Rogaine toimii

tuulitukka120

Tervehdys kaikille!
Kun olen saanut itsekkin paljon apua täältä palstalta niin kerron mikä on auttanut minua hiusongelmissa. Eli olen 40v mies ja kärsin jo n.25v lähtien kaljuuntumisesta. Aloitin Rogainen (aito litku) käyttämisen n. 32 v. Käytin muutaman vuoden mutta aineella ei ollut vaikutusta suuntaan tai toiseen tilanne pysyi samanlaisena joten lopetin käytön pariksi vuodeksi. Tilanne alkoi näyttää jo erittäin huolesttuttavalta joten ryhdyin taas tutkimaan uusia mahdollisuuksia hiustan parhaaksi. Tältä palstalta sain taas vinkin Rogaine vaahdosta jota ei taida vieläkään saada suomesta (biovea), sieltä löysin myös spectraali litkun. No ei niissä mitään uutta ole tänä päivänä mutta, kokeilin kuitenkin näiden tuotteiden yhteiskäyttöä. Eli aamulla Johnsson&Johnssonin aitoa Rogaine vaahtoa Reilusti päänahkaan. Töistä tullessa lisää Rogainea päähän, ei niin paljon kun aamulla. Illalla ennen nukkumaan menoa Spectraalia kymmenen suihkautusta enemmän etuotsalle ja päälaelle. Nyt olen käyttänyt tuotteita vuosia ja olen todella tyytväinen. Hiukset ovat todella hyvassä kunnossa ei täydelliset mutta riittävän hyvät.Syön vielä biotiinia ja kalkkia lisäksi. Jos ajatellaan vielä hintapuolta näissä tuotteissa niin ei ole kallista verrattuna muihin hoitoihin.Täytyy vain olla kärsivällinen.Ensimmäiset todellisen tuloksen näin n. vuoden kuluttua aloituksesta. Ei varmaankaan toimi kaikille mutta suosittelen yrittämään.Olen vain niin onnellinen että aloitin hoidon riittävän ajoissa.Rogaine toimii mutta ei ehkä kaikille. Naiset muistakaa että naisille on oma naisten Rogaine. Miesten aidossa Rogaine purkissa lukee ei sovellu naisille.t. Nykyisin tyytväinen

1

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lamaprinsessa

      Moikka!
      Kiitos kirjoituksestasi. Sain naisten Rogaine reseptin ihotautilääkäriltä, käyttöä takana nyt viikko. Olen lukenut erittäin paljon näitä käyttäjäkommentteja ja hyvin usea on ilmoittanut, että Rogainea ollut käytössä jopa vuosi, mutta käyttö jouduttu lopettamaan hiuspohjaongelmien vuoksi, jotka tulleet Rogainen (nais) käytöstä. Pelkään pahoin, että kärsivällisyyteni ei riitä vuotta ja Rogaine lentää roskikseen ennen pitkää, on myös erittäin hankala ja ikävä käyttää, hiusten laitettavuus ja käsiteltävyys katoaa täysin tämän litkun seurauksena. Karmeaa tököttiä, joten jos vuoden päästä näkyy tulos ja se on vahvasti miinusmerkkinen, on hermoromahdus tiedossa.
      Naisellisuuden & hiuksensa kadottanut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2663
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      107
      1890
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      69
      1566
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      24
      1276
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      24
      1108
    6. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      53
      1022
    7. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      993
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      95
      988
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      126
      977
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      343
      853
    Aihe