Olen 20-vuotias tyttönen. Koko ikäni olen ollut hoikka, En ole koskaan miettiny mitä suuhuni laitan.En kylläkääm isoja annoksia ole koskaan syönyt. Olen syönyt kun ollut nälkä ja niin pois päin.. Pituutta on 162cm ja painan 39. En koskaan ole painanut enempää, kiloja ei vain tule. Nykyisin olen alkanut miettimään että sairastankohan anoreksiaa. Aina palelee, vaikka olisi kuinka paljon päällä. Varpaat ja kädet on ihan jäässä koko ajan.Hiuksia lähtee ihan tajuttomasti, finnin tyyppisiä näppylöitä pitkiisä vartalossa ja naamassa. Väsyttää, mutta en saa nukuttua. Päätä särkee. Mistään ei löydä kunnolla istuvia vaatteita. Mutta silti en mielestäni ole hirveän laiha. Ympärilläni on paljon laihempia mutta miksi heillä on isompi kokoisia vaatteita ja ne on ihan sopivia heille, mutta minulla ne roikkuu? Onko kaikki tämä vain minun vouhotustani vai mikä tässä on vialla?
tiedän..
~vilukissa~
9981
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sinulla on anoreksia. Tuo paino ja pituus suhde ovat jo vaarallisen alipainon puolella.
Kylmyys ja kaikki johtuvat siitä, että et syö. Et saa nukutuksi, koska elimistösi erittää ns. valveillaolohormonia mitä tarvittiin silloin, kun ihmisen piti itse hankkia (=metsästää) ruoka. Kun on liian laiha ei voi nukkua ikinä, kuin muutaman tunnin yössä.
Hiukset tippuu, juu ne lähtee melkein tukkoina eikö?
Jos nämä muut olisivat oikeasti laihempia niin miten heille käy vaatteet jotka eivät käy sinulle? Ja jopa varmasti pari numeroa suuremmatkin ovat ongelmitta heidän mitoilleen hyvät.
Hoitoa sinä oikeasti tarvitset, koska ties mitä ongelmia itse kehossasi on jo tuon seurauksena, jos se on vielä jatkunut pitkäänkin.
Toivottavasti ymmärrät ja myönnät ongelmasi ja haet apua.
hanlala sanoa sairastatko vai et. mutta mielestäni et, koska yleensä anorektikot laihuttavat ns. tietoisesti ja ruoka on heille todella suuri ongelma. jos olet syönyt silloin kun on nälkä ja aina ollut saman painoinen niin luultavasti sinulla on vain sellainen ruumiinrakenne. koska olet jo 20 niin eikö terv.hoitaja tms koskaan puuttunut laihuuteesi? minut ainakin passitettiin heti lisätutkimuksiin kun olin jäänyt ikäisiäni pienemmäksi. hiustenlähdötä ja palelemisesta en osaa sanoa. kannattaisi mennä lääkäriin, siellähän se anoreksiakin selviää.
no yläasteella seiskalta lähtie jouduin käymään painotarkastuksissa, ja lääkärin juttusilla.ja aina ne sanoi,että pitäisi painaa vähintään 50, mutta se tuntui /tuntuu että olisin jo joku läski, enkä edes halua painaa enempää. nyt sitä aikaa miettiessäni tajuan kylläkin että ei oikein silloin tullut syötyäkään oikein mitään ja nykyisin ei viitisi oikein itselle tehdä mitään kummempia ruokia (makaronia ja leipää tulee syötyä..) koska kun aina kun syön mahani tulee kipeäksi ja tuntuu että maha turpoaa palloksi. ja tulee jotenkin paha olo. en nimittäin uskalla mennä lääkäriin, kun jos ne pitää mua ihaan hulluna. ja en oikein tiedä mitä siellä sitten pitäsi sanoa..
Olen itse samanlailla sairas, nykyään jo ehkä vähän sairaampikin. Tosin olen 181cm pitkä, vakiopainoni on ollut vuosikausia n. 51kg, ikää on jo 27v...
