Eikö siellä oo enää mitään toimintaa kun on kiinni eikä seke.fi sivuilla oo mitää bändejä tulossa?
Seke ???
Dansa Bausa
12993
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kun muutama vuosi sitten Seke vaihtoi omistajaa, oli asiakkailla toiveita paikan kehittämisestä joka oli hieman jurrannut paikoillaan. Siitä huolimatta asiakkaita kävi, lauantaisin usein jopa jonoksi asti ja Huittissakin eli jonkinlainen ravintolakulttuuri. Nykyään ei jonoja ole näkynyt ja paikan hengestä sitä ei samaksi uskoisi. Ainoa positiivinen kehitys on Saparofestarit, tuo paljon puhuttanut jokakesäinen viikonloppuhäppeninki, sellaista paikkakunnalla selvästi kaivattiin. Toivottavasti paikka saisi jostain tuulta purjeisiinsa, myös viikonloppuina jolloin ei esiintyjiä keikkaile.
http://www.remixyhtye.fi/keikat/
Ainakin yksi bändi on bookattuna.
Teflon Brothers 14.3.
http://www.raminvalitys.fi/keikat
Seken informaatiosta voi sitten olla montaakin mieltä.
Baareissa ja yökerhoissa käynti, sekä dokaaminen on ihan ysäriä ja alempien sosiaaliluokkien hommaaa muutenkin.
Tänäpäivänä käydään salilla ja oluttuopin sijaan juodaan proteiinipirtelöä, postaillaan selfiet instaan ja jaetaan hyvinvointirannekkeen ja sykemttarin kuntoseurantachartit facessa.
Taitaapi olla vähemmistö nykyään ketä lähtee baareihin, rafloihin juomaan tai ylipäätään ollenkaan.
Nykyään ollaan pienillä kutsuporukoilla kotosalla. Isäntä kokkaa ja kaikilla on BYO-tyyliin omat juotavat. Tallinnan laivalta raahatut eväät hupenevat illan mittaan.
Kutsutaan kiinnostavia mimmejä ja kundeja mukaan. Tutustutaan ja esitellään kavereita toisilleen. Osa pelailee koneella. Toiset seurustelee siinä muuten vain rennosti juoden itseään mukavaksi. Illan kuluessa ehtii vaikka nusaseen uuden tuttavuuden ilman, et tarvii sen enempää lähteä muualle ja ilta saa jatkua. Osa polttelee kuistilla pilveä muikeasti hymyillen..
Aloitellaan yhdessä jo aikaisemmin joten ilta on pidempi. Ehtii vielä nukkumaankin muutaman tunnin ennen aamua.
Rahaa ei pala turhaan mihinkään. Paljon tehokkaampaa kuin lähteä bailaamaan johonkin seken mukamas yökerhoon.. heh..
Tämäpä kuulosti hyvältä konseptilta, etten sanois - ja sanonkin.
Joko Saparoille on muita esiintyjiä kiinnitettynä kuin Playa?
SEKE! Henkilökunta ei siellä näe koko ongelmaa. Ei ainakaan myönnä. Paikkahan on täysin "out of". Ruoka on keskitasoa huonompaa ollakseen kuitenkin ravintola. Lounas on sellaisen työmaaruokalan "täyttävän perusmätön" tasoa. Hinta paikkakunta ja muut ruokapaikat huomioiden on 1-2 euroa liian kallis, jotta kannattaisi mennä lounaalle. Ruoka sinänsä on hyvää ja ravitsevaa!
Ei riitä, että henkilökunta todistelee itselleen konseptin olevan kunnossa samalla, kun porukka äänestää jaloillaan.
Alkoholilaki ja verottaja pitää lopusta huolen, ettei taida ko yritykset kovinkaan hyvin kannatta missään ja "lama" vielä aateloi tämän kaiken.
Onnea ja menestystä Huittisten Seurahuone!
Lumiainen ilmoittelee että kuukauden päästä on Saparofestarit mutta esiintyjiä ei ole ilmoitettu. Taitaa olla ohjelmassa pelkkää ala cartea. Kyllä on amatöörit asialla.
Esiintyjät on kyllä melko oleellinen asia festareilla.
Tänä vuonna voi varmaan yhden ison teltan korvata parilla kupoliteltalla.
Grillisika ensimmäiseen ja kaljahana toiseen.