Tällainen jatkuva pitkittyminen ei taida luvata hyvää Annelille. Pahoin pelkään, että elinkautinen on tulossa. Tuomion antaminen vain kestää näin pitkään, koska tuomareilla on helvetin suuria vaikeuksia perustella tuomiota. Ei ihmekään, kun syytettyjen penkillä istuu väärä ihminen.
Veikkaukseni siis on, että AA saa elinkautisen. Vaasan HO:lla ei ole enää munaa tässä vaiheessa pysäyttää tätä ainutlaatuista oikeusmurhaa.
AA:n tuleva tuomio
127
707
Vastaukset
- aunepee123
Olen taas ajatellut, että keksivät edes jotenkin järkevää tietä ulos tästä Skandaalista - ja se kestää. Anneli Aueria ei voida tuomita edes taposta. Tämän tietävät kaikki terveet, analyyttiset ja asiaanperehtyneet henkilöt. Jos tuomitaan, on kansanliikkellä tehtävä tälle asialle jotain. Suomessa ei voi sallia oikeusmurhia. Tämä on hyvin vakava asia.
- raaka murha
Ei tietenkään voi tuomita taposta, koska kyseessä on raaka murha. Murhatuomio on tulossa. Aiheellinen ja oikea onkin. Elinkautinen.
- AA syytön
Samaa mieltä, sitten pannaan pystyyn kansanliike, jos tuomitaan.
- Isolla S:llä
"Olen taas ajatellut, että keksivät edes jotenkin järkevää tietä ulos tästä Skandaalista"
Kyllä. Tällaista aavistelen minäkin. - onononononon.
AA syytön kirjoitti:
Samaa mieltä, sitten pannaan pystyyn kansanliike, jos tuomitaan.
Eikös auerillla ole jo kansanliike?
- älä unta nää
AA syytön kirjoitti:
Samaa mieltä, sitten pannaan pystyyn kansanliike, jos tuomitaan.
Meinaatko et suomesta löytyy niin paljon pedofiilejä . lastensa pahoinpitelijöitä ja murhaajia, jotka saavat kansanliikkeen aikaseksi?
- liikuntaaliikuntaa
älä unta nää kirjoitti:
Meinaatko et suomesta löytyy niin paljon pedofiilejä . lastensa pahoinpitelijöitä ja murhaajia, jotka saavat kansanliikkeen aikaseksi?
Ei. Mutta Suomesta löytyy normaaliälyllä varustettuja taviskansalaisia jotka tietävät elämästä niin paljon että tunnistavat sellaisten ajatuskuviot jotka ovat sotkeneet päänsä murha ja seksileffoja katselemalla. Se kansanliike liikkuu kävelemällä tai hiihtämällä luonnossa, eikä sänkyliikunta ole ensimmäisenä mielessä kun liikunnasta puhutaan.
- ajoitus on tärkeä
Isolla S:llä kirjoitti:
"Olen taas ajatellut, että keksivät edes jotenkin järkevää tietä ulos tästä Skandaalista"
Kyllä. Tällaista aavistelen minäkin.Tai sitten tuomion julkistukselle odotetaan viestinnällisesti otollisinta hetkeä. Vaikkapa jotain esim. Aarnion tapaukseen liittyvää massiivista mediamyllytystä, jonka aikana pyritään livauttamaan päätös puolihuomaamattomasti julki. Samaan tyyliin ajoitettuna kuin KKO:n hylkäämä valituslupahakemus.
- äly ja järki hoi!
liikuntaaliikuntaa kirjoitti:
Ei. Mutta Suomesta löytyy normaaliälyllä varustettuja taviskansalaisia jotka tietävät elämästä niin paljon että tunnistavat sellaisten ajatuskuviot jotka ovat sotkeneet päänsä murha ja seksileffoja katselemalla. Se kansanliike liikkuu kävelemällä tai hiihtämällä luonnossa, eikä sänkyliikunta ole ensimmäisenä mielessä kun liikunnasta puhutaan.
Onneksi suurin osa suomalaisista on aikuisia ja normaaliälyisiä, eivätkä ole langenneet mihinkään olemattoman ja näkymättömän huppisolion ulvilanvierailuun.
julmassa tappoaikeessa vaikeimman kautta, usean murhavälineen kera ja heiluttuaan kuin urakkaan palkattu heinäntekomies ehtii kolmes minuutissa liian paljon...
Mitään tai ketään muuta ei ollut talossa murhayönä kuin talon oma väki. - heinäseipäätkötietää
äly ja järki hoi! kirjoitti:
Onneksi suurin osa suomalaisista on aikuisia ja normaaliälyisiä, eivätkä ole langenneet mihinkään olemattoman ja näkymättömän huppisolion ulvilanvierailuun.
julmassa tappoaikeessa vaikeimman kautta, usean murhavälineen kera ja heiluttuaan kuin urakkaan palkattu heinäntekomies ehtii kolmes minuutissa liian paljon...
Mitään tai ketään muuta ei ollut talossa murhayönä kuin talon oma väki.No kun niinkin järkevä ilmeisesti itse tunnet olevasi, voitko selittää miksi FBI:n kartalla Sodankylä oli merkitty Suomen pedofiilikeskukseksi?
- äly hoi älä jätä
äly ja järki hoi! kirjoitti:
Onneksi suurin osa suomalaisista on aikuisia ja normaaliälyisiä, eivätkä ole langenneet mihinkään olemattoman ja näkymättömän huppisolion ulvilanvierailuun.
julmassa tappoaikeessa vaikeimman kautta, usean murhavälineen kera ja heiluttuaan kuin urakkaan palkattu heinäntekomies ehtii kolmes minuutissa liian paljon...
Mitään tai ketään muuta ei ollut talossa murhayönä kuin talon oma väki.Eikös ole kumma juttu, sitte nämä suurin osa aikuisista ja normiälyisistä saavat LYNKKARI nimen otsaansa, ketkä eivät usko satuolentoihin.
- järki+äly
äly hoi älä jätä kirjoitti:
Eikös ole kumma juttu, sitte nämä suurin osa aikuisista ja normiälyisistä saavat LYNKKARI nimen otsaansa, ketkä eivät usko satuolentoihin.
Johtuu varmaan siitä, että osa kansasta on höplästä vedätettävää hölmöläisten sukua...naineet keskenään niin tietäähän sen mihin se johtaa...
- 6-0
järki+äly kirjoitti:
Johtuu varmaan siitä, että osa kansasta on höplästä vedätettävää hölmöläisten sukua...naineet keskenään niin tietäähän sen mihin se johtaa...
Valitettavasti näitä AA logiikalla nekutettavia hölmöläisiä on liikaa, jopa johtoportaassa.
- sitkeäääää
6-0 kirjoitti:
Valitettavasti näitä AA logiikalla nekutettavia hölmöläisiä on liikaa, jopa johtoportaassa.
AA logiikka on kuin tauti. Kaikki se peittää, kaiken se kestää. Epidemian sitkeäikäisyys onkin viranomaisten härkäpäisyyden ainoa siunaus.
- aikaisintaan
ajoitus on tärkeä kirjoitti:
Tai sitten tuomion julkistukselle odotetaan viestinnällisesti otollisinta hetkeä. Vaikkapa jotain esim. Aarnion tapaukseen liittyvää massiivista mediamyllytystä, jonka aikana pyritään livauttamaan päätös puolihuomaamattomasti julki. Samaan tyyliin ajoitettuna kuin KKO:n hylkäämä valituslupahakemus.
Tuomiohan tulee hovin tiedotteen mukaan aikaisintaan tammikuussa. Voi tulla vaikkapa maaliskuussa? On tässä aikaa odotella sopivaa saumaa
- tsempataan!
sitkeäääää kirjoitti:
AA logiikka on kuin tauti. Kaikki se peittää, kaiken se kestää. Epidemian sitkeäikäisyys onkin viranomaisten härkäpäisyyden ainoa siunaus.
Niin, lavasti itsensä syylliseksi Valkamankin mukaan. Minusta on ihan hauskaa, että hänellä on niin paljon kannattajia. Mutta tietysti aina löytyy niitä, jotka vähän epäilevät, kun jutussa on ristiriitoja, että olisiko se sittenkään vapaaehtoisesti ottanut sitä syyllisen roolia, vaikka niin itse sanoikin. Saahan sitä epäillä.
- näytelmä
aikaisintaan kirjoitti:
Tuomiohan tulee hovin tiedotteen mukaan aikaisintaan tammikuussa. Voi tulla vaikkapa maaliskuussa? On tässä aikaa odotella sopivaa saumaa
Eiköhän se tuomio tule 1.4., jos siis ajattelevat - kuten edellä pohditaan - kiemurrella jotenkin järkevästi ulos tästä skandaalista.
- SKANDAALI1
Olisihan se melekoinen skandaali jos puolet kansasta joutuisi rehellisyyskaruselliin. Oksennuksenostolääkkeet loppuisi heti apteekista.
- ihmetyttääpientäkulk
Kummaa muuten, AA väitti niin nukkuneensa sägyllä ja makeasti että jäi puolet huomiosta siihen mitä naapuri todisti, miksi edellisellä kierroksella oli niin pitkä saarna unettomuudesta? On niin monta uskomatonta tarinaa tässä keississä.
- rouva Tappinen
ihmetyttääpientäkulk kirjoitti:
Kummaa muuten, AA väitti niin nukkuneensa sägyllä ja makeasti että jäi puolet huomiosta siihen mitä naapuri todisti, miksi edellisellä kierroksella oli niin pitkä saarna unettomuudesta? On niin monta uskomatonta tarinaa tässä keississä.
Pieni kulkija tulee varmaan myöhemmin elämässään oppimaan että yöt eivät aikuisilla suju aina samalla tavalla. Joskus nukutaan hyvin, joskus valvotaan kun ei uni tule. Pienet lapset valvovat vain jos on pipi jossakin kohtaa.
- Apsoj55
Minä taas ihmettelen sitä miten tämä surmatutkinta olisi edennyt jos Auer ei olisikaan pessyt käsiään huomattuaan ne verisiksi. Olisiko Minfotutkijat kirjoittaneet käsien verisyydestä pidempi jorinoita kuin käsien pesemisestä?
- Einkautinen
Auer selostaa häkeen että isokokoinen murhamies ("Tääl on joku tappaja!") riehuu parhaillaan takkahuoneessa Jukka Lahden kimpussa kamppailemassa, hakkaamassa ja puukottamassa Lahtea. Tämän vauhdikkaan häke-selostuksen aikana Auerin tytär kuitenkin käy useaan otteeseen katselemassa suoraan samaiseen takkahuoneeseen ("Siitä näki ihan hyvin") eikä näe takkahuoneessa ketään ulkopuolista isänsä kimpussa, eikä myöskään koko aikana kuule mitään ääniä kenestäkään ulkopuolisesta.
Kun "hengenvaarallisesti puukotettu" ja "huppumiehen" "takaa-ajama" Auer pyytää tytärtä välillä puhelimeen poistuakseen itse takkahuoneeseen, tytär sanoo vähän kyllästyneesti "Nih? Mitä mää sanon?" :O- rotaatio4
Varoitus. Tarvitset oksennuksenestolääkitystä sitten kun lopulta huomaat millaista pappia puolustat. Milloin huomaat? Se riippuu tällä hetkellä Vaasan hovioikeuden päätöksestä.
- ktktktktktktkt
Kokeileppa esittää hätääntynyttä ja pyydä vaikka 15 kaveriasi esittämään sama kuvio. Nauhoita ja kuuntelutatte sitten nauhoitukset vaikka 20 eri kaverillanne & kysytte "Kuulostaako nämä henkilöt hätääntyneiltä?".
Sitten kuuntelutatte Auerin hätäkeskustallenteesta ne kohdat joista kuuntelijat eivät tunnista mistä nauhasta on kyse. Kysytte saman kysymyksen.
Jos joku ei tunnista aitoa hätäännystä Hätäkeskustallenteelta voi vaikkapa tehdä tämän testin muutamille kymmenille korvapareille.
Very Simple. - jankkajankka
ktktktktktktkt kirjoitti:

Very Simple.Sää tykkäät kovasti opettamisesta.
- taito ja kyky
ktktktktktktkt kirjoitti:
Kokeileppa esittää hätääntynyttä ja pyydä vaikka 15 kaveriasi esittämään sama kuvio. Nauhoita ja kuuntelutatte sitten nauhoitukset vaikka 20 eri kaverillanne & kysytte "Kuulostaako nämä henkilöt hätääntyneiltä?".
Sitten kuuntelutatte Auerin hätäkeskustallenteesta ne kohdat joista kuuntelijat eivät tunnista mistä nauhasta on kyse. Kysytte saman kysymyksen.
Jos joku ei tunnista aitoa hätäännystä Hätäkeskustallenteelta voi vaikkapa tehdä tämän testin muutamille kymmenille korvapareille.
Very Simple.Meistä jokaisesta löytyy "näyttelijä" kun on pakko "esittää".
- ktktktktk
jankkajankka kirjoitti:
Sää tykkäät kovasti opettamisesta.
Ihmisen sivistystaso on kohtuullisen heikko paitsi jos vertaa maihin joissa ei ole koulupakkoa tai amerikkaan.
- hei hei
taito ja kyky kirjoitti:
Meistä jokaisesta löytyy "näyttelijä" kun on pakko "esittää".
Amatöörillä vaan välillä unohtuu se näytteleminen.
- lasten hyväksikäyttö
Minfossa viittaus hejaciin. Nimimerkillä on tasalaatuista tekstiä, ei kirjoitusvirheen virhettä.
"Mielestäni olisi hyvä pitää mielessä ero kahden rikosjutun välillä jo siitäkin syystä, minkä totesin aiemmassa viestissäni. Ymmärtääkseni viranomaiset ja oikeuskin ovat tehneet tämän erotuksen, mikä ulottuu myös nuorempien lasten kertomusten arviointiin.
Ymmärtääkseni kukaan meistä ei faktisesti tiedä, mikä nuorempien lasten kertomuksissa pitää paikkansa ja mikä ei.
Tuskinpa sitä tiesivät sijaisvanhemmatkaan (oletan), kuten ottivat yhteyttä syyttäjään elokuussa 2008. Seksuaalirikosten osalta arviointi on jäänyt yksinomaisesti tuomiostuimille. Jäämme siinä sen varaan."
Mitä tapahtui elokuussa 2008? Minä itse en tiedä kuin tämän:
"Maddyn sieppaajaa etsittiin Suomesta
Perjantai 8.8.2008 klo 04.58
Krp seuloi pedofiiliringin suomalaisia jäseniä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200808078065144_uu.shtml
No, onpas siinä kaseja, en ole ennen huomannutkaan. Kiinnosti katsoa myös, että mitä Amy Fitzpatrickin tapauksessa tapahtui elokuussa 2008 - kaikkia tapauksia yhdistää erinäiset asiat. Outoa, että toisaalla väitetään tiedusteluraportista, että juuri elokuussa 2008 on tullut tietoa, että Euroopan Unionin komission toimesta on tuotettu lapsipornoaineistoa Brysselissä, ja Madden sieppauksen suunnittelijaksi väitetään jopa komission johtajaa?! Todella outo kuukausi tuo elokuu 2008! Ketkä tässä näytelmässä nyt oikeasti ovat "sijaisvanhemmat".
Sitten voittekin jälleen sensuroida tämän tekstin ennen kuin trollit hyökkää kimppuuni.- Kooärpee
Vai oliko tuo tiedusteluraportti jo elokuulta 2007, jolloin KRP "avusti" koiralausunnoillaan Portugalin poliisia syyllistämään kadonneen tytön vanhempia, jolloin kaikkien huomio kiinnittyi vain Kate McCannin naamanilmeisiin?!
- ei ymmärrä ei
Kooärpee kirjoitti:
Vai oliko tuo tiedusteluraportti jo elokuulta 2007, jolloin KRP "avusti" koiralausunnoillaan Portugalin poliisia syyllistämään kadonneen tytön vanhempia, jolloin kaikkien huomio kiinnittyi vain Kate McCannin naamanilmeisiin?!
Mitä hitsiä ne ovat puuhanneet 7 vuotta?! Ja kuka?! Ja miksi Suomi liittyy näihin kuvioihin niin tiiviisti?!
- rotaatio4
Mikähän vuosi se on ollut kun FBI piirsi maailmanlaajuisen kartan pedofiiliringeistä ja Suomen pedokeskukseksi osui kartan mukaan Sodankylä?
- voisiko olla
ei ymmärrä ei kirjoitti:
Mitä hitsiä ne ovat puuhanneet 7 vuotta?! Ja kuka?! Ja miksi Suomi liittyy näihin kuvioihin niin tiiviisti?!
Onko Suomessa pystytty kehittämään valvonta-, tutkinta-, vakoilusysteemejä niin, että ovatkin päässeet jonkun ison kalan jäljille, johon kuvioon oli sotkeutuneena jopa suomalaisiakin korkealta tasolta?
- efbiiai
rotaatio4 kirjoitti:
Mikähän vuosi se on ollut kun FBI piirsi maailmanlaajuisen kartan pedofiiliringeistä ja Suomen pedokeskukseksi osui kartan mukaan Sodankylä?
Kartta löytyy tästä linkistä - se päivätty helmikuulle 2009, joten tutkintaa on ollut siellä joskus 2008 vuoden puolella, tai aikaisemmin.
http://www.fbi.gov/news/stories/2009/february/jointhammer_020909 - jotain kummallista
efbiiai kirjoitti:
Kartta löytyy tästä linkistä - se päivätty helmikuulle 2009, joten tutkintaa on ollut siellä joskus 2008 vuoden puolella, tai aikaisemmin.
http://www.fbi.gov/news/stories/2009/february/jointhammer_020909Tutkinnan sanotaan alkaneen vuonna 2006 ja liittyneen 28 maahan.
En tiedä, että onko tuossa sitten kaikki, vai onko jotenkin jatkunut vielä tuon vuoden 2009 jälkeen.
Lähdin etsimään englannin kielisestä wikipediasta tuota joint hammer operaatiota, mutta vastaan tuleekin Viking hammer operaatio, joka liittyy Irakiin, ja kemiallisiin aseisiin ja niiden käyttöön Irakin sodan aikaan, joka siis liittyy läheisesti Suomeen, koska Suomi juuri lupasi aseapua Irakiin Bushin sodankäyntiin, joka aloitettiin ilman kansainvälistä valtuutusta. Me taas tiedämme, että mihin suuntaan liittyvät viikingit.
Ulvilan veriasiantuntija, Mika Tauru, on vastaavasti Haagin sotarikostuomion asiantuntijatodistaja, joka on käynyt tutkimassa hautoja Irakissa. Oliko nämä kemialliset/säteilevät aseet valmistettu, tuotettu Suomessa?
Operaatio Irakissa - tämä viinkinki operaatio - taas liittyy Yhdysvaltojen samaan osastoon, jossa puhutaan siitä miehestä ja perhesurmasta, jossa hän on taistellut jo kymmeniä vuosia syyttömyytensä puolesta, mutta hän itse kait liittyi Vietnamin sotaan, oli joku lääkäri.
Sehän kummallista, kun todistajana taas Ulvilan tapauksessa väitetään toimineen naisen - hän oli asunut Irakissa, vai? - koska kirjoitteli kirjoja (kaksiko kirjaa?) elämästä Husseinin varjossa?!
Jotain kummalista... - TREVOC
voisiko olla kirjoitti:
Onko Suomessa pystytty kehittämään valvonta-, tutkinta-, vakoilusysteemejä niin, että ovatkin päässeet jonkun ison kalan jäljille, johon kuvioon oli sotkeutuneena jopa suomalaisiakin korkealta tasolta?
SEURANTALAITTEET puhuvat?
- niittää satoa
TREVOC kirjoitti:
SEURANTALAITTEET puhuvat?
Liittyyköhän tähän vuodelta 2008 se Porvoon poliisin laajennettu itsemurha, ja poliisiylitarkastajan itsemurha viikon sisällä tuosta, ja sitten outoa, että nimenomaan Porvoon poliisiko? kävi tuossa Trevocin asiassa pidättämässä, tuon alla olevan SK:n kirjoituksen mukaan?! Entä ministerien kahden autonkuljettajan itsemurhat/murhat samana vuonna?!
- mikä Porvoo?!
niittää satoa kirjoitti:
Liittyyköhän tähän vuodelta 2008 se Porvoon poliisin laajennettu itsemurha, ja poliisiylitarkastajan itsemurha viikon sisällä tuosta, ja sitten outoa, että nimenomaan Porvoon poliisiko? kävi tuossa Trevocin asiassa pidättämässä, tuon alla olevan SK:n kirjoituksen mukaan?! Entä ministerien kahden autonkuljettajan itsemurhat/murhat samana vuonna?!
Ai niin ja ne Lahden puhelut Porvooseen?!
- viisi viikkoa
mikä Porvoo?! kirjoitti:
Ai niin ja ne Lahden puhelut Porvooseen?!
Tämä kohta siitä lehdestä ja artikkelista. Eikö tämä Patama ole se entinen KRP:n poliisi ja toinen poliiseista oli sitten Suojelupoliisista, ja Aarnio taas mainitaan Joutsenlahden kirjeessä. Jees, niillä on ollut joku "tutkintajengi" kyseessä.
"Patama ei kuitenkaan tiedä, että samana päivänä poliisi on ottanut kiinni myös hänen yhtiökumppaninsa. Lisäksi Helsingin huumerikosyksikön tuttu päällikkö Jari Aarnio on pidätetty. Aarniota epäillään muiden rikosten lisäksi myös lahjuksien ottamisesta Trevocin vastuuhenkilöiltä, kun hän oli päättämässä seurantalaitteiden hankinnoista poliisille.
Pasi Patama kuljetetaan henkilöautolla suoraan Porvoon poliisivankilaan. Krp:ssä lähes kymmenen vuotta työskennellyt Patama viettää lopulta viisi viikkoa pienessä muutaman neliön sellissä."
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mystinen-trevoc-nain-suomesta-tuli-huippumaa-rikollisten-seurannassa/
Vai, että viisi viikkoa. Viisi viikkoa myöhemmin ilmestyi verinen kengänjälki Lahden housuihin Ulvilassa, viisi viikkoa myöhemmin, kun Madde siepattiin McCannit olivat vuokranneet auton, johon KRP:n avusteisesti liitettiin Madden "ruumiinlöytöjä".
"Vähän aikaa sitten poliisit puolestaan tutkivat Maddyn vanhempien käyttämän vuokra-auton läpikotaisin purkaen sen osiinsa kahden päivän aikana. Tutkinta oli outoa, koska McCannit ryhtyivät käyttämään autoa viisi viikkoa Maddyn katoamisen jälkeen."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708146461379_uu.shtml - ei saa tutkia
viisi viikkoa kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200708146461379_uu.shtmlNiin, eikös se Joutsenlahti joutunut Poliisihallituksen hampaisiin, kun ryhtyi oma-aloitteisesti tutkimaan saamaansa vihjrettä? Siitähän tuo Joutsenlahden vaino alunperin alkoi - kait hänelle tarjottiin myös virkaa Poliisihallituksessa, kun ilmoitti, että asettuu puolustuksen todistajaksi.
Näin Satakunnan Kansa kirjoittaa 27.5.2010:
"Kun Anneli Auer oli pidätetty ja vangittu miehensä murhasta epäiltynä, Joutsenlahti kertoo ajatelleensa, ettei halua syyllistyä jälkipeliin tai selän takana puhumiseen vaan sanoo suoraan, mitä ajattelee.
– Kerroin ryhmäjohtaja- ja päällystöpalaverissa sekä osaston johtoryhmässä avoimesti, etten usko Auerin olevan syyllinen. Jostakin tämä tieto vuoti lehdistölle.
Palaute tuli nopeasti. Joutsenlahti joutui puhutteluun, miksi hän meni sanomaan tällaisia asioita ääneen.
– Tuli sellainen tunne, että ääneen lausutulle mielipiteelle ja kritiikille ei tässä tapauksessa eikä sillä hetkellä ollut tilaa. Voimakas reaktio oli minulle yllätys, koska itse kannustan alaisiani avoimuuteen ja kriittiseen ajatteluun.
Taustatyötä omin päin
Kolmas naula Joutsenlahden arkkuun oli se, että hän alkoi omin päin tutkia saamaansa vihjettä, joka liittyi surmajuttuun. Hän ei enää tässä vaiheessa ollut jutun tutkinnanjohtaja eikä edes kuulunut tutkintaryhmään.
– Tein taustatyötä saamastani vihjeestä. En tavoittanut ketään tutkintaryhmään kuulunutta. Taustatutkimus oli oman työnkuvani mukaista työtä rikostietopalvelussa ja lähetin tiedot sähköpostilla esimiehilleni. Tätäkään en olisi saanut tehdä."
Olen aina ihmetellyt, että miten poliisi ei voi/saa tutkia samaansa vihjettä, joka liittyy murhatutkintaan, jossa hän on ollut mukana?! - Apsoj55
ei saa tutkia kirjoitti:
Niin, eikös se Joutsenlahti joutunut Poliisihallituksen hampaisiin, kun ryhtyi oma-aloitteisesti tutkimaan saamaansa vihjrettä? Siitähän tuo Joutsenlahden vaino alunperin alkoi - kait hänelle tarjottiin myös virkaa Poliisihallituksessa, kun ilmoitti, että asettuu puolustuksen todistajaksi.
Näin Satakunnan Kansa kirjoittaa 27.5.2010:
"Kun Anneli Auer oli pidätetty ja vangittu miehensä murhasta epäiltynä, Joutsenlahti kertoo ajatelleensa, ettei halua syyllistyä jälkipeliin tai selän takana puhumiseen vaan sanoo suoraan, mitä ajattelee.
– Kerroin ryhmäjohtaja- ja päällystöpalaverissa sekä osaston johtoryhmässä avoimesti, etten usko Auerin olevan syyllinen. Jostakin tämä tieto vuoti lehdistölle.
Palaute tuli nopeasti. Joutsenlahti joutui puhutteluun, miksi hän meni sanomaan tällaisia asioita ääneen.
– Tuli sellainen tunne, että ääneen lausutulle mielipiteelle ja kritiikille ei tässä tapauksessa eikä sillä hetkellä ollut tilaa. Voimakas reaktio oli minulle yllätys, koska itse kannustan alaisiani avoimuuteen ja kriittiseen ajatteluun.
Taustatyötä omin päin
Kolmas naula Joutsenlahden arkkuun oli se, että hän alkoi omin päin tutkia saamaansa vihjettä, joka liittyi surmajuttuun. Hän ei enää tässä vaiheessa ollut jutun tutkinnanjohtaja eikä edes kuulunut tutkintaryhmään.
– Tein taustatyötä saamastani vihjeestä. En tavoittanut ketään tutkintaryhmään kuulunutta. Taustatutkimus oli oman työnkuvani mukaista työtä rikostietopalvelussa ja lähetin tiedot sähköpostilla esimiehilleni. Tätäkään en olisi saanut tehdä."
Olen aina ihmetellyt, että miten poliisi ei voi/saa tutkia samaansa vihjettä, joka liittyy murhatutkintaan, jossa hän on ollut mukana?!Taitaa lyhyet johtolangat johtaa suoraan Murha. Infon antiaueraktivisteihin. Pari vuotta sitten siinä ringissä oli niin voimakkaita antipatioita Joutsenlahtea kohtaan että suorastaan hämmästytti, mikä siellä oli kusetuksenoivalluksen synty ja juuri.
- täsmääkö?
Apsoj55 kirjoitti:
Taitaa lyhyet johtolangat johtaa suoraan Murha. Infon antiaueraktivisteihin. Pari vuotta sitten siinä ringissä oli niin voimakkaita antipatioita Joutsenlahtea kohtaan että suorastaan hämmästytti, mikä siellä oli kusetuksenoivalluksen synty ja juuri.
Taitaapi olla Bou
- vain spekulaatiota
täsmääkö? kirjoitti:
Taitaapi olla Bou
"Taitaa lyhyet johtolangat johtaa suoraan Murha. Infon antiaueraktivisteihin."
Tuskin, eiköhän kyse ole koko palstasta... - sherlokit
Kun ryhtyy nettisalapoliisiksi, olisi hyvä pitää faktat oikeina, ettei mene kaikki päätelmät pieleen.
"Tuskinpa sitä tiesivät sijaisvanhemmatkaan (oletan), kuten ottivat yhteyttä syyttäjään elokuussa 2008."
Vuosi ei ollut 2008, vaan 2011. Pieni heitto. - tekninentutkinta
sherlokit kirjoitti:
Kun ryhtyy nettisalapoliisiksi, olisi hyvä pitää faktat oikeina, ettei mene kaikki päätelmät pieleen.
"Tuskinpa sitä tiesivät sijaisvanhemmatkaan (oletan), kuten ottivat yhteyttä syyttäjään elokuussa 2008."
Vuosi ei ollut 2008, vaan 2011. Pieni heitto.Sherlokin kannattaa käyttää suurennuslasia, eikä silmälappua.
- heti aamulla
Hoitoon hullusirpa, mars mars.
- lääkkeet vaihtoon
ei saa tutkia kirjoitti:
Niin, eikös se Joutsenlahti joutunut Poliisihallituksen hampaisiin, kun ryhtyi oma-aloitteisesti tutkimaan saamaansa vihjrettä? Siitähän tuo Joutsenlahden vaino alunperin alkoi - kait hänelle tarjottiin myös virkaa Poliisihallituksessa, kun ilmoitti, että asettuu puolustuksen todistajaksi.
Näin Satakunnan Kansa kirjoittaa 27.5.2010:
"Kun Anneli Auer oli pidätetty ja vangittu miehensä murhasta epäiltynä, Joutsenlahti kertoo ajatelleensa, ettei halua syyllistyä jälkipeliin tai selän takana puhumiseen vaan sanoo suoraan, mitä ajattelee.
– Kerroin ryhmäjohtaja- ja päällystöpalaverissa sekä osaston johtoryhmässä avoimesti, etten usko Auerin olevan syyllinen. Jostakin tämä tieto vuoti lehdistölle.
Palaute tuli nopeasti. Joutsenlahti joutui puhutteluun, miksi hän meni sanomaan tällaisia asioita ääneen.
– Tuli sellainen tunne, että ääneen lausutulle mielipiteelle ja kritiikille ei tässä tapauksessa eikä sillä hetkellä ollut tilaa. Voimakas reaktio oli minulle yllätys, koska itse kannustan alaisiani avoimuuteen ja kriittiseen ajatteluun.
Taustatyötä omin päin
Kolmas naula Joutsenlahden arkkuun oli se, että hän alkoi omin päin tutkia saamaansa vihjettä, joka liittyi surmajuttuun. Hän ei enää tässä vaiheessa ollut jutun tutkinnanjohtaja eikä edes kuulunut tutkintaryhmään.
– Tein taustatyötä saamastani vihjeestä. En tavoittanut ketään tutkintaryhmään kuulunutta. Taustatutkimus oli oman työnkuvani mukaista työtä rikostietopalvelussa ja lähetin tiedot sähköpostilla esimiehilleni. Tätäkään en olisi saanut tehdä."
Olen aina ihmetellyt, että miten poliisi ei voi/saa tutkia samaansa vihjettä, joka liittyy murhatutkintaan, jossa hän on ollut mukana?!Menee hullusirpalla taas todella lujaa.
- Suomi neito?
Onko tämä "lasten hyväksikäyttö" nyt jokin salaustekninen juttu jollekin muulle asialle, ja näitä hyväksi käytettyjä lapsia olemmekin me kansalaiset itse. Tuli mieleen, kun Anneli Auerin lasten hyväksikäyttö aika täsmää täysin siihen aikajaksoon, joka oli annettu Suomen maanpetosrikoksen ajajaksoksi, eli vuodesta 2004 vuoteen 2009?
- Plääh
samat vanhat vitsit. tympeää.
- Onneksi ei anti
Otetaan uusi vitsi. Vitsithän edistyy, kun tulee uutta tietoa, kiitos vaan trollauskesta. Mitä se Trevoc todellisuudessa puuhasi Aarnioineen EU- ja Nato-maiden kanssa?
"Mystinen Trevoc – näin Suomesta tuli huippumaa rikollisten seurannassa
SK:n arkistoista: Kaksi poliisia kehitti laitteen, jonka avulla ratkaistiin satoja rikoksia. Nyt heidät halutaan vankilaan."
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mystinen-trevoc-nain-suomesta-tuli-huippumaa-rikollisten-seurannassa/
Asialla ollut Kolmas mies pro- Apsoj55
Jes poks, pallinaamat keksi!
- rouva Tappinen
Jotta jotakin selkoa saataisiin miksi joku eilen kirjoitti tänne henkirikosketjuun että tuomarit eivät tarvitse omaatuntoa(en vielä ole löytänyt mokomaa, onkohan sensuroitu), voisi pohtia sitä miksi Patama sai potkut KRP:sta 2009. Irtisanomimen oli laiton, niin olen Suomen Kuvalehdestä lukenut. Mutta se taitaa olla Patamaa siteeranneen toimittajan formulointi.
Onhan se kauhistuttavaa kun netissä väitetään että TUOMARIT eivät tarvitse omatuntoa. Aivan mainiosti joku lohkasikin jo että annetaan päiväkotilasten tuomaroida, tulisi halvemmaksikin. - luetun ymmärtäminen
rouva Tappinen kirjoitti:
Jotta jotakin selkoa saataisiin miksi joku eilen kirjoitti tänne henkirikosketjuun että tuomarit eivät tarvitse omaatuntoa(en vielä ole löytänyt mokomaa, onkohan sensuroitu), voisi pohtia sitä miksi Patama sai potkut KRP:sta 2009. Irtisanomimen oli laiton, niin olen Suomen Kuvalehdestä lukenut. Mutta se taitaa olla Patamaa siteeranneen toimittajan formulointi.
Onhan se kauhistuttavaa kun netissä väitetään että TUOMARIT eivät tarvitse omatuntoa. Aivan mainiosti joku lohkasikin jo että annetaan päiväkotilasten tuomaroida, tulisi halvemmaksikin.Jos KRP:n Patama sai kenkää, kun selvisi, että vakoilikin omiaan? Eikö tuossa Trevoc-touhussa ollut kyse juuri siitä, että hyvin mystisesti ei kukaan eräässä vaiheessa edes tiennyt, että mitä he tekevät? Ja tästä syystä nyt poliisiylijohtokin on täysin tietämätön, että mitä pojat puuhasivat ja kenen luvalla. Viittaan SK:n artikkeeliin.
Miettikää nyt kaksi kertaa tätä tekstiä:
"Mystinen Trevoc – näin Suomesta tuli huippumaa rikollisten seurannassa
SK:n arkistoista: Kaksi poliisia kehitti laitteen, jonka avulla ratkaistiin satoja rikoksia. Nyt heidät halutaan vankilaan."
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mystinen-trevoc-nain-suomesta-tuli-huippumaa-rikollisten-seurannassa/
HE RATKAISIVAT SATOJA RIKOKSIA EU- ja Nato-maissa, ja nyt joku haluaa heidät vankilaan. MIKSI? Kuka on tuo, joka ryhtyi haluamaan, ettei satoja rikoksia olisikaan saanut ratkaista, mitä nuo sadat rikokset olivat? Kehen ja mihin ne kohdistuivat?
Miettikääpä nyt vaikka tätä kohtaa:
"Esimerkiksi Hollannin keskusrikospoliisi pyysi 2007 virka-apua operaatioon Trinidad-Tobagossa, kyse oli törkeän huumausainerikoksen selvittämisestä. Hollantilaiset eivät itse olleet onnistuneet seurantalaitteen asentamisessa kohteena olleeseen Chevrolet-pakettiautoon.
Hollantilaisilla oli Rotterdamissa samanlainen pakettiauto, jonka he tarjoutuivat laivaamaan Suomeen. Tarkoituksena oli, että Patama ja Viitanen tutustuisivat ensin auton rakenteeseen ja matkustaisivat sitten Karibianmeren saarivaltioon asentamaan laitteen epäiltyjen autoon."
Niin, että Suomessako ei ollut yhtään Chevrolet-pakettiautoa, jotta oltaisiin voitu tutustua rakenteisiin, vaan sellainen oli laivattava Hollanista Suomeen?!
Tuossa tekstissä on niin paljon rivien välistä luettavaa, että saisi liki joka kohtaa tökkiä sormella, jos haluaisi aukaista koko kirjoituksen viestit. Miettikää nyt tätäkin. Otatko jonkun vain avaimen - vaikka oman kotisi - ja lähdet sovittamaan sitä naapurin oveen kuvitellen, että se aukeaa? Jos sovita avainta lukkoon, oletat sen toimivan, eikö? Miksi ja kuka ja minkä avaimen oletti nyt toimivan tähän lukkoon yrittäessään avata sitä? Eli tässä kerrotaan, että lukko olikin vaihdettu syystä taikka toisesta:
"Patama kuuntelee, kuinka avainta yritetään sovittaa oven lukkoon useita kertoja. Hän ihmettelee, sillä siivoojilla ei ole pääsyä Trevocin tiloihin. Kenelläkään ei ole yleisavainta."
Eräässä kohdassa taas selviää, että seurantaan asetettu auto olikin poliisin tiloissa, (josta looginen johtopäätös: sisäpiiriläisen auto), vaikka puhutaan rikollisesta. Ja niin edelleen. - apsoj55
luetun ymmärtäminen kirjoitti:
Jos KRP:n Patama sai kenkää, kun selvisi, että vakoilikin omiaan? Eikö tuossa Trevoc-touhussa ollut kyse juuri siitä, että hyvin mystisesti ei kukaan eräässä vaiheessa edes tiennyt, että mitä he tekevät? Ja tästä syystä nyt poliisiylijohtokin on täysin tietämätön, että mitä pojat puuhasivat ja kenen luvalla. Viittaan SK:n artikkeeliin.
Miettikää nyt kaksi kertaa tätä tekstiä:
"Mystinen Trevoc – näin Suomesta tuli huippumaa rikollisten seurannassa
SK:n arkistoista: Kaksi poliisia kehitti laitteen, jonka avulla ratkaistiin satoja rikoksia. Nyt heidät halutaan vankilaan."
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/mystinen-trevoc-nain-suomesta-tuli-huippumaa-rikollisten-seurannassa/
HE RATKAISIVAT SATOJA RIKOKSIA EU- ja Nato-maissa, ja nyt joku haluaa heidät vankilaan. MIKSI? Kuka on tuo, joka ryhtyi haluamaan, ettei satoja rikoksia olisikaan saanut ratkaista, mitä nuo sadat rikokset olivat? Kehen ja mihin ne kohdistuivat?
Miettikääpä nyt vaikka tätä kohtaa:
"Esimerkiksi Hollannin keskusrikospoliisi pyysi 2007 virka-apua operaatioon Trinidad-Tobagossa, kyse oli törkeän huumausainerikoksen selvittämisestä. Hollantilaiset eivät itse olleet onnistuneet seurantalaitteen asentamisessa kohteena olleeseen Chevrolet-pakettiautoon.
Hollantilaisilla oli Rotterdamissa samanlainen pakettiauto, jonka he tarjoutuivat laivaamaan Suomeen. Tarkoituksena oli, että Patama ja Viitanen tutustuisivat ensin auton rakenteeseen ja matkustaisivat sitten Karibianmeren saarivaltioon asentamaan laitteen epäiltyjen autoon."
Niin, että Suomessako ei ollut yhtään Chevrolet-pakettiautoa, jotta oltaisiin voitu tutustua rakenteisiin, vaan sellainen oli laivattava Hollanista Suomeen?!
Tuossa tekstissä on niin paljon rivien välistä luettavaa, että saisi liki joka kohtaa tökkiä sormella, jos haluaisi aukaista koko kirjoituksen viestit. Miettikää nyt tätäkin. Otatko jonkun vain avaimen - vaikka oman kotisi - ja lähdet sovittamaan sitä naapurin oveen kuvitellen, että se aukeaa? Jos sovita avainta lukkoon, oletat sen toimivan, eikö? Miksi ja kuka ja minkä avaimen oletti nyt toimivan tähän lukkoon yrittäessään avata sitä? Eli tässä kerrotaan, että lukko olikin vaihdettu syystä taikka toisesta:
"Patama kuuntelee, kuinka avainta yritetään sovittaa oven lukkoon useita kertoja. Hän ihmettelee, sillä siivoojilla ei ole pääsyä Trevocin tiloihin. Kenelläkään ei ole yleisavainta."
Eräässä kohdassa taas selviää, että seurantaan asetettu auto olikin poliisin tiloissa, (josta looginen johtopäätös: sisäpiiriläisen auto), vaikka puhutaan rikollisesta. Ja niin edelleen.Kuinka paljon lieneekään KRP:n palkkalistoilla miehiä ja naisia jotka ovat lojaaleja valehteleville asiakkaille, rikollisille?
- rehellisyyden hinta
apsoj55 kirjoitti:
Kuinka paljon lieneekään KRP:n palkkalistoilla miehiä ja naisia jotka ovat lojaaleja valehteleville asiakkaille, rikollisille?
Niinpä, entä KRP:n rikoslabran tutkijat, ja muut, jotka istuvat tietoineen ja tutkimuksineen koko ajan pommin päällä antaessaan lausuntoja koskien rikollisten syyllisyyttä? Ehkä tuo lojaalisuus ei liity vain korruptioon, ehkä se liittyy myös pelkoon ja uhkailuun ja perheen turvallisuuteen?
- tämä kohta
rehellisyyden hinta kirjoitti:
Niinpä, entä KRP:n rikoslabran tutkijat, ja muut, jotka istuvat tietoineen ja tutkimuksineen koko ajan pommin päällä antaessaan lausuntoja koskien rikollisten syyllisyyttä? Ehkä tuo lojaalisuus ei liity vain korruptioon, ehkä se liittyy myös pelkoon ja uhkailuun ja perheen turvallisuuteen?
Vielä SK:n uutisesta. Selittäkääpä tämä kohta, josta puhun edellä, ja jonka ehdin nyt etsiä.
"Suomalainen rikollisryhmä oli tuomassa huumausaineita Ruotsista henkilöautolla. Ennen varsinaista toimitusta auto kävi Suomessa ja Supon tiloissa siihen onnistuttiin asentamaan seurantalaite. Tekijät jäivät kiinni, ja takavarikkoon saatiin merkittävä määrä kovia huumeita sekä myös ampuma-aseita."
Mitä, miten ja miksi rikollisten auto onnistui olemaan Suojelupoliisin tiloissa rikollisten huomaamatta, ellei tuo rikollisryhmä tai sen jäsen liittynyt Suojelupoliisiin?
Minun mielestäni ei pysty olemaan ulkopuolinen. - suunnan muutos
tämä kohta kirjoitti:
Vielä SK:n uutisesta. Selittäkääpä tämä kohta, josta puhun edellä, ja jonka ehdin nyt etsiä.
"Suomalainen rikollisryhmä oli tuomassa huumausaineita Ruotsista henkilöautolla. Ennen varsinaista toimitusta auto kävi Suomessa ja Supon tiloissa siihen onnistuttiin asentamaan seurantalaite. Tekijät jäivät kiinni, ja takavarikkoon saatiin merkittävä määrä kovia huumeita sekä myös ampuma-aseita."
Mitä, miten ja miksi rikollisten auto onnistui olemaan Suojelupoliisin tiloissa rikollisten huomaamatta, ellei tuo rikollisryhmä tai sen jäsen liittynyt Suojelupoliisiin?
Minun mielestäni ei pysty olemaan ulkopuolinen.SK:n artikkeli. Tässä edellä tuodaan huumausaineita Ruotsista - auto ollut parkissa Supon tiloissa - ja syytä olettaa, että kyseessä on kokaiini, koska huumelasti jatkaakin matkaansa eteenpäin Suomesta artikkelin tässä kohdassa. Ei sanota kuitenkaan, että olisi sama lasti.
"Vuonna 2011 Helsingin poliisilaitos oli yhdessä Krp:n alueyksikön kanssa mukana kansainvälisessä operaatiossa, joka liittyi huumausaineiden salakuljetukseen. Suomalaisten lisäksi siihen osallistui keskieurooppalaisten maiden poliiseja.
Huumelasti lähti Suomesta kohti Saksaa rahtilaivaan ajetussa rekka-autossa. Autoon piti saada asennetuksi seurantalähetin. Tilanteeseen sopivia laitteita oli vain Trevocilla. Lähetintä piti kuitenkin muokata.
Jos laite katoaisi, se ei saisi paljastaa suomalaisten kaikkein kovinta osaamista.
Operaatiota lähetettiin toteuttamaan Helsingin huumerikosyksikön poliisi, joka lensi Saksaan. Miehellä oli mukanaan seurantalaite ja matkapuhelin, jonka kautta hänen liikkeitään pystyttiin seuraamaan kartalla johtokeskuksessa.
Ulkomaisten viranomaisten avustuksella mies sai laivan kiinni luotsialuksella, kiipesi köysitikkaita pitkin kannelle ja asensi seurantalaitteen rekka-autoon. Saksasta huume-erä ajettiin useita viikkoja myöhemmin Englantiin, jossa se otettiin kiinni hollantilaisen miehen hallusta. Takavarikkoon saatiin useita kymmeniä kiloja kokaiinia ja hasista."
Tämä on mielenkiintoinen, koska juuri vuonna 2011 oli tämä Jenna Lepomäen murha, jonka sanottiin liittyneen siihen, ettei Jenna suostunut toimimaan huumekuriirina - kyseessä oli kokaiini - mutta sanotitin TV-uutissa jo satojen tyttöjen toimineen.
Tietysti oletin, että tuo kuriiritoiminta olisi tapahtunut Espanjasta Suomen suuntaan, ja ihmettelin, että kuinka paljon kokaiinia oikein Suomessa käytetään, mutta tämä antaakin vastauksen siihen, että kokaiini on tullut Suomeen Norjasta/Ruotsista isoina lasteina, josta se on sitten jatkanut eteenpäin etelään. - jee...
suunnan muutos kirjoitti:
SK:n artikkeli. Tässä edellä tuodaan huumausaineita Ruotsista - auto ollut parkissa Supon tiloissa - ja syytä olettaa, että kyseessä on kokaiini, koska huumelasti jatkaakin matkaansa eteenpäin Suomesta artikkelin tässä kohdassa. Ei sanota kuitenkaan, että olisi sama lasti.
"Vuonna 2011 Helsingin poliisilaitos oli yhdessä Krp:n alueyksikön kanssa mukana kansainvälisessä operaatiossa, joka liittyi huumausaineiden salakuljetukseen. Suomalaisten lisäksi siihen osallistui keskieurooppalaisten maiden poliiseja.
Huumelasti lähti Suomesta kohti Saksaa rahtilaivaan ajetussa rekka-autossa. Autoon piti saada asennetuksi seurantalähetin. Tilanteeseen sopivia laitteita oli vain Trevocilla. Lähetintä piti kuitenkin muokata.
Jos laite katoaisi, se ei saisi paljastaa suomalaisten kaikkein kovinta osaamista.
Operaatiota lähetettiin toteuttamaan Helsingin huumerikosyksikön poliisi, joka lensi Saksaan. Miehellä oli mukanaan seurantalaite ja matkapuhelin, jonka kautta hänen liikkeitään pystyttiin seuraamaan kartalla johtokeskuksessa.
Ulkomaisten viranomaisten avustuksella mies sai laivan kiinni luotsialuksella, kiipesi köysitikkaita pitkin kannelle ja asensi seurantalaitteen rekka-autoon. Saksasta huume-erä ajettiin useita viikkoja myöhemmin Englantiin, jossa se otettiin kiinni hollantilaisen miehen hallusta. Takavarikkoon saatiin useita kymmeniä kiloja kokaiinia ja hasista."
Tämä on mielenkiintoinen, koska juuri vuonna 2011 oli tämä Jenna Lepomäen murha, jonka sanottiin liittyneen siihen, ettei Jenna suostunut toimimaan huumekuriirina - kyseessä oli kokaiini - mutta sanotitin TV-uutissa jo satojen tyttöjen toimineen.
Tietysti oletin, että tuo kuriiritoiminta olisi tapahtunut Espanjasta Suomen suuntaan, ja ihmettelin, että kuinka paljon kokaiinia oikein Suomessa käytetään, mutta tämä antaakin vastauksen siihen, että kokaiini on tullut Suomeen Norjasta/Ruotsista isoina lasteina, josta se on sitten jatkanut eteenpäin etelään.Kukaan vaan ei viitsi edes lukea hullusirpan yksinkeskustelua.
- sillisalaattia
Jos tuomarit tuomitsevat omantunnon mukaan, niin eikö me kansalaiset oltaisi aika eriarvoisessa asemassa riippuen tuomarin omastatunnosta, jonka arvioinniin kohteeksi me joudumme? Eikö nyt - viitaten minfon kirjoitteluun - nimenomaan siellä seulota lasten sanoja ja niiden mukaan arvioidaan Anneli Auerin syyllisyyttä, ja ylipäätään emotionaalisen tunteen mukaan, eikä näytön?
Vaatimus tuomioita jakelevien tuomareiden omastatunnosta kulkee samalla viivalla näiden lasten puheiden kanssa; vedotaan tunteisiin, kun pitäisi käyttää järkeä ja näyttöä. - vaihtoehdot
Jos nyt mennään vielä tuon SK:n kirjoitukseen menestyksekkäästä rikollisten pidättämisestä ja vastaavasti Joutsenlahteen liittyvään asiaan, että miten hän sai kenkää, kun meni tutkimaan saamaansa vihjettä liittyen murhan selvittämiseen, niin miten helkkari on aina mahdollista lukijoiden/kirjoittajien päässä, että nämä pääpointit hypätään ihmettelemättä yli?!
Esimerkiksi tuo Joutsenlahden tutkinnan estäminen - siitä jopa rankaistiin, ja menkääpä katsomaan vaikkapa minfoon, että miten menestyksekkäästi siellä jengi agiteerattiin Joutsenlahden kimppuun, kun hän oli tehnyt tämän rikoksensa: lähtenyt tutkimaan saamaansa vihjettä selvittääkseen Ulvilan murhan?!
Vähä-älyistä sakkia, sanon minä. Tai rikollisia.- rouva Tappinen
Tämän tietäminen tässä Ulvilasurman käsittelyssä hiertää ehkä lähes yhtä paljon kuin Auerin kohtalon miettiminen. Niin, kyllä asiaa käsittelevien tuomarien on syytä huolehtia oman omatuntonsa puhtaudesta.
- voi olla
rouva Tappinen kirjoitti:
Tämän tietäminen tässä Ulvilasurman käsittelyssä hiertää ehkä lähes yhtä paljon kuin Auerin kohtalon miettiminen. Niin, kyllä asiaa käsittelevien tuomarien on syytä huolehtia oman omatuntonsa puhtaudesta.
No, puhtaita omatuntoja varmaan ovat, jos niitä ei ole koskaan edes käytetty.
- Kaksi rikosepäilyä?
Eivätkös tuon Joutsenlahden tekemiset Jukka Lahden murhan tutkintaan liittyen ole jälleen kerran virkarikostutkinnassa? Vai onko se ensimmäinen virkarikosasia vielä vain kesken?
- on se niin vaikeaa
Kaksi rikosepäilyä? kirjoitti:
Eivätkös tuon Joutsenlahden tekemiset Jukka Lahden murhan tutkintaan liittyen ole jälleen kerran virkarikostutkinnassa? Vai onko se ensimmäinen virkarikosasia vielä vain kesken?
Eikös se "virkarikostutkinta" liittynyt väitteeseen, että JJ olisi ohjannut AA:n tunnistamaan jonkun määrätyn henkilön, joka oli ammatiltaan näyttelijä. Ja jonka miehen DNA oli otettava jopa kahdesti, jotta voitiin sitten tuomareiden kesken oikeuslaitoksessa todeta mies syyttömäksi, kun näyte ei sitonut häntä murhapaikalle, mutta tällä tempulla sitten varmistui, että jonkun joku näyte kyllä sitten sitoo, ja tuo joku on mies. Siinä oli virkarikosta kerrakseen vihjeen tutkinnan lisäksi, koska oli ilmoitettu, että Ulvilan murhaa ei tutkita, ja poliisiylijohtajakin ilmoitti jo ennen tutkintaa ja syytteiden nostoa Anneli Auerin syylliseksi liki samana päivänä, kun nainen pidätettiin. Nyt sitten, kun JJ:n virkarikosta syytetään, niin hän varmaan pääse kertomaan, että miksikin tuli toimineeksi kuten toimi. Syyttömyyden todistelu on joissakin tapauksissa ainoa keino toimia, mutta sitä ennen täytyisi jonkun edes syyttää.
- rouva Tappinen
Minun vajavaisilla tiedoilla spekuloin että käräjäoikeuden päätöksestä Joutsenlahti valitti ja jatkokäsittelyä odotamme.
- syytöntäkötää
Juu, ja JJ:n sanotaan uhkailleen liivijengillä. Hyvä että pääsee taas oikeuteen kertomaan, että minkälaiset suhteet hän tietää olevan poliisin ja liivijengin välillä. Eikös väite liittynyt siihen, että poliisi pystyy pyytämään "virka-apua" liivijengiläisiltä, vai? Jätetty uutisesta vain tuo tärkeä pointti pois.
- esirippu ylhäällä
syytöntäkötää kirjoitti:

Se tärkeä pointti löytyi edellä olevan uutislinkin alta, eli Iltalehdestä.
"Epäillään naisen uhkailusta
Perjantai 7.3.2014 klo 06.35
Naisystävän mukaan Juha Joutsenlahti uhkaili häntä "liivijengillä", mikäli hän todistaisi oikeudessa tätä vastaan."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014030718101930_uu.shtml
Eli uutisen - tiedon - arvo on vain siinä, että huumepoliisilla on aika erikoiset suhteet järjestäytyneeseen rikollisuuteen, sillä Joutsenlahtihan on huumepoliisi, ja hän pääse nyt todistamaan näistä suhteista. Ja oletatte, että jos tämä olisi totta juuri Joutsenlahden kohdalla, niin hän olisi sanonut kuten sanoi oikeudenkäynnissä "Noh, jooh, olenhan mä voinut niinkin tehdä, mut en mä ny muista...".
Että niin kuin myöntäisi vai? - turvatakuut
esirippu ylhäällä kirjoitti:
Se tärkeä pointti löytyi edellä olevan uutislinkin alta, eli Iltalehdestä.
"Epäillään naisen uhkailusta
Perjantai 7.3.2014 klo 06.35
Naisystävän mukaan Juha Joutsenlahti uhkaili häntä "liivijengillä", mikäli hän todistaisi oikeudessa tätä vastaan."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014030718101930_uu.shtml
Eli uutisen - tiedon - arvo on vain siinä, että huumepoliisilla on aika erikoiset suhteet järjestäytyneeseen rikollisuuteen, sillä Joutsenlahtihan on huumepoliisi, ja hän pääse nyt todistamaan näistä suhteista. Ja oletatte, että jos tämä olisi totta juuri Joutsenlahden kohdalla, niin hän olisi sanonut kuten sanoi oikeudenkäynnissä "Noh, jooh, olenhan mä voinut niinkin tehdä, mut en mä ny muista...".
Että niin kuin myöntäisi vai?No, Trevocin jutussa "testailtiin" omillakin autoilla... Eikä oikein tainnut kukaan tietää, että kenen autoon oli kiinitetty ja mitä laitetta, ja kuka vakoili ja ketä, vai?
"Turvajärjestelyt Aarnion ympärillä olivat kovat, sillä mies ei saapunut paikalle normaalin vankikuljetuksen kyydissä. Sen sijaan Aarnio tuotiin paikalle Helsingin poliisilaitoksen omistamalla pakettiautolla, jonka kyydissä oli useita poliiseja. Kaikilla poliiseilla oli luotiliivit ja Sig Sauer –merkkiset aseet. Aarnion autoa seurasi myös koko ajan poliisin perinteinen virka-auto. Oikeudessa varsinaiseen istuntosaliin ei päässyt paikalle, vaan istuntoa piti seurata lehteriltä panssarilasin takaa. Lehterillä istui koko istunnon ajan kaksi aseistettua poliisia, jotka olivat korvanappien kautta yhteydessä muihin poliiseihin.Aarnion läheisyydessä istui koko istunnon ajan useita siviilipoliiseja. Myös oikeussalin ulkopuolella oli virka- ja siviilipukuisia aseistettuja poliiseja sekä oikeustalon omia turvamiehiä. He loivat pitkiä katseita salin ulkopuolella pyörineisiin ihmisiin.
Tänään julki tulleista kuulustelupöytäkirjoista paljastui, että Aarnio on pelännyt läheistensä turvallisuuden puolesta.
– Ennen kuin vastaan kysymykseen, haluan sanoa, että koska julkisuudessa väitetään minun suhteestani johonkin rikollisjärjestön edustajaan, toivon, että huomioitte, mikä todellinen terveyden- ja hengenvaara sitä syntyy vaimolleni ja lapsilleni. Tämän vuoksi minun olisi saatava valvotusti tavata vaimoani ja lapsiani, koska olen ainoa, joka tietää, miten ja mistä vaara tulee oikeasti, Aarnio lausui poliisille.
– He ovat liian helppoa saalista. On ollut kova työ vuosikaudet pitää läheiset hengissä, Aarnio valitteli kuulusteluissa."
Seiskapäivää oli istunnossa mukana. Kenenkähän suunnalta tuo suurin uhka olisi ollut tulossa?! - h haapalehto
turvatakuut kirjoitti:
No, Trevocin jutussa "testailtiin" omillakin autoilla... Eikä oikein tainnut kukaan tietää, että kenen autoon oli kiinitetty ja mitä laitetta, ja kuka vakoili ja ketä, vai?
"Turvajärjestelyt Aarnion ympärillä olivat kovat, sillä mies ei saapunut paikalle normaalin vankikuljetuksen kyydissä. Sen sijaan Aarnio tuotiin paikalle Helsingin poliisilaitoksen omistamalla pakettiautolla, jonka kyydissä oli useita poliiseja. Kaikilla poliiseilla oli luotiliivit ja Sig Sauer –merkkiset aseet. Aarnion autoa seurasi myös koko ajan poliisin perinteinen virka-auto. Oikeudessa varsinaiseen istuntosaliin ei päässyt paikalle, vaan istuntoa piti seurata lehteriltä panssarilasin takaa. Lehterillä istui koko istunnon ajan kaksi aseistettua poliisia, jotka olivat korvanappien kautta yhteydessä muihin poliiseihin.Aarnion läheisyydessä istui koko istunnon ajan useita siviilipoliiseja. Myös oikeussalin ulkopuolella oli virka- ja siviilipukuisia aseistettuja poliiseja sekä oikeustalon omia turvamiehiä. He loivat pitkiä katseita salin ulkopuolella pyörineisiin ihmisiin.
Tänään julki tulleista kuulustelupöytäkirjoista paljastui, että Aarnio on pelännyt läheistensä turvallisuuden puolesta.
– Ennen kuin vastaan kysymykseen, haluan sanoa, että koska julkisuudessa väitetään minun suhteestani johonkin rikollisjärjestön edustajaan, toivon, että huomioitte, mikä todellinen terveyden- ja hengenvaara sitä syntyy vaimolleni ja lapsilleni. Tämän vuoksi minun olisi saatava valvotusti tavata vaimoani ja lapsiani, koska olen ainoa, joka tietää, miten ja mistä vaara tulee oikeasti, Aarnio lausui poliisille.
– He ovat liian helppoa saalista. On ollut kova työ vuosikaudet pitää läheiset hengissä, Aarnio valitteli kuulusteluissa."
Seiskapäivää oli istunnossa mukana. Kenenkähän suunnalta tuo suurin uhka olisi ollut tulossa?!Eihän tässä tarvita kuin vähän logiikkaa, kun pistetään palaset kohdalleen sitä taustaa vasten, että on jo ennestään tiedetty, että Ulvilan syyttäjänä on toiminut poliisirikosten tutkinnanjohtaja valtakunnansyyttäjän virastosta.
- meni monta vuotta
h haapalehto kirjoitti:
Eihän tässä tarvita kuin vähän logiikkaa, kun pistetään palaset kohdalleen sitä taustaa vasten, että on jo ennestään tiedetty, että Ulvilan syyttäjänä on toiminut poliisirikosten tutkinnanjohtaja valtakunnansyyttäjän virastosta.
Napsautetaan nyt nämä vielä vierekkäin:
http://www.tiede.fi/keskustelu/28109/ketju/suomalainen_korruptio_case_poliisijohtajien_ajojahti
Ja sitten tuohon Joutsenlahti/liivijengiasiaan - on syytä muistaa, että Aarnio caseen on yhdistetty myös Putin tutkinta (tieto helmikuussa 2014), ja Putinillahan on erittäin hyvät suhteet liivijengiläisiin, siis ihan virallisestikin, josta sitten joutuikin Suomen rikollisrekisteriin uutisten mukaan.
"Suomen keskusrikospoliisi epäilee Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia osallistumisesta järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan."
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/venajan-presidentti-vladimir-putin-krp-n-mustalla-listalla/2052172
Tällä kohdin sitten voi miettiä tuota Venäjän pakotepolitiikkaa, kun kyseessä on yksityishenkilöt, Putinin lähimiehet, jotka ovat näiden "Venäjä-pakotteiden" kohteina.
Eiköhän täältä löydy niitä jutun pointteja, kun ihmisten päitä on ensin sotekttu kaiken maailman saaroilla sun muilla lillukanvarsilla.
"KRP tutkii epäiltyjä virkarikoksia poliisijohdossa
Tapaukseen liittyy useita henkilöitä ja rikosnimikkeitä.
Pekka Anttila
10.3.2014 19:23"
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/krp-tutkii-epailtyja-virkarikoksia-poliisijohdossa/
"Kaikkiaan viiden päällikkötason poliisin epäillään syyllistyneen mahdollisiin virkarikoksiin tapauksessa, jossa Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimi päätyi poliisin salaiseen epäiltyjen rekisteriin.
Suomen Kuvalehden tietojen mukaan henkilöt ovat töissä sekä keskusrikospoliisissa että Poliisihallituksessa. Kaikki henkilöt ovat kiistäneet syyllistyneensä lainvastaiseen menettelyyn. Asiassa ei epäillä ylintä poliisijohtoa."
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/viitta-poliisipaallikkoa-epaillaan-putin-tutkinnassa/?shared=36181-4b4ad290-500
Ja sitten voi miettiä mielessään, että mikähän on jutun juoni. - 8 vuotta ainakin
meni monta vuotta kirjoitti:

Ja sitten voi miettiä mielessään, että mikähän on jutun juoni.Ja koodi on tietysti tällä kertaaa numero 5, kun tätä tapausta seurataan.
"Lappeenrannan poliisin selvitysyksikkö tutkii Suomen oloissa ennen-näkemättömän suurta rahanpesua, jossa pääepäiltynä on viisi virkaa tekevää poliisijohtajaa.
Kyseiset rahasummat joita on pesty todistettavasti kotimaisen ja ulkomaalaisen pankkijärjestelmän kautta jo vuoden 2000 alusta alkaen käsittävät useita kymmeniä miljoonia euroja.
Kyseisistä rahasummista merkittävä osa on siirretty poliisijohtajien ulkomaille avatuille pankkitileille.Kyseiseen rahanpesuun liittyy muitakin tahoja.
Kyseisien summien suuruus perustuu pitkään ajanjaksoon, jolloin rahanpesu on tapahtunut. Lappeenrannan poliisiyksikkö käynnisti salaisen tutkinnan poliisijohtajia vastaan Elokuussa 06." - Pajunköysi
syytöntäkötää kirjoitti:
Juu, ja JJ:n sanotaan uhkailleen liivijengillä. Hyvä että pääsee taas oikeuteen kertomaan, että minkälaiset suhteet hän tietää olevan poliisin ja liivijengin välillä. Eikös väite liittynyt siihen, että poliisi pystyy pyytämään "virka-apua" liivijengiläisiltä, vai? Jätetty uutisesta vain tuo tärkeä pointti pois.
JJ uhkaili liivijengillä miksi? Onko taustalla samanlaisia kuvioita kuin Aarnio casesssa? KRP huomio tutkimukset käyntiin.
- kas kummaa
Pajunköysi kirjoitti:
JJ uhkaili liivijengillä miksi? Onko taustalla samanlaisia kuvioita kuin Aarnio casesssa? KRP huomio tutkimukset käyntiin.
No, johan sinä suuntaan huudat, kun KRP:n oman miehen verta löytyi murhapaikalta, eikä edes tutkinnanjohtaja Kuusiranta tiennyt, että miten veri oli murhataloon ja murhapaikalle joutunut/tullut. (Uutinen syyskuu 2009)
- pekua vaan
Mutta sehän on vaan sellasta spekua tässä, kun ei kukaan ole oikein infonnut, että missä mennään...
- äänten kans vai ilma
Nyt voi spekuilla, et miten se oulun kirvestappaja esiintyi? Kykenikö olemaan äänetön ja huokumatta kun kirves heilui? Vai miten meni? Kun JJ auerin tapauksessa oli sitä mieltä että ulvilan huppis tuli kirveen kans sisään...? Nyt olis vertalukohtaa ainakin niin mielessä että miten äänettömästi voi tappaa.
- joku jengi
äänten kans vai ilma kirjoitti:
Nyt voi spekuilla, et miten se oulun kirvestappaja esiintyi? Kykenikö olemaan äänetön ja huokumatta kun kirves heilui? Vai miten meni? Kun JJ auerin tapauksessa oli sitä mieltä että ulvilan huppis tuli kirveen kans sisään...? Nyt olis vertalukohtaa ainakin niin mielessä että miten äänettömästi voi tappaa.
No kuule just tulin samalle asialle tänne! Olisiko tässä Ulvilan kadonnut murha-astalo?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1421313797342.html?pos=ok-nln
"– Kyllä. Murha-ase on todennäköisesti ollut tällainen kirves, rikoskomisario Petri Savela Oulun poliisista vahvistaa Ilta-Sanomille."
Ei tässä ainakaan Oulun murhasta puhuta, kun poliisi löysi kirveen, kun ampui tässä tapauksessa heiluttelijan - ei tarvitse arvailla, että "todennäköisesti ollut tällainen kirves", koska kirves on poliisilla Puhuvat Ulvilasta.
Olisiko ollut joku muslimi Lahden tappamisessa asialla ja ollutkin joku terrori-isku, kun se Taurukin - se verijälkiasiantuntija, joka on Haagin sotarikostuomioistuimen todistaja, on tässä jutussa mukana, ja ollut siellä Irakissa niitä hautoja penkomassa. Sitten oli se todistajakin, joka on kirjoittanut kirjoja Irakistakin. Kovasti siihen suuntaan vihjaillaan.
Jotku ydinasekiemurat, asekaupat tmv., joista Lahti tiesi ja kertoi Puputillekin? Eikö se säteilevä alus Pietarsaaresta ollut matkalla Irakiin? Mutta onko siinä vielä joku Italia-kytköskin? - jeps jee
joku jengi kirjoitti:
No kuule just tulin samalle asialle tänne! Olisiko tässä Ulvilan kadonnut murha-astalo?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1421313797342.html?pos=ok-nln
"– Kyllä. Murha-ase on todennäköisesti ollut tällainen kirves, rikoskomisario Petri Savela Oulun poliisista vahvistaa Ilta-Sanomille."
Ei tässä ainakaan Oulun murhasta puhuta, kun poliisi löysi kirveen, kun ampui tässä tapauksessa heiluttelijan - ei tarvitse arvailla, että "todennäköisesti ollut tällainen kirves", koska kirves on poliisilla Puhuvat Ulvilasta.
Olisiko ollut joku muslimi Lahden tappamisessa asialla ja ollutkin joku terrori-isku, kun se Taurukin - se verijälkiasiantuntija, joka on Haagin sotarikostuomioistuimen todistaja, on tässä jutussa mukana, ja ollut siellä Irakissa niitä hautoja penkomassa. Sitten oli se todistajakin, joka on kirjoittanut kirjoja Irakistakin. Kovasti siihen suuntaan vihjaillaan.
Jotku ydinasekiemurat, asekaupat tmv., joista Lahti tiesi ja kertoi Puputillekin? Eikö se säteilevä alus Pietarsaaresta ollut matkalla Irakiin? Mutta onko siinä vielä joku Italia-kytköskin?Terrorismin torjuntaan liittyvä tutkinta voisi kyllä hyvin selittää Ulvilan kokonaisuuteen liittyvät omituiset piirteet. Terrorismin torjunnassahan pelisäännöt ovat aika väljät. Ainakaan avoimuus ei kuulu normimenettelyihin
- hui hui
joku jengi kirjoitti:
No kuule just tulin samalle asialle tänne! Olisiko tässä Ulvilan kadonnut murha-astalo?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1421313797342.html?pos=ok-nln
"– Kyllä. Murha-ase on todennäköisesti ollut tällainen kirves, rikoskomisario Petri Savela Oulun poliisista vahvistaa Ilta-Sanomille."
Ei tässä ainakaan Oulun murhasta puhuta, kun poliisi löysi kirveen, kun ampui tässä tapauksessa heiluttelijan - ei tarvitse arvailla, että "todennäköisesti ollut tällainen kirves", koska kirves on poliisilla Puhuvat Ulvilasta.
Olisiko ollut joku muslimi Lahden tappamisessa asialla ja ollutkin joku terrori-isku, kun se Taurukin - se verijälkiasiantuntija, joka on Haagin sotarikostuomioistuimen todistaja, on tässä jutussa mukana, ja ollut siellä Irakissa niitä hautoja penkomassa. Sitten oli se todistajakin, joka on kirjoittanut kirjoja Irakistakin. Kovasti siihen suuntaan vihjaillaan.
Jotku ydinasekiemurat, asekaupat tmv., joista Lahti tiesi ja kertoi Puputillekin? Eikö se säteilevä alus Pietarsaaresta ollut matkalla Irakiin? Mutta onko siinä vielä joku Italia-kytköskin?Onko auerska kääntynyt muslimiksi ja tappoi vääräuskoisen?
- turvallisuuskysymys?
jeps jee kirjoitti:
Terrorismin torjuntaan liittyvä tutkinta voisi kyllä hyvin selittää Ulvilan kokonaisuuteen liittyvät omituiset piirteet. Terrorismin torjunnassahan pelisäännöt ovat aika väljät. Ainakaan avoimuus ei kuulu normimenettelyihin
Aivan. Ja tällä kohdalla tietysti voi miettiä myös sitä, että Joutsenlahti on ammatiltaan - tai pätevyydeltään - sisäisen turvallisuuden ammattilainen.
- apua 12345
On mahdotonta, että Anneli Auer on tappanut miehensä
1) tekovälineet puuttuvat
2) aika ei riitä piilottamaan murhavälineitä, käymään suihkussa, kuivaamaan hiuksia, lavastamaan ikkunoita, karmeja, lattioita jne
3) FBI, Risto Hemmi yms ovat parempia äänitutkijoita kuin te - ja eivät voi sulkea pois muita henkilöitä asunnosta ja toteavat että ääniLAVASTUKSIA EI OLE.
Kuvitteletteko lisäksi, että Jukka S Lahti ei olisi tehnyt Anneli Auerista aika nopeasti silppua jos nainen olisi käynyt hänen päälleen. Anneli Auerissa ei ole tappelun jälkiä. Poika on videoidussa haastattelussa teon jälkeen kertonut että nukkui.
Tuomio seksuaalisesta hyväksikäytöstä: LAPSISSA EI OLE SEKSUAALISEN HYVÄKSIKÄYTÖN JÄLKIÄ. Professoritason alan ammmattilaisia tukee Annelia ja todentaa FAKTAPERUSTEIN syyttömyyttä.
Anneli Auer on käynyt kuukausien psykologiset testit maan kovimpien ammattilaisten syynissä. He eivät löydä tästä ihmisestä MINKÄÄNLAISIA MIELENTERVEYSONGELMIA tai muita häiriöitä.
Onko teillä syyllisyyteen uskovilla omat asianne oikein kunnossa. Miettikää tarvitsetteko itse apua. Nyt kannattaa hakea apua vielä kun sitä järjestyy kunnan palveluna. Tsemppiä- apua tulee
On mahdonta, että tekijä olisi ulkopuolinen, koska yliluonnolliset kyvyt omaava tekijä puuttuu, vain auerskalla mahdollisuus tehdä murha.
- apua 12345
apua tulee kirjoitti:
On mahdonta, että tekijä olisi ulkopuolinen, koska yliluonnolliset kyvyt omaava tekijä puuttuu, vain auerskalla mahdollisuus tehdä murha.
Väitteet ovat turhia ELLEI OLE perusteluja.
Perustelut ovat: _________________________
Kiitos!
- oikeasti oikeutta
Miten uhri saa oikeutta? Ja uhrit tässä tapauksessa? Onneksi lapset ovat osin saaneet oikeutta ja äiti joutui vastuuseen. Murhatuomio vielä puuttuu ja sekin tulee. Elinkautinen.
- Aikuisen oikeasti
Edelleen puuttuu perustelut, aikuisen oikeasti.
- uhreille oikeutta
Kyllä se lsh juttu on perustelu, aivan kuin tuokin tuore toinen tapaus. Ja murha tulee perustelluksi myös, koska ulkopuolista ei ollut eikä häntä kuultu eikä nähty eikä jälkiä jättänyt.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194954065434/artikkeli/miehet tuomittiin torkeista lapsen seksuaalisista hyvaksikaytoista uhrit 25vuotiaita.html - Totuuden puolesta
uhreille oikeutta kirjoitti:
Kyllä se lsh juttu on perustelu, aivan kuin tuokin tuore toinen tapaus. Ja murha tulee perustelluksi myös, koska ulkopuolista ei ollut eikä häntä kuultu eikä nähty eikä jälkiä jättänyt.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194954065434/artikkeli/miehet tuomittiin torkeista lapsen seksuaalisista hyvaksikaytoista uhrit 25vuotiaita.htmlLsh-jutussa suurimpana ongelmana on se, ettei ole mitään uhreja.
"Murha jää elokuvassa mysteeriksi, mutta sitä ei jätetä epäselväksi, että aivan piirileikiksi juttu meni, kun murhasyytteen tueksi synnytettiin tarina, syyte ja tuomiot Auerin lapsiin kohdistetusta seksuaalisesta väkivallasta.
Tarinan synnyttämisessä keskiöön nostetaan Anneli Auerin veli, nimellään ja kasvoillaan. Hän ei aluksi uskonut ollenkaan siskonsa syyllisyyteen, mutta saatuaan tämän lapset hoitoonsa, ja totuttuaan suuriin hoitopalkkioihin mieli muuttui. Vanhimman lapsen kanssa sukset menivät pian ristiin, mutta kolmen nuorimman lapsen hoidosta palkkio on 8000 euroa kuukaudessa, puhtaana käteen (Satakunnan käräjäoikeuden tuomion mukaan summa on hieman suurempi, noin 9 000 euroa kuukaudessa).
Kun Vaasan hovioikeus keväällä 2011 vapautti Auerin vankilasta, velipoika pakkasi lapset vastikään käteisellä ostamaansa hienoon veneeseen ja vei heidät pitkälle merimatkalle, äidin, siskon ja isovanhempien ulottumattomiin. Siellä äidistä vieraantuneet lapset alkoivat tuottaa tarinoita saatananpalvonnasta, äidin ja isosiskon yhdessä suunnittelemasta ja toteuttamasta isän murhasta; ja kun tarinat sijaisvanhempiin upposivat, myös vuolaan jutun seksuaalirikoksista. Nämä veli kantoi syyttäjä Jarmo Valkamalle, joka oitis tarttui oljenkorteen.
Seksuaalirikos -tarinoiden läpimeno Turun hovioikeudessa, ja KKO:n kieltäytyminen antamasta valituslupaa on suomalaisen oikeushistorian suuri häpeä. Kuten elokuva kertoo, kahden tytön väitettiin joutuneen toistuvasti raiskatuksi. Lääkärintarkastuksen mukaan he olivat kuitenkin neitsyitä. Sillä ei tuomioistuinten mielestä ollut mitään merkitystä, koska poliisin luottolääkäri, tamperelainen gynekologi väitti immenkalvojen kasvavan takaisin. Oikeuslääketieteen paradigma pantiin uusiksi salaisilla tuomioilla, kysymättä mitään yhdeltäkään oikeuslääkäriltä. 2)
Tuomioita voodoo-näytöllä
Alun perin uhreiksi väitettiin myös kolmea naapurien lasta (jotka vanhempineen olivat väitteistä perin hämmästyneitä), mutta heidän osaltaan syytteet hylättiin jo käräjäoikeudessa, eivätkä syyttäjät kehdanneet valittaa siitä hoviin. Syytteissä kuvailtiin myös pieniin lapsiin kohdistettua hillitöntä väkivaltaa, vaikka muiden kuin gynekologin tekemisissä lääkärintutkimuksissa niistä ei löytynyt merkkiäkään. Ne syytteet ja siis myös lasten tarinat myös niiltä osin hylättiin, Sen sijaan gynekologin ultraviolettivalolla löytämät, paljain silmin näkymättömät naarmut katsottiin näytöksi väkivallasta.
Kaikki seksuaalirikoshaaran väitteet perustuivat yksinomaan nuorimpien lasten tarinaan; sekä gynekologin uskoon takaisin kasvaviin immenkalvoihin. Seksuaalirikosten osalta 3/7 tarinoista hylättiin kokonaan, ja samoin hylättiin vuolaat tarinat äärimmäisen kovasta väkivallasta, kuten 4-vuotiaan lapsen paiskaamisesta seinään "jotta veri lensi". Tuomioissa ei ole mitään logiikkaa siinä, kuinka tarinoista valittiin se mihin uskottiin, se mitä ei uskottu.
Åbo Akademin psykologian professori Pekka Santtila huomauttaa: "Kun tarinassa on realistisia ja epärealistisia aineksia, todennäköisimmin oikea on se selitys, joka selittää tarinan molemmat osat". Todennäköisin selitys on elokuvassa esitetty. Pienimmät lapset olivat pitkän oikeusprosessin ja äidin liki kahden vuoden vankilassa olon aikana vieraantuneet tästä. He olivat ihmeissään onko äiti tappanut isän vai ei, ja epätietoisuudessaan synnyttivät tarinoita, jotka estäisivät palauttamisen äidille. Pitäisivät heidät sijaisvanhempien luona, jonne he olivat kotiutuneet. Lasten toiminta on inhimillisesti ymmärrettävää, mutta seksuaalirikosväitteiden uppoaminen tuomareihin on pelottava esimerkki ammattitaidon vajavaisuudesta. Seksuaalirikoshaarassa Auer ja entinen miesystävänsä tuomittiin voodoo-näytöllä.
Seksuaalirikoshaara täytti kuitenkin syyttäjien tarkoituksen. Se mustamaalasi Auerin niin, että syyttäjät saattoivat jatkaa murhasyytteen ajamista."
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/192 - niinpä.
uhreille oikeutta kirjoitti:
Kyllä se lsh juttu on perustelu, aivan kuin tuokin tuore toinen tapaus. Ja murha tulee perustelluksi myös, koska ulkopuolista ei ollut eikä häntä kuultu eikä nähty eikä jälkiä jättänyt.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194954065434/artikkeli/miehet tuomittiin torkeista lapsen seksuaalisista hyvaksikaytoista uhrit 25vuotiaita.htmlKukaan ei kyseenalaista kun miehiä tuomitaan ikivanhasta tapauksesta mitä ei voi millään näyttää toteen, auerskan tapauksessa taas on todistettu ja tutkittu ajoissa.
- tarve synnytti
niinpä. kirjoitti:
Kukaan ei kyseenalaista kun miehiä tuomitaan ikivanhasta tapauksesta mitä ei voi millään näyttää toteen, auerskan tapauksessa taas on todistettu ja tutkittu ajoissa.
"Lsh-jutussa suurimpana ongelmana on se, ettei ole mitään uhreja."
Ainakin nimelliset uhrit tarvitaan, jotta oikeudenkäynneistä saadaan salaisia. - hoidettu homma
tarve synnytti kirjoitti:
"Lsh-jutussa suurimpana ongelmana on se, ettei ole mitään uhreja."
Ainakin nimelliset uhrit tarvitaan, jotta oikeudenkäynneistä saadaan salaisia."Tarinan synnyttämisessä keskiöön nostetaan Anneli Auerin veli, nimellään ja kasvoillaan. Hän ei aluksi uskonut ollenkaan siskonsa syyllisyyteen, mutta saatuaan tämän lapset hoitoonsa, ja totuttuaan suuriin hoitopalkkioihin mieli muuttui."
Totta vain ensimmäinen lause - jatko luuloja, uskomuksia ja kuvitelmia.
Ehkä hän otti vain syyllistäjän roolin, jotta homma tuli hoidettua? - uskon vahvuus
Totuuden puolesta kirjoitti:
Lsh-jutussa suurimpana ongelmana on se, ettei ole mitään uhreja.
"Murha jää elokuvassa mysteeriksi, mutta sitä ei jätetä epäselväksi, että aivan piirileikiksi juttu meni, kun murhasyytteen tueksi synnytettiin tarina, syyte ja tuomiot Auerin lapsiin kohdistetusta seksuaalisesta väkivallasta.
Tarinan synnyttämisessä keskiöön nostetaan Anneli Auerin veli, nimellään ja kasvoillaan. Hän ei aluksi uskonut ollenkaan siskonsa syyllisyyteen, mutta saatuaan tämän lapset hoitoonsa, ja totuttuaan suuriin hoitopalkkioihin mieli muuttui. Vanhimman lapsen kanssa sukset menivät pian ristiin, mutta kolmen nuorimman lapsen hoidosta palkkio on 8000 euroa kuukaudessa, puhtaana käteen (Satakunnan käräjäoikeuden tuomion mukaan summa on hieman suurempi, noin 9 000 euroa kuukaudessa).
Kun Vaasan hovioikeus keväällä 2011 vapautti Auerin vankilasta, velipoika pakkasi lapset vastikään käteisellä ostamaansa hienoon veneeseen ja vei heidät pitkälle merimatkalle, äidin, siskon ja isovanhempien ulottumattomiin. Siellä äidistä vieraantuneet lapset alkoivat tuottaa tarinoita saatananpalvonnasta, äidin ja isosiskon yhdessä suunnittelemasta ja toteuttamasta isän murhasta; ja kun tarinat sijaisvanhempiin upposivat, myös vuolaan jutun seksuaalirikoksista. Nämä veli kantoi syyttäjä Jarmo Valkamalle, joka oitis tarttui oljenkorteen.
Seksuaalirikos -tarinoiden läpimeno Turun hovioikeudessa, ja KKO:n kieltäytyminen antamasta valituslupaa on suomalaisen oikeushistorian suuri häpeä. Kuten elokuva kertoo, kahden tytön väitettiin joutuneen toistuvasti raiskatuksi. Lääkärintarkastuksen mukaan he olivat kuitenkin neitsyitä. Sillä ei tuomioistuinten mielestä ollut mitään merkitystä, koska poliisin luottolääkäri, tamperelainen gynekologi väitti immenkalvojen kasvavan takaisin. Oikeuslääketieteen paradigma pantiin uusiksi salaisilla tuomioilla, kysymättä mitään yhdeltäkään oikeuslääkäriltä. 2)
Tuomioita voodoo-näytöllä
Alun perin uhreiksi väitettiin myös kolmea naapurien lasta (jotka vanhempineen olivat väitteistä perin hämmästyneitä), mutta heidän osaltaan syytteet hylättiin jo käräjäoikeudessa, eivätkä syyttäjät kehdanneet valittaa siitä hoviin. Syytteissä kuvailtiin myös pieniin lapsiin kohdistettua hillitöntä väkivaltaa, vaikka muiden kuin gynekologin tekemisissä lääkärintutkimuksissa niistä ei löytynyt merkkiäkään. Ne syytteet ja siis myös lasten tarinat myös niiltä osin hylättiin, Sen sijaan gynekologin ultraviolettivalolla löytämät, paljain silmin näkymättömät naarmut katsottiin näytöksi väkivallasta.
Kaikki seksuaalirikoshaaran väitteet perustuivat yksinomaan nuorimpien lasten tarinaan; sekä gynekologin uskoon takaisin kasvaviin immenkalvoihin. Seksuaalirikosten osalta 3/7 tarinoista hylättiin kokonaan, ja samoin hylättiin vuolaat tarinat äärimmäisen kovasta väkivallasta, kuten 4-vuotiaan lapsen paiskaamisesta seinään "jotta veri lensi". Tuomioissa ei ole mitään logiikkaa siinä, kuinka tarinoista valittiin se mihin uskottiin, se mitä ei uskottu.
Åbo Akademin psykologian professori Pekka Santtila huomauttaa: "Kun tarinassa on realistisia ja epärealistisia aineksia, todennäköisimmin oikea on se selitys, joka selittää tarinan molemmat osat". Todennäköisin selitys on elokuvassa esitetty. Pienimmät lapset olivat pitkän oikeusprosessin ja äidin liki kahden vuoden vankilassa olon aikana vieraantuneet tästä. He olivat ihmeissään onko äiti tappanut isän vai ei, ja epätietoisuudessaan synnyttivät tarinoita, jotka estäisivät palauttamisen äidille. Pitäisivät heidät sijaisvanhempien luona, jonne he olivat kotiutuneet. Lasten toiminta on inhimillisesti ymmärrettävää, mutta seksuaalirikosväitteiden uppoaminen tuomareihin on pelottava esimerkki ammattitaidon vajavaisuudesta. Seksuaalirikoshaarassa Auer ja entinen miesystävänsä tuomittiin voodoo-näytöllä.
Seksuaalirikoshaara täytti kuitenkin syyttäjien tarkoituksen. Se mustamaalasi Auerin niin, että syyttäjät saattoivat jatkaa murhasyytteen ajamista."
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/192Osaatteko te erottaa tästä tarinasta luodut kuvitelmat ja uskomukset. Tuo rahanahneus on oikein hyvä pointti - kateus ja ahneus saavat aina ihmisten mielikuvituksen liikkeelle, eikä yhtään enää haittaa vaikka siihen hämmennetään jo noitarovioita ja saatananpalvontaan - läpi menee. Vaikka siis ei löydy syyllisiäkään. Onkohan missään muualla maailmassa näin helkkarin hyväuskoista kansaa, jota voi viilata linssiin mennen tullen?!
- huhheihuh
uskon vahvuus kirjoitti:
Osaatteko te erottaa tästä tarinasta luodut kuvitelmat ja uskomukset. Tuo rahanahneus on oikein hyvä pointti - kateus ja ahneus saavat aina ihmisten mielikuvituksen liikkeelle, eikä yhtään enää haittaa vaikka siihen hämmennetään jo noitarovioita ja saatananpalvontaan - läpi menee. Vaikka siis ei löydy syyllisiäkään. Onkohan missään muualla maailmassa näin helkkarin hyväuskoista kansaa, jota voi viilata linssiin mennen tullen?!
Minusta on aivan uskomatonta, että ihminen itse todistaa, ettei ole edes uhreja, ja ei voi olla näin ollen syyllistäkään, ja kuitenkin hän uskoo tuota tarinointia?! Kerropa, että mistä tuo uskon voima tulee - se nimittäin siirtää vaikka vuoria, ja olisi kiva saada moinen kyky haltuun.
- järki käteen
huhheihuh kirjoitti:
Minusta on aivan uskomatonta, että ihminen itse todistaa, ettei ole edes uhreja, ja ei voi olla näin ollen syyllistäkään, ja kuitenkin hän uskoo tuota tarinointia?! Kerropa, että mistä tuo uskon voima tulee - se nimittäin siirtää vaikka vuoria, ja olisi kiva saada moinen kyky haltuun.
Nimimerkki "totuuden puolesta" minä sanon nyt sinulle totuuden: ne on valehdellut sinulle.
Jopa niin härskisti, että se olisi pitänyt ihan itse tajuta.
Tuota tarinaa ei tarkoitettu koskaan uskottavaksi, ja siksi siitä tehtiin niin härskin epäuskottava kuin vain mitenkään oli mahdollista.
Mutta ne tarvitsi salaisen oikeudenkäynnin ja kaiken lisäksi vielä jättimittavan kestoltaan ja sisällöltään, koska se Valkaman uutisoinnin mukaan sisälsi tutkinnallisesti erittäin laajan ja vaikean kokonaisuuden (uutisointi loppuvuosi 2011).
Mahdotonta tajuta vai? - järki käteen
järki käteen kirjoitti:

Mahdotonta tajuta vai?Koita nyt tajuta, että tuossa oikeudenkäynnissä toimi syyttäjänä poliisirikosten tutkinnanjohtaja. Ymmärrätkö? Kaikkiaan neljä syyttäjää. Ymmärrätkö, että miten paljon tarvitaan syytettyjä, jos on laaja ja vaikea kokonaisuus ja siinä on jopa neljä syyttäjää.
- hullut!
järki käteen kirjoitti:
Koita nyt tajuta, että tuossa oikeudenkäynnissä toimi syyttäjänä poliisirikosten tutkinnanjohtaja. Ymmärrätkö? Kaikkiaan neljä syyttäjää. Ymmärrätkö, että miten paljon tarvitaan syytettyjä, jos on laaja ja vaikea kokonaisuus ja siinä on jopa neljä syyttäjää.
En välillä kyllä ota selvää, että ovatko nämä antiuskovaiset vai prouskovaiset sitä hullumpaa porukkaa.
Antiuskovaisia on vaikeampi ymmärtää - jos siis ovat tosissaan - kun eihän heidän näkemyksilleen ole ensimmäistäkään faktaa, joten prot ovat totuutta edes himpun verran lähempänä. - HERÄTYS!
hullut! kirjoitti:
En välillä kyllä ota selvää, että ovatko nämä antiuskovaiset vai prouskovaiset sitä hullumpaa porukkaa.
Antiuskovaisia on vaikeampi ymmärtää - jos siis ovat tosissaan - kun eihän heidän näkemyksilleen ole ensimmäistäkään faktaa, joten prot ovat totuutta edes himpun verran lähempänä.Niiden tuomionluvussa - tai siis "tuomion" on nyt se ongelma, kun ei edes ollut mitään oikeaa oikeudenkäyntiä, eikä edes oikeaa syytettyä teille, että miten ne nyt ilmoittavat tämän. Hyvä idea oli noitarovio tai kuolemantuomio, mutta kun te olette niin helkkarin hyväuskoisia, niin ei edes näitä yliampuvia juttuja voi käyttää, kun te ette nyt tunnu millään heräävän tuosta hyväuskoisten hölmöjen unesta. Tämä oli nyt vain pakko tehdä näin, ja hoitaa näin. Muuta mahdollisuutta luultavasti ei vain ollut. Kuten eläkkeelle jäänyt valtakunnansyyttäjä kertoi.
- en näe vaihtoehtoja
HERÄTYS! kirjoitti:
Niiden tuomionluvussa - tai siis "tuomion" on nyt se ongelma, kun ei edes ollut mitään oikeaa oikeudenkäyntiä, eikä edes oikeaa syytettyä teille, että miten ne nyt ilmoittavat tämän. Hyvä idea oli noitarovio tai kuolemantuomio, mutta kun te olette niin helkkarin hyväuskoisia, niin ei edes näitä yliampuvia juttuja voi käyttää, kun te ette nyt tunnu millään heräävän tuosta hyväuskoisten hölmöjen unesta. Tämä oli nyt vain pakko tehdä näin, ja hoitaa näin. Muuta mahdollisuutta luultavasti ei vain ollut. Kuten eläkkeelle jäänyt valtakunnansyyttäjä kertoi.
Viisainta olisi nyt vain lopettaa tämä tähän, kun homma kerran tuli hoidettua, ja ,antaa pölyn laskeutua Ulvilan tapauksen ylle ja jättää teidän odottamaan sitä tuomiota vaikka loppuiäksenne, jota tuomiota ei koskaan tule. En minä ainakaan keksi miten teidät saisi hereille. Ette te tuostakaan herää kuin korkeintaan ajan kanssa.
- kas kummaa
JJ liivijengi ja traveco aarnio tynnyrimies kuuluvat vielä yhteen? Yhteinen tekijä huumepoliisi. JJ tiesi jotakin, ihan selvästi.
- Traveco?
Tarkoitatko Trevoc?
- logiikka
JJ tutki saamaansa vihjettä, jota ei olisi saanut tutkia, korkeammalta taholta estettiin Ulvilan siirtyminen KRP:lle, KRP:n tutkijan verta löytyi murhapaikalta, eikä tiedetä, että miten se oli sinne tullut (Kuusirannan sanat).
Eikö ole silloin loogista ajatella, että se kenellä ei ollut Trevocin laitteita, se olikin itse tutkinnan kohteena? - silläviisiin
logiikka kirjoitti:
JJ tutki saamaansa vihjettä, jota ei olisi saanut tutkia, korkeammalta taholta estettiin Ulvilan siirtyminen KRP:lle, KRP:n tutkijan verta löytyi murhapaikalta, eikä tiedetä, että miten se oli sinne tullut (Kuusirannan sanat).
Eikö ole silloin loogista ajatella, että se kenellä ei ollut Trevocin laitteita, se olikin itse tutkinnan kohteena?Ja joku totesi vielä edellä.
"Koita nyt tajuta, että tuossa oikeudenkäynnissä toimi syyttäjänä poliisirikosten tutkinnanjohtaja. Ymmärrätkö? Kaikkiaan neljä syyttäjää." - prosessointia
silläviisiin kirjoitti:
Ja joku totesi vielä edellä.
"Koita nyt tajuta, että tuossa oikeudenkäynnissä toimi syyttäjänä poliisirikosten tutkinnanjohtaja. Ymmärrätkö? Kaikkiaan neljä syyttäjää."Korkeimmassa oikeudessa toimi syyttäjän valtionsyyttäjä Hirvonen.
"Valtionsyyttäjä toimii syyttäjänä yhteiskunnallisesti merkittävissä asioissa sekä asioissa, jotka hovioikeus käsittelee ensimmäisenä oikeusasteena. Sellaisia ovat lähinnä kaikkein korkeimpien virkamiesten virkarikokset, korkeiden upseerien tekemät sotilasrikokset sekä maanpetos- ja valtiopetosrikokset."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtionsyyttäjä
Me tuijotimme silloin Anneli Auerin käräjäsirkusta saatananpalvonnasta, myymälävarkauksista ja lasten huikeista puheista. - EI KRP:LLE!
prosessointia kirjoitti:
Korkeimmassa oikeudessa toimi syyttäjän valtionsyyttäjä Hirvonen.
