Tarinani

Moi kaikki.

Menkkani olivat 8 päivää myöhässä kun tein raskaustestin. Käytän ehkäisyä (kondomi), mutta uskoin silti olevani raskaana, kunnes eilen tein testin, joka näytti negatiivista. Tunteeni olivat hieman sekavat, koska olin ajatellut olevani raskaana, mutta toisaalta olin todella helpottunut. En suoranaisesti halua lasta juuri nyt. Olen 23-vuotias ja opiskelen vielä (tosin loppusuoralla). Haluaisin lapsen olevan iloinen asia, eikä mitään "vahinko". Olen ehkä vanhanaikainen, mutta haluaisin olla naimisissa ja suunnitella lasta kunnolla, ennen kun yritän edes tulla raskaaksi. Minusta lapset ovat sellainen asia, jossa ei ole varaa mokata. Kyse on kuitenkin toisen ihmisen, oman lapsen, elämästä.

Kihlattuni veli (vain peruskoulu käyty, ei työtä, ei rahaa..asui kotona..vietti päivät pelaamalla tietokonepelejä) sai lapsen 18-vuotiaan kotona asuvan lukiolaisen kanssa, kun olivat olleet yhdessä vain 2 kk. Jotenkin se tuntui niin pahalta ja vastuuttomalta, että itse aloin heti säästää rahaa ja opiskelumotivaatiokin kohosi. Toivoisin, että jokainen lapsi olisi suunniteltu, toivottu ja saisi rakastavat vanhemmat ja hyvät lähtökohdat elämäänsä.

Hyvää Joulua kaikille teille palstan lukijat. Toivon, että muistatte käyttää ehkäisyä!! Kaikille aborttia harkitseville toivon sitä, että todella olet varma siitä, että haluat sen tehdä. Abortti ei ole murha!

Käyttäkää ehkäisyä. OIKEASTI. Ja rakastakaa toisianne. :)
4860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kihlattusi veli sai oltuaan yhdessä 2 kk???

Äänestä

Lasta ei voi saada 2 kk:n seurustelun jälkeen... Vähän enemmän joutuu kyllä odottelemaan.. Vai alkoiko tyttö odottaa 2 kk:n seurustelun jälkeen? Sitäkö tarkoitit?

Äänestä
  • Niin, alkoi odottaa. Sitä tarkoitan. :)

    Äänestä

Olipa hyvä kirjoitus, mulla on aikalailla samanlaiset ajatukset kun sulla asioista :)

Oon myös 23-v ja totesin reilu viikko sitten raskaustestin näyttävän positiivista..kortsua käytettiin ja pam! Voi p..

No mulla on semmoinen elämäntilanne ettei lapsille ois aikaa saatikka se taloudellinen tilanne näytä hyvältä kun oon opiskelija..Ja ennenkaikkea haluaisin että asiat ois kunnossa kun hankkii lapsia, ne pitää olla toivottuja!!! (Vaikka joku kiihkoilija jo sielä sanois mitä..)

Tein eilen abortin kotona ja olihan se yhtä tuskaa. En ois ikinä uskonu että mulle(kin) voi käydä näin ja masentaahan tämä..

Mutta vaikka päätös olikin vaikea niin olo on nyt helpottunut. Musta kenelläkään ei ole oikeutta tuomita ketään aborttiin päätynyttä, se on jo muutenkin rankka juttu. Ei lapsia kannata hankkia puutteeseen/kurjuuteen (kärjistettynä)..Pitää ajatella myös järjelläkin että onko mahdollisuus tarjota lapselle hyvä elämä ja tuleeko se lapsi olemaan rakasetettu! Pelkästään tunteilla ajatteleminen on vastuutonta...

No Tsemppiä sulle ja tosiaan muistakaahan ehkäisy! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rita kirjoitti:

Moi kaikki.

Menkkani olivat 8 päivää myöhässä kun tein raskaustestin. Käytän ehkäisyä (kondomi), mutta uskoin silti olevani raskaana, kunnes eilen tein testin, joka näytti negatiivista. Tunteeni olivat hieman sekavat, koska olin ajatellut olevani raskaana, mutta toisaalta olin todella helpottunut. En suoranaisesti halua lasta juuri nyt. Olen 23-vuotias ja opiskelen vielä (tosin loppusuoralla). Haluaisin lapsen olevan iloinen asia, eikä mitään "vahinko". Olen ehkä vanhanaikainen, mutta haluaisin olla naimisissa ja suunnitella lasta kunnolla, ennen kun yritän edes tulla raskaaksi. Minusta lapset ovat sellainen asia, jossa ei ole varaa mokata. Kyse on kuitenkin toisen ihmisen, oman lapsen, elämästä.

Kihlattuni veli (vain peruskoulu käyty, ei työtä, ei rahaa..asui kotona..vietti päivät pelaamalla tietokonepelejä) sai lapsen 18-vuotiaan kotona asuvan lukiolaisen kanssa, kun olivat olleet yhdessä vain 2 kk. Jotenkin se tuntui niin pahalta ja vastuuttomalta, että itse aloin heti säästää rahaa ja opiskelumotivaatiokin kohosi. Toivoisin, että jokainen lapsi olisi suunniteltu, toivottu ja saisi rakastavat vanhemmat ja hyvät lähtökohdat elämäänsä.

Hyvää Joulua kaikille teille palstan lukijat. Toivon, että muistatte käyttää ehkäisyä!! Kaikille aborttia harkitseville toivon sitä, että todella olet varma siitä, että haluat sen tehdä. Abortti ei ole murha!

Käyttäkää ehkäisyä. OIKEASTI. Ja rakastakaa toisianne. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu