Esitän pikaisesti selvitettäväksi kahta uutta asiaa. Ensinnäkin, voisiko työntekijän irtisanomiskorvauksen maksaa alkupääomana mahdolliseen uuteen yritykseen. Toiseksi mikäli työtön päättää lähteä yrittäjäksi, voisiko ansiosidonnaisen maksamista jatkaa hänelle määräajan, tavallaan uudenmuotoisena starttirahana. Molemmat ratkaisut lisäisivät aktiivisuutta, eivät oikein toteutettuina lisäisi julkisen talouden kuluja ja toisivat omalta osaltaan ratkaisuja aloittavan yritystoiminnan pääoman puutteeseen, listasi Sipilä mahdollisia työttömyyden alentamiskeinoja.
ROHKEITA ESITYKSIÄ KESKUSTALTA
129
160
Vastaukset
- ihanko oikeesti?
Kuka on todella sitä mieltä, että irtisanottavaksi valikoitunut työntekijä on yrittäjätyppi, jolla on valmiina liiketoimintasuunnitelma kannattavaan yritystoimintaan?
Taitaa esittäjällä olla jalat tukevasti ilmassa- Aivan oikeesti
nyt se ei ole mahdollista!
On irtisanotuissa runsaasti yrittäjätyyppejäkin. Sitä paitsi starttirahan saamisen vaatimuksena on joko aiempi yrittäjäkokemusta tai yrittäjäkurssin suorittaminen. Yrittäjäkursseja järjestetään työvoimapoliittisena koulutuksena.
- Hyh tätä Suomea
"..mahdollisen..."
Se on kumma kun kaikki pitää vääntää ja kääntää nurinniskoin.
Kunhan vain kaikkiia asioita saadaan mollata.
Jos ei ole yrittäjätyyppi niin ei lähde yrittäjäksi.
Ei se tuon kummempaa jäkätystä tarvi. - Kyse ei ole
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
On irtisanotuissa runsaasti yrittäjätyyppejäkin. Sitä paitsi starttirahan saamisen vaatimuksena on joko aiempi yrittäjäkokemusta tai yrittäjäkurssin suorittaminen. Yrittäjäkursseja järjestetään työvoimapoliittisena koulutuksena.
starttirahasta vaan alkupääomasta jolla yritys käynnistetään.
Kyse ei ole kirjoitti:

Vaikka termi olisi tuossa tapauksessa joku toinen, sen ehtona pitäisi mielestäni olla samanlainen yrittäjäkurssi, joka starttirahan saajilta "vaaditaan", ellei aiempaa yrittäjäkokemusta ole. Sitaatit tuon yhden sanan ympärillä sen takia, että yrittäjyyttä suunnittelevat menevät niille kursseille täysin vapaaehtoisesti ja jos sellaista ei olisi, itse vaatisivat koulutuksen alan perusasioissa.
- Eli vesitetään

koko idea !
Eli vesitetään kirjoitti:
koko idea !
Kouluttaminen ei hyvää ideaa vesitä. Asiahan on päinvastoin. Ajattele yrittäjän uraa suunnittelevaa, joka ei ymmärrä hönkäsen pöläystä esimerkiksi kirjanpidosta, palkkojen sivukuluista eikä yrityslainsäädännöstä. Kun sen takia tyrii, valtion pääomitus päätyykin tilitoimistoille ja oikeuslaitokselle.
- Tuskin alkaa

tilitoimistoa silloin pitämäänkään, ellei hallitse alaa, tilitoimistosta pois potkittu voisi alkaa jos saisi alkupääman tiloihin ja kalustoon, ei tämä sen vaikeampaa ole..
Tuskin alkaa kirjoitti:
tilitoimistoa silloin pitämäänkään, ellei hallitse alaa, tilitoimistosta pois potkittu voisi alkaa jos saisi alkupääman tiloihin ja kalustoon, ei tämä sen vaikeampaa ole..
Etkö tajua sen vertaa, että jos ei osaa itse hoitaa pikkuyrityksensä kirjanpitoa ja palkanmaksua, palvelu on ostettava tilitoimistolta. Ja se maksaa. Vielä enemmän tulee maksamaan, jos ei anna tilitoimiston hoidettavaksi ja yrittää rahaa säästäkseen selviytyä kirjanpidosta ja työnantajavelvoitteista itse.
Kuten jo tuolla ylempänä totesin: yrittäjyyttä starttirahan avulla suunnittelevat menevät niille yrittäjäkursseille täysin vapaaehtoisesti ja jos sellaisia ei olisi, he vaatisivat koulutuksen alan perusasioissa.- Näkee ettet ole
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Etkö tajua sen vertaa, että jos ei osaa itse hoitaa pikkuyrityksensä kirjanpitoa ja palkanmaksua, palvelu on ostettava tilitoimistolta. Ja se maksaa. Vielä enemmän tulee maksamaan, jos ei anna tilitoimiston hoidettavaksi ja yrittää rahaa säästäkseen selviytyä kirjanpidosta ja työnantajavelvoitteista itse.
Kuten jo tuolla ylempänä totesin: yrittäjyyttä starttirahan avulla suunnittelevat menevät niille yrittäjäkursseille täysin vapaaehtoisesti ja jos sellaisia ei olisi, he vaatisivat koulutuksen alan perusasioissa.yrittäjä, yksinkertaisen kirjanpidon hallitsee jokainen joka osaa laskea ja kirjoittaa, kurseille hakeutuu toki ne jotka sellaisia tarvitsee e ei tämä sen monimutkaisempaa ole..
Näkee ettet ole kirjoitti:
yrittäjä, yksinkertaisen kirjanpidon hallitsee jokainen joka osaa laskea ja kirjoittaa, kurseille hakeutuu toki ne jotka sellaisia tarvitsee e ei tämä sen monimutkaisempaa ole..
En ole yrittäjä. Siksi pystynkin puhumaan toisten tavallisten työläisten puolesta. Sellaisillehan Juha Sipilä on tuon avauksessa mainitun "tavallaan uudentyyppisen starttirahan" suunnitellukin. Nykyisille yrittäjille hän ei tuota rahaa jakaisi.
- Kyse ei ole

"tavallisista työläisistä" vaan niistä joilla on edellytykset ja halu alkaa yrittäjäksi, mutta alkupääomaaa puuttuu, yhteiskuntahan ei häviä mitään vaikka yritys ei kantaisikkaan eikä asuntoaan tarvitsisi heti aluksi kiinnittää, etuja on monia Sipilän esityksessä..

Luepa tuo Juha Sipilän avausviesti uudelleen. Paitsi ettei hän siinä aseta edellytyksiä ja haluja tuen ehdoksi, hän ei myöskään aseta ehdoksi valmista tietoa ja taitoa tuosta yksinkertaisesta kirjanpidostasi.
- kepuyrittäjä=pummi

vitttu mitä kepulaista yrittäistä, yritysriskikin sosialisoidaan valtiolle.
Jos yrittäjä ei ole valmis laittamaan itse omaa pääomaa/apporttia omaisuutta yritykseen, eli ei edes itse luota omaan tekemiseensä niin tällaisesta henkilöstä (kuten sinusta) ei ole yrittäjäksi. - Ei mene perille
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Luepa tuo Juha Sipilän avausviesti uudelleen. Paitsi ettei hän siinä aseta edellytyksiä ja haluja tuen ehdoksi, hän ei myöskään aseta ehdoksi valmista tietoa ja taitoa tuosta yksinkertaisesta kirjanpidostasi.
Sipilä esittää että olisi mahdollista maksaa kertakorvauksena sellaiselle irtisanotulle joka haluaa aloittaa yritystoiminnan ja työllistää itsensä ja kenties muitakin, mikä tässä on epäselvää?
- Sossujen,
kepuyrittäjä=pummi kirjoitti:
vitttu mitä kepulaista yrittäistä, yritysriskikin sosialisoidaan valtiolle.
Jos yrittäjä ei ole valmis laittamaan itse omaa pääomaa/apporttia omaisuutta yritykseen, eli ei edes itse luota omaan tekemiseensä niin tällaisesta henkilöstä (kuten sinusta) ei ole yrittäjäksi.primitiivinen yrittäjäviha ei taida nyt kantaa..
- realismia peliin
Aivan oikeesti kirjoitti:
nyt se ei ole mahdollista!
Hehhheh, tällä syntyy kyllä muutama kymmenen itsensätyöllistäjän työpaikka, toden totta. Tosin iso osa niistäkin elää köyhyysrajalla. Itsensätyöllistäjät kilpailevat aivan samoista työpaikoista kuin verokortilliset työnhakijat. Yrittäjästatuksella on pakko joustaa jokapaikahöyläksi - siinä on hyvät ja huonot puolet - mutta vain harva saa elannon pitemmällä juoksulla.
Mutta irtisanomiskorvauksen ohjailusta ei ole edes prosentin kymmenyksen ratkaisuksi muutamansadantuhannen työttömän ongelmaan - lakisääteistä
Ei mene perille kirjoitti:
Sipilä esittää että olisi mahdollista maksaa kertakorvauksena sellaiselle irtisanotulle joka haluaa aloittaa yritystoiminnan ja työllistää itsensä ja kenties muitakin, mikä tässä on epäselvää?
Tuossa ylempänä joku kirjoitti:
"yksinkertaisen kirjanpidon hallitsee jokainen joka osaa laskea ja kirjoittaa, kurseille hakeutuu "
Totean yrittäjänä ja yrityksen laskentatoimen koulutuksen saaneena, että rutiinikirjanpidon lisäksi pitää tuntea aika nippu vuosittain vaihtuvia säädöksiä ja määräyksiä.
Tyypillinen vaikuksiin joutunut pienyrittäjä ei ole käyttänyt ammattiatitoista tilitoimistoa, maksaa 100-300 kuussa, riippuen tosimääristä. Mutta tilitoisto, jolla on kymmenittäin ellei sadoittain hoidossaan pienyrittäjien kirjapitoja eri ilmoitusvelvoitteineen maksaa taatusti itsensä. - Niinkö???
realismia peliin kirjoitti:
Hehhheh, tällä syntyy kyllä muutama kymmenen itsensätyöllistäjän työpaikka, toden totta. Tosin iso osa niistäkin elää köyhyysrajalla. Itsensätyöllistäjät kilpailevat aivan samoista työpaikoista kuin verokortilliset työnhakijat. Yrittäjästatuksella on pakko joustaa jokapaikahöyläksi - siinä on hyvät ja huonot puolet - mutta vain harva saa elannon pitemmällä juoksulla.
Mutta irtisanomiskorvauksen ohjailusta ei ole edes prosentin kymmenyksen ratkaisuksi muutamansadantuhannen työttömän ongelmaanotetaan sitten lisää velkaa ja maataan!!!
- Ammatiharjoittaja,
lakisääteistä kirjoitti:
Tuossa ylempänä joku kirjoitti:
"yksinkertaisen kirjanpidon hallitsee jokainen joka osaa laskea ja kirjoittaa, kurseille hakeutuu "
Totean yrittäjänä ja yrityksen laskentatoimen koulutuksen saaneena, että rutiinikirjanpidon lisäksi pitää tuntea aika nippu vuosittain vaihtuvia säädöksiä ja määräyksiä.
Tyypillinen vaikuksiin joutunut pienyrittäjä ei ole käyttänyt ammattiatitoista tilitoimistoa, maksaa 100-300 kuussa, riippuen tosimääristä. Mutta tilitoisto, jolla on kymmenittäin ellei sadoittain hoidossaan pienyrittäjien kirjapitoja eri ilmoitusvelvoitteineen maksaa taatusti itsensä.tarvitsee sinisen vihon, vasemmalle tulo, oikealle menot, erotus ilmoitetaan verottajalle, onko liian vaikeaa???
- kusettaako joku?
MITÄ IHMETTÄ ????????
Suomessa ei ole lakisääteistä irtisanomiskorvausta eikä sellaisista tavallisesti ole sovittu työehtosopimuksissakaan. Sen sijaan Suomessa on sovittu irtisanomisajasta ja siltä maksettavasta palkasta. - ???????????!!!!!!!!
Niinkö??? kirjoitti:
otetaan sitten lisää velkaa ja maataan!!!
MITÄ IHMETTÄ !!!!!!!!!
Suomessa ei ole lakisääteistä irtisanomiskorvausta eikä sellaisista tavallisesti ole sovittu työehtosopimuksissakaan. Sen sijaan Suomessa on sovittu irtisanomisajasta ja siltä maksettavasta palkasta. Ammatiharjoittaja, kirjoitti:
tarvitsee sinisen vihon, vasemmalle tulo, oikealle menot, erotus ilmoitetaan verottajalle, onko liian vaikeaa???
Täytä sinä "Ammatiharjoittaja" sitä sinistä vihkoasi ja harkitse yrittäjyyttä vasta, kun olet saanut ensimmäisen sivun täyteen.
- Taidatkin olla
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Täytä sinä "Ammatiharjoittaja" sitä sinistä vihkoasi ja harkitse yrittäjyyttä vasta, kun olet saanut ensimmäisen sivun täyteen.
niitä tilitoimiston pitäjiä jotka imevät pienyrittäjien verta pelottelemalla hirveistä seurauksista ellei kirjanpidossa ole joka pilkku oikein.
- Perusteeton,
???????????!!!!!!!! kirjoitti:
MITÄ IHMETTÄ !!!!!!!!!
Suomessa ei ole lakisääteistä irtisanomiskorvausta eikä sellaisista tavallisesti ole sovittu työehtosopimuksissakaan. Sen sijaan Suomessa on sovittu irtisanomisajasta ja siltä maksettavasta palkasta.irtisanominen oikeuttaa korvauksiin, esim tuotannon siirtäminen ulkomaille ei riitä irtisanomisen syyksi.
- Viha kattaa
Sossujen, kirjoitti:
primitiivinen yrittäjäviha ei taida nyt kantaa..
myös viljelijät !
- kepu=PUMMI
Sossujen, kirjoitti:
primitiivinen yrittäjäviha ei taida nyt kantaa..
Kun satun olemaan yrittäjä. Itse laitoin kymmenen vuotta sitten henkilökohtaista lainaa 120 000 euroa kiinni yritykseeni (asunto vakuutena). Lainaa (150 000) yritykselle sain yritykselle vasta kun oma osuus oli maksettu ja yritys toiminnassa. Nyt on lainat maksettu ja menee kohtuullisen hyvin.
Eniten vitu..aa tuollaiset kepusosialistiyrittäjät jotka haluavat valtiolta saaatana alkupääominkin "yrittämiselleen" ja sosialisoivat oman riskinsäkin, liian kauan olemme elättäneet teitä tukiaisilla.
Kaikki yritystuet (mukaan lukien maataloustuet) pitäisi poistaa ja heti, samalla rahalla voitaisiin alentaa yrityksen tulovero 0%:iin, kuten Virossa ja rahaa jäisi vielä ylikin. - "vihkopojalle"
Taidatkin olla kirjoitti:
niitä tilitoimiston pitäjiä jotka imevät pienyrittäjien verta pelottelemalla hirveistä seurauksista ellei kirjanpidossa ole joka pilkku oikein.
Ennen sinisen vihon valintaa kannattaa lukea kirjanpitolaki... jos ei muuta, nin ainakin luvut 2 ja 3.... :)
Ihan yrityksen koosta riippumatta ei laki poikkeuksia anna.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971336 - Kyse ei ole
kepu=PUMMI kirjoitti:
Kun satun olemaan yrittäjä. Itse laitoin kymmenen vuotta sitten henkilökohtaista lainaa 120 000 euroa kiinni yritykseeni (asunto vakuutena). Lainaa (150 000) yritykselle sain yritykselle vasta kun oma osuus oli maksettu ja yritys toiminnassa. Nyt on lainat maksettu ja menee kohtuullisen hyvin.
Eniten vitu..aa tuollaiset kepusosialistiyrittäjät jotka haluavat valtiolta saaatana alkupääominkin "yrittämiselleen" ja sosialisoivat oman riskinsäkin, liian kauan olemme elättäneet teitä tukiaisilla.
Kaikki yritystuet (mukaan lukien maataloustuet) pitäisi poistaa ja heti, samalla rahalla voitaisiin alentaa yrityksen tulovero 0%:iin, kuten Virossa ja rahaa jäisi vielä ylikin."kepu" yrittäjistä vaan tavallisista Suomalaisista työntekijöistä esim entisistä Nokialaisista ja mistään lisärahasta ei ole kysymys vaan valtio ei verottaisi irtisanomiskorvauksia jos se käytetään yrityksen perustamiseen.
Maataloustuista olemme samaa mieltä, tuet pois ja ruualle sellainen hinta että tuottaminen kannattaa ja jää vielä voittoa päälle.. - Niin mitä tuosta
"vihkopojalle" kirjoitti:
Ennen sinisen vihon valintaa kannattaa lukea kirjanpitolaki... jos ei muuta, nin ainakin luvut 2 ja 3.... :)
Ihan yrityksen koosta riippumatta ei laki poikkeuksia anna.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971336ammatinharjoittajan ei tarvitse pitää kahdenkertaista kirjanpitoa, verottaja viime kädessä vetää rajan esim hammaslääkärit mahtuvat ammatinharjoittajiin ja hyvä kirjanpitotapa on itsestään selvyys..
- Perusteeton,
kusettaako joku? kirjoitti:
MITÄ IHMETTÄ ????????
Suomessa ei ole lakisääteistä irtisanomiskorvausta eikä sellaisista tavallisesti ole sovittu työehtosopimuksissakaan. Sen sijaan Suomessa on sovittu irtisanomisajasta ja siltä maksettavasta palkasta.irtisanominen oikeuttaa korvauksiin, esim tuotannon siirtäminen ulkomaille ei riitä irtisanomisen syyksi.
- hieno idea
Niin mitä tuosta kirjoitti:
ammatinharjoittajan ei tarvitse pitää kahdenkertaista kirjanpitoa, verottaja viime kädessä vetää rajan esim hammaslääkärit mahtuvat ammatinharjoittajiin ja hyvä kirjanpitotapa on itsestään selvyys..
Ei missään tapauksessa vaatimuksena mitään aiempaa yrittäjäkokemusta.
Sehän käytännössä sulkisi valtaosan tuen ulkopuolelle.
Myös yrittäjäkurssit pitäisi olla pääsääntöisesti vapaehtoista , epävarmoille aloittajille se ehkä olisi paikallaan yrittäjäkynnyksen madaltajaksi.
Loistava ehdotus Sipilältä, jo eläkkeellä olevana pienyrittäjä suosittelen kokeiltavaksi. - todellisuudessa...
Perusteeton, kirjoitti:
irtisanominen oikeuttaa korvauksiin, esim tuotannon siirtäminen ulkomaille ei riitä irtisanomisen syyksi.
suurin osa väestä irtisanotaan "tuotannollisista ja taloudellisista syistä" tai seuraavana tulee vararikko, jolloin lakisääteinen irtisanomisaikakin on 14 päivää työsuhten pituudesta riippumatta.
Irtisanomiskorvauksia saa käytännössä vain aniharva. - mr. evoluutio
hieno idea kirjoitti:
Ei missään tapauksessa vaatimuksena mitään aiempaa yrittäjäkokemusta.
Sehän käytännössä sulkisi valtaosan tuen ulkopuolelle.
Myös yrittäjäkurssit pitäisi olla pääsääntöisesti vapaehtoista , epävarmoille aloittajille se ehkä olisi paikallaan yrittäjäkynnyksen madaltajaksi.
Loistava ehdotus Sipilältä, jo eläkkeellä olevana pienyrittäjä suosittelen kokeiltavaksi.Ansiosidonnaisen maksimimääräpäiviä ei pidä lisätä, jos tuo jatkamisehdotus sitä merkitsee.
Jos ehdotus olisi loppuun astii harkittu, se kuuluisi:
- työtön voi valita ansiosidonnaisen tilalle yrityksen perustaessaan starttirahan, joka on samansuuruinen ja koska se maksetaan uudelle yritykselle siitä ei pidätetä veroa
- ehdotus on kyllä erittäin kallis valtiolle (verotuloihin tulee iso lovi).
Toinen ehdotus irtisanomiskorvauksesta tähtäsi samaan, mutta kovin.. kovin harva saa ko korvausta joutuessaa irtisanotuksi. mr. evoluutio kirjoitti:
Ansiosidonnaisen maksimimääräpäiviä ei pidä lisätä, jos tuo jatkamisehdotus sitä merkitsee.
Jos ehdotus olisi loppuun astii harkittu, se kuuluisi:
- työtön voi valita ansiosidonnaisen tilalle yrityksen perustaessaan starttirahan, joka on samansuuruinen ja koska se maksetaan uudelle yritykselle siitä ei pidätetä veroa
- ehdotus on kyllä erittäin kallis valtiolle (verotuloihin tulee iso lovi).
Toinen ehdotus irtisanomiskorvauksesta tähtäsi samaan, mutta kovin.. kovin harva saa ko korvausta joutuessaa irtisanotuksi.>>>- ehdotus on kyllä erittäin kallis valtiolle (verotuloihin tulee iso lovi).
- Asia tuli
mr. evoluutio kirjoitti:
Ansiosidonnaisen maksimimääräpäiviä ei pidä lisätä, jos tuo jatkamisehdotus sitä merkitsee.
Jos ehdotus olisi loppuun astii harkittu, se kuuluisi:
- työtön voi valita ansiosidonnaisen tilalle yrityksen perustaessaan starttirahan, joka on samansuuruinen ja koska se maksetaan uudelle yritykselle siitä ei pidätetä veroa
- ehdotus on kyllä erittäin kallis valtiolle (verotuloihin tulee iso lovi).
Toinen ehdotus irtisanomiskorvauksesta tähtäsi samaan, mutta kovin.. kovin harva saa ko korvausta joutuessaa irtisanotuksi.ajankohtaiseksi Nokian myötä, hyvä huomio Sipilältä..
- näkökulmia
Asia tuli kirjoitti:
ajankohtaiseksi Nokian myötä, hyvä huomio Sipilältä..
Nokiahan menee nyt hyvin, kun ei ole enää mukana bulkkikännykäitä tekemässä. Vanhan Nokian tukipaketin ottaneet olivat muihin työttömiksi joutuneisiin erityisasemassa, koska juurikin he saivat näitä irtisanomiskorvauksia. Se on ollut aika monelle tasoittamassa tietä yrittäjänuralle. Sipilän ehdotus on tavallaan toteutuneen tosiasian toteamista. Eli onhan irtisanomiskorvauksen nytkin saanut yhtälailla uuden yrityksen pesämunaksi, vaikkakin verojen jälkeen.
Tasavertainen verokohtelu kansalaisten välillä pitäisi kuitenkin toteutua, jos pesämuna oikaisee vanhalta työantajalta omaan uuteen yritykseen, kukas maksaa veron saadusta edusta?
Menetiedä, kuinka tasavertaista kohtelua saa henkiö, jolla ei ole edellytyksiä perustaa omaa yritystä??
Ja tyypillinen irtisanottu ei tukipakettia saa ollenkaan. - Valtio ulos
näkökulmia kirjoitti:
Nokiahan menee nyt hyvin, kun ei ole enää mukana bulkkikännykäitä tekemässä. Vanhan Nokian tukipaketin ottaneet olivat muihin työttömiksi joutuneisiin erityisasemassa, koska juurikin he saivat näitä irtisanomiskorvauksia. Se on ollut aika monelle tasoittamassa tietä yrittäjänuralle. Sipilän ehdotus on tavallaan toteutuneen tosiasian toteamista. Eli onhan irtisanomiskorvauksen nytkin saanut yhtälailla uuden yrityksen pesämunaksi, vaikkakin verojen jälkeen.
Tasavertainen verokohtelu kansalaisten välillä pitäisi kuitenkin toteutua, jos pesämuna oikaisee vanhalta työantajalta omaan uuteen yritykseen, kukas maksaa veron saadusta edusta?
Menetiedä, kuinka tasavertaista kohtelua saa henkiö, jolla ei ole edellytyksiä perustaa omaa yritystä??
Ja tyypillinen irtisanottu ei tukipakettia saa ollenkaan.mittaa nykyisin irtisanomiskorvauksen, Sipiä on kieltämättä asian ytimessä..
- Irtisanomis,
todellisuudessa... kirjoitti:
suurin osa väestä irtisanotaan "tuotannollisista ja taloudellisista syistä" tai seuraavana tulee vararikko, jolloin lakisääteinen irtisanomisaikakin on 14 päivää työsuhten pituudesta riippumatta.
Irtisanomiskorvauksia saa käytännössä vain aniharva.korvaus tuli ajankohtaiseksi lähinnä Nokian irtisanomisien myötä, kun huomattiin että korvaus meneekin suoraan valtiolle ja saaja putoaa tyhjän päälle, hyvä huomio Sipilältä se on joskus pienestä kiinni.
- Juuri,
Irtisanomis, kirjoitti:
korvaus tuli ajankohtaiseksi lähinnä Nokian irtisanomisien myötä, kun huomattiin että korvaus meneekin suoraan valtiolle ja saaja putoaa tyhjän päälle, hyvä huomio Sipilältä se on joskus pienestä kiinni.
noin..
- Pitää,
Valtio ulos kirjoitti:
mittaa nykyisin irtisanomiskorvauksen, Sipiä on kieltämättä asian ytimessä..
paikkansa.
- Siitä,
Aivan oikeesti kirjoitti:
nyt se ei ole mahdollista!
lähtee..
- Ei sovi meille
Kyse ei ole kirjoitti:
"kepu" yrittäjistä vaan tavallisista Suomalaisista työntekijöistä esim entisistä Nokialaisista ja mistään lisärahasta ei ole kysymys vaan valtio ei verottaisi irtisanomiskorvauksia jos se käytetään yrityksen perustamiseen.
Maataloustuista olemme samaa mieltä, tuet pois ja ruualle sellainen hinta että tuottaminen kannattaa ja jää vielä voittoa päälle..vanha demari!
- RFGHLPOIUYTR
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
En ole yrittäjä. Siksi pystynkin puhumaan toisten tavallisten työläisten puolesta. Sellaisillehan Juha Sipilä on tuon avauksessa mainitun "tavallaan uudentyyppisen starttirahan" suunnitellukin. Nykyisille yrittäjille hän ei tuota rahaa jakaisi.
Onko sinulle vaikeaa sellainenn laskutoimitus jossa tulot plussataan yhteen ja venot vähennetään siitä miinustamalla?
Yksinkertainjen kiirjanpito ei ole tuon kummempaa.
Ei pitäisi olla tuomarillekaan ylivoimaista. - EDFGHJKLÖIUYT
"vihkopojalle" kirjoitti:
Ennen sinisen vihon valintaa kannattaa lukea kirjanpitolaki... jos ei muuta, nin ainakin luvut 2 ja 3.... :)
Ihan yrityksen koosta riippumatta ei laki poikkeuksia anna.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1997/19971336Mutta kun jäljempänä säädetään toisin. Ammatinharjoittajan osalta säädetään että riittää yksinkertainen kirjanpito.
Laki pitää lukea kokonaan että tietää mitä se säsältää. Tuuossa on selv'ä siittaus. "ellei toisin säädetä". Pitää lukea myös toin säädös.
- Ei sovi meille
Wanha demari.
- Eipä,
tietysti, se tiedettiin jo ennestään.
- ei tuppee häppee
Oikein yököttää tuo kepulaisten yrittäjien suosiminen. Pitäisi Suomen kansan olla erittän valpas kepulaisten suuntaan, koska kovin kapea-alainen näkemyshän tuokin on. Eli se, että yrittäjille tungetaan tunkemasta päästyään veronmaksajien rahoja, että niitä työpaikkoja sitten mukamas syntyisi.
Miten sille kepulaisten vaalirahoittajalle Suomi Soffallekin tungettiin kepulaisten hallistusvastuun aikana melkein miljoonaeuroa per vuosi? Konkurssissa firma on tuosta rahatungusta huolimatta ja se on vain nettoa Suomen veronmaksajille. Miten sille Kemijärven sellutehtaan tiloihin perustetulle Jyri Häkämiehen ystäväyrittäjällekin tehtiin kaikki mahdollinen valtion, hallituksen ja kepulaisten puolesta?
Oikein Kemijärven voittoa tuottava sellutehdaskin piti lopettaa, että tilat saatiin tuolle Jyri Häkämiehen ystäväyrittäjälle. Eihän sieltäkään yhtään liimapuupalkkia lähtenyt maailmalle, vaan sekin yritys pistettiin sitten konkurssiin? Kauheat määrät valtion rahaa sinnekin upotettiin ja taisi sinne upota Enso Guzeitinkin rahaa, kun upotettiin upotushengessä. Että tällaisia menestystarinoita sitä kepulaisten hallitusvatuun jäljiltä Suomi on pullollaan ja tuosta yrittäjien suosimisesta. Hyvä veli verkostohan se kuorii yleensä kermat päältä ja muille jää kurri juotavaksi.- Joo, minustakin
kansalaispalkka on parempi ratkaisu kuin yrittäminen.
- kansalaispalkkaaa
Joo, minustakin kirjoitti:
kansalaispalkka on parempi ratkaisu kuin yrittäminen.
Keskusta kannattaa kansalaispalkkaa. Voi koisia pankolla kansalaispalkkaa nauttien jos ei jaksa maataloustukihakemuksia täytellä.
- Ei terve ruumis
Joo, minustakin kirjoitti:
kansalaispalkka on parempi ratkaisu kuin yrittäminen.
tosiaankaan työtä kaipaile. Kaikki demarithan sen tietää aivan luontojaan?
- Kansalaispalkka,
kansalaispalkkaaa kirjoitti:
Keskusta kannattaa kansalaispalkkaa. Voi koisia pankolla kansalaispalkkaa nauttien jos ei jaksa maataloustukihakemuksia täytellä.
maksetaan kaikille ei tarvi marjaan mennä.
- ?????????????
Kuka se työllistää jos ei yrittäjä????
Ei ainakaan valtio... ????????????? kirjoitti:
Kuka se työllistää jos ei yrittäjä????
Ei ainakaan valtio...Ei sitä tiedä vaikka tulevaisuudessa valtio vielä joutuisi lamakouristuksissaan työllistämään ihmisiä kuten ennen tehtiin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hätäaputyöt- kepu=laiska
Kansalaispalkka, kirjoitti:
maksetaan kaikille ei tarvi marjaan mennä.
se onkin kepujen lempilause
"ei tarvi marjaan mennä", kun keput laiskuuttaan marjatkin poimituttavat thaimaalaisilla. - Marjoja saa
kepu=laiska kirjoitti:
se onkin kepujen lempilause
"ei tarvi marjaan mennä", kun keput laiskuuttaan marjatkin poimituttavat thaimaalaisilla.kaikki poimia, vaikka saisi kansalaispalkkaakin.
- Hyvä huomio
aito-arska kirjoitti:
Ei sitä tiedä vaikka tulevaisuudessa valtio vielä joutuisi lamakouristuksissaan työllistämään ihmisiä kuten ennen tehtiin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hätäaputyötmutta ei sovi Kokoomukselle!
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
aito-arska kirjoitti:
Ei sitä tiedä vaikka tulevaisuudessa valtio vielä joutuisi lamakouristuksissaan työllistämään ihmisiä kuten ennen tehtiin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/HätäaputyötMistä valtio niihin rahat ottaa?
Parempi luoda edellytyksiä yritysten toimia ja auttaa niitä kuin järjestää hätäaputöitä. Hätäapoutyöt ei lisää rahaa vaan kuluttaa sitä. Ainioat jotka tuovat uutta rahaa on yritykset.
Voisi niihin hätäaputöihin käytettävän rahamäärän vaikka lahjoittaa alkaville yrityksille kuin työllistää niillä suoraan. Vipuvaikutuksen vuoksi sekin raha alkaisi tuottamaan lisää rahaa. - Tulkaa vain
kepu=laiska kirjoitti:
se onkin kepujen lempilause
"ei tarvi marjaan mennä", kun keput laiskuuttaan marjatkin poimituttavat thaimaalaisilla.Vois ne kaupunkilaisetkin vähän laiskuudeltaa viitsiä metsään. Eipä ole näkynyt.
Jättäs muutaman päivän nettipelit pelaamatta ja läöhtisi luontoon marjaretkelle.
Muistakaa vain otta navigaattori mukaan että osaatte takaisinkin kaupunkiinne.
Täällä lapissa on nyt hyvä keli poimia karpaloita. Voi hiihdellä suksilla marjamaille. Pakkastakin täällä nyt vain 25 astetta. Luntakaan ei ole kuin 60 senttiä-. Nyt hyvä karpalokeli. - Rahaa voi
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Mistä valtio niihin rahat ottaa?
Parempi luoda edellytyksiä yritysten toimia ja auttaa niitä kuin järjestää hätäaputöitä. Hätäapoutyöt ei lisää rahaa vaan kuluttaa sitä. Ainioat jotka tuovat uutta rahaa on yritykset.
Voisi niihin hätäaputöihin käytettävän rahamäärän vaikka lahjoittaa alkaville yrityksille kuin työllistää niillä suoraan. Vipuvaikutuksen vuoksi sekin raha alkaisi tuottamaan lisää rahaa.painaa paperista:-)
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Mistä valtio niihin rahat ottaa?
Parempi luoda edellytyksiä yritysten toimia ja auttaa niitä kuin järjestää hätäaputöitä. Hätäapoutyöt ei lisää rahaa vaan kuluttaa sitä. Ainioat jotka tuovat uutta rahaa on yritykset.
Voisi niihin hätäaputöihin käytettävän rahamäärän vaikka lahjoittaa alkaville yrityksille kuin työllistää niillä suoraan. Vipuvaikutuksen vuoksi sekin raha alkaisi tuottamaan lisää rahaa.Mikseipä noinkin, mikäli maassamme vielä riittää ideoita uusiksi yrityksiksi ja vanhoilla yrityksillä tarvetta työvoimaan.
Pahoin kuitenkin pelkään, että hätäaputöihin tai muihin uusiin järjestelyihin joudutaan alle kymmenen vuoden sisällä, sillä palvelusektorin työvoimamäärä romahtaa itsepalvelujärjestelmän laajennettua kaikille aloille.- Ei yksin
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Mikseipä noinkin, mikäli maassamme vielä riittää ideoita uusiksi yrityksiksi ja vanhoilla yrityksillä tarvetta työvoimaan.
Pahoin kuitenkin pelkään, että hätäaputöihin tai muihin uusiin järjestelyihin joudutaan alle kymmenen vuoden sisällä, sillä palvelusektorin työvoimamäärä romahtaa itsepalvelujärjestelmän laajennettua kaikille aloille.Suomessa vaan koko läntisessä maailmassa, ellei sitten aleta ryöstelemään naapuri valtioita..
- venäjän tie?
Ei yksin kirjoitti:
Suomessa vaan koko läntisessä maailmassa, ellei sitten aleta ryöstelemään naapuri valtioita..
Kuten kepujen ihannevaltio Venäjä?
- No ainakin
venäjän tie? kirjoitti:
Kuten kepujen ihannevaltio Venäjä?
siellä vallitsee kuri ja järjestys, jotenkin kyllä vetoaa minuun.
- kepu=ryssssä
No ainakin kirjoitti:
siellä vallitsee kuri ja järjestys, jotenkin kyllä vetoaa minuun.
Aijaa?
10 kertaa enemmän kuolee liikenneonnettomuuksissa ihmisiä sivistysvaltioihin nähden, sekö on kuria ja järjestystä?
Rikoksia tehdään moninkertaisesti sivistysmaihin verrattuna, sekö on kuria ja järjestystä?
Syyttömiä laitetaan poliittisin perustein vankilaan, sekö on kuria ja järjestystä?
Valtio murhauttaa kansalaisiaan, sekö on kuria ja järjestystä? - Sinun kohdalta
kepu=ryssssä kirjoitti:
Aijaa?
10 kertaa enemmän kuolee liikenneonnettomuuksissa ihmisiä sivistysvaltioihin nähden, sekö on kuria ja järjestystä?
Rikoksia tehdään moninkertaisesti sivistysmaihin verrattuna, sekö on kuria ja järjestystä?
Syyttömiä laitetaan poliittisin perustein vankilaan, sekö on kuria ja järjestystä?
Valtio murhauttaa kansalaisiaan, sekö on kuria ja järjestystä?ei isoa vahinkoa pääsisi syntymään??
- kepu on rysssä
Sinun kohdalta kirjoitti:
ei isoa vahinkoa pääsisi syntymään??
hehehehe hee, taas nähtiin
rysssä on rysssä vaikka voissa paistaisi, sivistymätön rikollismoukka - Miljoona omistajia
kepu on rysssä kirjoitti:
hehehehe hee, taas nähtiin
rysssä on rysssä vaikka voissa paistaisi, sivistymätön rikollismoukkaja ryssiä hmmmm,,,,,,,
- Miljoonien marjat
Tulkaa vain kirjoitti:
Vois ne kaupunkilaisetkin vähän laiskuudeltaa viitsiä metsään. Eipä ole näkynyt.
Jättäs muutaman päivän nettipelit pelaamatta ja läöhtisi luontoon marjaretkelle.
Muistakaa vain otta navigaattori mukaan että osaatte takaisinkin kaupunkiinne.
Täällä lapissa on nyt hyvä keli poimia karpaloita. Voi hiihdellä suksilla marjamaille. Pakkastakin täällä nyt vain 25 astetta. Luntakaan ei ole kuin 60 senttiä-. Nyt hyvä karpalokeli.ei kiinnosta..
- Työttömät voisi
Miljoonien marjat kirjoitti:
ei kiinnosta..
velvoittaa marjaan !
- Myös,
Työttömät voisi kirjoitti:
velvoittaa marjaan !
risumetsään, arvokasta työtä, luonnon helmassa..
- Olisi,
Myös, kirjoitti:
risumetsään, arvokasta työtä, luonnon helmassa..
varmaan tunkua heh heh..
- Lopettakaa tuo
Miljoona omistajia kirjoitti:
ja ryssiä hmmmm,,,,,,,
ryssittely, siitä ei pidetä.
- Eipähän
Sinun kohdalta kirjoitti:
ei isoa vahinkoa pääsisi syntymään??
niin..
- Joo, kyllä
se peruspunikin terveydelle sopisi mainiosti lähtö siirtotyömaalle lunta lapioimaan ja ojaa kaivamaan.
- Keppanaakin,
kuluisi vähemmän!
- nähty on
Mitä kepuloiset työnteosta tietää
- Kai ne jotain
sentään elättävät Suomalaiset ja vähän Venäläisikin..
- senat sakaisin
Kai ne jotain kirjoitti:
sentään elättävät Suomalaiset ja vähän Venäläisikin..
nyt sinulta meni elättäminen ja elättinä oleminen sekaisin, te tukiaisilla elävät pummit eli keput olette elättejä (ette siis elättäjiä).
- Voissoo..
senat sakaisin kirjoitti:
nyt sinulta meni elättäminen ja elättinä oleminen sekaisin, te tukiaisilla elävät pummit eli keput olette elättejä (ette siis elättäjiä).
kauanko arvelet eläväsi ilman viljelijää ?
- 22222220000222222
Voissoo.. kirjoitti:
kauanko arvelet eläväsi ilman viljelijää ?
kyllä markkinatalous hoitaa mataloustuotannon tehokkaasti, kaikki tuet vain pois niin ruoka tehdään siellä missä sitä on kannattavaa tehdä.
- Viljelijät on
22222220000222222 kirjoitti:
kyllä markkinatalous hoitaa mataloustuotannon tehokkaasti, kaikki tuet vain pois niin ruoka tehdään siellä missä sitä on kannattavaa tehdä.
samaa mieltä, kuluttajille se ei vai sovi..
- kuluttaja vaaaan
Viljelijät on kirjoitti:
samaa mieltä, kuluttajille se ei vai sovi..
Kyllä se meille sopii
- Valetelet,
kuluttaja vaaaan kirjoitti:
Kyllä se meille sopii
tukitalous on vasurien keksintö jolla he varmistavat halvan ja varman ruokahuollon itselleen!
- Viisasta puhetta
eräältä toiselta keskustalaiselta:
http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/184131-pelosta-epailysta-ja-vastakkainasettelusta-on-luovuttavaViisasta puhetta minunkin mielestäni. Sopii kyllä tämän yleisluonteisen otsikon alle, mutta koska tässä ketjussa on paneuduttu pitkään ja johdonmukaisesti aivan toisenlaiseen asiaan, Husun mietteet ansaitsisivat erillisen keskusteluketjun.
- Pitääkö tässä
alkaa tappamistaan vartoomaan, reserviläisten aseita voisi jakaa sopiville kansalaisille, Israelin tapaan, joilla voi puolustaa itseään ja läheisiään..
Pitääkö tässä kirjoitti:
alkaa tappamistaan vartoomaan, reserviläisten aseita voisi jakaa sopiville kansalaisille, Israelin tapaan, joilla voi puolustaa itseään ja läheisiään..
Suomalaisen kansanluonteen tuntien niin tuo ei olisi hyvä idea, että rynnäkkökiväärejä alettaisiin jakaa miehille reserviin. Siinä saatettaisiin perjantaipullon voimalla lähteä selvittelemään tonttien rajoja naapurin kanssa tai muita erimielisyyksiä.
- Kerta rytinä

on parempi kuin ikiaikainen vihanpito, no tosiasiassa aseita on jo riittävästi rajankäyntiinkin mutta ne ei ole sopivia esim mukana kannettavaksi..
- Joutavaa
aito-arska kirjoitti:
Suomalaisen kansanluonteen tuntien niin tuo ei olisi hyvä idea, että rynnäkkökiväärejä alettaisiin jakaa miehille reserviin. Siinä saatettaisiin perjantaipullon voimalla lähteä selvittelemään tonttien rajoja naapurin kanssa tai muita erimielisyyksiä.
paskapuhetta. Täälläpäin on joka toisella ukolla hirvikivääri tai vähintäänkin haulikko kaapissa, eikä naapureita tapeta yhtään sen enempää kuin Tampereellakaan.
- Ase suunnataan
Joutavaa kirjoitti:
paskapuhetta. Täälläpäin on joka toisella ukolla hirvikivääri tai vähintäänkin haulikko kaapissa, eikä naapureita tapeta yhtään sen enempää kuin Tampereellakaan.
vain vihollista kohti.
- Harkitusti
Ase suunnataan kirjoitti:
vain vihollista kohti.
silloinki..
- Ammumme
Ase suunnataan kirjoitti:
vain vihollista kohti.
joskus kotihirven !
- Tarkkaan ottaen
Sipilä ehdottaa ettei irtisanomiskorvauksia veroteta jos sillä käynnistetään yritystoiminta..
- Lisäksi
voisi maksaa ansiosironnaista määräajan, yritystoiminnasta huolimatta..
- Järkeviä,
Lisäksi kirjoitti:
voisi maksaa ansiosironnaista määräajan, yritystoiminnasta huolimatta..
esityksiä.
Lisäksi kirjoitti:
voisi maksaa ansiosironnaista määräajan, yritystoiminnasta huolimatta..
>>>Lisäksi voisi maksaa ansiosironnaista määräajan, yritystoiminnasta huolimatta.
- Se on
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
>>>Lisäksi voisi maksaa ansiosironnaista määräajan, yritystoiminnasta huolimatta.
joskus pienestä kiinni ja Sipilä yrittäjänä tietää tämän..
- Sipilä voi
Se on kirjoitti:
joskus pienestä kiinni ja Sipilä yrittäjänä tietää tämän..
vielä pelastaa paljon.
- Jää,
Sipilä voi kirjoitti:
vielä pelastaa paljon.
nähtäväksi, luotan Sipilään..
- Yrittäjänä 37 vuotta
Jää, kirjoitti:
nähtäväksi, luotan Sipilään..
Starttirahat sun muut korvaukset eivät ole tasapuolisia kovassa kilpailussa. Myös vanhat työpaikat tulee pystyä säilyttämään ja yritykset, jotka ovat toimineet usein kymmeniä vuosia.
Suosittelen Australian mallia , siellä yrittäjä saa tienata 18000 dollaria verovapaasti vuodessa ja sitten vasta verotetaan. Siinä on starttirahaa kaikille ja harmaa talouskin saadaan aisoihin ilman isommin kyttääjien palkkaamista.
Kannustin yrittämiseen on näin olemassa ja Australiassa yrittäjiä riittää, kansalla menee hyvin.
Sipilä on nyt henkilö joka voi onnistua tai sitten kaikki menee vieläkin huonommaksi. - Uudet yrittäjät
Yrittäjänä 37 vuotta kirjoitti:
Starttirahat sun muut korvaukset eivät ole tasapuolisia kovassa kilpailussa. Myös vanhat työpaikat tulee pystyä säilyttämään ja yritykset, jotka ovat toimineet usein kymmeniä vuosia.
Suosittelen Australian mallia , siellä yrittäjä saa tienata 18000 dollaria verovapaasti vuodessa ja sitten vasta verotetaan. Siinä on starttirahaa kaikille ja harmaa talouskin saadaan aisoihin ilman isommin kyttääjien palkkaamista.
Kannustin yrittämiseen on näin olemassa ja Australiassa yrittäjiä riittää, kansalla menee hyvin.
Sipilä on nyt henkilö joka voi onnistua tai sitten kaikki menee vieläkin huonommaksi.lähtevät takamatkalta, siinä mielessä starttiraha on paikallaan, om muistettava että raha on lähinnä kannustava, eikä sillä ole kilpailullisesti merkitystä. Muuten samaa mieltä..
Yrittäjänä 37 vuotta kirjoitti:
Starttirahat sun muut korvaukset eivät ole tasapuolisia kovassa kilpailussa. Myös vanhat työpaikat tulee pystyä säilyttämään ja yritykset, jotka ovat toimineet usein kymmeniä vuosia.
Suosittelen Australian mallia , siellä yrittäjä saa tienata 18000 dollaria verovapaasti vuodessa ja sitten vasta verotetaan. Siinä on starttirahaa kaikille ja harmaa talouskin saadaan aisoihin ilman isommin kyttääjien palkkaamista.
Kannustin yrittämiseen on näin olemassa ja Australiassa yrittäjiä riittää, kansalla menee hyvin.
Sipilä on nyt henkilö joka voi onnistua tai sitten kaikki menee vieläkin huonommaksi.Alunperin starttirahaa saivat vain vähintään kolme kuukautta työttöminä olleet, eikä se poikennut suuruudelta juurikaan normaalista työttömän päivärahasta. Pohjimmiltaan starttiraha olikin vain lakitekninen termi, joka mahdollisti työttömyyspäivärahan maksamisen silloinkin, kun valmistelee yrityksen perustamista eli tekee tosiasiallisesti työtä. Niilläkin työttömillä, jotka menevät koulutukseen, termi työttömyyspäiväraha vaihtuu samoísta lakiteknisistä syistä koulutuspäivärahaksi.
Nykyisin starttirahaa voi saada, vaikka ei olisikaan työttömänä. Tämä sekoittaa harmillisesti työttömät yrityksen perustajat ja töissä olevat yrityksen perustajat. Toisaalta työvoimaviranomisilla on velvollisuus ennen starttirahan myöntämistä selvittää yhdessä asiantuntijoiden kanssa, ettei starttiraha vääristä kilpailua.- Ei lisättävää..
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Alunperin starttirahaa saivat vain vähintään kolme kuukautta työttöminä olleet, eikä se poikennut suuruudelta juurikaan normaalista työttömän päivärahasta. Pohjimmiltaan starttiraha olikin vain lakitekninen termi, joka mahdollisti työttömyyspäivärahan maksamisen silloinkin, kun valmistelee yrityksen perustamista eli tekee tosiasiallisesti työtä. Niilläkin työttömillä, jotka menevät koulutukseen, termi työttömyyspäiväraha vaihtuu samoísta lakiteknisistä syistä koulutuspäivärahaksi.
Nykyisin starttirahaa voi saada, vaikka ei olisikaan työttömänä. Tämä sekoittaa harmillisesti työttömät yrityksen perustajat ja töissä olevat yrityksen perustajat. Toisaalta työvoimaviranomisilla on velvollisuus ennen starttirahan myöntämistä selvittää yhdessä asiantuntijoiden kanssa, ettei starttiraha vääristä kilpailua.Itsensä työllistäjät tulisi vapautta kaikesta byrokratiasta, niin verotuksen tai kirjanpidon suhteen, Australian malli tuntuu hyvälle..
- Keskusta kehiin
Ei lisättävää.. kirjoitti:
Itsensä työllistäjät tulisi vapautta kaikesta byrokratiasta, niin verotuksen tai kirjanpidon suhteen, Australian malli tuntuu hyvälle..
Australian malli tulisi saada suurempaan keskusteluun, homma tuntuu erittäin järkevältä ja on tasapuolinen alkavaa yrittäjää ja vanhempaakin veroilla orjuutettua kohtaan. Toivottavasti Keskustan edustajat lukevat palstaa, jotta homma etenisi edes käsittelyyn.
Yrittämiseen on saatava jokin järkevä houkutin, nykyinen vero- ja byrokratialoukku ei motivoi enää oikein ketään.
Yrittämisessä kuitenkin on hyvin paljon haasteita ja joutuu yleensä suoraan erittäin kovaan kilpailuun. Verovapauden myöntäminen auttaisi taloudellisessa ahdingossakin olevia yrittäjäperheitä, valvojia ja avustuksen jakajia tarvittaisiin vähemmän, käytännössä ei edes annettavia rahasummiakaan. Harmaatalous tulisi kannattamattomaksi, kun verovapaus olisi alkuun laillista.
20 000 € voisi olla Suomen oloihin sopiva tai enemmänkin, ehkä suhteutettuna tähän Australian mielenkiintoiseen malliin.
Yrittäjiä lähtisi joukolla yrittämään, kun jokin poikkeava etu olisi toimia yrittäjänä, hinnat ja verot laskisivat, päästäisiin vihdoinkin nousuun. Sukupolven vaihdoksille saataisiin vauhtia ja vanhat työpaikat säilyisivät, sekä alkaisi syntyä uusia. Kateuskin voitaisiin heittää romukoppaan, kun verovapaus myönnettäisiin kaikille yrittäjille. Verovapaa raha lähtisi heti kiertoon ja alv:tä kertyisi taas valtiolle, tuskin raha pankkiin jäisi makaamaan.
Nykyinen ongelma yhteiskunnassamme onkin juuri rahojen makuuttaminen pankkitileillä, eikä se lähde kiertoon. Kokoomuksen veronkiristys puolet ja puolet velkaa on passivoinnut koko Suomen.
Byrokratiaa purkamalla ja yrittämistä edistämällä tästä selvitään Sipilä ! - höpö höpö höpöh
Keskusta kehiin kirjoitti:

Byrokratiaa purkamalla ja yrittämistä edistämällä tästä selvitään Sipilä !Meillä olisi pian tilanne jossa olisi 2 000 000 yrittäjää. Eli kaikki isotkin yritykset ulkoistaisivat kaiken henkilökunnan yrittäjiksi. Verotulot laskisivat arviolta 15 miljardilla, pääasiassa kunnilta.
Suomen ongelma ei ole missään vaiheessa ollut yritysten tai yritäjien puute tai vähyys vaan yritysten jääminen pieniksi. Nimenomaan yritysten kasvuhalukkuutta pitäisi tukea, ei suinkaan niiden perustamista.
Dynaamisimmissa ja menestyvimmissä maissa on yrittäjiä keskimääräistä vähemmän, joten mikään "kaikki" yrittäjiksi basaarityyliin/kreikkatyyliin ei ole järkevää. Korkea yrittäjyysaste tutkimusten mukaan kertoo työmarkkinoiden toimimattomuudesta matalasta tulotasosta sekä heikosta koulutustasosta. - Sipilän avaus
höpö höpö höpöh kirjoitti:
Meillä olisi pian tilanne jossa olisi 2 000 000 yrittäjää. Eli kaikki isotkin yritykset ulkoistaisivat kaiken henkilökunnan yrittäjiksi. Verotulot laskisivat arviolta 15 miljardilla, pääasiassa kunnilta.
Suomen ongelma ei ole missään vaiheessa ollut yritysten tai yritäjien puute tai vähyys vaan yritysten jääminen pieniksi. Nimenomaan yritysten kasvuhalukkuutta pitäisi tukea, ei suinkaan niiden perustamista.
Dynaamisimmissa ja menestyvimmissä maissa on yrittäjiä keskimääräistä vähemmän, joten mikään "kaikki" yrittäjiksi basaarityyliin/kreikkatyyliin ei ole järkevää. Korkea yrittäjyysaste tutkimusten mukaan kertoo työmarkkinoiden toimimattomuudesta matalasta tulotasosta sekä heikosta koulutustasosta.osi näemmä arkaan paikkaan, ei yrittäjät mitään rikollisia ole, joita pitää jahdata etteivät vaan tee mitään laitonta, mitä se olisi ei nyt tule heti mieleen.
Sipilän avaus kirjoitti:
osi näemmä arkaan paikkaan, ei yrittäjät mitään rikollisia ole, joita pitää jahdata etteivät vaan tee mitään laitonta, mitä se olisi ei nyt tule heti mieleen.
Huomasithan, että nimimerkki "höpö höpö höpöh" ei kommentoinut Sipilän, vaan nimimerkin "Keskusta kehiin" avausta. Ne ovat sisällöltään erilaisia.
- Toki toki,
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Huomasithan, että nimimerkki "höpö höpö höpöh" ei kommentoinut Sipilän, vaan nimimerkin "Keskusta kehiin" avausta. Ne ovat sisällöltään erilaisia.
kommenti oli koko keskustelusta, simppeli asia ei tunnu menevän jakeluun. Sipilä tuulettaa ummehtunutta Suomalaista ajatusmaailmaa uusilla avauksilla ja kansa antaa sille tukensa..
- Seuraan keskustelua
höpö höpö höpöh kirjoitti:
Meillä olisi pian tilanne jossa olisi 2 000 000 yrittäjää. Eli kaikki isotkin yritykset ulkoistaisivat kaiken henkilökunnan yrittäjiksi. Verotulot laskisivat arviolta 15 miljardilla, pääasiassa kunnilta.
Suomen ongelma ei ole missään vaiheessa ollut yritysten tai yritäjien puute tai vähyys vaan yritysten jääminen pieniksi. Nimenomaan yritysten kasvuhalukkuutta pitäisi tukea, ei suinkaan niiden perustamista.
Dynaamisimmissa ja menestyvimmissä maissa on yrittäjiä keskimääräistä vähemmän, joten mikään "kaikki" yrittäjiksi basaarityyliin/kreikkatyyliin ei ole järkevää. Korkea yrittäjyysaste tutkimusten mukaan kertoo työmarkkinoiden toimimattomuudesta matalasta tulotasosta sekä heikosta koulutustasosta.Höpö höpö, sinulla ei maailman menosta näytä olevan mitään käsitystä, eikö Neuvostoliiton romahtaminenkaan sinulle edes avannut ajatusta miksi sosialismi ei toimi.
Ellei kukaan yritä ei tule tulostakaan. Yrittäjä kerää verorahoja yhteiskunnalle ja kehittää toimintaansa jatkuvasti, näillä verorahoilla sitten tuotetaan julkisia palveluita.
Yrittäjät järjestävät tuottavia työpaikkoja työntekijöille, jotka sitten saavat palkkaa, josta taas maksavat veroja. Monilla ihmisillä on hyviä liikeideoita ja innovaatioita ja nämä tulisi saada rohkaistua toimimaan. Se ei käy verotusta kiristämällä ja yrittäjän sosiaaliturvaa polkemalla. Yrittämisen tulee olla myös kannattavaa ja kannustavaa.
Suomen ongelmana on juuri yrittäjien, eli työnantajien vähyys, joka johtaa massatyöttömyyteen. Suomi on herkässä vaiheessa, kun moni yrittäjä ikääntyy ja tarvitaan sukupolven vaihdosta, eli jatkajaa yritykselle, jotta nykyiset työpaikat säilyy.
Kalliisti koulutettua osaajaa tulisi saada yrittämään ja yrityksiin töihin. Verotuksen tarve on karannut käsistä, kun liian suuri osa maistereista on julkisella sektorilla valvomassa rahan jakamista ja sääntöjen noudattamista.
Uusia yrittäjiä toivotaan myös, jotta saataisiin 200 000 työpaikkaa lisää. 2 miljoonaa yrittäjää on turhaa huulenheittoa, kerro miten sinä selvittäisit julkisen sektorin rahoituksen ongelman!
Yrittäjän kansalaispalkka onkin mielenkiintoinen idea, joka vähentäisi myös tukien jakoa ja siitä kertyvää valvovan byrokraatin kaartia. Varmasti osasta maataloustukiakin voitaisiin näin luopua.
Se on täysin varmaa, että nykyinen meininki puolet verojenkorotuksia ja puolet velkaa on täysin järjetöntä, verotuksen tarvetta on vähennettävä. - "Maataloustuki"
Seuraan keskustelua kirjoitti:
Höpö höpö, sinulla ei maailman menosta näytä olevan mitään käsitystä, eikö Neuvostoliiton romahtaminenkaan sinulle edes avannut ajatusta miksi sosialismi ei toimi.
Ellei kukaan yritä ei tule tulostakaan. Yrittäjä kerää verorahoja yhteiskunnalle ja kehittää toimintaansa jatkuvasti, näillä verorahoilla sitten tuotetaan julkisia palveluita.
Yrittäjät järjestävät tuottavia työpaikkoja työntekijöille, jotka sitten saavat palkkaa, josta taas maksavat veroja. Monilla ihmisillä on hyviä liikeideoita ja innovaatioita ja nämä tulisi saada rohkaistua toimimaan. Se ei käy verotusta kiristämällä ja yrittäjän sosiaaliturvaa polkemalla. Yrittämisen tulee olla myös kannattavaa ja kannustavaa.
Suomen ongelmana on juuri yrittäjien, eli työnantajien vähyys, joka johtaa massatyöttömyyteen. Suomi on herkässä vaiheessa, kun moni yrittäjä ikääntyy ja tarvitaan sukupolven vaihdosta, eli jatkajaa yritykselle, jotta nykyiset työpaikat säilyy.
Kalliisti koulutettua osaajaa tulisi saada yrittämään ja yrityksiin töihin. Verotuksen tarve on karannut käsistä, kun liian suuri osa maistereista on julkisella sektorilla valvomassa rahan jakamista ja sääntöjen noudattamista.
Uusia yrittäjiä toivotaan myös, jotta saataisiin 200 000 työpaikkaa lisää. 2 miljoonaa yrittäjää on turhaa huulenheittoa, kerro miten sinä selvittäisit julkisen sektorin rahoituksen ongelman!
Yrittäjän kansalaispalkka onkin mielenkiintoinen idea, joka vähentäisi myös tukien jakoa ja siitä kertyvää valvovan byrokraatin kaartia. Varmasti osasta maataloustukiakin voitaisiin näin luopua.
Se on täysin varmaa, että nykyinen meininki puolet verojenkorotuksia ja puolet velkaa on täysin järjetöntä, verotuksen tarvetta on vähennettävä.ei ole tukea, vaan ruuan hinta subventio..
- Keskusta N:o 1
"Maataloustuki" kirjoitti:
ei ole tukea, vaan ruuan hinta subventio..
Tukien jakaminen ja valvominen vaatii paljon byrokratiaa, maksaa hunajaa. Yrittäjätulon verovapaus onkin hyvä idea myös maatalouteen, säästyy valvonta ja jakokustannuksetkin.
20 000 € verovapaasti yrittäjäriskiin ottajalle vuodessa, alkaa yrityksiä syntymään ja työpaikkoja. Nythän tilanne on päinvastainen 20000 € ennakkoveroja ennen kuin latiakaan on tienattu. On otettava heti velkaa, jotta selviää.
Omakotitalon myyntivoitto pääomaverolle, tulee harmaa talous valvottua täysin ilmaiseksi ja taas voi byrokratiaa purkaa.
Pääongelmana meillä on liian suuri verotuksen tarve, joka johtuu julkisen sektorin valvojien ja rahan jakajien suuresta määrästä. - höpö höpö hpös
Seuraan keskustelua kirjoitti:
Höpö höpö, sinulla ei maailman menosta näytä olevan mitään käsitystä, eikö Neuvostoliiton romahtaminenkaan sinulle edes avannut ajatusta miksi sosialismi ei toimi.
Ellei kukaan yritä ei tule tulostakaan. Yrittäjä kerää verorahoja yhteiskunnalle ja kehittää toimintaansa jatkuvasti, näillä verorahoilla sitten tuotetaan julkisia palveluita.
Yrittäjät järjestävät tuottavia työpaikkoja työntekijöille, jotka sitten saavat palkkaa, josta taas maksavat veroja. Monilla ihmisillä on hyviä liikeideoita ja innovaatioita ja nämä tulisi saada rohkaistua toimimaan. Se ei käy verotusta kiristämällä ja yrittäjän sosiaaliturvaa polkemalla. Yrittämisen tulee olla myös kannattavaa ja kannustavaa.
Suomen ongelmana on juuri yrittäjien, eli työnantajien vähyys, joka johtaa massatyöttömyyteen. Suomi on herkässä vaiheessa, kun moni yrittäjä ikääntyy ja tarvitaan sukupolven vaihdosta, eli jatkajaa yritykselle, jotta nykyiset työpaikat säilyy.
Kalliisti koulutettua osaajaa tulisi saada yrittämään ja yrityksiin töihin. Verotuksen tarve on karannut käsistä, kun liian suuri osa maistereista on julkisella sektorilla valvomassa rahan jakamista ja sääntöjen noudattamista.
Uusia yrittäjiä toivotaan myös, jotta saataisiin 200 000 työpaikkaa lisää. 2 miljoonaa yrittäjää on turhaa huulenheittoa, kerro miten sinä selvittäisit julkisen sektorin rahoituksen ongelman!
Yrittäjän kansalaispalkka onkin mielenkiintoinen idea, joka vähentäisi myös tukien jakoa ja siitä kertyvää valvovan byrokraatin kaartia. Varmasti osasta maataloustukiakin voitaisiin näin luopua.
Se on täysin varmaa, että nykyinen meininki puolet verojenkorotuksia ja puolet velkaa on täysin järjetöntä, verotuksen tarvetta on vähennettävä."...Suomen ongelmana on juuri yrittäjien, eli työnantajien vähyys, joka johtaa massatyöttömyyteen"
Oecd maissa eniten on yrittäjiä Meksikossa, Kreikassa, Koreassa, Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa. Näisä yrittäjien osuus on työllisistä 20 - 26%.
Vähiten yrittäjiä Oecd maissa on Norjassa (5%), USA:ssa (6%), Tanskassa (7%), Ranskassa(7%), Itävallassa (7%), Sveitsissä (8%), Ruotsissa (8%), Kanadasa (8%), Japanissa (9%) ja Suomessa (9%) sekä Saksassa (9%)
Voimmeko tästä vetää jotain johtopäätöksiä? Kumpaan joukkoon sinä haluat Suomen sijoittaa? höpö höpö hpös kirjoitti:
"...Suomen ongelmana on juuri yrittäjien, eli työnantajien vähyys, joka johtaa massatyöttömyyteen"
Oecd maissa eniten on yrittäjiä Meksikossa, Kreikassa, Koreassa, Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa. Näisä yrittäjien osuus on työllisistä 20 - 26%.
Vähiten yrittäjiä Oecd maissa on Norjassa (5%), USA:ssa (6%), Tanskassa (7%), Ranskassa(7%), Itävallassa (7%), Sveitsissä (8%), Ruotsissa (8%), Kanadasa (8%), Japanissa (9%) ja Suomessa (9%) sekä Saksassa (9%)
Voimmeko tästä vetää jotain johtopäätöksiä? Kumpaan joukkoon sinä haluat Suomen sijoittaa?Eipä toisaalta Euroopan yrittäjävaltaisten maiden työttömyysluvuissa ole hurraamista. Espanjassa ja Kreikassa työttömiä on noin 25 %, Portugalissa ja Italiassa 14 %. Vain Meksikossa ja Koreassa työllisyystilanne on hyvä, alle viisi prosenttia.
- Pitää viljelijöitä
Keskusta N:o 1 kirjoitti:
Tukien jakaminen ja valvominen vaatii paljon byrokratiaa, maksaa hunajaa. Yrittäjätulon verovapaus onkin hyvä idea myös maatalouteen, säästyy valvonta ja jakokustannuksetkin.
20 000 € verovapaasti yrittäjäriskiin ottajalle vuodessa, alkaa yrityksiä syntymään ja työpaikkoja. Nythän tilanne on päinvastainen 20000 € ennakkoveroja ennen kuin latiakaan on tienattu. On otettava heti velkaa, jotta selviää.
Omakotitalon myyntivoitto pääomaverolle, tulee harmaa talous valvottua täysin ilmaiseksi ja taas voi byrokratiaa purkaa.
Pääongelmana meillä on liian suuri verotuksen tarve, joka johtuu julkisen sektorin valvojien ja rahan jakajien suuresta määrästä.valvoa, heh heh, piilottelevat kuitenkin jotakin, mitä se olisi, sitä en tiedä..
- Nämä ei ole
höpö höpö hpös kirjoitti:
"...Suomen ongelmana on juuri yrittäjien, eli työnantajien vähyys, joka johtaa massatyöttömyyteen"
Oecd maissa eniten on yrittäjiä Meksikossa, Kreikassa, Koreassa, Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa. Näisä yrittäjien osuus on työllisistä 20 - 26%.
Vähiten yrittäjiä Oecd maissa on Norjassa (5%), USA:ssa (6%), Tanskassa (7%), Ranskassa(7%), Itävallassa (7%), Sveitsissä (8%), Ruotsissa (8%), Kanadasa (8%), Japanissa (9%) ja Suomessa (9%) sekä Saksassa (9%)
Voimmeko tästä vetää jotain johtopäätöksiä? Kumpaan joukkoon sinä haluat Suomen sijoittaa?vertailukelpoisia suureita, yrittäjyys ei luo työttömyyttä mutta työttömyys luo yrittäjyyttä..
- Suomi kuntoon
Nämä ei ole kirjoitti:
vertailukelpoisia suureita, yrittäjyys ei luo työttömyyttä mutta työttömyys luo yrittäjyyttä..
Viisaasti sanottu, vertailu ei ole aivan näin yksinkertaista. Maissa joissa julkinen sektori on suuri on myös paljon työttömyyttä, varsinkin etelä-Euroopassa.
Yritysten koolla on myös merkitystä, esimerkiksi Amerikassa toimivat maailman suurimmat yritykset, joten yrityksissä töissä olevien määrä on myös ratkaisevaa.
Neuvostoliitossa missä julkinen sektori oli suuri ja vähän työttömiä, kuitenkin tapahtui merkittävä talousromahdus pari vuosikymmentä takaperin.
Se nyt on ainakin todistettu, että puolet velkaa ja puolet veronkiristyksiä oli täysin väärä toimenpide.
Jotain uutta on keksittävä ! - Neuvostoliitossa,
Suomi kuntoon kirjoitti:
Viisaasti sanottu, vertailu ei ole aivan näin yksinkertaista. Maissa joissa julkinen sektori on suuri on myös paljon työttömyyttä, varsinkin etelä-Euroopassa.
Yritysten koolla on myös merkitystä, esimerkiksi Amerikassa toimivat maailman suurimmat yritykset, joten yrityksissä töissä olevien määrä on myös ratkaisevaa.
Neuvostoliitossa missä julkinen sektori oli suuri ja vähän työttömiä, kuitenkin tapahtui merkittävä talousromahdus pari vuosikymmentä takaperin.
Se nyt on ainakin todistettu, että puolet velkaa ja puolet veronkiristyksiä oli täysin väärä toimenpide.
Jotain uutta on keksittävä !hotellimme edessä olevan kadun päähän tuli joka aamu viisi maatuskaa ja he lakaisivat kadun päästä päähän joka päivä vaikka kadulla ei ollut roskan roskaa, siitä piti kadun kulmassa kopissa vahtia pitävä miliisi huolen ettei roskia heitelty, ihmiset oli töissä ja katu puhdas..
Neuvostoliitossa, kirjoitti:
hotellimme edessä olevan kadun päähän tuli joka aamu viisi maatuskaa ja he lakaisivat kadun päästä päähän joka päivä vaikka kadulla ei ollut roskan roskaa, siitä piti kadun kulmassa kopissa vahtia pitävä miliisi huolen ettei roskia heitelty, ihmiset oli töissä ja katu puhdas..
Ministeri Paula Risikko ei siis keksinyt velvoitetyöideaansa omassa päässään, vaan lainasi sen Neuvostoliitosta.
- Kyse ei
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Ministeri Paula Risikko ei siis keksinyt velvoitetyöideaansa omassa päässään, vaan lainasi sen Neuvostoliitosta.
ole aivan samasta asiasta..
Kyse ei kirjoitti:
ole aivan samasta asiasta..
Mielestäni hyvin pitkälle on kysymys samasta asiasta.
- YTREDFGHJKLÖÄ
höpö höpö höpöh kirjoitti:
Meillä olisi pian tilanne jossa olisi 2 000 000 yrittäjää. Eli kaikki isotkin yritykset ulkoistaisivat kaiken henkilökunnan yrittäjiksi. Verotulot laskisivat arviolta 15 miljardilla, pääasiassa kunnilta.
Suomen ongelma ei ole missään vaiheessa ollut yritysten tai yritäjien puute tai vähyys vaan yritysten jääminen pieniksi. Nimenomaan yritysten kasvuhalukkuutta pitäisi tukea, ei suinkaan niiden perustamista.
Dynaamisimmissa ja menestyvimmissä maissa on yrittäjiä keskimääräistä vähemmän, joten mikään "kaikki" yrittäjiksi basaarityyliin/kreikkatyyliin ei ole järkevää. Korkea yrittäjyysaste tutkimusten mukaan kertoo työmarkkinoiden toimimattomuudesta matalasta tulotasosta sekä heikosta koulutustasosta.Eihän tuosta ole haittaa muille kuin SAK:lle. Kaikki muut taho hyötyisivät.
- Ei EK halua
yrittäjiä tähän maahan. EK haluaa nöyriä ja pienipalkkaisia duunareita, jotka kasvattavat suuryritysten voittoja.
- Joo, lakoilkoon
vaan, siirretään tuotanto Intiaan!
- Tai,
Joo, lakoilkoon kirjoitti:
vaan, siirretään tuotanto Intiaan!
Kiinaan..
- Metaxa*******
Tai, kirjoitti:
Kiinaan..
Helkaman Jopo ja Solifer perusfillarit "ulkoilivat" taannoin Kiinassa, mutta heikon laadun ja "menetettyjen markkinaosuuksien" jälkeen molemmat ovat kotoutuneet takaisin Suomeen ja kauppa käy, kuin siimaa.
- Järkiään
antaa palaa !
- Hetieläkkeelle
Irtisanotuille tulee antaa sopeutumiseläke siihen asti kun uusi työpaikka löytyy. Niinhän ne saa kansanedustajatkin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34787091 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12561Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692338- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217