nahkaan kirjoitetut sanat

käärmesalva

Kirjan sivut ovat rypistyneet ja kellertävät, kannet ovat paksua punaruskeaa nahkaa, erilaista kuin sivut jotka ovat ohuemmasta nahasta. Pölyisellä pyödällä on neljä muuten samanlaista kirjaa pinossa mutta niiden kannet ovat värjätyt eri värisiksi. Jokaisen kannessa on erilainen symboli.
Pöydällä on paksu kynttilä josta valunut tali on peittänyt melkein koko kynttilänjalan. Kirjoista huokuu jokin mystinen voima. Kädet haparoivat pelokkaasti ja varoen sivuja. Mitä nahkaa ne ovat?
Ääni päässä kertoo, että näissä kirjoissa on voima, se joka ne lukee tietää kuinka tehdä ihmetekoja, mutta tiedolla on hinta. Samalla kun ne avaavat portit valtaan ja voimaan toiset portit sulkeutuvat.
Nahka mitä se on? Onko se? Kuuma henkäys tuntuu niskassa ja ääni päässä sanoo "Kyllä, se on juuri sitä". Jokin sanoinkuvaamattoman pahansuopa olento on huoneessa mutta tuo pahuus ei kohdistu minuun. Se kehoittaa ottamaan kirjoissa olevan tiedon vastaan, tiedon joka käännyttää jokaisen tuon olennon puolelle. Olennosta huokuu jokin outo isällisyys, kuin olisi tullut kylmästä ja viimasta lämpimän takan ääreen. Kuinka se on mahdollista? Olen melkein varma, että tuo olento on Saatana.

1

341

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rohto kuin rohto

      Asiasta varmistuakseni päätin kutsua paikalle jumaluusoppineen. Hän oli nuori kaunis mies, jonka hulmuavat hiukset ja kikkarainen parta toivat mieleeni vanhat Jeesusta esittävät maalukset. Esitin hänelle kysymykseni: voiko huoneessani majailla Saatana?

      Oppinut mies istahti kirjoituspöytäni ääreen ja tarttui erääseen nahkakantisista kirjoista. Hän käänteli sen sivuja ja luki kappaleen sieltä, toisen täältä. (Hänen täytyi olla hyvin oppinut, sillä kirjan teksti oli jotain omituista kieltä, ehkä hepreaa tai suahilia tai mandariinia.) Sitten hän laski kirjan pöydälle ja loi minuun hyvin intensiivisen katseen.

      - Varmasti tässä huoneessa voi majailla Saatana. Täällä voi piileksiä myös Jumala. Nämähän ovat saman asian kaksi puolta, aivan kuin tässä opuksessa on alku ja loppu, tai paidassasi on etupuoli ja takapuoli. Vanha juutalainen tarina kertoo jaffalaisesta kylänvanhimmasta, joka ajankulukseen loi Jumalan. Hän käänteli sitä käsissään ja tutki sen yksityiskohtia, ja oli tekemäänsä tyytyväinen, sillä se oli täydellinen. Siitä ei löytynyt yhtään vikaa ja se toimi moitteettomasti. Juutalainen säilytti Jumalaa savimajansa hyllyllä ja sieltä se hallitsi koko maailmaa.

      Pikku hiljaa juutalaista alkoi kyllästyttää kaiken täydellisyys. Aikansa mietittyään hän päätti tehdä Saatanan. Siitäkin tuli vallan erinomainen ja hän oli kättensä työhön tyytyväinen. Saatana alkoi välittömästi tehdä pahojaan. Kun Jumala muovaili savesta ihmisen, Saatana teki ihan kiusallaan melkein samanlaisen, jolle hän törkkäsi pikkurillillään reiän tiettyyn kohtaan, jotta Jumalan luoma joutuisi koko elämänsä himoitsemaan ja kuolaamaan tuon reiän perään. Ja kun Jumala rakenteli komean puisen arkin, varasti Saatana sen pohjatulpan ja niin se vain karahti kiville. Kaikkea tämmöistä pientä jäynää Saatana hommaili.

      Kylänvanhin oli nyt tyytyväinen. Siellä ne savimajan eri hyllyillä majailivat, Jumala ja Saatana. Ja aina kun toinen teki jotakin, teki toinen heti päinvastoin. Maailmassa vallitsi tasapaino: oli hyvää, joskin oli myös pahaa. Mutta silloin kajahti pirtin keittonurkkauksesta Fatiman kiivas sanaryöppy: Juuttaan äijä, lakkaa uneksimasta ja ala suksia torille hankkimaan sitä hiivatun halvaa, ja muista samalla kertoa terveiseni sille serkulleni Arafatille!

      Olin aivan sanaton. Samoin oppinut mies, joka nousi, hymyili lempeästi, ja kämmentensä arpia vilauttaen käveli eteisen seinän läpi. Enkä sitten enää häntä tavannut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2930
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      571
      1839
    3. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      344
      1464
    4. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      86
      1447
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      58
      963
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      68
      855
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      40
      777
    8. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      40
      768
    9. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      48
      714
    10. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      704
    Aihe