Sairastuin vuosi sitten masennukseen ja sen(kin) ansiosta painoni tippui pahimmilleen 46kg (menkatkin jäi pois). Kävin koko kevään terapiassa masiksen takia ja he laittoivat mulle lähetteen lapinlahteen syömishäiriöhoitoon, jonne pääsin kesän lopussa. En vielä sinne mennessänikään tunnustanut että olisin sairas, olin vain "aliravittu ja hoikkarakenteinen"... Mutta sitten kun huomasin kuinka todella vaikeaa se normaalisyöminen ja painon nosto onkaan, tajusin olevani sairas. Labratesteissäkin kävi ilmi et aliravitsemus on ollu mul kauan ja et se pitää todellakin hoitaa, luut oli jo alkanu haurastumaan, eli mulla on osteoporoosin esiaste, osteopedia. Myös kalium ja rauta olivat laskeneet ja fosfori oli noussut.
Hoitoon mennessä painoin siis 47kg, painotavoite oli 57kg (mitä en ihan ehtinyt saavuttaa), ja tuossa tavoitepainossakin BMI olisi ollut vielä hieman alipainoinen...
Nyt hoidon jo loputtua kuukaus sitte, olen taas kotona ja vahdin syömisiäni entistä pahemmin, en anna itseni syödä juuri mitään! Hoito jäi osaltani hieman kesken kun pukkas muuttoa päälle, lähdin sieltä siinä vaiheessa kun lihominen tuntui pahalta, kotilomat meni huonosti syömisien ja muiden syiden takia.
Sain tilattua ajan tutulle lääkärille ensi viikoksi, toivoin että saisin lähetteen hoitoon vielä uudelleen. Koska kokemuksella voin sanoa et se auttaa tästä paranemisessa. Toivottavasti ottavat minut vielä sisään...
Suosittelen siis rohkeasti ottamaan yhteyttä alueesi lääkäriin, antaa lähetteen sh-avohoitoon tms. Tiedän jo kaksi kertaa apua hakiessani et se on todella korkea kynnys, mut tärkeä, soita siis jo tänään! Oikeasti-oikeasti! ;-)
Sairastuin itse kun olin 13 vuotias. Välillä tuntui että paranin kun sitten taas sairaus otti vallan. Pahimmillani painoin 21 kg ja olin 146 cm pitkä. Lääkärit sanoivat, että on hyvin epätodennäköistä, että toivun minulla oli niin paha rytmihäiriö. Minua paleli aina, käteni ja sormeni olivat sini-lilat, hiuksia lähti ja istuminen sattui, koska takapuoli oli kadonnut. Naamani oli pelkkää luuta, kun yritin hymyilla, poskilleni ilmestyi juovia. Ohimoluutkin törröttivät. Olin sairaalassa ja sen jälkeen minut siirrettiin nuorisopsykiatriselle osastolle. Kolme vuotta sairastin ja nyt kun olen terve tajuan kuinka sairas olin vaikka en sitä myöntänytkään en edes itselleni. Ne kaikki kolme vuotta 24 tuntia vuorokaudessa mietin mitä syön tänään, entä huomenna, milloin pitää urheilla ja kuinka paljon, kidutin itseni niin puhki, että en enää jaksanut, oloni oli hauras ja niin väsynyt, että en enää jaksanut mitään.
Mieti nyt sinäkin haluatko tosiaan elämältäsi tätä, vaikka kiellät, että syöt silloin kuin on nälkä, etkä ajattele ruokaa, mutta onko tuo totta? Anoreksiaa sairastavalle on tyypillistä kieltää aitoja tunteita. Todennäköisesti sinulla ei olekaan nälkä, koska elät niin pienellä ravinnolla, että elimistösi ei enää osaa tuntea nälkää, todellisuudessa se huutaa ruokaa. Sinä olet niin kuivettunut ja riutunut, että ihme kun vielä elät! Sinun sydämesi on vaarassa niinkuin koko kroppasi. Palelet, koska sinulla ei ole mitään mikä lämmittäis.Veresi ei kierrä raajoissa kunnolla, eivätkä aivosi saa happea. En sano tatä pelotellakseni, vaan siksi, että ymmärtäisit kuinka vakavasti olet sairas, jos haluat nauttia elämästäsi niin etkö haluaisi olla normaali, kaunis ja pirtreä, jolla on ihana elämä edessä. Luulen että ihmiset ovat järkyttyneitä kun näkevät sinun kulkevan kaduilla. On sairasta ihannoida kuihtuneita ihmisiä ne ovat kamalia! Olen varma,että sinulla on kamala olla, miksi rääkkäät itseäsi kun tiedät järjelläsi miten saisit itsellesi hyvän olon. Se kun sanot, että vatsasi turpoaa ja sinun tulee huono olo ruuan jälkeeä johtuu siitä kun tunnet huonoa ommaa tuntoa syönnin jälkeen. Ajattelet ,että nyt sinä lihot, se on sairasta. Vaikka painaisi 60 kg, et olisi lihava. 50 kg on erittäin vähän ja olisit silti hyvin hoikka ja nätti.Tidät varsin hyvin miten saat painosi nousemaa se on vain haluamisesta kiinni. Sinuun pitää kyllä käydä siellä lääkärissä jos haluat elämäääsi jonkun tolkun, et jaksa noin loputtomiin. sinä kuolet vähitelle. Sinun ei tarvitse sanoa mitää erikoista, lääkäri varmasti huomaavat mistä on kyse.
