hukkuminen

Mitähän mahtaa viestittää unet, jossa oma lapsi hukkuu. Olen nähnyt kahtena yönä unta, jossa tämä tapahtuma on ollut esillä.
Ensimmäisessä unessa toinen lapsistani oli jään peittämässä ojassa. Jäässä oli aukko, josta nostin lapseni, vaikka hän oli tiedoton en uskonut että hän kuolee, vaan luotin siihen että hän selviää. Soittaessani hätäkeskukseen minun annettiin ymmärtää, ettei juurikaan mitään ole tehtävissä. Näin asian totuus valkeni minulle.
Toisessa unessani puolestaan toinen lapsistani joutui kylmään voimakkaasti virtaavaan syksyiseen jokeen. Hänen ympärillään oli eräänlainen naru, jonka toinen pää oli minulla. Lapsi joutui virtaavaan veteen, hyppäsin itse perässä ja pidin narusta kiinni vetäen häntä pois. Sain hänet ylös, vaikka hänkin oli tiedoton vedessä ollessaan ja vielä sieltä hänet nostaessani, hän kuitenkin virkosi. Myöhemmin ollessamme lääkärin vastaanotolla minun oli vaikea saada lääkäriä uskomaan, että lapsi oli ollut vähällä hukkua.
32653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oletko jostain syystä nyt huolissasi lapsistasi enemmän kuin yleensä? Vai voisivatko lapset olla unessa jotain sun omia sisäisiä puolia, joiden "hukkumisesta" olet huolissasi? Mitä sellaisia piirteitä sinussa on, mitä lapsissasi? Joku "järjen" edustaja väittää että mitään ei ole tehtävissä (hätäkeskus) tai mitään ei ole hätänä (lääkäri). Itselläni viime yönä haalaripukuiset vartijat väittivät, ettei ihastukseni ole käynyt autolla tienristeyksessä (tulkintani että "järki" kieltää minun tarvitsevan yhteyden "sisäiseen mieheen"), mutta myönsivät sitten että kyllähän se kävi (eli yhteys on saavutettavissa).Toisessa unessa sain sitten hoivata tätä haavoittunutta miestä.

Äänestä

Lapsesi ovat vaikeuksissa. He tarvitsevat vanhempien apua selvitäkseen. Kysypä,onko heillä murheita. Tiedättekö kotona kaikki heidän menemisensä ja touhunsa? Kiusataanko? Mutta, jos lapset ovat ihan pieniä pari -kolme vuotiaita, en osaa sanoa, onko kuitenkin kysymys omista peloistasi. Itse näen hukkumisvaaraunia ollessani vaikeuksissa ja sitten se tapa, millä pelastun unessa symbolisoi selviytymistäni. Kerran näin jäällä polun, josta toisetkin olivat menneet ja pelastuin muka jälkiä pitkin menemällä. Kerran taas nostin ihan itse avannosta itseni.

Äänestä

Kiitos teille näkemyksistänne. Uni ei ole vieläkään oikein avautunut minulle, mutta olettaisin sen olevan merkityksellinen, koska sama teema on toistunut kahteen otteeseen. Luulen etteivät lapseni ole vaarassa, pieniä ovat vielä. Tai ainakaan en tiedosta mitään vaaran olemusta. Mutta lapsethan edustavat osaa minusta itsestäni, olisinko itse sitten vaarassa? Näkemys virkatahon edustamasta järjen äänestä oli mielenkiintoinen. Joistakin tälläisistä unen merkitys varmasti koostuu, se ei vain selkeästi avaudu. Kiitos teille vielä kerran mielenkintoisista havainnoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äizkä kirjoitti:

Mitähän mahtaa viestittää unet, jossa oma lapsi hukkuu. Olen nähnyt kahtena yönä unta, jossa tämä tapahtuma on ollut esillä.
Ensimmäisessä unessa toinen lapsistani oli jään peittämässä ojassa. Jäässä oli aukko, josta nostin lapseni, vaikka hän oli tiedoton en uskonut että hän kuolee, vaan luotin siihen että hän selviää. Soittaessani hätäkeskukseen minun annettiin ymmärtää, ettei juurikaan mitään ole tehtävissä. Näin asian totuus valkeni minulle.
Toisessa unessani puolestaan toinen lapsistani joutui kylmään voimakkaasti virtaavaan syksyiseen jokeen. Hänen ympärillään oli eräänlainen naru, jonka toinen pää oli minulla. Lapsi joutui virtaavaan veteen, hyppäsin itse perässä ja pidin narusta kiinni vetäen häntä pois. Sain hänet ylös, vaikka hänkin oli tiedoton vedessä ollessaan ja vielä sieltä hänet nostaessani, hän kuitenkin virkosi. Myöhemmin ollessamme lääkärin vastaanotolla minun oli vaikea saada lääkäriä uskomaan, että lapsi oli ollut vähällä hukkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu