Mikä on lahko?

Lahkoista löysin tekstiä Sinitaivaan vihjeitten perusteella sivulta, http://www.evl.fi.

Tässä siis lainausta, kommentoin sitä aina väliin, erottaen kommenttini – ajatusviivalla.

12. Muut joukkiot ja lahkot,
jotka eivät ole milloinkaan yhtyneet Augsburgin tunnustukseen
Tässä selvityksessä emme ole edes maininneet lahkolaisia, jotka ovat Augsburgin tunnustuksen ulkopuolella. On siksi pelättävissä, että joku hiljaisessa mielessään pitää sellaisia meidän joukkoomme kuuluvina. Vaaran torjumiseksi olemme päättäneet luetella ne opinkohdat, joissa he menevät harhaan ja opettavat mainitun uskontunnustuksemme vastaisesti.

Kasteenuusijoiden harhaoppeja

Kasteenuusijat ovat jakaantuneet moniin ryhmiin, jotka edustavat harhaoppeja, mikä enemmän, mikä vähemmän. Kaikki ne kuitenkin levittävät sellaista oppia, jota ei ole suvaittava eikä siedettävä kirkon, valtion eli maallisen regimentin eikä talouselämän ja perheen piirissä. Opinkohtia, joita ei voi suvaita kirkon piirissä
1. Kristus ei saanut ruumistaan ja vertaan Neitsyt Mariasta vaan toi ne mukanaan taivaasta.

2. Kristus ei ole tosi Jumala, vaan hänellä on pelkästään enemmän Pyhän Hengen lahjoja kuin kellään muulla pyhällä ihmisellä.

3. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen ansio vaan myös oma uudistumisemme eli hurskautemme, meidän oma vaelluksemme. - Tällainen hurskaus on pääasiassa erityistä omavalintaista hengellisyyttä, pohjimmaltaan pelkkää uutta munkkilaisuutta.

4. Kastamattomat lapset eivät Jumalan silmissä ole syntisiä vaan vanhurskaita ja viattomia. Kun he ovat vielä ymmärtämättömiä, he eivät noiden mukaan tarvitse kastetta vaan pelastuvat ilmankin. Kasteenuusijat hylkäävät siis koko perisyntiopin ja kaiken, mikä liittyy siihen.

5. Lapsia ei saa kastaa ennen kuin he ymmärtävät asioita ja kykenevät itse tunnustamaan uskonsa.

6. Kristittyjen lapset ovat kristityistä, uskovista vanhemmista syntyneinä pyhiä Jumalan lapsia jo ennen kastetta ja ilmankin sitä. Siitäkin syystä johtuu, että nuo eivät pidä lasten kastamista arvossa eivätkä pyri sitä toimittamaan. - Tämän kanssa ristiriidassa on Jumalan nimenomainen lupaus, 1 Moos. 17:4-8, 19-21, joka koskee ainoastaan sellaisia, jotka pitävät liiton eivätkä halveksi sitä.

7. Sellainen seurakunta, jossa vielä on syntisiä, ei ole oikea kristillinen seurakunta.

8. Kirkossa, jossa on joskus aikaisemmin luettu paavilaisia messuja, ei saa käydä saarnaa kuulemassa eikä muutenkaan.

9. Ei saa olla missään tekemisissä sellaisten seurakunnan palvelijoiden kanssa, jotka julistavat pyhää evankeliumia Augsburgin tunnustuksen mukaisesti ja varoittavat kasteenuusijoiden julistuksesta ja harhasta. Ei pidä olla heidän palveluksessaan eikä edes tilapäisissä töissä heidän luonaan, vaan heitä on kartettava ja vältettävä niin kuin ainakin Jumalan sanan väärentäjiä.

-   Kasteenuusijat nähdäkseni eivät pidä lapsikastetta kristillisenä, vaan se on maallinen toimitus, joka voidaan ”uusia”. Näkemykseni on se, että he pitävät oikeana Raamatun mukaisena kasteena sitä kastetta, mikä tehdään aikuisena ymmärryksen valossa ja siihen kasteeseen ihminen itse on sitoutunut. Hän näkee, että tässä ja nyt tulen uskoon, koska uskon tämän kasteen avulla syntini anteeksi ja uskon, että tämä kaste pelastaa. Sen sijaan ei uskota, sitä, että kyseessä olisi toinen kaste. Se mitätöidään, koska Raamatussa puhutaan siitä, että on yksi usko, yksi Herra ja yksi kaste. Tämän uskoontulon myötä nähdään, että kaste on osa tätä nimenomaista uskoa ja siihen ei liity menneisyyden kaste, joka on tehty vastoin ihmisen omaa järjen päätöstä. Vastoin sitä päätöstä, että millaiseen uskoon ihminen haluaa. Tällä perusteella toinen kaste kuitenkin oikeutetaan. Raamatussa silti on perhekunnittaisia kastamisia, ja Raamatussa ei siltikään ole lisätty sitä, että siinä tapauksessa, jos perhekuntaan kuuluva on jo lapsena kastettu, niin hänet sallittaisiin kastaa toistamiseen, jos hän tulee johonkin näkemykseen uskonasioissa. Ei ole sanottu silti, että saisi useampaan kertaan kastaa, ei. Tätäkään kohtaa ei sovi ottaa Raamatusta pois.


Opinkohtia, joita ei voi suvaita valtion piirissä

1. Esivalta ei uuden liiton aikana ole Jumalalle mieluinen sääty.
2. Kristitty ei voi olla eikä toimia esivallan virassa omaatuntoaan loukkaamatta.

3. Kristitty ei voi omaatuntoaan loukkaamatta esivallan virassa vastustaa pahoja ihmisiä, vaikka sellainen tehtävä osuisi hänen kohdalleen. Samoin eivät alamaiset saa kutsua esivaltaansa avuksi ja suojaksi - vaikka sillä on Jumalan antama valta juuri tähän tarkoitukseen.

4. Kristitty ei hyvällä omallatunnolla voi vannoa valaa. Hän ei saa myöskään tehdä uskollisuudenvalaa ruhtinaalleen tai esivallalleen.

5. Esivalta ei uuden liiton aikana voi omaatuntoaan loukkaamatta tuomita rikollisia kuolemaan.


- Esivalta on Raamatun mukaan Jumalalta annettu. Esimerkkejä sotimisestakin löytyy Raamatussa. Mutta väkivaltaa ei Raamatussa puolusteta, päinvastoin. Emme saa yksittäisinä ihmisinä esim. hyökätä panettelijoiden kimppuun. Jeesus sanoi Pietarille, että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Uskovaiset ihmiset tahtovat myös kunnioittaa maallista esivaltaa ja elää sovussa ihmisten kanssa.


Opinkohtia, joita ei voi suvaita talouselämän ja perheen piirissä

1. Kristitty ei voi hyvällä omallatunnolla pitää mitään hallussaan eikä omanaan, vaan hän on velvollinen antamaan kaiken yhteisölle.
2. Kristitty ei hyvällä omallatunnolla voi toimia ravintolanpitäjänä, kauppiaana eikä aseseppänä.

3. Aviopuolisot saavat uskonnollisista syistä erota; puolisolla on oikeus jättää puolisonsa ja mennä naimisiin toisen kanssa, joka on samaa uskoa.

- Kaikki yhteistä- käsityksillä nähdäkseni halutaan vedota Raamattuun. Mutta tokihan Raamatun aikoinakin oli ihmisiä ja he omistivat kaikenlaista. Se, mitä tuo yhteinen sitten tarkoittaa, niin voisi olla sitä, että emme kiinny maalliseen, vaan olemme siitä valmiita luopumaan ja tarvitseville antamaan. Onhan Isä meidän rukouksessakin jo pyyntö esim. että Jumala antaisi jokapäiväisen leivän. Myös käskyissä on viittaus siihen, että emme himoitsisi lähimmäisemme huonetta. Jos tuo lähimmäisen huone olisi kaikkien omistuksessa, eihän se olisi lähimmäisen, vaan kaikkien.


Schwenckfeldiläisten harhaoppeja

1. Ne, jotka pitävät Kristuksen lihaa luotuna, eivät oikealla tavalla tunne Kristusta taivaan hallitsijana ja kuninkaana.
2. Korotuksessa Kristuksen liha on sillä tavoin omaksunut kaikki jumalalliset ominaisuudet, että hän ihmisenä on joka suhteessa olemuksensa asteen ja tilan puolesta Isän ja Sanan vertainen, hänellä on sama valta, voima, majesteetti ja kirkkaus. Tämä merkitsee, että Kristuksen kummankin luonnon olemus, ominaisuudet, tahto ja kunnia ovat samat, sekä myös, että Kristuksen liha kuuluu Pyhän Kolminaisuuden olemukseen.

3. Kirkon palveluvirka, sanan saarnaaminen ja kuuleminen, ei ole se väline, jota käyttämällä Jumala, Pyhä Henki, opettaa ihmisiä ja vaikuttaa heissä pelastavaa Kristuksen tuntemista, kääntymystä, parannusta, uskoa ja uutta kuuliaisuutta.

4. Kastevettä Herra Jumala ei käytä välineenä sinetöimään lapseutta ja synnyttämään uudesti.

5. Pyhän ehtoollisen leipä ja viini eivät ole välineitä, joita käyttäen Kristus jakaa ruumiinsa ja verensä ehtoollisvieraille.

6. Pyhän Hengen todella uudestisynnyttämä kristitty kykenee jo tämän elämän aikana täydellisesti pitämään ja täyttämään Jumalan lain.

7. Sellainen seurakunta, jonka piirissä julkinen seurakunnasta erottaminen ja lainmukainen pannaanjulistamismenettely eivät ole käytössä, ei ole oikea kristillinen seurakunta.

8. Kirkon palveluviran haltija, joka ei ole myös henkilökohtaisesti todella uudistunut, uudestisyntynyt, oikeamielinen ja hurskas, ei voi antaa muille hyödyllistä opetusta eikä ojentaa heille oikeaa, tosi sakramenttia.

- Raamatussa on Jeesuksen omista sanottu tuntomerkkinä, että he rakkauden keskenään pitävät. Rakkaus tuntomerkkinä on korotettu ylitse muiden. Myös on käsketty koetelle henget. Ja Hengen hedelmiksi on kerrottu rakkaus…Mitä kaikkea siihen listaan kuuluikaan erotuksena vihan hedelmistä.


Uusien areiolaisten harha

Kristus ei ole olemukseltaan ja luonnoltaan tosi Jumala, samaa iankaikkista jumalallista olemusta kuin Isä Jumala, vaan hän on ainoastaan jumalallisella majesteetilla varustettu olento Isän Jumalan alapuolella ja hänen ohellaan.
Antitrinitaarien harha

