Täällä kun aika ajoin kysellään joko koulutuksen tai terveyden puiteissa koiran leikautamisen perään haluaisin omalta osaltani kertoa molemmissa tapauksissa kokemuksiani.
Narttu, hirvikoira-sekoitus, 22kg ster. 3 vuotiaana vuonna 2011
Ennen:
Remmirähinää, ruuan ahmimista, karkailua, valeraskautta, kuumeilua...
Jälkeen:
Rähinä säilyi jonkin aikaa vaan siirrytiin raakaruokinnalle jos painon hallinankin takia niin ylimääräinen virta meni jäisten lihojen syöntiin. Karkailee jonkin verran vaan pysyy irtiollessaan enemmän vierellä ei lähden hormonien tai hajujen perään.
Pitkä miinus: virtsankarkailu, on aikoja jolloin joutuu pitämään aktiivisemmin vaippoja vaan myös voi mennä 2-3kk ettei tee sisälle ollenkaa ja on ilman.
Uros, saku-sekoitus, kastr. 1,5 vuoden iässä vuonna 2013 painoa sillon 33kg
Ennen: Aggreilua, rähinää remmissä, ei voinut harkitakaan irtipitoa sillä lähti hajujen perään saman tien. Vaihteleva ruokahalu.
Jälkeen: Aggrea kesti n. 8kk leikkauksen jälkeen samoin rähinää vaan sen jälkeen ollut asiallinen ulkoilutettava. Ruokahalu ollut tasainen ja paino pysynyt maltillisena. Siirtyi myöskin leikkauksen jälkeen raakaruokinnalle jotta ei pado virtaa nappuloista ja saa toipua rauhassa operaatiosta. Ei virtsakarkailua.
Alistaa edelleen tiettyjä koiria joten koirapuistossa puistoillaan vaan tutustussa seurassa.
Mitä yhteistä molemmilla oli painon nousun herkkyyden lisäksi? Kun nuoremman kanssa otin pyörä/vetolenkeille mukaan huomasin että vietti juoksuun on asteen alhaisempi tosin en ole tosi harrastaja joten en koe sitä haittana. Leikkaus ei siis välttämättä pois aggreilua edes nuorena tehdyssä operaatiossa. Isoilla roduilla havaittu jopa lisäävän lonkkavikaa jos leikkaus tehdään alle 2 vuotiaalle. Nartuilla juuri voi esiintyä virtsankarkailua..
TOSIN jos halutaan mukavempi arki leikkaus voi auttaa siinä vaan se ei ole automaatio tarvitaan silti: koulutusta, oikea ruokavalio ja liikuntaa toipumisen jälkeen.
Koiranomistajan peruskurssi sivustolla oli asiallisesti kiteytetty aiheesta molemmissa sukupuolissa suositan lukemaan: http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi/fi/koiran-terveys/koiran-sterilaatio-ja-kastraatio
Koiran leikkautaminen? Kastr. / ster. aiheena
Hirviwegoe
2
107
Vastaukset 2
- tai ehkä?
Oletko harkinnut sitä, että kyseiset rodut saattavat olla sinulle lähtökohtaisesti liian haastavia ja ovat siksi olleet aggressiivisia ja vaikeasti hallittavissa?
- Hirviwegoe
Mulla on lapsuudesta asti kokemusta paimen/vartiointi roduista siksi luontainen valinta oli nuo kaksi mitä minulla nyt on. Molemmat tulivat kodinvaihtajina minulle plus ollaan käyty koirakouluttajan silmän alla en siis ole jäänyt näiden kanssa yksin. Loppuun asti pidän molemmat ja jatketaan treenailua. Näiden jälkeen pidän mahd. muutaman vuoden taukoa koiralusta ja katson sitten uudelleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26994- 103906
- 71902
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha567835- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627- 66625