Ihan muuten vain nyt avaudun, kun on niin tylsää.
Tuntuu että kukaan ei välitä, eikä muutenkaan ymmärrä minua. Koulussa välillä muut ovat kahdestaan-viidestään. He vain sanovat että mene noiden kanssa. Kukaan poika ei pidä minusta. Koska olen niin ruma.
Minulla on mustat hiukset, tummanruskeat silmät. Minun nenääni kutsutaan perunanenäksi, ei Se minusta miltään niin kauhealta näytä. Mutta näköjään kyllä. Olen myös aasialainen... Vihaan sitä kun olen adoptio lapsi ja Aasiasta. Myönnän etten ole kylläkään kauhean kaunis, niin kuin kaverini. En enää pidä pojista yhtään, koska kaikki kuulemma "besuni" mielestä katsovat minuun sillei YÄK!!! On todella kivaa kun besu ei edes ymmärrä eikä lohduta.
Tahtoisin jonkun joka ymmärtäisi.
Äiti vain sanoisi ÄLÄ NYT ITKE SIINÄ OLE NYT HILJAA! kutsuu muutenkin paskahousuksi jne. Joten en osaa kauheasti enää ketään rakastaa. Paitsi yhtä kavereistani hän on ihana, mutta uskallan enemmän puhua "besulleni" joka ei kuitenkaan minua varmaan ymmärrä. Masentaa. Olin ennen mukava ja ajattelin toisia. Nykyään olen kiroileva kovanaama.
En ole hetero, koska kaikki pojat inhoavat minua. Mutta kyllä tytötkin.
Minulla on yksi kaveri joka on poika. On ollut enemmänkin päiväkodissa. Kyllä minua jo silloin jotkut inhosivat. Mutta minulla oli niin paljon ystäviä. Johtuu siitä että olin silloin pikkulapsi.
Olen miettinyt että menenkö junan alle vai miten kuolisin. Aion ainakin rakastamani tytön hyvästellä. Mutta en kyllä hyvästelisi "besuani".
Se mies joka sen rakastamani tytön saa on maailman onnellisin mies ikinä. Koska hän on niin ihana ja hyvännäköinen.
Olen tullut siihen tulokseen etten enää aio elää. Olen vasta 5lk. Olen ollut jo masentunut 3lk.
Minun "bestikseni" tulee meille vain pelaamaan. Se kyllä ärsyttää.
Miten tappaisin itseni? Ideoita?
Juu ei taida olla mikään best paikka avautumiselle.
Tuntuu että kukaan ei välitä, eikä muutenkaan ymmärrä minua. Koulussa välillä muut ovat kahdestaan-viidestään. He vain sanovat että mene noiden kanssa. Kukaan poika ei pidä minusta. Koska olen niin ruma.
Minulla on mustat hiukset, tummanruskeat silmät. Minun nenääni kutsutaan perunanenäksi, ei Se minusta miltään niin kauhealta näytä. Mutta näköjään kyllä. Olen myös aasialainen... Vihaan sitä kun olen adoptio lapsi ja Aasiasta. Myönnän etten ole kylläkään kauhean kaunis, niin kuin kaverini. En enää pidä pojista yhtään, koska kaikki kuulemma "besuni" mielestä katsovat minuun sillei YÄK!!! On todella kivaa kun besu ei edes ymmärrä eikä lohduta.
Tahtoisin jonkun joka ymmärtäisi.
Äiti vain sanoisi ÄLÄ NYT ITKE SIINÄ OLE NYT HILJAA! kutsuu muutenkin paskahousuksi jne. Joten en osaa kauheasti enää ketään rakastaa. Paitsi yhtä kavereistani hän on ihana, mutta uskallan enemmän puhua "besulleni" joka ei kuitenkaan minua varmaan ymmärrä. Masentaa. Olin ennen mukava ja ajattelin toisia. Nykyään olen kiroileva kovanaama.
En ole hetero, koska kaikki pojat inhoavat minua. Mutta kyllä tytötkin.
