Realisti 2015 kirjoittaa aika asiaa(alla linkki),
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13265199#comment-76703364-view
josta tuli mieleen, miten perustulo tai kansalaispalkka tai miten sitä nyt halutaankin kutsua, on ratkaisu turhille tukityöllistämisille ja työkeskuksien näpertelyille joilla pyritään vain saamaan työttömien ja heitä työllistävien omatunto puhtaaksi, muuta pidempiaikaista apua tästä työpolitiikasta ei yhteiskunnassa pidemmän päälle ole.
Taasen kun ymmärrettäisiin ottaa perustulo käyttöön, sillä olisi kaikkien työttömien, opiskelijoiden, sairaseläkeläisten, syrjäytyneiden, ja kaikkien vähemmistöjen kannalta omatunnollisesti vapauttava vaikutus, kun valtaa pitävä eliitti ei enää jatkuvasti syyllistäisi enää ketään ihmistä, joka on pudonnut pois työtätekevien joukosta.
Kun tämä asia ymmärrettäisiin yhteiskunnassa mahdollisimman nopeasti, niin voitaisiin siirtyä sellaiseen yhteiskuntamuotoon, jossa jokainen ihminen voisi keskittyä todelliseen yhteiskuntaan vaikuttavaan hyvään jota itsekin koko ajan teen vaikka olenkin työtön, kirjoitan, seuraan maailmanpoliittista ja sisäpoliittista tilannetta tarkasti, minimoin kaikki asumis -ja ruokakulut, en tee turhia ostoksia, rasitan yhteiskuntaa siis niin vähän kuin mahdollista, mutta kuitenkin pyrin olemaan yhteiskunnalle niin paljon hyödyksi kuin vain pystyn olemaan, kaikin tavoin.
Koska automaatio ja robotismi syö koko ajan monotonisia työpaikkoja mikä itsessään on aivan hyvä asia, ja työttömyys siis varsinkin tämän johdosta kasvaa koko ajan, ja tälle kehitykselle ei näy loppua, niin miksi pitää enää syyllistää työttömiä ja muita työelämästä syrjäytyneitä, kun voisi yhdessä perustulon turvin lähteä kehittämään yhteiskuntaa aina parempaan suuntaan?
Nyt ylin työtätekevä eliitti edelleen rankaisee työelämästä syrjäytyneitä, langettaen heille raskaan huonon omantunnon taakan, kun taasen Perustulo takaisi edes sen minimitarvittavan rahan, joka tarvitaan vähimmäiseen asumiseen ja ja ruokaan elämiseen.
Olemme joka tapauksessa siirtymässä tähän kansalaispalkan tai perustulon suuntaan kaikkialla, joten miksi sitten kiusata ja sortaa niitä jotka ovat jo tippuneet sairaasta ja perverssistä kapitalistien kilpailuyhteiskunnasta, syystäkin, sen ulkopuolelle?
Masennus ynnä muut mielenterveysongelmat nimittäin liittyvät juuri tähän huonon omantunnon taakkaan, minkä "paremmat" "huonompien" päälle edelleen langettavat. Tein tämän aloituksen myös Masennus-palstalle, mutta mielestäni asia on sen verran tärkeä ja koko yhteiskuntaa koskeva, että laitan myös tänne.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.