Naapurini lahjoitti pojalleen joululahjaksi koiranpennun. Heille tuli yllätyksenä se, että koiranpentu pissaa sisälle. Huomenna ovat viemässä koiraa tarhaan tai piikille. "Hermothan siinä menee".
Asun Espanjassa ja on aivan varmaa, että iso koira ei tarhasta käsin (joka on jo tupaten täynnä) löydä omistajaa. Reppana joutuu lopetettavaksi, eikä sellaista loppua ansaitse tämä koiravauva. Se on kuten kaikki koiravauvat ihanan suloinen, leikkisä ja luottavainen. Ei tässä tyypissä ole sellaista vikaa, että ansaitsisi kehnon lopun. Se tekee tarpeensa sisälle, koska sitä ei rokottamattomana viedä ulos (joo, tiedän, hämmästelen minäkin tätä naapurien logiikkaa, että pennunpissi olisi pätevä syy lopettamiseen).
Jos joku tällä kaipaa koiraa - isoa sellaista (koira on 3kk ja jo ihan reippaan kokoinen), niin voin ottaa pennun, rokotuttaa ja lähettää Suomeen.
Pliis, joku järkevä, luotettava, koirarakas ihminen, ota yhteyttä! Saat todella hienon kumppanin tästä kaverista.
Lahjoitetaan sekarotuinen (iso) koiranpentu
8
457
Vastaukset
- Jottanoini
Jos asut Espanjassa ole yhteydessä Suomessa toimiviin yhdistyksiin koska etelän maista koiralla pitää olla tehtynä mm. leishmania testi. Kotihoitopaikkojahan nuo tarjoavat ja ottavatkin espanjalaisille koirille siksi ottaisin heihin ensi kontaktin.
Googlella löytyvät: Auringonkoirat, koirien turvakoti Espanjassa, espanjankoirat, espanjan katukoirat - eläinrakas75
miten suhun saa yhteyttä laitoin sulle sähköpostia mikä olit antanut apulassa
- 1-4
Typeryksiä on maailma täynnä. Mä inhoan tällaisia kiristysilmoituksia, että nyt äkkiä koiralle koti kun se joutuu muuten piikille. Yleensä tämän kiristyksen hoitaa se koiran omistaja itse, joka haluaa tienata koirastaan viimeiset lantit irti. Jos nyt joku tarha sen ottaisi vastaan, niin ei tarvitsisi pienen kuolla. Suomeen sitä tuskin saa tähän hätään raahattua.
- Joo-o juu.
Vielä suurempia typeryksiä on ne jotka tuollaisiin juttuihin lankeaa.
- voi ei
apulassa oli sama ilmoitus mutta lläpitjä oli poistanut sen
- Monelta
Yhdistyksiä Espanjassa:
http://www.espanjankatukoirat.com/
http://www.espanjankoirat.com/
http://www.auringonkoirat.com/
http://www.rescuekoirat.com/
Ota yhteyttä heihin, he voivat auttaa. - sdfncuksjdnvkjxn cmv
Miulla on espanjassa tuttuja jotka tekee toitä rescuekoirien kanssa! Laitatko miulle sähkopostia niin voin antaa siulle heidän yhteystietojaan? [email protected]
- surkeatNaapurit
Kaikille niitä koiria myydäänkin ja ongelma on myös suomessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1724980Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621585- 141583
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211441Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91233Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.931046Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit461010Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297932- 178889
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279757