eli aluksi kiitosta kaikille jotka on vastailleet.. En oikeasti ole tajunnut miten salakavalaa tämä on..
Sain eilen tehtyä jotain asian eteen:
Juttelin ystävieni kanssa eilen aika vakavasti.Toivoin että he sanovat jotain nättiä tai kysyvät miksi kuvittelen jotain tälläistä. Kysyin mitä he näkee kun katsovat minua. jokainen katsoi toisiinsa ja oli hiljaa.
Sitten alkoi tulla aika suoraa tekstiä.. ovat huolissaan ulkonäöstäni ja voinnistani. Näytän kuulemma sille, että voisin särkyä jos vähänkin kovemmin koskee. Tai menen rikki muuten, hetkenä minä hyvänsä. Pelkäävät että kuolen. Aloin itkeä, koska tuntui niin pahalle, ettei kukaan ole aiemmn sanonut mitään.
Tytötkin itki, ja lupasivat auttaa kaikin tavoin jos vain menisin käymään lääkärissä.
..Tuntuu välillä että happi loppuu ja joutuu tekemään tosissaan töitä että saa henkeä..
Nyt kun tiedän mitä lähimmät ihmiset elämässäni ajattelee, tuntuu hirveälle. Mitähän sellaiset ihmiset jotka ei tunne minua ajattelee mielessään? Tää on ihan kauheata.
Nyt pitäisi sitten tehdä se ratkaiseva askel. Mutta ei se tule helppoa olemaan. Ja joulukin tulee. Mitä vanhemmatkin sanoo, näin joulun alla tapahtuu tälläistä. Kauheasti paineita joka paikasta..
Toivon kovasti, että onnistut!
Helppoa se ei tule olemaan, mutta muista, että nyt on kyse elämästäsi ja vain sinä voit päättää mitä siltä haluat. Haluatko kuihtua pois vain siksi, että haluat olla laiha, vai haluatko elää ihanan elämän onnellisena ja terveenä. Jokainen suupala on askel kohti terveyttä ja jokaisen ruokailun väliin jättäminen on tervehtymisen hitauttamista.
Aluksi haluan siis sanoa, että olen erittäin onnellinen puolestasi! kunhan vain tajuat, että hoitoa on haluttava sinun itsesi! sekin on hyvä, että ystäväsi saivat suunsa auki. Se,että itse ymmärrät tilanteesi vakavuuden on ensimäinen askel parantumiseen (niin kliseiselle kui se kuulostaakin..) Se, että hakeudut lääkärin vain sen takia, että ystäväsi tukevat sinua ja tulevat mukaasi ei ihan riitä. Nyt alkaa sitten se vaikein vaihe.
Toivottavasti jatkossa kirjoittelet kuulumisiasi. Vaikka menisi päin p:tä ja olisi paha olla.. Myöskin hyviä uutisia kaivataan..:)
Olen huomannut, että tänne tunteiden purkaminen auttaa lähes poikkeuksetta..
Toivotan sinulle oikein paljon onnea ja voimia erityisesti.
Myönnät ongelman ja se on hienoa, mutta ensin kipin kapin hoitoa hakemaan ja sitten alkaa se kamala vaihe selvitä pois ongelmasta, mutta siitä on selvitty ja sinäkin selviät.
Välillä tuntuu, että mikään ei onnistu ja paraneminenkin on aivan turhaa, koska se tekee elämän muka vieläkin surkeemmaksi, mutta muista aina, että se on anoreksian vääristämään totuutta. Elämäsi muuttuu paljon paremmaksi, kun tervehdyt.
Pystyt kyllä ja minäkin ajatuksissani tuen sinua.