Olen muuttanut melko pienelle paikkakunnalle ja täällä tarjonta nuorista miehistä on heikonlaista. Monet ikäiseni ovat joko muuttaneet opiskelujen perässä isompiin kaupunkeihin tai ne jotka ovat jääneet eivät välttämättä ole ihan sitä mitä etsin. Muutamat itseäni nuoremmat miehet ovatkin alkaneet kiinnostaa enemmän, mutta miten lähestyä nuorempaa ihastusta?
Olenkin nyt ihastunut paikallisessa kaupassa työskentelevään nuoreen mieheen. Hän on suurimmaksi osaksi ollut kassalla töissä ja monesti tuleekin hakeuduttua sille kassalle.
En tiedä olenko vain toiveikkaana päässäni ajatellut, että hän saattaisi olla kiinnostunut myös minusta. SIllä kun monesti olen kassalle mennyt jonottamaan, jossa saattanut olla useampiakin asiakkaita välissämme, olen seurannut hänen käytöstään. Hän on saattanut hetken päästä, jonoon tultuani, vilkaista minuun päin ja saman tien hän on selvästi punastunut. Hän tervehtii minua kuten muitakin asiakkaita, mutta melkeinpä aina on punaiset posket, parilla kerrallakin vaihtorahaa antaessa ovat hänen kätensä tärisseet. Hän katsoo melkeinpä aina silmiin kun ojentaa rahoja tai kuittia.... mutta niinhän se asiakaspalvelussa kuuluukin. Muutenkin hän toimii kanssani kuten muidenkin asiakkaiden. Oma ulkonäköni ei ole mikään kaunein mahdollinen ja kun hän taas on omasta mielestäni komea, tulee siis väistämättäkin mietittyä, että onkohan nyt vain kyse omasta mielikuvituksestani ja ihastumisestani.
En tiedä myyjän ikää, nimea tai oikeastaan mitään muutakaan hänestä. En ole nähnyt häntä muualla kuin kyseisessä kaupassa töissä. Tuntuu mahdottomalta lähestyä häntä millään tavalla muiden ihmisten edessä, kun aina lähettyvillä on joko muita asiakkaita tai myyjiä. Ja kun en tiedä, onko hän varattu, pelkään nolaavani itseni. Varsinkin tälläisella pienellä paikkakunnalla, missä ihmiset tuntevat toisensa ja sana kiertää, iskee itselleni pelko siitä, että olisin kohta juorujen kohteena.
Pitäisiköhän ihastukseni vain pitää sisälläni ja toivoa, että jonain päivänä tapaisinkin hänet jossakin muualla tai tutustuisin johonkin muuhun ihmiseen...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.