Hei. Kysyisin mistä haen apua itselleni? Olen opiskelija mutta en haluaisi puhua opettajalle, kuraattorille enkä koulu terveydenhoitajalle koska nolottaa mennä heidän luokseen juttelemaan kun mun mielialat on koko ajan vaihdellut eli on ollut välillä huonoja aikoja ja sit ihan normaali mieliala jne.. Nyt on pahentunut minun mieliala siis. Ennen en ole ajatellut itsetuhosia ajatuksia mutta nyt vain on tullut ajatuksia siitä mutta tiedän etten tekisi mutta pelottaa jotenkin että joku päivä teenkin jotain :/ haluan apua tähän... Mutta jos haen apua terveyskeskuksesta niin laittaako ne mut sitten jonnekin suljetulle? Minkälaista siellä suljetulla on sitten? Pääseekö sieltä silloin pois kun haluaa? En oikein tiedä mikä olisi hyvä apu tähän :(
Mistä apua?
apua tarvitseva
10615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Suljetulle osastolle ei pakoteta, jos ei ole jotain tosi vakavaa. Perusosastolle voidaan ottaa jos lääkäri tuntee sille tarvetta, ja sieltä pääsee tarkkailujakson jälkeen pois, sitten kun lääkäri ajattelee että se on ehkä parasta.
Peruskaava on, että menet kouluterveudenhoitajalle joka sitten lähettää sut muualle, ja siellä sitten annetaan sulle resepti käteen ja joudut niitä lääkkeitä syömään niin kauan että sun sisäiset ongelmat on jotenkin maagisesti ratkaisseet itsensä. Pahoittelen kyynistä sävyä, mutta voin vain käyttää tekstiä, enkä muita kommunikaatiotapoja sanoakseni, että vaikka se taitaa olla se ainut tapa saada valtion työntekijöiden apua, niin joissain tapauksissa saat syödä lääkkeitä turhaan kun keskustelulla ja pohdinnalla pääsee jo eteenpäin. Kokeile miettiä, että haluaisitko vain jatkaa elämääsi kuten ennenkin (esim söisit lääkkeitä ja jatkaisit eteenpäin), vai että onko elämässäsi jokin vikana joka voisi vaatia muutosta (huomaat että jokin asia haittaa sinua niin paljon, että elämästäsi on tullut, tai onko se ollut, niin vaikeaa, ettet oikein enää kykene mihinkään).
Yks tapa olisi, että tosiaan mietit että mikä sun ongelma tarkalleen on. Se voi olla todella ahdistavaa välillä joillekin, niin sitä varten kannattaa hakea sairaslomaa, että saat rauhassa miettiä ilman että maailma vaatii sulta suorittamista tossa tilassa. Voit puhua täällä ihmisille mut ehkä kannattaa, jos mahdollista, hakeutua jollekin hyvälle terapeutille mielummin. Jos terapia ei ole mahdollista, niinkuin se monesti tuntuu olevan, niin sitten kirjoittele ajatuksiasi rehellisesti ylös niin paljon kun tekee mieli, ja lopulta ehkä rivien välistä löydät ongelman, ja sitten pääset selvittelemään sitä jollain tavalla..
Kerro vaikka elämäntilanteestasi jotain? Olisi kiva kuulla.
Terve itselläni oli lähes prikulleen sama tilanne. Itselleni suositeltiin kunnan psykiatriselta puolelta aikaa koululääkerille, ei terveyden hoitajalle. No kävin sitten lääkärin juttusilla, antoi ensin masennustestilapun käteen sitten jutteli jotain yleistä. Sain lääkkeet uuden ajan kuukauden päähän sekä lähetteen kunnan psykiatriselle puolelle. Se vain vaatii ensin lähetteen lääkäriltä että pääsee psykiatriselle puolelle. Suljetulle osastolle et varmaan edes pääsisi vaikka haluaisitkin. Ei kuulosta niin vakavalta vaivasi sentään. No lääkkeistä sen verran, että ensimmäiset pari päivää luultavasti oksettaa sitten et huomaa mitään. Noin kolmen viikon päästä olo alkaa helpottaa. Itsellä tosin olo helpotti vähän liikaakin, ja oloni muuttui lievästi hypomaaniseksi, johon syön nyt unilääkettä. Mutta etten pelottelisi lääkkeen käyttöä hypomaaninen olotila on itselle äärimmäisen mukavaa. Se on tosin erittäin harvinainen sivuoire. Suosittelen ensiksi vaikka soittamaan koulusi LÄÄKÄRILLE. No toki terkkarillekkin, mutta saat kuitenkin ajan lääkärille. Sairaslomaakin saat halutessasi, mutta masennukselle tekee hyvää olla koulussa. Se että tekee jotain auttaa.
Ensimmäisen kerran hain apua kouluterveydenhoitajalta opiskeluaikanani.
Kävin juttelemassa pari kertaa opiskelijapastorin kanssa, jonne hoitsu minut ohjasi.
Pappi ei mitään jeesusjuttuja alkanut tyrkyttämään, lähinnä kuunteli.
Silloin pääsin pahimman yli, koska elämässäni sattui onnekkaita sattumuksia ja sain kouluni suoritettua ja siirryttyä työelämään.
Nyt 25 vuotta myöhemmin tuli taas seinä vastaan, masennus sai valtaansa niin, että töistä suoriutuminen alkoi olla vaikeaa.
Keskivaikea masennus oli diagnoosi.
Itse hakeuduin terveyskeskuksen mielenterveysneuvolaan, lääkäri kirjoitti SSRI- lääkereseptin ja sain keskusteluaikoja sairaanhoitajan kanssa.
Ei ne kaappiin heitä ihan herkästi, psykoottinen täytyy käsittääkseni olla, että pakkohoitoon määrätään ja silloin se onkin tarpeen.
Monella masennuspotilaalla on sairaalahoidosta ihan positiivisia kokemuksia.
Itse en osaa sanoa, kun en ole sairaalassa ollut.
Resurssipulan takia en edes psykologin juttusille ole päässyt.
Kiitos teille vastauksistanne. Olen miettinyt pitkään että minun masennus johtuu ehkä koulusta. Tämä alkoi nyt syksyllä kun alkoi työharjoittelu ja siinä vaiheessa jotenkin tuli ahdistus ja semmoinen tunne että en oikein kuulu tähän alaan enkä kykene tätä alaa tekemään... Olen miettinyt myös että pitäisikö vaihtaa alaa mutta toisaalta olen jo yli puolen välin näitä opintoja ja ensi vuonna valmistuisin, ehkä sitten haen toiseen alaan opiskelemaan kun valmistun? Jos en hae nyt apua niin paheneeko mun tilanne. Koska jos haen apua niin minut voidaan potkia pois koulusta koska tässä alassa ei saa olla mitään mielenterveys ongelmia koska tässä alassa työskennellään lasten kanssa... :/ tää on niin hankala tilanne. Olen miettinyt monta kuukautta tätä juttua, mutta en oikein tiedä mitä tehdä
Tuossahan se ongelma tulikin. Hyvä hyvä! Jos tuntuu, että valitsemasi linja ei sovikaan sulle, mieti, olisiko siinä lähellä joku toinen tie, joka tuntuisi enemmän omalta? Sanotaan, että jos haluat työskennellä lasten kanssa ja se on se juttu, niin siihen liittyviä töitähän saattaa olla monia erilaisia. Eli olisit edelleen tekemisissä lasten kanssa, mutta vähän eri näkökulmasta.
Vuosi ei ole pitkä aika ja oikeastaan kaikki joutuvat vaihtamaan tai ainakin hitusen korjaamaan suuntaa elämänsä aikana ainakin kerran. Mitkään alat ja ammatit eivät ole ikuisia ja uusia juttuja tulee koko ajan. Tärkeintä, että tunnistat, mikä on se ympäristö, jossa viihdyt. Kulje se tie nyt aluksi vaikkapa ensimmäiseen tutkintoon astin loppuun ja mieti sitten, miten voisit soveltaa oppimaasi jatkossa ja lähdetkö laajentamaan osaamistasi eri osa-alueille. Esim. kasvatustieteilijöitäkin on vaikka missä ammateissa.
Mieti tuota työharjoittelua siltä kantilta, että se on ollut sulle erinomainen tilaisuus, joka on nyt käytännössä näyttänyt, mikä sun kohdalla toimii ja mikä ei. Listaa nämä seikat ylös ja mieti, mihin suuntaan kannattaisi jatkaa, jotta löydät itsellesi paremman ympäristön. Kokeile siinä sivussa vaikka vapaaehtoistöitä, jotta saat enemmän taas tuntumaa käytäntöön.
Tutkinto on aina arvokas ja suosittelen harkitsemaan pitkään ja monet kerrat ennen kuin jätät sen kesken. Olet jo kuitenkin tehnyt paljon töitä sen eteen - älä heitä sitä turhaan pois!
Jos jaksat yrittää vielä koulun loppuun niin se kyllä helpottaisi elämääs todella paljon. Sit kun koulu on tullut käytyä niin voit ottaa aika itselle ja miettiä mitä seuraavaksi, mut ainakin sulla olis joku peruskoulutus taustalla.
Jos et hae apua, niin olo voi mennä ohi itsestäänkin, mut parasta olis että mietit mistä moinen olo tulee. Joskus se voi olla vaan stressiä, ja joskus se voi taas olla sitten jokin syvä asia jota pitää käsitellä että siitä pääsee ylitse.
Itsellä meni tosiaan huonosti jossain vaiheessa, parisuhde oli se pahin ongelma, mutta muutenkin. Kävin koulua, ja kun kirjoitukset tulivat eteen, niin romahdin täysin. En ole vieläkään toipunut, ja siitä on nyt tasan kolme vuotta. Jos kirjoittaisit kaikki sinua vaivaavat asiat ylös, ja jos syyllistä ei vain millään tunnu löytyvän lähiviikkoina, niin sitten on hyvä yrittää esim juuri lääkärille menoa sun muuta. En itse ainakaan olisi kyennyt kunnolla sanomaan mikä ongelmani on ennen romahdustani, vaikka ongelmat olivat ihan selviä, ja ovat sinänsä nyt jotenkuten selvät. Sen takia kannattaa miettiä niitä asioita jotka pelottavat, ja pikkuhiljaa sitten availla niitä, mutta sen aikana voisi olla hyvä, jos saisit sairaslomaa mietimiseen.
Hei, Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.
Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-07, viikonloppuisin ja arkipyhinä 15-07.
Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta: http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset. Käynnit eivät maksa mitään.
Jos haluat mieluummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahden kesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta. Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".
Vuoroveto-kriisikeskus / Helene
On oikein hyvä että tänne tulee tukevia kommentteja! Joku on jo väittänyt, että psykologia olisi höpöhöpö-uskonto, haluaisin nyt tietää, jo etukäteen, että sitten kun olen parantunut masennuksesta, niin kuinka pian pääsen lentöemäntäkoulutukseen, ja eihän masennus siihen tee haittaa, ettei sen peruuntuminen tai muu vastaava minua masentaisi, ja etteivät kaverit minua siitä tulevaisuudessa kiusaisi, jos en sinne sen masennuslääkereseptin vuoksi pääsisi, kiitos jo etukäteen teidän vastauksesta, että kaikki olisi sitten hyvin kun olen parantunut!
Sitä kutsutaan kuntoutumiseksi , koska kukaan ei ole sama ihminen kuin ennen sairastumistaan.
Sanoisin, että kun olet toipunut ja pärjäät vuoden ilman lääkkeitä on oikea hetki hakea koulutukseen.
Tämä ei tarkoita sitä, että Sinun pitäisi jättää lääkkeet syömättä ,vaan sitä ,että kuntoudu rauhassa ensin.
Apua tarvitseva..
Kun..ja jos aloitat psyykkisistä syitä hakemaan apua ......olet kirjoilla siellä ikuisesti
Sinut voidaan ilman pienintäkään syytä "hakea" suljetulle osastolle..etkä Koskaan ole enää vapaa sieltä.....Sinut voidaan hakea sinne uudestaan milloin hyvänsä .Muista tämä ennenkuin sekoitat itsesi näiden "kirjoille"
.
Tiedän henkilöitä jotka tämän ovat saaneet kokea...ja pahinta on että heidän puheitaan EI kukaan ota vakavasti ...hehän ovat "psyykkisesti sairaita"
.
Ainoa varma tapa päästä heistä eroon on muuttaa maata..olet täysin laisuojaton heitä vastaan..hehän ovat koulunkäyneitä "ammattilaisia" jotka Tietävän miten sinä voit..Etkä sinä enää..niinkuin luulisi asian olevan