Unta vai toiveunta? Vai enneunia?

En nähnyt hänestä (nainen) koskaan hempeitä unia, vaikka muuten häntä usein päivisin mietin.

Kerran näin unen, jossa hän touhusi jotain työtä ihmispaljoudessa. Yritin auttaa häntä ja touhuta mukana, mutta hän katosi johonkin. Toisessa unessa istuin hänen viereensä bussissa (en käytä ikinä bussia muuten) hänen katsoessaan ikkunasta. Kun bussi lähti käyntiin, hän kääntyi katsomaan minua. Kasvot olivat vieraat, se oli ihan joku muu ihminen, joka hymyili hämmästyneen näköisenä. Tajusin, että bussi lähti liikkeelle entisen kotitaloni (jossa hän ei ole koskaan käynyt) pihasta.

Enneunia?
5188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Enneunia: en saanut häntä koskaan kiinni, liian vikkelä nainen minulle.

Alitajunta ei antanut minun uneskella öisin mitään romanttista, koska taustalla ei ollut mitään todellista. Illuusiota vain.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen ajatus, mutta en ole ihan samaa mieltä. Itse olen yli vuoden ajatellut hyvin paljon yhtä miestä, jota kohtaan minulla on todella paljon tunteita, mutta en ole nähnyt paljonkaan unia hänestä.

    Ensimmäinen uni, jonka muistan nähneeni, koostui lähinnä siitä että poimin hänet auton kyytiin jostain motarin varrelta. Yhdessä unessa taisin päästä myös hali- tai jopa pusuasteella asti, mutta ei sen enempää.

    Ehkä unesi kuvastavat enemmän pelkojasi - pelkoa siitä ettet saa häntä omaksesi, että menetät hänet tai et uskalla heittäytyä tunteeseen tai suhteeseen, koska pelkäät menettäväsi oman elämäsi hallinnan ja luopuvasi siitä mikä on tuttua ja turvallista?

    Äänestä

  • Onko liian myöhäistä saada kiinni?

    Äänestä

  • 00002 kirjoitti:

    Onko liian myöhäistä saada kiinni?

    ei koskaan oo myöhäistä niinkauan kun elämää piisaa.

    Äänestä

  • juoksejuoksevillilap kirjoitti:

    ei koskaan oo myöhäistä niinkauan kun elämää piisaa.

    voipi olla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unista kun puhutaan kirjoitti:

En nähnyt hänestä (nainen) koskaan hempeitä unia, vaikka muuten häntä usein päivisin mietin.

Kerran näin unen, jossa hän touhusi jotain työtä ihmispaljoudessa. Yritin auttaa häntä ja touhuta mukana, mutta hän katosi johonkin. Toisessa unessa istuin hänen viereensä bussissa (en käytä ikinä bussia muuten) hänen katsoessaan ikkunasta. Kun bussi lähti käyntiin, hän kääntyi katsomaan minua. Kasvot olivat vieraat, se oli ihan joku muu ihminen, joka hymyili hämmästyneen näköisenä. Tajusin, että bussi lähti liikkeelle entisen kotitaloni (jossa hän ei ole koskaan käynyt) pihasta.

Enneunia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu