiraa.
Jos jollakin on harkinnassa ampua häiriötä tuottava koira, kannattaa harkita miksi koira tekee näin ja miettiä kuka on vastuussa.
En ole kumpaakaan. Hieman turhautunut olen nykymenoon, mutta ei siinä katkeruudesta ole kysymys vaan pienestä kapinahengestä: ei ole pakko lähteä mukaan toinen toistaan typerämpiin hullutuksiin. Täytyy hahmottaa asioiden suuruusluokka ja se millä on lopultakin todellista merkitystä ja millä taas ei. Pidän itseäni keskitasoa huomattavasti parempana koiran kasvattajana ja voit lukea tästä ketjusta nimimekrin "sääliksi käy" kirjoituksen, joka on minun tekosiani.
Ymmärrän pointin mitä yrität kirjoituksessasi tuoda sanoa, mutta sinulla on vielä paljon oppimista.
t: soittaja faktori
Tiesitkö että paras lasten ja koirien kasvattaja on sellainen jolla ei ole kumpiakaan!
Koirien omistaminen luvan varaiseksi! Liian monta häkkikoiraa tässäkin kylässä räksyttämässä ja häiritsemässä naapureita alituisella haukkumisellaan. Tiedän tapauksia joissa koiraparat elävät elämänsä häkissä ja hyvin harvoin joku viitsii niitä edes pienellä lenkillä käyttää, jos koskaan. Eikä kyseessä ole mikään eräkoirarotu edes, vaan useampi seurakoira samassa pikkuhäkissä. On meitä tosiaan aika moneen junaan huh-huh! Tosi koiran ystäviä!
Koiran omistajiakin on monenmoisia!! En kiellä etteikö omatkin koirat väliin haukkuisi, mutta niitä myös kielletään ja myös tottelevat! Toisin on naapurissa jossa koirat saavat yötä päivää räksyttää ilman kieltoa!
Ei todellakaan ole hauskaa kun fleksin kanssa ulkoilutettu koiraa ja päästetty se ok-talon tontille tarpeilleen. Aika useaan miinaan olen polkaissut ja voitte uskoa koiran omistajat, että keleitä on sadellut niin että kuuluu. Viimeksi postilaatikolla käydessä oli tuore torttu kenkäni alla. Ei ole koiran vika vaan omistajan, sekä se jatkuva haukkuminen häkissä. Sehän kertoo, ettei koiralle anneta tarpeeksi virikkeitä. Ei ole varmaan iso työ, jos koira tekee tarpeet, että sen nakkaa muualle jos sitä pussia ei ole mukana.
Entäs kalja- ja muut juomatölkit ja pullot, kaljapakkausten pahvikuoret,tupakannatsat, pikaruokien alustat papereineen ja kertakäyttöhaarukoineen, tyhjät makkaran- ja kinkkupakettien kuoret kauppojen edustoilla (varastettuja?) ja suklaalevyjen ja karkkien paperit? Kaikki nämä jäävät siihen, missä syödään ja juodaan. Eivät kai haittaa ketään, joku kyllä siivoaa. Ihminen on sika!
Kalja tölkit ,pullot ja muut pantilliset tervetulleita tien varsille ja kauppoojen edustoille sillä niillä me pullon kerääjät teemme tilimme. Kumpa vain lopettaisitte tölkkien ruttaamisen ja pullojen rikkomisen. Kuulutko sinä 3xsika edellä mainittuihin kiusan tekijöihin? Toivottavasti saat haavan sormeesi jos rikot pulloja tai revit tölkkejä.
Kirjoittaja antaa sen soida pyörippä siinä koirasi kakassa ja pississä ja miltä tuoksuu vaatteet ? Metätys ja muutkin koirat niitä pitäs lenkkeillä isoja lenkkejä päivässa ainakin yksi mielummin kaksi aamulla ja illalla.Koira vero takas ja kiertää katsomassa kellä on koira varsinkin kaupunkilla asuville vero.Ei kerrostaloon koiria ,jos ei jaksa hoitaa niitä.
Pyöritään vaan tässä maailmassa ja totellaan uskollisesti hölynpölysääntöjä asioissa joilla ei ole merkitystä ja suljetaan silmämme kaikelta saastalta ja paskalta mitä meille syötetään poliitikoiden ja muiden päättäjien taholta. Paitsi että minä aion jatkossakin ajatella omilla aivoillani.
itsekkään tuntuinen kaveri, anna sen soida.
No jätän sinulle kysymyksen, todista, että sinulla on aivot.
Ainakaan kirjoituksesi ei sitä todista.
Minua ei todellakaan kiinnosta mielipiteesi aivoistani enempää kuin omiesi tilanne. Jokainen lukijakin saa ihan vapaasti päätellä kummallako meillä ne on ja millaiset esitettyjen mielipiteiden perusteella.
ole toisten ihmisten kunnioitusta, tai vaihtoehtoisesti asut jossakin perslävessä, missä ei ihmispolo kulje.
Olen nähnyt joskus kun koira paskoo kadulle ja itsensä täynnä oleva ei sitä siivoa, että pieni lapsi astuu siihen.
Tämmöiset ihmiset ei koiraa tarvitse.
Kyllä minä kunnioitan sellaisia ihmisiä jotka sen ansaitsevat. Mikä sinä olet kenestäkään sanomaan toisen ihmisen kunnioittamisista tai sen puutteesta? Mainittakoon nyt vaikkapa sotaveteraanimme joita kunnioitan ja muitakin löytyy. Nykyisiä pullamössösinisilmiä ei vain voi kunnioittaa, hävetä kylläkin, mutta onneksi on poikkeusiakin harmaan massan joukossa. Keskustelu tuollaisen ihmisen kanssa kuin sinä on hyödytöntä. Arvostelee itse muita koko ajan, mutta ei kykene näkemään tosiasioita isossa kuvassa, siis tyypillinen typerys joka puhuu mitä sylki tuo suuhun. En laittaisi edes polkupyörääni tuollaista ihmistä vasten nojaamaan.
ole koira ollut tai sanotaanko, että asunut koiran kanssa kun muutaman vuoden päälle 60v.
Yli 50 vuotta ns. oma koira ja josku jopa usiampi.
Olen yli 40 vuotta asunut koirieni kanssa kerrostalossa ja kerännyt jätökset pois ja syy on siihen se, että kaupungissa asuu muitakin kuin idiootteja, jotka jätökset jättää vaikka jalkakäytävälle.
On hirveää katsoa kun esim. lapset leikkii nurmikoilla ja laiska itsetyytyväinen pask-akasa antaa koiransa tehdä jätökset ihan mihin vaan.
Itselläni on ollut neljä lasta ja lasillani, jotka on jo aikuisia on koirat ja olen heillekin opettanut käytöstavat.
Toisten ihmisten kunnioittaminen alkaa pienistä asioista.
Mutta toisaalta koiranpaska kengänpohjassa on huomattavasti halvempi ja helpompi korjata kuin kaljapullon sirpale autonrenkaassa?
Tai jos tallaatte pahasti lasinsirpaleeseen, niin saattaa jäädä ikuinen vaiva?
Koiranpaska taitaa aiheuttaa vain henkistä vaivaa!
Tässä tiedoksi kaikille, jotka eivät näköjään tunne järjestyslakia.
"Koira on pidettävä taajamassa kytkettynä. Taajama on taajaan rakennettu alue, joka on lisäksi osoitettu liikennemerkein. Taajaman sisällä voi olla alueita, jotka eivät ole taajaan rakennettuja. Koiran ja kissan omistajien on pidettävä huolta siitä, ettei eläin pääse ollenkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikalle, toriaikana torille, urheilukentälle tai yleiselle hiihtoladulle. Koiraa ja kissaa voi kytkettynä kuljettaa kuntoradalla.
Koiran ulkoiluttajan on huolehdittava siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella. Hoidettuja alueita lain mukaan ovat esimerkiksi alueet, joilla nurmikot on leikattu ja joilla on istutuksia tai joilla tiet ovat päällystettyjä."
Siitä vaan sitten uhoamaan.
Et tainnut ihan ymmärtää mikä on homman nimi? Tuo mitä näsäviisaana mussutit tiedetään kyllä, mutta se ei kiinnosta. Sanoipa ohjesääntö mitä tahansa, niin on silti ihmisiä jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan. Sitten on teitä jotka ette osaa ettekä uskalla tehdä mitään ilman lupaa. Mutta selaistahan se suomalainen kansa on, että päätä alas hartioiden väliin ja hiljaisena ja nöyränä sääntöjen mukaan.
Kyse oli nyt siitä kumpiko saastuttaa maailmaa enemmän; ihmiset omilla toimillaan esim. laittamalla koiriensa jätökset muovipussiin tai massiivisimmilla luonnon tuhoamisillaan kuten vaikkapa tietyillä kaivostoiminnoillaan, joista on saatu esimerkkejä aika läheltäkin.
Sullokaa te ohjesääntöpellet omatkin paskanne ja kusenne muovipusseihin. Minunkin koirani jätökset saavat jatkossakin maatua rauhassa sinne mihin ne sattuvat putoamaan.
kyllä koira käy kerrostoloon mutta sika siis juopot on pahempi riesa kuin koirat
kaveri.
Juoppo on riesa ja häiriötekijä perheelle, ympäristölle ja juopolle itselle.
Sitten on nämä roskaajat ja oppiinsa omalta isältä ja äidiltä saaneet.
Välinpitämättömyys ja oma oikeus.
Pitkään koiraa pitäneen' ( vuodesta 1959) ja tällä hetkellä kaksi, haluaisin, että koirien pitäjien pitäisi suorittaa ajokortti ja käydä koulutus, missä opetetaan velvollisuudet ja oikeudet.
Meillä on paljon sellaisia perheitä, jotka ei ole koiran "arvoisia" ja koira kärsii näissä perheissä ja samoin ympäristö.
Koira ei ole pelkkä näytekappale, koira on kaveri ja kaverista pidetään huolta ja ympäristöä kunnioitetaan.
inä muovipussi ihminen käytä kortonkia, että sukusi ei pääse jatkumaan.
Kieltämättä meinasin mainita kortongeista ja niiden käyttämisestä kaltaisillesi, mutta osaan sentään käyttäytyä niissä asioissa joissa se on järkevää.