Uskomatonta touhua Joensuussa!

LOGOUT

Paluumuuttajana hämmästelen Joensuulaisten siviilipoloosien ,eläkeläisten yms. kyttäystä. Eikö kaupoissa saa rauhassa tehdä ostoksia tai ajaa autolla ILMAN PERSEKÄRPÄSIÄ!

144

2177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • apua saatavissa

      Pitikö muuttaa, koska edellisellä paikkakunnallasi myös käytiin seuraamaan touhujasi? Tuntuuko, että muut ihmiset puhuvat koko ajan sinusta?

    • keikka ukko

      kyllä itä-suomessa on sairasta porukkaa enemmän kuin esim.etelä-suomessa ihmiset kateellisia.eivät eroita omia muiden asioita.puhutaan seläntakana.

      • ruuti ukko

        Kyllä tämä on totuus, se on nyt nähty ja koettu. Ei olla millään tavoin tekemisisessä naapurien kanssa, sattumalta, ehkä muutaman kerran vuodessa nähdään, mutta kyllä kieli laulaa!


      • Joo, kateellisia ollaan jopa autosta. Naapuri työntää lumensa minun autopaikalle, kun vihaa isoa autoa. Eilen puhdistin sen parkkipaikkani, niin en ehtinyt sisälle asti kun ukko jo lapion kanssa läksi katsomaan mitä tein. No jätti rauhaan, näki varmaan että katson ikkunasta. Kateus on huipussaan . Sanon seur hallituksen kokouksessa, että asennan siihen metsään riistakameran ja valvonnan kotiin ja kuka kolaa lumensa toisen parkkipaikalle pääsee kuulusteluun :D,


      • seonselvää

        Se nyt johtuu siitä ettei täällä hoideta lainkaan sairaita. Kyllä hoidon olemattomuus kostautuu monella tapaa.Kateus tuskin on syy tai seuraus.


    • Luulot pois

      Itse en kiinnitä sen kummempaa huomiota siihen, mitä kukaan katselee tai minusta ajattelee. Eihän ne kaupassa nyt kärriinkään tule istumaan. Antaa katsella vaan. Ainahan sitä voi samalla ihmetellä ihmisten erilaisuutta ja makumieltymyksiä. Hiukan olen pilaillutkin "utskujen" kanssa, mutta niin terävästi, etteivät he huomaa piruilua.

      Ja tuolla liikenteessä teillä kuljetaan peräkkäin, joten...usein joku on siinä perässäsi. Turvaväli taasen on turhan optimaalisen lyhyt verrattuna persearskan ajotaitoon.

      Jos taasen muualla on aina parempaa, ollaankin jo vaikeuksissa. Jokainen voip itse miettiä, että miksiköhän...

      • mie mie mie vuaan

        Hahhaaaaa. Viduttaako. Myö tehään mitä vaan ja tuommoset perskärpäset ei mahda mitään. Hahahahaaaaa. Ottaako pattiin. Häh. Mitäh. Ääliööö.


      • mie mie mie vuan tuas
        mie mie mie vuaan kirjoitti:

        Hahhaaaaa. Viduttaako. Myö tehään mitä vaan ja tuommoset perskärpäset ei mahda mitään. Hahahahaaaaa. Ottaako pattiin. Häh. Mitäh. Ääliööö.

        Hahaha haa. Myö tehään mitä vasn. Ottaako pattiin. Häh. Mitäh. Äääliiiööö.


      • mie mie mie vuan edellee
        mie mie mie vuan tuas kirjoitti:

        Hahaha haa. Myö tehään mitä vasn. Ottaako pattiin. Häh. Mitäh. Äääliiiööö.

        Hahahaa. Myö tehään mitä vaan. Ottaako edelleen pattiin. Häh. Mitäh. Ääliiööö.


      • mies maalta
        mie mie mie vuan edellee kirjoitti:

        Hahahaa. Myö tehään mitä vaan. Ottaako edelleen pattiin. Häh. Mitäh. Ääliiööö.

        Vastatkaa nyt joensuulaiset ihmeessä , jotta tuo teikäläinen toveri pääsee nukkumaan.


      • taas & taas & taas
        mie mie mie vuan edellee kirjoitti:

        Hahahaa. Myö tehään mitä vaan. Ottaako edelleen pattiin. Häh. Mitäh. Ääliiööö.

        Jatkuuko jankkauksesi (ja miksiköhän?) jos vastaan, ettei ota pattiin? Ohitan tuollaiset ininät ja hyvinkin kevyesti.


      • Mie vaan
        taas & taas & taas kirjoitti:

        Jatkuuko jankkauksesi (ja miksiköhän?) jos vastaan, ettei ota pattiin? Ohitan tuollaiset ininät ja hyvinkin kevyesti.

        Hahahaaaa. Ottaako pattiin. Taitaa ottaa. Myö tehään mitä halutaan. Ääliiiööö. Ottaako pattiin? Ottaako pattiin. Mitä. Häh. Vastaa nyt. Ääliiööö.


    • apua saatavissa

      Eikö kaupoissa saa rauhassa tehdä ostoksia, ajaa autolla ILMAN PERSEKÄRPÄSIÄ!
      "
      Aja vain autollasi kaupassa, niin omituisesti katsovia mummoja riittää tuulilasin yli lennettyään kuin varpuset


      ota kerralla Land Roovri niin mahtuu kulkemaan kaupan käytävillä.

    • LOGOUT

      Uskotko, että kaikki tuijottvat sinua vihaisesti AUTOSI TAUSTAPEILISTÄ -MYÖS EDELLÄ AJAVAT

      GÄÄGGÄGÄGÄGÄGÄGÄÄGÄGGÄGÄGÄGÄGÄ

      Autoradiosikin käskee että "sinulla on sairaus ja Olet raskaana"
      pitää mennä ja "vääntyä lääkärin suoleen" ,kun olet mies
      vai mitensenyt oli?

    • tjuu3

      Taitaa ketjun aloittaja olla itse tien tukkona liikenteessä..

      Opettele ajaa?

    • läskipää akka

      itä-suomessa on 90% väestöstä valehteloita kieroja kateellisia seläntakana puhijia akkoja.eivät pysty myöntämään omia virheitä.

      • höpötystä

        ja 90% ei osaa kirjoittaa .......vink vink


      • niinkö

        jos näin on niin huh, huh!


    • katso mummo peiliin

      En muista tiedä, mutta minä lähdin seuraamaan sinua autollani, koska ajotyylisi oli sen verran epävarman näköistä. Seurasin kauppaan varmistaakseni oletko ajokunnossa vai et.

      Laita kuule ainakin puhtaat housut kauppareissuille. "Perässäsi" nimittäin pyöri mitä lie raatokärpäsiä, mikä on näin talviaikaan ihan kunnioitettava saavutus. Oliko tullut huonot housuun ajamista jännittäessä vai jo aikaisemmin? Vain sinä sen tiedät.

    • muuta korpeen

      Etkös itsekin kyttäile kun olet niin tietoinen muitten kyttäilystä.

    • Asuinpaikka?

      Kyttäilyn kyllä havaitsee ilman, että itse sen kummemmin kyttäilee. En nyt käy asiaa sen kummemmin selittelemään selvää asiaa, kun tuntuu toivottomalta tuo vastaanottajan aivokapasiteetti.

    • pitkänenäinen

      mie kyttäillen kaikkia etenkin tuttuja naapurin kyttääminen on parasta.tiedän paremmin toisten asiat kuin asian omaiset itse. kiva juoruilla ym.ei ole tullut aika pitkäksi ihan päin vastoin.kyttääminen juoruaminen on verissä kutsumus työtä.

    • nokkansa työntävä

      olet oikeassa pitkänenäinen itsekin nautin kyttäämisestä seon geeneissä ei kaikista ole kyttääjäksi ikävä kyllä.työpaikalla kyttään toisen tekemisiä etenkin toisten virheet tekevät hyvälle mielelle.kahvi tauot moneltako alkaa ja päättyy yleensä kaikki muut tauot.mutta oma tupakka tauko on minun oma asia ei kuulu muille.

    • akkoja vaikka munat

      työpaikalla on oma akka porukka mie imppa ja otto kytätään toisten tekemiset virheet etenkin,työkaveri toi kerran me naiset lehden kerran meille.meni herneet syvälle nenään emme tiedä toivutaanko koskaan.

    • itä-suomen lahja

      kyllähän kyttäilly seläntakana puhuminen mustamaalaaminen kateus selkään puukottaminen kuuluu itä-suomalaiseen luonteenlaantuun.paikalla paikan tapaan voi muuttaa pois jos ei viihdy.itse viihdyn ja olen ylpeä juurista.

      • Anonyymi

        Kyllä!!!!


    • Keskityn omaani

      Itse edustan sitten varmaan niitä kytättäviä, kun ei nuo toisten asiat niin erityisemmin kiinnosta. Mutta mikäpäs siinä; kyttäilkää vain ja voihan sitä ainakin kuvitella elävänsä sitä parempaa elämää, kun on mihin verrata. Harmi, kun on tuota luntakin kertynyt sen verran, että teillä kyttääjillä on hankalaa kahlata ikkunan taakse kurkkimaan sitä oikeaa elämää.

    • naapuri apu

      lumi haittaa kyttäilyä samoin pimeys.ikävää sälekaihtimet kiinni monella.ei nää.tulee mielenterveys ongelmia.pitäis tietää naapurin tekemiset sais juoruilla muille.ei ole helppoa.mutta valoisa aika koittaa sitten elämä hymyilee näkee naapuriin.

      • K. Anavainen

        Olisko tv:n katselusta apua ongelmaasi? Sieelä saisi kytt... siis katsella montaakin kanavaa (tosin ei yhtäaikaa).


    • naapurin parasta

      naapuri tuttavat eivät ole tv ssä.jos olis katsoisin.mutta näkee ulkona ja ikkunasta.kylässä yritän käydä tosi useasti kysymässä kuulumisia ja juomassa kahvit.

    • peräkammarin imppa

      itse olen akka kylänpoika junttieinari takinkääntäjä suppilo kahvipaketti jätkä pihikylän poika kateellinen vähäälyinen selkäänpuukottaja eli tyypillinen itä-suomen juntti.

    • stadin kundi

      Mä oon tullu stadista ja mä pelkään snadisti mennä ulos kun on susia ja muita lepakoita niin fan.

    • katso peiliin

      Kiitoksia naapuri kyttääjä, trolli! Onko nyt kiva asua nyt, meitä et saa lähtemään pois, me pysymme kuin tauti!

    • verhon takaa

      kiva on mitä kytätä,

      • katso peiliin

        Onko kiva asua kun ei edes naapurit tervehdi? Se käy kyllä mielenterveyden päälle pitkässä juoksussa


    • 10 §

      Kyylääjät jätän toki huomiotta, mutta toisinaan suon heille (säälivän) ajatuksen. Toki jokainen voi myös tutustua Suomen lainsäädäntöön ja tarkastaa, mikä rikkoo esim. kotirauhaa.

      • Käytöstavat

        Joensuulaisilta puuttuu yksinkertaisesti käytöstavat. Ne puuttuu niin pahasti, etteivät sitä itse edes älyä. Tämän ketjun kommenteistakin tulee miettineeksi, että kaapissako on vanhemmat aikoinaan näitä pitänyt? Koen myötähäpeää näiden sankareiden puolesta. Jokainen joensuulainen tietää tuon kyttäämisen ja pahansuopaisuuden olevan Joensuussa ongelma. Se viimeksi mainittu on selvästi noiden edellä olevien kommenttienkin takana, joten eiköhän tuo ole päivänselvä asia. Ei puhettakaan, että oikeasti joensuulaiset alkaisi miettimään, että mitä asialle voisi tehdä. Joensuussa ei ole pakko asua, onneksi.


      • tavis...
        Käytöstavat kirjoitti:

        Joensuulaisilta puuttuu yksinkertaisesti käytöstavat. Ne puuttuu niin pahasti, etteivät sitä itse edes älyä. Tämän ketjun kommenteistakin tulee miettineeksi, että kaapissako on vanhemmat aikoinaan näitä pitänyt? Koen myötähäpeää näiden sankareiden puolesta. Jokainen joensuulainen tietää tuon kyttäämisen ja pahansuopaisuuden olevan Joensuussa ongelma. Se viimeksi mainittu on selvästi noiden edellä olevien kommenttienkin takana, joten eiköhän tuo ole päivänselvä asia. Ei puhettakaan, että oikeasti joensuulaiset alkaisi miettimään, että mitä asialle voisi tehdä. Joensuussa ei ole pakko asua, onneksi.

        Syyllistyit samaan, kuin hyvin, hyvin moni muukin: yleistykseen. Mielestäni (tuntemani) moni joensuulainen on ihan tavallinen kansalainen, jota ei voi mitenkään luonnehtia kyttääjäksi. Tavallista elämää eläviä, terveellä tavalla kiinnostuneita muistakin ihmisistä.
        Käytöstapoja on mielestäni sekin, ettei nyt kaikkea ja kaikkia tumoitse joidenkin mahdollisten kyttääjien vuoksi. Vai voitko itse sanoa, että tunnet nämä yli 75 000 joensuulaista niin hyvin?


    • tosi asia

      junttien kaupunki jos et ole samalainen akka kuin muut et kuulu kaupunkiin.moni joka muualta käynyt joensuussa on sanonut ettei muuttais ikinä joensuuhun on sen verran kieroa kateellista porukkaa.

      • bangweulu

        Tähän kyttäämiseen ja trollaamiseen on hyvät lääkkeet olemassa. Pyydetään henkilö keskustelemaan avoimesti mistä kenkä puristaa, mitä on vialla. Tehdään asiat selväksi että nimettömät kirjeet ja naapurien panettelu ja ns. selän takana puhuminen ei johda mihinkään jos siihen ei ole aihetta! Naapurit ei muuta hänen takia mihinkään, hän saa valita naapurinsa! Tämä kyllä toimii! Jos naapurien näkeminen nostaa verenpainetta, silloin nukkumispaikkaa on vaihdettava!


      • rajan asukas

        Tuo on totta. Sen vuoksi onkin joukkopakoa havaittavissa Kontiolahteen.
        Kontiolahti puolestaan asuttaa Paiholan Joensuuhun tasoituksen vuoksi.


      • Terve tuloa tutustum
        rajan asukas kirjoitti:

        Tuo on totta. Sen vuoksi onkin joukkopakoa havaittavissa Kontiolahteen.
        Kontiolahti puolestaan asuttaa Paiholan Joensuuhun tasoituksen vuoksi.

        No Kontiolahdella on sitten seinähulluja vapaana ihan omasta takaa, niin sairasta porukkaa kuin Kontiolahdella saa hakea. Osa elää 1918 luvulla ja jaottelee ihmisiä punaisiin ja valkoisiin ja toimii sen mukaan "voittajan" mandaatilla.
        Varsinkin vanhat kanta Kontiolahtelaiset on täysiä sikoja, vailla alkeellisimpiakaan käytöstapoja.


    • takinkääntäjä akka

      itse kyttään paljon olen hyvä kaveri naaman edessä mutta seläntakana haukun.

    • mies suksi

      Se on nähty kohdallasi, oikein sädekehä loistaa pääsi päällä!

    • x-x-x

      kyttääjä seläntakana puhuja on sairas.paiholan vaikeavammainen.

    • Minä kun se...

      Jotenkin tuntuu, että kun henkilö on käynyt vaikkapa Hesassa (tsadi) tai jopa jossain ulkomaillakin, on "vara" sanoa Joensuuta junttikaupungiksi. Eiköhän junttikaupunkeja ole kaikkialla, sitä vaan ollaan niin maailmaanähneitä, kun passissa on joku ulkomaanleima...

      • imeittepääs

        Myö ollaan ylypeesti punaniskoja ha hi hoo


    • Näin on

      Ei tarvitse paljon käydä missään muualla, kun Joensuun jo huomaa junttikaupungiksi.

      • J. U.

        Tapauksessasi ei tarvitse matkustaa minnekkään. Peili riittää.


    • Näin on

      Ai peilin perusteella tehdään matkapäätös? ;) Jospa piilottaisit oman peilisi ja kävisit muullakin kuin kaupan ja kodin väliä enimmäkseen.

      • Käyty on

        Huomasin lyhyessä purkautumisessasi ainakin omalta kohdaltani kaksi epätotuutta:
        - peilin perusteella tehdään matkapäätös
        - käyn ainoastaan kodin ja kaupan väliä

        Työni "rajoittuu" kolmeen maanosaan ja useampaan maahan. Ei sen juntimpi kaupunki ole Joensuu, Kuopio, Helsinki, Frankfurt, Johannesburg, Singapore jne... Ei se juntteus ole paikkasidonnainen. Juntteus on jotain, joka on ihmisessä. Sellaista hiukan rajoittunutta katsantokantaa. Eikä junttikaan ole välttämättä paha, se vain voi toisessa ääripäässä rajoittaa toisten ihmisten hyväksymistä.

        Oletko sinä juntti?


    • tetson sikari

      itse olen värikäs persoona ryyppäilen oikein kunnolla ajan taxilla juttuja joensuussa liikkuu tosi paljon ei haittaa pari kertaa supistu seläntakana olen mennyt kysymään kertokaa minullekkin niin minäkin tiedän on puhuttu minusta porukka oli punainen kuin punatulkku vaikka itse olin täysi mulkku irwin heh,onpahan puhumista piheillä kateellisilla itse kun eivät pärjää.

      • puhun ja pärjään

        Mistäs keksit, että selän takana puhujat olivat kateellisia tai edes pihejä? Puhutaanhan sitä säästäkin, vaikka sille ei olla kait kateellisia...


    • leipuri Hiiva

      Jos nuo ukot ei selän takana koiko ajan supisisi niin voisin järkätä pojille piparia.

      • Puhdasta

        Hiivapiparia...? Saat pitää hiivaiset piparisi, ei kiitos.


    • vauti veke

      pihejä eivät lähde edes kaljalle baariin maksaa liikoo.kaverille puhuivat minusta ryyppäilee ja ajaa taxilla.kaveri oli sanonut juo omilla rahoilla ja ei ole meille häiriköksi.saada tehdä omilla rahoilla mitä haluaa.

    • Näin on

      Kyllä se junttius on vaan syntyperäistä mistäs Joensuu muistetaan lähinnä Ilosaarirockin lisäksi muualla? Eihän siinä mitään pahaa ole että reissaat, mutta oma peili-kuvani näyttää hyvältä ilman sinun arviointiasi :)

      • Oiskoon näin?

        Oliskohan se junttius myös ennakkoluuloa? Vrt. aidan takana on ruoho vihreämpää, silmälasipäiset ovat lukeneita, pojasta polvi paranee, maailma on pannukakku, tytölle punaista ja pojalle sinistä jne.
        Ihminen syyllistyy varmaankin turhaan ennakkoluuloon, oli kyseessä sitten synnyinpaikkakunta, puoluetausta, automerkki jolla ajat... Näin se vaan menee.
        Lapissa vain joikhataan ja juodaan viinaa, savossa kieroillaan, hesa on suomen napa (napanöyhtineen). Ei Laihiakaan ole välttämättä nuuka paikka. Itse ostin aikoinaan Laihialaiselta isännältä melkoisen hulppean ja varustellun ajopelin ja mielestäni melkoisen edullisesti.
        Tuo juntteus ei siis ole aivan saletisti paikkasidonnainen, jos juntilla tarkoitetaan sellaista tyhmänsutjakkaa ennakkoluuloista henkilöä. Löytyy sellaisia varmaan kaikkialta.


    • imppa

      oltiin kylänpoikien kanssa iltaa viettämässä juoruttiin työ asiat haukuttiin mestarit ym.käytiin tuttavien naapureiden asiat läpi.oli vaihtanut autoa kateus iski oikein kunnolla ei nukuttanut.otin selvää onko auto omissa nimissä velka auto ym.pakko kaataa putaa on kalliimpi auto pakko saada.vituttaa puun kaato mutta ei ole oikein muuta vaihto ehtoa.

    • vihreä kateus

      olisit mennyt naapurin luo.haukkunut auton olis kertonut mitä vikoja merkistä löytyy udellut hintaa olis ehkä saanut helpotusta sairaaseen kateuteen ja samalla munanut itsesi jonka varmaan olet tehnyt monia kertoa,kuolisit pois olis kaikkille parempi.

      • vervewrvdfg

        Hmmm...Auttoiko purkauksesi?


      • Ällipälli
        vervewrvdfg kirjoitti:

        Hmmm...Auttoiko purkauksesi?

        satiirin ymmärtäminen vaatii jonkin verran älykkyyttä.


      • Y. älä jätä
        Ällipälli kirjoitti:

        satiirin ymmärtäminen vaatii jonkin verran älykkyyttä.

        Sinä varmaan ymmärsit? Ymmärtämisestä lienee sitten vielä matkaa siihen, että asialle tekisi jotain (ja mieluimmin korjaavaa, kuin herjaavaa).


    • hankkian mies

      en mie en oo mensan miehiä.

      • Oi aikoja...

        Mensatonkin mies voi koettaa käyttäytyä.


    • Huh Huh

      Että tämmöstä tää on joesuussa, hävettää noiden vajaa mielisten kirjoitukset.

    • Pohjois-karjalan

      puolesta, pitää kertoa että ei alkuperäisväestöllä ole varaa autoihin, joten kyllä ne takaa tulevat ja edessä menevät ovat ulkopaikkakuntalaisia.

      • Omalla v:sta -81

        Väärin.


    • oyöyö

      http://static.iltalehti.fi/uutiset/tohnahallietuMP_503_uu.jpg

      Tosi uskomatonta

    • pasi asi

      joo,aasit sopisivat itä-suomalaisille.

    • imppa

      lauantaina pidetiin kyläreissu kylänpojat tavattiin.nyt tiedän kavereitten työssä mitä tapahtui.naapureiden asiatiedossa ym.on hyvä mieli.

    • olensamaamielta

      totta puhut, oeln itse tehnyt saman havainnon. mutta voit lohduttautua sillä ? että kyttäys ovat älykääpiömäisyyden merkki. Ihminen osoittaa sillä tyhmyyttään !
      Kyttääviä ihmisiä eli perskärpäsiä kuten sanot, kannattaa karttaa, hyvä että näyttävät itse että ovat karttamisen arvoisia...

      • täysinsamaamieltä

        Juuri näin, pitää paikkansa. Kiitos hyvästä neuvosta.


      • CGH-733

        Kyl kyylään.


    • tottapuhut

      Joensuulaisten helmasynti on perskärpäsmäisyys. Kaupoissa suorastaan kuhisee perskärpäsiä, pitäisiköhän tehdä ilmoitus kunnan terveystarkastajalle ? Minä muuten olen jo tehnyt, tiedoksi siellä Siwassa, se olin minä. Älkää enää myykö mädänneitä elintarvikkeita, tai täältä pesee uudemman kerran !

      heh, heh

    • joenkaupungista

      Toimiiko Joensuussa jokin epävirallinen "siviilipoliisi" / ilmiantajasysteemi ??, tietääkö joku asiasta ?

      • oonksmähesast

        Kyllä toimii ja sen nimi on vedä vitt.. päähäs ja pakene vuorille


      • Ssssshhhh

        Kyllä toimii!!! Sairasta touhua!!!


    • kevättäkaikille

      Onpa mielenkiintoista, jos pitää paikkansa ? Mutta miten tälläinen kansalaiskyttäysjärjestelmä on saanut alkunsa ja miten sitä ylläpidetään ? , tietääkö joku ??
      Onko kyse laillisesta toiminnasta ?

      • mäkinolengooli

        Siten sai alkunsa kun käytiin porukalla moikkaa sun mutsii ja se tykkäs siitä niin kovasti että sano pitää käydä antaa sullekki


    • udelias

      Perskärpäsiä on niin paljon tällä paikkakunnalla, että kyllä siinä takana täytyy olla joku organisaatio, ettei vaan paikallislehti ? tai sitten joensuulaiset ovat harvinaisen kovia juoruamaan, ja ilmiö leviää suusta suuhun pihan roskiksilla ja muilla kokoontumispaikoilla ?

      • taasolenhesast

        Taidat tykätä vaan kun joku käy sun perseelle no sehän on nykyjään ihan ok olla tollaasti puppe


    • junttimikäjuntti

      perskärpäsmäisyys on tyypillinen junttipiirre, siitä ei voi valitettavasti parantua.

      • junddimikäonjundi

        Isäs oli kun omaa äitiään naiskentel


    • myöspaluumuutto

      Onhan tuo pyllystä ennen oli kaikki hyvin siinä 90 luvulla, kun oli hauskas paikka kaikenlaisis tyyppejä tämäkin hullu halttunen vai mikä se nyt oli, hauska mies joutu varmaan linnaan kun listi jonkun tyypin jossain päin maalimmaa.

    • hhhhhhhhhhhhhhh

      en oo missään nähny niin paljon perskärpäsiä kuin Joensuussa. Mutta mikä sen selittää, onko täällä joku kansanliike ?, " kaikki joukolla kyttäämään "?.
      Kuka tai mikä sen on käynnistänyt, onko selityksenä Pohjois-Karjalainen kansanluonne ??, tietääkö joku ?

      • qqww

        Kyllä tiedetään! Eläkeläiset munattomat ja munalliset akat pahimpia kyttääjiä. Otetaan autoon myös lapsenlapsi, että varmasti jälkikasvu oppii sairaaloisen kyttäämisen. Hävetkää!
        Kansanluonnetta ja kansanliike kyllä kyllä, sairasta! Mutta sitä saa mitä tilaa. Tiedossa on näitä sairaimpia!


    • Mitteee
    • justniin_

      No, eläkeläisillähän on aikaa. Mutta kyllä kauppa voisi antaa kyttäämisestä jonkin palkkion, vaikka vanhaksi menneitä elintarvikkeita ekstra alennuksella ?, ainakin jos ne menevät muuten roskikseen. Vai mitä mieltä olette ?

    • Skyttäämätön

      Kyttääjiä on jokaisella paikkakunnalla. Ettekö ihmispoloiset osaa olla välittämättä heistä? Olen asunut yli kymmenellä paikkakunnalla suomessa ja aina on näitä kyttääjiä ollut. Ja aina olen osannut olla välittämättä heistä. Jos he eivät riko mitään lakia ja minun yksityisyyttäni, niin en vain yksinkertaisesti anna heidän pilata oloani. Niin yksinkertaista se on. Eli kaikki on kiinni sinun ja minun omasta asenteesta kanssaihmisiä ja elämää kohtaan.

      • piipaapiipaa

        Pitää paikkansa jos ei ole häirisevää! Mutta kasvatuksen tulos näkyy ja kauas. Kylän kakofonia, säestäjät piipaa autot vain verorahojen tuhlausta.


      • cccxxx

        Joka paikkakunnalla niitä riittää ja Jns:ssakin on valitettavasti. Mutta löytyy fiksua porukkaakin. :)


    • ITÄPERUSJÄTKÄ

      PALUUMUUTTAJIEN SOSIAALI JA TERVEYSKULUT MAKSAA ENEMMÄN JOENSUULLE KUIN PAKOLAISTEN,,PITÄS JARRUTTAA SAIRAIDEN TYÖKYVYTTÖMIEN ALUEELLE MUUTTOA TA SE PAIKKAKUNTA MISTÄ OVAT TULLEET MAKSAISI

      • neukkulass

        Heh. Kun muutin Joensuuhun, päätin pitää kirjani edellisessä kunnassani, koska siellä on laadukkaampi terveydenhoito. Joensuu on köyhyyden vaivaama kaapunki, jossa ihmiset asuvat neukkukuutioissa, ehkö se selittää kyttäämisen ?


    • 99999999999999999999999

      suomalainen ei yleensä kyttäämisestä pidä. Vanha 80-v äitini meni kerran K-kauppaan ja huomasi että häntäkin kytätään. Kyllä oli vihainen kauppiaalle, ampiainenkin olisi ollut kateelinen. Hän ei koskaan palannut tuohon liikkeeseen, se oli kerrasta poikki. Itsessäni on samaa vikaa, välttyäkseni Securitas-ääliöjunteilta tms, en juuri koskaan osat mitään kauppaliikkeistä, sen sijaan ostan tavarani netistä, samalla saa usein vähän halvempaa, ja parempaakin. Ruokanikin ostaisin netistä jos se vaan olisi mahdollista. Vältän kauppaliikkeiden kretiini henkilökuntaa kuin ruttoa ! Perustakaa nettiruokakauppa Joensuuhun, tai sellainen kauppa. josta saa hakea ostokset luukulta, ilman että pitää astua liikkeeseen..

      • 88888888888888888888

        Jo on nähty moista! Noljakantiellä eilen ruuhkaa, partio myös. Näinköhän mennoo ollut Pilkon K-citymarkettiin :D.


    • UusiKauppaJoensuuhun

      Olen harkinnut perustaa uudentyyppisen kaupan Joensuuhun, sellaisen jossa kyttääminen on kielletty ! Tilaahan täällä on uusillekin kauppaliikkeille. Tarjolla peruselintarvikkeita, vain hyviä merkkejäm hyviä makuja. Porttikielto Securitakselle yms, plus korttelikyttääjille. Kohteliasta kaupankäyntiä sivistyneiden ihmisten kesken.

      • Q6i

        Hienoa! Toivottavasti tulee pian tällaisia kauppaliikkeitä. Liikennettä voi haitata tosi kyylääjät ja korttelikyttääjät, jotka autoievat toinen sumuvalo päällä. Heille tiedoksi, etu- ja takasumuvaloja saa käyttää vain sumussa taikka rankan vesi- tai lumisateen aikana, eikä siis yleisesti yleisen valotehon lisäämiseksi.


      • Smarket12

        Kyylääjät, Siilaisen S-market P-paikka on tarkoitettu sivistyneille ihmisille!


    • kyyyyyyyyyyyyyyyyyllll

      Kyylääjät näette paljon vaivaa kyyläämiseen. Touhunne on todella SAIRASTA.

      Halloo!
      Keskittykää omaan elämäänne!!!!!

      • eijoensuulainen

        Ollaan huomattu kyylääjät, eikö nämä edes huomaat omaa käyttäytymystä. Mitä helvetin rotua nämä ovat!!!


    • noutopaikka

      Löytyykö Joen kaapungista ruokakauppaa, jonne voisi tehdä tilauksen netin kautta, ja hakea ostokset joltakin luukulta. Jotta välttyisi sisään liikkeeseen menolta, koska näköjään siellä joutuu helpolla kiusallisiin jan haastaviin tilanteisiin ..

    • ensimmäinen

      No niin, nyt on ensimmäinen nettikauppa avattu Joensuussa. Oikea suunta.
      Mutta nettiruokakaupan tulee olla sellainen että liikkeeseen sisään ei tarvitse astua missään vaiheessa, vaan ostokset voi hakea joltakin luukulta. Siinä onkin kansalaiskyttääjillä pikku arvoitus, miten kyttäämisen hoitaa tälläisessä asetelmassa. Voi olla herneaivoille liian vaikea suoritus ?

    • A-Vitamiini

      Nettikauppaa suosittelen minäkin, viimeksi ostin apteekkituotteita netistä, ja samalla säästin euroja. Tuotteet tuli kotiin isossa kirjekuoressa !

      • yyyeeeesss

        Kyllä vain suosittelen minäkin nettikauppaa. Tokmanni pahin eläkeläisten ja sekopäitten kyyläyspaikka.


    • Haaaiisssooooo

      Vitun perskärpänen eläkeläinen eilen Tokmannilla. Hais vitun pahalle vanha nahkatakkis, raadolle.

    • anniemestariampuja

      Taidat luulla liikoja itsestäs, jos luulet tuntemattomien ihmisten sinua kyttäävän?

    • puolitoistakertainen

      Minua saa kytätä. Maksan jopa palkkion, jos minut saa vilungista kiinni.
      Taskuilla jos käytte, niin lyön kynsille niin kovaa, ettei seuraavana päivänä kynä pysy kädessä. Saatan kyllä kampatakin.
      Kunhan avaan ääneni, niin kukaan ei pysy pystyssä lähimmän 50 metrin matkalla.
      Entäs sitten, kun nousen jaloilleni seisomaan !!!

      Tuo tuollainen kyttäämisestä vinkuminen on täyttä hevon humppaa.

      Ryhdistäytykää ja tehkää tilaa itsellenne.

      • GGGGHHHHH

        Turpaan lyön jos kyylääjä tulee alle metrin lähellä.


    • heh_heh_heh

      Joensuussa on liike, jossa myydään käytettyjä lastulevyhuonekaluja. Huomasin että sielläkin on video valvonta kamerat " varkaiden " varalle. Hei Camoon, kuka haluaa varastaa kaatopaikkaromua ??, siitähän pitäisi antaa palkkio ! Kuvaa hyvin paikallista junttimentaliteettia..

    • hih-hih-hih

      Ei ne sitä varten oo ne kamerat että pelätään varastettavan.
      Kamerat on ettei tietämättä paikalliset juntit tuo kaatopaikkatavaraa muka myyntiin säästääkseen jätemaksussa.

    • Nuapuri

      Mitteeköhän ne Securitaksen tomppelit tekköö vappaalla, kun ei kyttää asiakasta ? Kyttäävät nuapuri ?i, millo se männöö, millo se tulloo, mittee se kantaa muovikassissa, kun se näyttää niin paksult ?

    • BlueBirdBan

      Kannattaa olla välittämättä muista ja muistaa että ei ihminen tahallaan katso vaan siksi että silmät kiinni on niin pirun paha kulkea !

    • zzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

      Taas alkaa persekärpäset pöristä!

    • dhlkjjkldvf

      Täytyyhän eläkeläisillä ja työttömillä olla joku virka yhteiskunnassa, kyylääminen. Voi vittu, ei tervettä touhua, näillä!!!

      • lipuriiii

        Sanos muuta, paska kylä!


    • Persjalkasetliikkeellä

      Ei voi olla totta, tosiaan näitä hulluja persekärpäsiä on!!

      • Raid_1

        Kokeile RAIDIA. Raid tappaa perskärpäset ja muutkin loiset !


    • kesätulijameni

      kesä ja kärpäset, sanotaan, mutta p-kärpäsiä pörrää vuoden ympäri...

    • teoriani

      ajelin tuolla Joensuun laitamilla ja törmäsin giganttiseen rakennukseen metsän keskellä, Paiholan sairaala. Ahaa, tämä selittää kaiken. Joensuussa joka toinen on mielipuoli ?

    • hahahahaha

      Kyllä varmaan melkosen hyvin pitää paikkansa, teoria. :D. Saa nauraa näiden "kylähullujen" touhuille. Kun myös sini -ja punakeltaiset virkailijat lähteneet NÄIDEN hullujen mukaan. Kukahan täällä valvoo lakia ja hoitaa sairaankuljetukset. Ei kukaan!!!

    • laskuun

      Anttila sitten meni konkkaan, telkussa oli raportti paikalta. Kuvissa vilahti Securitas kyltti. Tiedoksi vaan, en koskaan käy kaupoissa, joissa lorvii Securitaksen älykääpiöitä !
      Anttilasta kyllä joskus ostin tavaraa, mutta netin kautta, ja laskuun ! Sillä maksutavalla ei ole riskiä että kauppa ryöstää rahasi, eikä anna tavaraa, kuten nyt on käynyt monelle.

      • Tässä_on_totuus

        Muistat säännöllisin väliajoin nostaa 8.1.2015 20:26 aloittamaasi viestiketjua ylös jos jonkinlaisilla kirjoituksilla jotka ei siihen edes millään lailla liity!
        Varmaankin saat erinomaiset orgasmit jokaisesta uudesta viestistä joka on ilmestynyt, sillä normaali palstankäyttäjä ei tietäisi tätä viestiketjua olevan edes olemassa!
        Sitäpaitsi: Joku voisi epäillä herra LOGOUT:ia tekstistä päätellen myös huomattavan häiriintyneeksi ja vainoharhaiseksi persoonaksi , sillä normaalit, tasapainoiset ja henkisesti terveet ihmiset ei varmastikaan tuollaisia kirjoittaisi!
        Kyseessä siis täytyy olla paluumuuttajan Paiholasta!


    • hah_hah

      Junttilan touhua, skeidan myyjät sahaavat omaa oksaansa. Haluavat varmaan kokeilla, miltä tuntuu elää perustulolla !

    • kyläkuoleepaikalleen

      Joensuulaiset tollot on niin pihiä niin pihiä etteivät edes tajua itsekkään.

      Pölhöt ei käytä lähikauppojaan vaan ajavat kaus suuriin marketteihin ja ne olemattomat kaupungin osat saadaan näivettymään ostamatta jättämisellä.

      Sitten nämä hörhöt myy esim:autoa,järkyttävillä kuplilla,no ei käy kauppa ei.

      Vuokrat on tuulesta temmattu ja samoin asuntojen hinnat,järkyttävät sijaintiin nähden.

      Keskustassa myy kauppakeskus huokuu kallisa tavaraa ja tyhjyyttä ostajista.

      Antilla pakahti mennä konkkaan.

      Ravintoloita ei tule uusia erikaupungin osiin,entisetkin näyttää häviävän taivaan tuuliin.

      Remontti miehet pyytävät ihan hulluja hintoja kaikesta palvelusta.

      Autoliikkeet lopettavat.

      Parturit ryöstetään ym.

      Paiholan mielenterveys on siiretty paikalisteen käyttöön keskelle joensuuta.

      Suuria liiketiloja täysin tyhjjinä.

      Hirvittäviä kuplahintavuokria jolloin kukaan yrittäjä ei usko joensuun ostovoimaan enään.

      Mitään Ikeaa ei näy taatusti mailla eikä halmeilla!

      niinivaara,hukanhauta,karsikko huokuu tyhjyydellään palveluista.

    • missäneimitään

      Missä on mäntylän ostos keskus,en löydä sitä mistään kolkalta,ennen oli ravintola ,parturi,pankki,posti,kauppa.

      Missä kaikki on joensuussa?koko kylä on häipynyt taivaan tuuliin.

    • kylläsenrakentaa

      Älkää nyt vielä ihan hermostuko,antakaa aikaa joensuulaisille parivuotta saattaa kaupunki nykynormiin ja palvelutasoon.

      Saa nähdä saavatko vaikka tehtyä vaikka koko kaupugin toimivaksi palveluiltaan,eivät saa tietysti jos vallalla on heillä työttömyys tai väestön rakenne on ikääntyvä,silloin se näivettyy pahemmaksi kuin 50 luvun joensuu .

      Nythän se on yli 40 vuotta jäljessä kaikkea.

    • odottelenjo

      No jäädäänpä odottamaan mäntylän ostoskeskusta ja hukanhaudan ilomantsin tien varteen jopäätettyä super hyper extra citymarketia ja abc huoltoasemaa.Sekä mäntylään lidl tai s.markettia.

    • voiteitäsyrjäkyläläisiä

      Buuuhhahahahahaahaahahahahaahahhahaah älä ukko naurata.
      Paljostako haluat lyödä vetoa ?ettei joensuussa ole yhtään mitään noista kahden vuoden sisällä?

      Se on kuule niin pieni kyläpahanen ettei sinne enään voi eikä kukaan terve rakenna kuin taloja ja huoneistoja.Se on kuule niin pieni kylä ettei ole ostovoimaa.

      Et voi kuuna päivänä verrata edes kuopioon.

    • Hohhoijaahullujariittää

      KYLLÄ PITTÄÄ PAIKKANSA, KYTTÄÄVÄT ÄÄLIÖT AAMUSTA ILTAAN.

    • hulluusontarttuvaa

      Paihola, ei hullumpi kylä mutta sehän onkin Kontiolahdessa

    • Bzzzzzzzzzz

      Niin. Persekärpäset taitaa olla Jns:n riesa. Onneksi talvi saapuu!

    • razi

      Joku Joensuun Pelle sakottaa autoja kauppojen edessä.
      Tiedoksi kauppiaat, lopetan ostamisen kaupastanne, kun tälläistä tapahtuu, pysyästi.

    • Muuttakaapois

      Joo, nämä eläkeläiset, läskipersemöhömahapaskakuskit, finnipäähomot pahimmat kyttääjät!

    • pers1

      näin tänään ensimmäisen kärpäsen, siis oikean kärpäsen, ei pers ....

    • Kyttääjä-ämmät

      Juoruämmälauman (johon kuuluu ämmämäisiä miehiä) motto :

      Kaikki joukolla muita kyttäämään
      muita kyttäämään
      muita kyttäämään!

    • viiskyttonniasitten

      <miksi en koskaan käy SS-ryhmän liikkeissä, mukaan lukien helsinkiläinen Alepa. Koska siellä ollaan ylikohteliaita, mutta se on valetta. Sillä tervehtimällä nämä SS- urpot merkkaavat sinut sellaiseksi asiakkaaksi, joka heitä ei kiinnosta., vaikka rahat kiinnostaisikin. Seuratkaapa vaan. Viimeksi kävin SS-liikkeessä 50 vuotta, eli pyöreästi 50 000 euroa sitten. heh, heh. mitään ei saa ilmaiseksi. Mutta sitä nämä juntit eivät tajua !

    • jeespokspn
    • khröm

      totta turiset !

    • Älykännypaskianen

      Etkö voi tehdä nykyaikana ne ostokset ja autolla ajos netin kautta?

    • koiraton_

      jaahas, onko kyttäys joensuulaisten helmasynti ?? Itselle tuli mieleen, kun täällä on paljon koirakusettajia, jotka muuten käyttävät ylipitkää hihnaa usein, niin hankitaanko koira antamaan turvaa siltä varalta, että tulee metsätiellä joku vastaan ?

    • Anonyymi

      Kyllä., moni on muuttanut pois. Huom sivistyneet ihmiset. JOENSUU ON VAIN ILOSAARI ROCK.

    • Anonyymi

      KYLLÄ!!!!

    • Anonyymi

      Ei se kyttäys katso ikään.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2980
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1706
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1587
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1401
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      403
      1400
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1119
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1067
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      334
      908
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      258
      875
    Aihe