"Valtionsyyttäjä toimii syyttäjänä yhteiskunnallisesti merkittävissä asioissa sekä asioissa, jotka hovioikeus käsittelee ensimmäisenä oikeusasteena. Sellaisia ovat lähinnä kaikkein korkeimpien virkamiesten virkarikokset, korkeiden upseerien tekemät sotilasrikokset sekä maanpetos- ja valtiopetosrikokset."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valtionsyyttäjä
Me tuijotimme silloin Anneli Auerin käräjäsirkusta saatananpalvonnasta, myymälävarkauksista ja lasten huikeista puheista.“Kun murhasta oli kulunut noin 3 kuukautta, ehdotin silloiselle vs. poliisipäällikkö Matti Kulmalalle jutun siirtämistä KRP:lle. Juttu oli osoittautunut tavanomaista vaikeammaksi eikä tutkintaryhmä ollut päässyt tekijän jäljille.
Jutun tutkinnanjohtajuuden lisäksi minulla oli johdettavani RTP (rikostietopalveluyksikkö) ja paljon työllistänyt huumeryhmä. Pääperusteena siirtoehdotukselleni oli kuitenkin se, että me emme olleet saaneet kiinni tekijää. Ajattelin, että KRP voisi katsoa asiaa ”uusin silmin” ja keskittyä siihen täysipainoisesti. Kulmala suostui pyyntööni, minkä vuoksi otin yhteyttä KRP:n Turun yksikön päällikkö Heikki Kopperoiseen. Kopperoinen suostui ehdotukseeni ja määräsi uudeksi tutkinnanjohtajaksi Teijo Ristolan.
Olin tyytyväinen ja ehdin antaa jo Satakunnan Radion toimittaja Tapio Termoselle haastattelunkin vaihdosta. Silloinen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero kuitenkin puuttui asiaan. Paatero oli saanut selville siirtoaikeen ja hän soitti minulle. Keskustelumme päättyi siihen, että Paatero perui jutun tutkinnan siirron KRP:lle ja määräsi minut jatkamaan tutkinnanjohtajana.
Termonen sai Paaterolta uuden haastattelun. Näin jälkeenpäin ajatellen jutun siirto KRP:lle oli säästänyt monelta sotkulta, johon myöhemmin jutun tutkinnassa ajauduttiin. Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi Paatero ei halunnut tämänkaltaista juttua KRP:n tutkittavaksi.”
– Juha Joutsenlahti - heh heh
logiikka kirjoitti:
JJ tutki saamaansa vihjettä, jota ei olisi saanut tutkia, korkeammalta taholta estettiin Ulvilan siirtyminen KRP:lle, KRP:n tutkijan verta löytyi murhapaikalta, eikä tiedetä, että miten se oli sinne tullut (Kuusirannan sanat).
Eikö ole silloin loogista ajatella, että se kenellä ei ollut Trevocin laitteita, se olikin itse tutkinnan kohteena?Onpaa annulisti epätoivoinen kun noin lapsellisia juttuja taas sepittää. Vankilassa on ja pysyy pedomurhaaja.
- 09olkijuhy
Täten Anneli Auer on historian ensimmäinen terve pedofiilimuurhaaja.
Uhreista, tappoaseesta yms ei löydy hänen DNA:n, joka todistaisi hänet syylliseksi. Lisäksi on kummallista, että pedoifiilin uhreista ( 7kpl ) kenestäkään ei löydy väkivaltaan eikä seksuaaliseen hyväksikäyttöön viittavia jälkiä ja 4 "uhreista" kertoo ettei heihin ole kohdistunut Anneli Auerin, Jens Kukan eikä kenenkään muunkaan taholta minkäänlaista lääpintää eikä väkivaltaa.
Mielenkiinoinen on tämä tapaus.- Käärmenainen ;-)
Anneli oli tarkka tyttö. Pesuhuonekin oli putipuhdas vaikka Annelilla oli siellä ovea vasten kurkotellessaan rinnassaan vertavuotava haava johon oli koskettanut kädellään.
- ...
Käärmenainen ;-) kirjoitti:

- jepjooi

Vilukissakin vielä kun lattialämmitys veti täysiä lukemia ja poliisillekkin tuli tehtävissään niin hikiki.
- Apsoj55
Sana vastaan sana-oikeudenkäynnit, jossa tuomarit ovat vain päättännet ristiriitaisesti, kenen sanaan HE luottavat.
Näyttöjä ei ole, on vain sanoja.- vetospekulaatio
Siis puheita. Ei tässä koskaan mitään muuta ole luvattukaan?! Syyttjä Valkaman mukaan. Kaikki alkoi tästä 15.4.2010:
"- Alkutilanne on ollut sellainen, että se on johtanut poliisin tutkintaa ainakin alussa jonkin verran Auerin tarjoamaan suuntaan, mikä on ihan ymmärrettävää, syyttäjä selventää.
Hänen mukaansa esimerkiksi vasara tai lihanuija on helposti vietävissä pois vaikka käsilaukussa.
- Isompi kappale on tietenkin tämä verinen vaatekappale, joka on sitten mytätty, syyttäjä muistuttaa ehkä tärkeimmästä puuttuvasta todisteesta. Jos Auer surmasi miehensä syyttäjän kuvailemalla tavalla, niin hänen vaatteistaan olisi pitänyt löytyä enemmän verijälkiä. Syyttäjä ei tiedä, missä väitetty vaatekappale voisi olla.
- Se on voitu laittaa vaikka oman kiinteistön tai naapuririvitalon roskalaatikkoon, joka on siinä ihan vieressä. Se on ihan mahdollista, mutta kun pohditaan tätä niin spekuloidaan.
Spekuloidaan.
Se on sana, joka on Ulvilan surmaoikeudenkäynnissä ehditty kuulla jo moneen kertaan."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041511484237_uu.shtml
Spekulointi sanottiin jos tässä vaiheessa varmaan kymmeniä kertoja Valkaman suusta, eikä spekuloinnissa tarvitse muistaa, että riittäkö aika naapurin roskalaatikolle asti, eikä sitä, ettei koira seurannut sinne jälkiä, eikä myöskään sitä, että tuosta käsilaukusta etsittiin juuri ennen sairaalaanlähtöä sairasvakuutuskortteja, eikä edes sitä, että murhassa se tärkein tuskin oli vereentyneet vaatteet, vaan murha-astalo, eikä millään muullakaan tarvitse olla tuon taivaallista merkitystä. Pääasia, että sirkus pyörii.
Mutta kun spekuloidaan - kaikkihan on mahdollista. - joulupukkikansa
vetospekulaatio kirjoitti:

Mutta kun spekuloidaan - kaikkihan on mahdollista.Siis, ihan totta?; uskotteko tällä tavalla käyntiin lähteneeseen oikeudenkäyntiin ihan aikuisten oikeesti? Ette kai? Tehoakin vielä lisättin kierros kierrokselta.
- uhfoannulistit
joulupukkikansa kirjoitti:
Siis, ihan totta?; uskotteko tällä tavalla käyntiin lähteneeseen oikeudenkäyntiin ihan aikuisten oikeesti? Ette kai? Tehoakin vielä lisättin kierros kierrokselta.
Niinpä, ulkopuolisen ollut täysin mahdotonta tehdä koko homma muutamassa minuutissa ja vielä jälkeäkään jättämättä. Turha spekuloida millään uhfomiehellä kun auerska päivänselvästi syyllinen.
- mutkia matkaan?
Minfossa vinkki, että jotain hovin todisteluihin liittyvää on selvitetty ja haastetta pukkaa. Tämä voi olla ainakin osasyynä siihen miksi päätös on viivästynyt. Puolustuksen vai syyttäjän todistelut kyseessä?
- Apsoj55
Voihan olla että odotettavissaoleva käräjöinti poliisitutkimuksen aikaisemmista vaiheista on totaalinen este hovioikeuden päätöksenteolle.
Auer ehkä ei ollenkaan kuulu tämän käräjöinnin statisteihin vaan sana-vastaan-sana viritelmiä puretaan vuosien takaa. - Nämäkö?
Eikös se ilmiantajanainen ollut tutkinnassa epäiltynä väärästä lausumasta viranomaismenettelyssä ja väärästä ilmiannosta tmv? Ja ex-tutkinnanjohtaja epäiltynä todistajan uhkailusta? Näistä kahdesta ainakin uutisoitiin aika laajasti eri medioissa.
- Apsoj55
Nämäkö? kirjoitti:
Eikös se ilmiantajanainen ollut tutkinnassa epäiltynä väärästä lausumasta viranomaismenettelyssä ja väärästä ilmiannosta tmv? Ja ex-tutkinnanjohtaja epäiltynä todistajan uhkailusta? Näistä kahdesta ainakin uutisoitiin aika laajasti eri medioissa.
Lue päämiähen tämäaamuinen kommentti Murha . Infossa. Minut se ainakin mykisti nyt ja mykistyn tulevaisuudessakin. Piste.
- Adjö69
Apsoj55 kirjoitti:
Lue päämiähen tämäaamuinen kommentti Murha . Infossa. Minut se ainakin mykisti nyt ja mykistyn tulevaisuudessakin. Piste.
Tämä morkkauksen kohteeksi joutunut kannattaisi tehdä asiasta kunnialoukkaus syyte.
Miestä syytetään murhasta nimellä vaikka ei ole sitä tehnyt. Aika kova väite aloittajalta. eräs toinenkin on asiasta käräjillä. - jiimiäs
Apsoj55 kirjoitti:
Lue päämiähen tämäaamuinen kommentti Murha . Infossa. Minut se ainakin mykisti nyt ja mykistyn tulevaisuudessakin. Piste.
Kieltämättä piämiäs heittää rohkeaa settiä. Olisiko kuitenkin normikansalaista paremmin perillä taustoista? Ainakin ex-tutkinnanjohtajaa vuosia järjestelmällisesti mustamaalannut nimimerkki aktivoitui välittömästi palstalle ja jatkoa varmaankin seuraa.
- kosu puntti
jiimiäs kirjoitti:

juu ja sama nimimerkki on kertomansa mukaan käynyt jopa painostavasti neuvomassa syyttäjää siitä miten tämän pitäisi menetellä. Puntti alkanut tutista?
- onko tietoa
jiimiäs kirjoitti:
Kieltämättä piämiäs heittää rohkeaa settiä. Olisiko kuitenkin normikansalaista paremmin perillä taustoista? Ainakin ex-tutkinnanjohtajaa vuosia järjestelmällisesti mustamaalannut nimimerkki aktivoitui välittömästi palstalle ja jatkoa varmaankin seuraa.
Oisko uhfomies tunnustanut sille murhanneensa. Toivottavasti tallensi tunnustuksen, ainoa konsti pealstaa auerska.
- //////
jiimiäs kirjoitti:
Kieltämättä piämiäs heittää rohkeaa settiä. Olisiko kuitenkin normikansalaista paremmin perillä taustoista? Ainakin ex-tutkinnanjohtajaa vuosia järjestelmällisesti mustamaalannut nimimerkki aktivoitui välittömästi palstalle ja jatkoa varmaankin seuraa.
Harhaista settiä.
- Sakkoa vai kakkua?
Puolustuksen "ässä hihassa" ilmiantajanainen on haastettu oikeuteen?
- Herra47.
Benni mestari itkee taas benneja toisille kun itsellä argumentit on loppu. Annelistien pelit ja tarkoitus on selvillä, ketään ei minfo kiinnosta.
Itsekkin tietävät ettei ulkopuolista ole ollut, mutta kun politikointi on kivaa.- apsoj55
Oletko nimimerkki Bou, herra 47.?
En kysy tätä kettuillakseni vaan selvittelen miksi "Kahden passin" virkamiehet on suuri VIELÄ TIEDOSTAMATON ongelma Suomessa.
Se on niin suuri ongelma että vaikka et vastaisikaan mitään, siitäkin täytyy vetää johtopäätökset. - eivoikuinnauraa
apsoj55 kirjoitti:
Oletko nimimerkki Bou, herra 47.?
En kysy tätä kettuillakseni vaan selvittelen miksi "Kahden passin" virkamiehet on suuri VIELÄ TIEDOSTAMATON ongelma Suomessa.
Se on niin suuri ongelma että vaikka et vastaisikaan mitään, siitäkin täytyy vetää johtopäätökset.Kahden passin? totta, eräskin sankari yritti kirjautua jo bannit saanella nimimerkillä, kas kun ei tiennyt bannauksesta, miksi? Kirjoittiko toisen omistamalla nikillä?
- meni vastaan
Koskahan ne paljastaa - vai paljastaako, ettei Lahden pariskunta todellisuudessa edes nukkunut takkahuoneessa, kuten alkuperäinen tieto olikin.
"Jukka S. Lahti murhattiin kotonaan Ulvilan Tähtisentiellä 1.12. 2006 kello 2.40. Tummiin vaatteisiin pukeutunut tekijä pääsi sisään Lahden kotiin rikkomalla takapihan ulkoterassin ikkunan. 51-vuotiaan Jukka S. Lahden mentyä surmaajaa vastaan, tämä tappoi uhrinsa lukuisilla veitseniskuilla. Myös Lahden vaimo sai veitsestä haavan kylkeensä. Perheen 2-, 4-, 7- ja 9-vuotiaat lapset nukkuivat tekohetkellä omissa huoneissaan."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812018679553_uu.shtml
Mistä tuli MENNÄKSEEN surmaajaa VASTAAN?- onpa tarinaa
Ai, näitä hulppeita huviveneitä on enemmänkin tämän tapauksen tiimoilta - en tiennytkään Santaojan veneilevästä miljonääriveljestä - osti paattinsa venäläisiltä ja ovenkahvatkin on oikeaa kultaa?! On kuulkaa kuin kauniista ja rohkeista! Lukekaa ja hämmästykää!
http://anneliauer.com/tag/juha-joutsenlahti/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 906352
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303803törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283170Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859