nahkaan kirjoitetut sanat

Asiasta varmistuakseni päätin kutsua paikalle jumaluusoppineen. Hän oli nuori kaunis mies, jonka hulmuavat hiukset ja kikkarainen parta toivat mieleeni vanhat Jeesusta esittävät maalukset. Esitin hänelle kysymykseni: voiko huoneessani majailla Saatana?

Oppinut mies istahti kirjoituspöytäni ääreen ja tarttui erääseen nahkakantisista kirjoista. Hän käänteli sen sivuja ja luki kappaleen sieltä, toisen täältä. (Hänen täytyi olla hyvin oppinut, sillä kirjan teksti oli jotain omituista kieltä, ehkä hepreaa tai suahilia tai mandariinia.) Sitten hän laski kirjan pöydälle ja loi minuun hyvin intensiivisen katseen.

- Varmasti tässä huoneessa voi majailla Saatana. Täällä voi piileksiä myös Jumala. Nämähän ovat saman asian kaksi puolta, aivan kuin tässä opuksessa on alku ja loppu, tai paidassasi on etupuoli ja takapuoli. Vanha juutalainen tarina kertoo jaffalaisesta kylänvanhimmasta, joka ajankulukseen loi Jumalan. Hän käänteli sitä käsissään ja tutki sen yksityiskohtia, ja oli tekemäänsä tyytyväinen, sillä se oli täydellinen. Siitä ei löytynyt yhtään vikaa ja se toimi moitteettomasti. Juutalainen säilytti Jumalaa savimajansa hyllyllä ja sieltä se hallitsi koko maailmaa.

Pikku hiljaa juutalaista alkoi kyllästyttää kaiken täydellisyys. Aikansa mietittyään hän päätti tehdä Saatanan. Siitäkin tuli vallan erinomainen ja hän oli kättensä työhön tyytyväinen. Saatana alkoi välittömästi tehdä pahojaan. Kun Jumala muovaili savesta ihmisen, Saatana teki ihan kiusallaan melkein samanlaisen, jolle hän törkkäsi pikkurillillään reiän tiettyyn kohtaan, jotta Jumalan luoma joutuisi koko elämänsä himoitsemaan ja kuolaamaan tuon reiän perään. Ja kun Jumala rakenteli komean puisen arkin, varasti Saatana sen pohjatulpan ja niin se vain karahti kiville. Kaikkea tämmöistä pientä jäynää Saatana hommaili.

Kylänvanhin oli nyt tyytyväinen. Siellä ne savimajan eri hyllyillä majailivat, Jumala ja Saatana. Ja aina kun toinen teki jotakin, teki toinen heti päinvastoin. Maailmassa vallitsi tasapaino: oli hyvää, joskin oli myös pahaa. Mutta silloin kajahti pirtin keittonurkkauksesta Fatiman kiivas sanaryöppy: Juuttaan äijä, lakkaa uneksimasta ja ala suksia torille hankkimaan sitä hiivatun halvaa, ja muista samalla kertoa terveiseni sille serkulleni Arafatille!

Olin aivan sanaton. Samoin oppinut mies, joka nousi, hymyili lempeästi, ja kämmentensä arpia vilauttaen käveli eteisen seinän läpi. Enkä sitten enää häntä tavannut.