Lestadiolaisuus

Lestadiolaiset tuntuvat olevan aika ylimielistä porukkaa. Luulevat olevansa jotenkin parempia kuin muut.

Mihin ihmeeseen tällainen luulo oikein perustuu. Puhutaan taivaspaikasta ja kadotuksesta, vaikka eihän sellaisia ole edes olemassa. Ensin eletään ja sitten kuollaan. Lopuksi monttuun heitetään mätänemään. Se oli siinä.

Mikä on sitten Jumala? Eiköhän se ole vaan jonkun mielikuvituksen tuotetta, kuten tontut, joulupukki, mörkö tai joku muu fiktiivinen olento.

No mikähän mahtaa olla lestadiolaisilla jutun juoni, kun kerran jumalan nimissä, joka on siis mielikuvituksen tuotetta, pyritään hallitsemaan ja ohjailemaan toisia ihmisiä.

Pelottelevat toisiaan kadotukseen joutumisella ja taivaspaikan menettämisellä. Sitten antavat toisilleen syntejä anteeksi. Nämä synnit saattavat tosin olla ihan oikeita rikoksia, joista kuuluisi joutua oikeuteen.

Onko lestadiolais piireissä julkitulleet pedofiilitapaukset, vain jäävuoren huippu. Epäilen että näin saattaa hyvinkin olla. Ja juuri tuosta syystä, että he itse antavat toisilleen synnit eli rikokset anteeksi. Mitähän kaikkia kauheuksia he oikein piilottelevat.

Lestadiolaisissa ihmetyttää myös naisten alistaminen, tahdottomiksi synnytyskoneiksi. Ei voi olla oikein, että kielletään ehkäisy, vaikka seuraava raskaus tai synnytys voi viedä terveyden tai hengen.

Lisäksi ihmetyttää heidän tyylinsä hylätä perheenjäsen, mikäli tämä eroaa uskosta. Tunnen miehen joka aikoinaan näin teki. Hän ei halunnut paljon lapsia, vaan opiskella ja matkustella. Sanoi että on raskasta olla lestadiolainen, kun mitään ei saisi tehdä. Ei saanut lapsena pelata edes jalkapalloa ja jääkiekkoa, eikä osallistua urheilukilpailuihin. Telvisiosta ja musiikista puhumattakaan. Nyt saa, mutta sanoi olevan silti raskasta, kun suku on hylännyt.

Vaikka olenkin itse ateisti, niin ihmettelen silti, että miksi uskovaiset ovat niin onnetonta porukkaa. Eikö uskon pitäisi olla iloinen asia ja antaa mielen rauhaa. Mutta kun se on vain ihmisten alistamista ja pelottelua, niin en ymmärrä.

Maailmassa on tapettu ja tullaan tappamaan ihmisiä uskonnon vuoksi. Iänkaiken ihmiset on sotineet uskontojen takia. Mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun jumalan nimissä, joka on siis mielikuvitusolento, tehdään kaikkea pahaa.

Tämän universumin suurin kupla on Jumala.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No entäpä sitte?

Miten se sinua vaivaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mietiskelijä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu