Renny Harlin oli juuri aikeissa katkaista puhelun kun Jaska ehti sanomaan, että hän soittaisi tarvittaessa Quentin Tarantinolle tai jopa Oliver Stonelle. Harlin liikuttui Jaskan eleestä, sillä yleensä ihmisillä ja varsinkin elokuva-alan ihmisillä oli tapana soittaa ensin Tarantinolle, sitten Stonelle ja sen jälkeen aika monelle muulle ennen kuin Harlinin kännykkä alkoi piristä. Viime aikoina touhu oli mennyt aivan mahdottomaksi, kuulemma edesmennyt elokuvaohjaaja Edvin Laine sai enemmän puheluita kuin Renny Harlin.
"Kai minulta hetki liikenee", Harlin sanoi ja katsahti kesämökin nurkalla jököttävää kylpytynnyriä, jossa istui aurinkolasipäinen Markus Selin lukemassa iltalehteä.
Omenapuun alle asetellussa lepotuolissa kuorsasi Bermuda- sortseihin pukeutunut Sylvester Stallone, jonka ympärillä pörräsi aikamoinen lauma paarmoja. Harlin nappasi tarjottimelta palan tiikerikakkua ja viskasi sen omenapuun suuntaan. Kakkupala tömähti omenapuun oksaan ja hajosi palasiksi. Yläilmoista satavat kakunpalat saivat Stallonen ponnahtamaan istualleen. Hän tuijotti pöllähtäneen näköisenä tovin aikaa ympärilleen, sanoi jotain käsittämätöntä ja nousi sitten venytellen ylös. Samassa hän huomasi vatsamakkaroidensa välistä pilkistävän tiikerikakunpalan ja laittoi sen tyytyväisenä suuhunsa. Päästyään jaloilleen hän laahusti viereisen omenapuun alla jököttävän flyygelin luo. Hän pyyhki kannelle varisseet roskat ja istahti saunajakkaralle, jonka jalat olivat uponneet myyränkoloihin. Kohta epävireinen flyygelinsoitto peitti alleen mökistä kantautuvan möykän.
"Asuuko Los Angelesissa muitakin suomalaisia?" Jaska kysyi erotettuaan möykän seasta suomenkielisiä kirosanoja.
"Peter Franzen majailee pahvilaatikossa erään sillan alla, mutta nyt ei olla Los Angelesissa, vaan Hämeenlinnassa kuvaamassa Sibeliuksen elämänkertaelokuvaa."
"Eikös Sibeliuksesta tehty elokuva joskus 2000-luvun alussa?"
"Ei sitä viritystä voi elokuvaksi kutsua. Kyllä totuus on se, että elokuvan ohjaaminen on synnynnäinen lahja. En minä tietenkään kiistä, ettei kylähullun esittämiseen tarvita synnynnäisiä lahjoja, mutta Pekko Aikamiespoika voisi elokuvien ohjaamisen sijasta ja ohjata pappatunturisa vaikka puuhun."
"Kuka sitä pianoa rääkkää?"
"Eräs kuuluisa amerikkalainen luonnenäyttelijä", Harlin vastasi ylimalkaisesti.
"Eikös Sibelius ollut suomalainen?"
"Markus Selin on hieman muokannut Sibeliuksen elämäntarinaa", Harlin sanoi jokseenkin väsyneen oloisena. "Tässä meidän elokuvassa Sibelius on rikkaan bolivialaisen tinakauppiaan ainoa poika. Hurjapäinen rosvojoukko murhaa Sibeliuksen perheen ja poika pelastuu suomalaisen merikapteenin neuvokkuuden ansiota. Merikapteeni päättää viedä pojan mukanaan Suomeen. Pitkän merimatkan aikana poika ystävystyy laivan konemestarin kanssa, joka opettaa pojan soittamaan laivan hiiliruumassa olevaa pianoa."
"Mitä piano tekee hiiliruumassa?"