Antitrinitaarit ovat uusi lahko, josta ei kristikunnassa ole kuultu aikaisemmin. He uskovat, opettavat ja tunnustavat, ettei Isän, Pojan ja Pyhän Hengen olemus ole yksi ainoa iankaikkinen ja jumalallinen olemus. Niin kuin Isä Jumala, Poika ja Pyhä Henki ovat kolme eri persoonaa, niin on joka persoonalla myös oma erillinen ja muiden jumaluuden persoonien olemuksesta erottuva olemuksensa. Kuitenkin ovat kaikki kolme voimalta, viisaudelta, majesteetilta ja kirkkaudelta samanvertaisia, niin kuin kolme erillistä, olemukseltaan toisistaan poikkeavaa ihmistä. Toisten mukaan sitä vastoin persoonat eivät ole olemukseltaan ja ominaisuuksiltaan yhdenvertaisia, vaan Isä yksin on oikea, tosi Jumala.
Kaikki nämä ja tämäntapaiset opit niihin liittyvine ja niistä johtuvine harhoineen me hylkäämme ja torjumme väärinä, valheellisina, kerettiläisinä, Jumalan sanan sekä kolmen perustunnustuksen ja Augsburgin tunnustuksen ynnä sen Puolustuksen, Schmalkaldenin opinkohtien ja Lutherin katekismusten vastaisina. Kaikkien hurskaiden kristittyjen, niin ylhäisten kuin alhaistenkin, on niitä varottava, niin totta kuin sielun pelastus ja autuus on heille kallis.

Tämä on kaikkien meidän oppimme, uskomme ja tunnustuksemme, josta me viimeisenä päivänä vastaamme vanhurskaan tuomarin, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen edessä. Sitä vastaan emme tahdo salaa emmekä julkisesti puhua emmekä kirjoittaa, vaan aiomme siinä pysyä Jumalan armon avulla. Tarkasti harkiten, Jumalaa peläten ja avuksi huutaen me alle

-   Raamattu sanoo Jeesuksesta niin, että hän on lihaan tullut. Hän on kokenut ihmisen muodon, ja ollut kaikessa kiusattu kuten mekin, mutta ilman syntiä. Myös niin on sanottu, että hän on Jumala. Jeesus siis on sekä Jumala että myös ollut ihmisen muodossa. Mutta Jeesuksen toinen tuleminen ei ole enää samanlainen kuin ensimmäinen. Hän palatessaan noutamaan omiaan tulee suurella voimalla. Ja silloin viisi viisasta neitseä on valmiina lähtöön, päinvastoin kuin viisi tyhmää, jotka nekin olisivat halunneet häihin tulla. Mutta ovi suljettiin. Heille kyllä vielä oltiin hetkeä aikaisemmin sanottu, mistä öljyä voi ostaa; niiltä jotka sitä myyvät. Mutta liian myöhä osto tapahtui, ja ovi oltiin jo suljettu.

3

422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nimetön

      "3. Meidän vanhurskautenamme Jumalan edessä ei ole yksin Kristuksen ansio vaan myös oma uudistumisemme eli hurskautemme, meidän oma vaelluksemme. - Tällainen hurskaus on pääasiassa erityistä omavalintaista hengellisyyttä, pohjimmaltaan pelkkää uutta munkkilaisuutta. "

      Eikös tuo kohta liippaa vanhoillisutta aika läheltä? Mitä olet mieltä?

      • synnit on Jeesuksen käskyn mukaan anteeksi annettu, niin emme me ole sitä sovitusta tehneet. Ei teoissa, jottei yksikään kerskaisi! Jos me lähdemme pelastusta ansaitsemaan teoilla, niin se ei onnistu. Esimerkiksi täydellisellä vaelluksella, sellaisella elämällä, että olisimme synnittömiä ja muita parempi. Siltikin on sanottu uskovaisista, että he ei enää silleen synnissä elä. Me emme halua syntiin joutua ja lankeemuksesta noustuamme, synnit anteeksi saatuamme teemme uusia päätöksiä... Mutta silti ihminen on syntiin joutuvainen, joten ei ole kerskaamista siitä. Ei todellakaan! Anteeksi anto ja rakkaus on silti tärkeitä; jos te ette anna anteeksi teidän veljillenne, ei taivaallinen Isäkään anna teille anteeksi. Anteeksi antava mieli on tärkeä, sydämestään anteeksi antava!


      • ...

        tule tutustumaan vl-kristillisyyteen niin toteat itsekin saman


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4268
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2724
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2482
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      84
      1519
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1117
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      173
      965
    Aihe