Minulla on yksi kaveri joka on poika. On ollut enemmänkin päiväkodissa. Kyllä minua jo silloin jotkut inhosivat. Mutta minulla oli niin paljon ystäviä. Johtuu siitä että olin silloin pikkulapsi.
Olen miettinyt että menenkö junan alle vai miten kuolisin. Aion ainakin rakastamani tytön hyvästellä. Mutta en kyllä hyvästelisi "besuani".
Se mies joka sen rakastamani tytön saa on maailman onnellisin mies ikinä. Koska hän on niin ihana ja hyvännäköinen.
Olen tullut siihen tulokseen etten enää aio elää. Olen vasta 5lk. Olen ollut jo masentunut 3lk.
Minun "bestikseni" tulee meille vain pelaamaan. Se kyllä ärsyttää.
Miten tappaisin itseni? Ideoita?
Juu ei taida olla mikään best paikka avautumiselle.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Olisin kyllä jo tappanut itseni. Mutta rakastuin siihen tyttöön. Se pyörii mun päässä aina. Niitä ihastuksia on monia, samaa sukupuolta tosin.
Uskallanko kertoa hänelle tunteistani? Hän on hetero. Enkä kyllä ole varma ymmärtäisikö hän, voihan olla että yliarvioin hänen fiksuutensa. Jospa hän onkin vielä liian lapsellinen.
Ja sitten vielä. Olen avautunut joskus aikaisemmin. Olen kuulemma sairaalloisen mustasukkainen.
Koska ärsyynnyn jos joku viettää sen tytön kanssa aikaa. Tai jos hän puhuu veljenpojistaan, serkuistaan ja perheestään. Siitä vasta sitten ärsyynnynkin jos hän on entisen besunsa kanssa eli minun nykyisen "bestikseni" kanssa. Sitten minä kyllä kirskuttelen hampaitani niin että kunnon ääni syntyy. En tahdo että hänestä tulee TAAS samanlainen kuin "parhaasta kaveristani" joka ei ole paras kaverini. Olenko sairaalloisen mustasukkainen?
masentunut:((
ET ole sairaalloisen mustasukkainen on hyvin yleistä..sinä vain olet niin
rehellinen että tunnustat sen..
.
Kerro ihan vapaasti tunteesi hänelle..sellaisesta kukaan ei loukkaannu
päinvastoin JOKAINEN tulee onnelliseksi kun joku sanoo että tykkää
hänestä :)
Kun en asu Suomessa en tiedä mikä "Besu" on
KUKAAN ihmisen ei ole ruma...et myöskään sinä.
Hyvännäköisyys ei KETÄÄN onnelliseksi tee..hyvin usein päinvastoin
Mvh/A
Okei. Mutta kun SE ON HETERO!! NIIN en tod mee sanoo mittää semmoista että mää Tykkään susta.
Kiitos että edes joku vastasi.
On Se jo kyllä epätavallisen tuijottelun huomannut. Hän on niin fiksu. Hän saa minut iloiseksi yleensä. Paitsi jos muistelen jotain vanhoja. Vaikka ei niitä menneitä nyt enää pitäisi muistella, enkä tahdokkaan. Mielialatkin mielipiteet vaihtelee jatkuvasti.
Olen niin rakastunut. Muutaman päivän päästä minä kiukustun hänelle olemattomista asioista, kuten vanhoista riidoista jne. Eilenkin jo mietin että vihaan häntä. Ja nyt taas rakastan häntä.
Ja tahdon unohtaa hänet, koska hän on hetero. Mutta en voi, samassa luokassa ja mun Kamu. Jään aina katsomaan hänen silmiään. Tänään en voinut, hän on kipeä.
Hän sanoi joskus
-olenko tosiaan niin kaunis että sun täytyy koko ajan kattoa mua?
ilmeisesti tarkoitti:lopeta Se tuijottaminen.
Kun hän katsoi poikiin niin kysyin läpällä: ketääs kattelet?
hän vastasi: no ite tykkäät musta ku koko ajan katot muhu.
sitten olin vain hiljaa suu auki typerän näköisesti. Onko hän siis huomannut epätavallisen käytökseni? En yleensä katsele häntä paljoa. Aina jos hänellä on kauniit vaatteet niin jään tuijottamaan häntä. Silmät suurina. Näyttää kyllä varmaan todella typerältä.
Miten siis tapan itseni? Kun kukaan ei pidä minusta sillä tavalla.
masentunut:((
En ihan hyvin osaa sanoa Suomeksi ..kaikkea..
Etkä todellakaan te mitään sellaista ..lupaathan..Kyllä kuule monelle monesti on paha olo ja ajattelee "Millään ei ole mitään väliä" .."yhtä hyvä että häviän pois"
Se on jopa luonnollista ..mutta vain sinä ihan rehellisesti ja luonnollisesti siitä kerrot...
.
Sitäpaitsi sinulla on kiva tapa kirjoittaa..ja sitä on haska lukea...
Kyllä kuule varmasti sinusta pitää ja moni mutta HUOMAA.... meitä ihmisiä on paljon jotka ikinä ei uskalla sitä toiselle sanoa ihan suoraan ja luonnollisesti että
"pidän sinusta" tai jotakin vastaavaa...
.
Minäkin tykkään sinusta muuten en kirjoittelisi sinulle ..aloin pitään kirjoituksestasi
tavasta millai kirjoitat jne .en paremmin osaa selittää
Eroituit vain satojen joukosta..sitten on jotakin mitä täällä en voi paljastaa koska täällä on paljon "sairaita yksilöitä"..
.
ET ollenkaan näytä "typerältä" jos katselet toista..se vain tuntuu itsestäsi
Katseesihan vain on ihastelevaa ja silloin Aina miellyttävää
.
Sinusta pidetään :)
masentunut:((
Sinun kanssasi on kiva kirjoitella vaikka kuinka paljon, jos haluat
Kaikesta maan ja taivaan välillä
Jos sua ei häiritse että saatan kirjoittaa joskus värin...tai että olen poika/mies.
.
Ja voin kirjoittaa ihan mistä vain..olen asunut useammassa maassa ja kokenut
paljon..
Mvh/A
Eli etkö osaa kirjoittaa kunnolla suomea? Oletko vielä mies?
Teen virheitä silloin tällöin .... Vieläkin olen mies ;)
Ok HUOMAAN. :D
Eilen kävin siellä kamuni luona, viemässä läksyt. Alkoi ujostuttamaan, vaikka minä tunnen hänet tosi hyvin. Ärsyttää kun minua rupeaa naurattamaan jos HÄN katsoo silmiini. Hän luulee varmaan että olen hullu sekopää.
Aika monet pojat pitävät hänestä, koska hänen luonteensa on ihana.
msentunut:((
Kyllä kuule sellaiset tunteet vähintäänkin alkaa ujostuttaa...monen lyö aivan lukkoon
Tunnen tuon nauramisen aiva kirotun hyvin..mulla on firma ja menin keskustelemaan
tulevasta työstä ja kontraktista..yhtäkkiä olin "Räjähtää" nauruun juuri hänen katsettaan..lähdin salamannopeasti huoneesta...sanoin mennessäni että "unohdin
vallan"..ja häivyin...olisin voinut mennä hirteen niin hävetti
.
ET ole hullu etkä sekopää ...kaikille sattuu sitä..nykyään mulla on vitsi joka muka
juuri tuli mieleen...se käy hyvin "tekosyynä"
masentunut:((
Että omit häntä on meidän jokaisen ominaisuus useinkin ..ja on ihan luonnollista
Sulla on vain harvinainen, kiva tapa kertoa suoraan...peittelemättä ajatuksesi ja
tunteesi ..se on miellyttävä ominaisuus ..ja voittaa moninkertaisesti ulkonäön...
ja varmaan tiedät että sinulla oikeus/vapaus omia häntä kuin kuka muukin
Ootko varma että hän ei pidä ollenkaan tytöistä..siis sexuaalisesti
.
Missä puolella Suomea sinä asut?
Se on 99% hetero. Sillä on ollut 2 poikkista, silloin en tiennyt että pidän hänestä niin paljon. Tajusin sen joskus 3-4lk liikuntatunnilla ja aikaisemminkin kyllä.
Olen aina ollut rehellinen, rakkaus ja ulkonäkö asioissa en yleensä.
Tappelen hänen kanssaan leikillä. Kaadoin hänet joskus kiviportaissiin ja väänsin kuulemma sormenkin. Mutta kai hän anteeksi antoi, pyysin joskus anteeksi siitä kun sanoin häntä tyhymäksi. Koska Tapani on aina vahingossa sanoa tyhmäksi, mutta en tarkoita sitä. En puhu kotona näistä asioista, koska mua ei kiinnosta.
En pidä siitä jos joku katselee häntä.
En pidä siitä jos hän katsoo silmiini, kun itse katselen hänen silmiään.
Entiselle ihastustani en tuntenut, mutta hän pyöri päässäni. Hän alkoi unohtumaan jo 4lk koska hän muutenkin menisi yläasteelle. Mutta tapaan hänet vielä yläasteella jos jaksan elää siihen asti. Mutta mulla on jo toinen ihastus jonka tunnen hyvin, joten en kaipaa enää häntä. Minä ihastuin joskus "parhaaseen ystävääni" kaunis Mutta en tykkää hänestä, jos hänen luonteensa olisi parempi niin saattaisin hänestä enemmänkin pitää. Mutta hän saa minut masentumaan ja surulliseksi. Mutta Se kaverini taas saa minut niin iloiseksi ja hänestä saa itseluottamusta. Hän ei ehkä ole kaunein, mutta kaunis, hyvä luonne ja todella fiksu. Hän on minua melkein vuoden nuorempi. Ärsyttävää olla luokan 3 vanhin. Hän ei ole ollut koko viikkona koulussa.
Vaikutat melko fiksulta tyypiltä.
Juu kyllä Se anteeksi antoi. Tarkoitus ei ollut satuttaa.
Etkö asu suomessa? Miksi vastaat yleensä illalla.
Se sun tekosyy...ne voi ajatella että et edes keskity työhön ja muistelet vain vitsejä.
Sun rehellisyys on hieno asia sillä pääsee pitkälle aina..
jos paljon pidät hänestä et tietenkään halua että toiset katselee häntä ..se on luonnollista ..Olet vain yksi hyvin harvoja joka avoimesti sen sanoo..
Se ominaisuus vie sinut pitkälle joka paikassa maailmassa ..
.
Asun Tukholmassa josta aion muuttaa pohjos Espanjaan tai etelä Ranskaan
Miellyin niihin seutuihin kun ajelin Eurooppaa ympäri sitten se on kuudes maa
missä asun
Pyreneerna tai seudut Laredo,n ympärillä miellyttää.
.
Teen pitkiä päiviä ja rakennan talon valmiiksi jonka jälkeen voin muuttaa pois
täältä..
Ei ole hätää minä teen työni aina moitteettomasti ja Professionellt siksi sain
tämän ....monen kilpailijan joukosta
.
Kiitos kohteliaisuudestasi!!
Masentunut:((
Kuule nyt sä voisit muuttaa sen nimesi vaikka ..."Päivänsäde"
.
Ei kukaan masentunut kirjoita kuin sinä...ja sulla on miellyttävä tapa kirjoittaa
Sitäpaitsi olet kohtelias..
Missä aineissä oot hyvä koulussa ..mistä harrastuksista pidät
Tykkäätkö asua siellä missä asut
Mistä eniten uneksit että tapahtuisi?
Olen Enkussa aika hyvä. Sitä paitsi en ole kohtelias, vaikutan siltä. Oikeasti olisin jo voinut haistattaa veet.
