Ostin tänään linnunsiemen pussin, sekoite, jossa kauraa, vehnää, maapähkinää ja auringonkukkaa, tätä ennen olen ostanut auringonkukansiemeniä. Säilytin jälkimmäistä pussia keittiön tiskipöydän alakaapissa kumilenkeillä suljettuna. Nyt kun sen seospussin avasin keittiössä tiskipöydän päällä, ja kaasin uuteen syöttöautomaattiin, niin jonkin verran meni ohi automaatin eli lavuaariin ja lattialle vähän.
No, sitten kun siivosin lattialta roiskuneita, huomasin vähän kauempana, vähän yli metrin päässä, myös ikään kuin vaaleaa viljanjyvää. Litistin sen kädelläni, niin huomasin että se on elävä! Joku toukka. Sokeritoukka mielestäni on musta. Ja tämä ei siis nopeasti liikkunut ja päiväsaikaan, mutta elävä kuitenkin.
Mikähän tämä voisi olla ja tuliko se tästä viljapussista, vai oliko mahdollisesti jostain ulkoa tullut, kun olen jo joku aika sitten tosin pitänyt ikkunaa auki, kun on ollut lämpöasteita.
Pitääkö tästä huolestua, että olisi siis esim. joku invaasio kohta täydessä käynnissä ja joka paikassa jotain toukkia. Joka tapauksessa nyt heitin auringonkukkapussin ja tämän uuden pussin suljetussa muovipussissa parvekkeelle. Jos nimittäin sieltä tuli. Toisaalta kyllä aika nopeasti olisi juossut sinne metrin päähän, kun en minä nyt niin kauan sen siivoamisen kanssa lorvinut!
Voiko näissä siemenpusseissa olla jotain toukkia tai muita ötököitä.
jyvän näköinen ja kokoine ötökkä
Apua, ötököitä.
1
329
Vastaukset 1
- hyi hiddo voi
On kolis ludonis, se on paha, varmuudeksi on hyvä vetää vaikka raidilla jalkalistat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400