Harlin pui Selinille nyrkkiä. "Minähän sanoin, ettei kukaan ymmärrä miksi hiiliruumassa on piano."
Selin ruttasi suutuksissaan iltalehden, uitti sitä kylpytynnyrissä ja pyöritteli siitä käsisään märän pallon.
"Jos sen heität, niin minä lähden saman tien lentokentälle."
Selin viskasi paperipallon nurmikolle ja kurotti jäiden täyttämästä ämpäristä itselleen oluen. Hän väänsi korkin irti ja siirtyi istumaan selkä kohti Harlinia.
"Mulkku!"
Flyygelin pimputus lakkasi.
Stallone kääntyi ja sanoi hymyillen suomeksi: "Paska jätkä."
"Ole sinä hiljaa ja opettele soittamaan jos halut näytellä tässä elokuvassa."
"Paska elokuva."
"Nyt minulle riitti amatööritouhu!" Harlin suuttui ja ponkaisi pystyyn. "Tämä poika lähtee nyt pariksi päiväksi kylpylään tuulettumaan."
"Istu tynnyriin minun viereeni."
"Vaihtaisit joskus veden niin voisin vaikka tulla."
"Kaivo on tyhjä."
"Sekin vielä."
"Jos vippaat pari sataa, niin minä saan tämän kylpytynnyrin vuokran maksettua", Selin sanoi käsi ojossa. "Tai anna saman tien tonni, niin me päästään Sylvesterin kanssa käymään kylillä. Sen pitää saada vähän actionia, tämä maalaiselämä ei sovi sen luonteelle."
Harlinin kääntyi katsomaan Stallonea, joka laski taas sormensa flyygelin koskettimille ja alkoi pimputtaa Kuutamosonaattia. Harlin otti pari askelta taaksepäin varmistuakseen, että Stallone soitti ulkomuistista ilman nuotteja.
"Aika hyvin soittaa", Selin sanoi tyytyväisenä.
Harlin kaivoi lompakostaan tuhat euroa, laittoi setelit pöydälle ja nosti tiikerikakunpuolikkaan niiden päälle. "Kuutamosonaatti on Beethovenin biisi."
"Niin kaikki luulevat", Selin höhötti, "mutta eivät luule tämän elokuvan jälkeen."
"Kai minulta hetki liikenee", Harlin sanoi ja katsahti kesämökin nurkalla jököttävää kylpytynnyriä, jossa istui aurinkolasipäinen Markus Selin lukemassa iltalehteä.
Omenapuun alle asetellussa lepotuolissa kuorsasi Bermuda- sortseihin pukeutunut Sylvester Stallone, jonka ympärillä pörräsi aikamoinen lauma paarmoja. Harlin nappasi tarjottimelta palan tiikerikakkua ja viskasi sen omenapuun suuntaan. Kakkupala tömähti omenapuun oksaan ja hajosi palasiksi. Yläilmoista satavat kakunpalat saivat Stallonen ponnahtamaan istualleen. Hän tuijotti pöllähtäneen näköisenä tovin aikaa ympärilleen, sanoi jotain käsittämätöntä ja nousi sitten venytellen ylös. Samassa hän huomasi vatsamakkaroidensa välistä pilkistävän tiikerikakunpalan ja laittoi sen tyytyväisenä suuhunsa. Päästyään jaloilleen hän laahusti viereisen omenapuun alla jököttävän flyygelin luo. Hän pyyhki kannelle varisseet roskat ja istahti saunajakkaralle, jonka jalat olivat uponneet myyränkoloihin. Kohta epävireinen flyygelinsoitto peitti alleen mökistä kantautuvan möykän.
"Asuuko Los Angelesissa muitakin suomalaisia?" Jaska kysyi erotettuaan möykän seasta suomenkielisiä kirosanoja.
"Peter Franzen majailee pahvilaatikossa erään sillan alla, mutta nyt ei olla Los Angelesissa, vaan Hämeenlinnassa kuvaamassa Sibeliuksen elämänkertaelokuvaa."
"Eikös Sibeliuksesta tehty elokuva joskus 2000-luvun alussa?"
"Ei sitä viritystä voi elokuvaksi kutsua. Kyllä totuus on se, että elokuvan ohjaaminen on synnynnäinen lahja. En minä tietenkään kiistä, ettei kylähullun esittämiseen tarvita synnynnäisiä lahjoja, mutta Pekko Aikamiespoika voisi elokuvien ohjaamisen sijasta ja ohjata pappatunturisa vaikka puuhun."
"Kuka sitä pianoa rääkkää?"
"Eräs kuuluisa amerikkalainen luonnenäyttelijä", Harlin vastasi ylimalkaisesti.
"Eikös Sibelius ollut suomalainen?"
"Markus Selin on hieman muokannut Sibeliuksen elämäntarinaa", Harlin sanoi jokseenkin väsyneen oloisena. "Tässä meidän elokuvassa Sibelius on rikkaan bolivialaisen tinakauppiaan ainoa poika. Hurjapäinen rosvojoukko murhaa Sibeliuksen perheen ja poika pelastuu suomalaisen merikapteenin neuvokkuuden ansiota. Merikapteeni päättää viedä pojan mukanaan Suomeen. Pitkän merimatkan aikana poika ystävystyy laivan konemestarin kanssa, joka opettaa pojan soittamaan laivan hiiliruumassa olevaa pianoa."
"Mitä piano tekee hiiliruumassa?"
Harlin pui Selinille nyrkkiä. "Minähän sanoin, ettei kukaan ymmärrä miksi hiiliruumassa on piano."
Selin ruttasi suutuksissaan iltalehden, uitti sitä kylpytynnyrissä ja pyöritteli siitä käsisään märän pallon.
"Jos sen heität, niin minä lähden saman tien lentokentälle."
Selin viskasi paperipallon nurmikolle ja kurotti jäiden täyttämästä ämpäristä itselleen oluen. Hän väänsi korkin irti ja siirtyi istumaan selkä kohti Harlinia.
"Mulkku!"
Flyygelin pimputus lakkasi.
Stallone kääntyi ja sanoi hymyillen suomeksi: "Paska jätkä."
"Ole sinä hiljaa ja opettele soittamaan jos halut näytellä tässä elokuvassa."
"Paska elokuva."
"Nyt minulle riitti amatööritouhu!" Harlin suuttui ja ponkaisi pystyyn. "Tämä poika lähtee nyt pariksi päiväksi kylpylään tuulettumaan."
"Istu tynnyriin minun viereeni."
"Vaihtaisit joskus veden niin voisin vaikka tulla."
"Kaivo on tyhjä."
"Sekin vielä."
"Jos vippaat pari sataa, niin minä saan tämän kylpytynnyrin vuokran maksettua", Selin sanoi käsi ojossa. "Tai anna saman tien tonni, niin me päästään Sylvesterin kanssa käymään kylillä. Sen pitää saada vähän actionia, tämä maalaiselämä ei sovi sen luonteelle."
Harlinin kääntyi katsomaan Stallonea, joka laski taas sormensa flyygelin koskettimille ja alkoi pimputtaa Kuutamosonaattia. Harlin otti pari askelta taaksepäin varmistuakseen, että Stallone soitti ulkomuistista ilman nuotteja.
"Aika hyvin soittaa", Selin sanoi tyytyväisenä.
Harlin kaivoi lompakostaan tuhat euroa, laittoi setelit pöydälle ja nosti tiikerikakunpuolikkaan niiden päälle. "Kuutamosonaatti on Beethovenin biisi."
"Niin kaikki luulevat", Selin höhötti, "mutta eivät luule tämän elokuvan jälkeen."
Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä nyt tähän lopeta!!!! :D