Pidän vähän futiksesta.
Jos tietäisit minkä laista kielenkäyttöni on niin ihmettelisit varmasti.
Kyllä mä oisin voinut sanoo haista sitä ja tätä.
En tykkää asua täälä. Ei ole mitään unelmia.
Tai itseasiassa kyllä mä pidän tästä paikasta missä asun, kaveri asuu lähelläni. Mutta kaupungista en pidä, maa seutu on kauniimpi.
Voikohan minusta nähdä sen että pidän hänestä? Siis että näkeekö hän sen...?
NYT sulla on hieno nimi
Päivänsäde :)
Unohdin kysyä oletko hyvällä tuulella tänään???
Asun kai etelässä. Olen ihan hyvällä päällä koska on perjantai.
Päivänsäde:..
Tykkäätkö uudesta nimestäsi?
Asut KAI.....etelässä...........
Kiva että oot hyvällä tuulella.....
Piti kysyä soitaks jotain instrumenntia??
Itse soitan instrumenttia nimeltä..Theremin
Hyvää viikonloppua :)
En soita mitään. Nimeni on ihan okei.
Päivänsäde;...
Ootko koskaan halunnut alkaa soittaan jotain sitten?
Valokuvaaminen ja filmaaminen on yks harrastuksiani ....entä sinä
Tai mitä muuten teet vapaa aikanasi?
Pelaan xboxilla, olen kavereiden kanssa. Käyn taidekoulua, jota vihaan sielä on tylsää koska muut piirtävät paremmin enkä tunne ketään sieltä paitsi poikia.
Meillä on videokamera mutta se on lainalla joten en voi käyttää sitä.
Minulla on muuten sunnuntaina synttärit.
Pelaaminen on aina hauskaa ..kuka valitsi taidekoulun sulle jos et siitä tykkää :(
Jos susta vain tuntuu (kuten yleensä) ..että toiset piirtää paremmin??
Eksä ollenkaan tykkää pojista?????
Minäkin käytän enemmän videokameraa kuin digikameraa
Sulla on sitten juhlat sunnuntaina ....Tuleeko paljon juhlimaan sun synttäriä?
ONNEKSI ..OLKOON "Päivänsäde".. Päivänsankari :)
HA DEN ÄRAN!! min Finska vän ;)
Hyviä ja onnellisia vuosia Sinulle...ja paljon :)
Mvh/A
Äiti sen valitsi mutta silloin valitsin sen myös itse, koska olin silloin nuorempi vastasin aina joo. Olen ollut sielä kohta 6vuotta. Se paikka on väsyttävä olisin ollut mieluummin huoneessani. En pidä pojista, haukkuvat rumaksi ja "paras kamu" sanoo että kaikki tuijottavat minua sillei YÄK!! JOTEN EN PIDÄ POJISTA enää. Päiväkodissa ei tarvinnut vielä ulkonäöstänsä niin huolehtia. Mutta yksi kavereistani on poika...
Kutsun ainoastaan sukulaiset, kavereita EN.
Kiva että tällä palstalla on hauskaa, tuli juuri mieleen, että miltei kaikilla maailman tyranneillakin on ollut hauskaa omissa pikku piirissään, ihan hauskaa ja kivaa perhe-elämää, ja he ovat olleet tuttavallisia ja iloisia läheisilleen, ystävilleen, kavereilleen. Kaikkein pahimmillakin historian hirviöillä on siis ollut myös "hyvät puolensa", tosin maailma ei niitä nykyään juuri muista. Semmoista se on.
WIHAAN Tuollaisia perhetouhuja.
Eikun...en lukenut sitä loppuun luin vain sanat perhe-elämää ja pikku piirissään.
päivänsäde:)
Nyt tuli sulle niin "intelligent" seuraa (utopian torvi) että voinkin sopivasti jäädä pois
Täältä...
Hyvää onnea ja jatkoa sulle ..mitä teetkin tulevaisuudessa ...
Ööm...? Ok?