mutta minun kaurismieheni on aivan ihana, vastuuntuntoinen, rakastava ja osoittaa tunteensa minulle. Hän osoittaa, että olen hänelle tärkein nainen päällä maan. Jos ei nyt joka päivä niin, usein kuitenkin sanoo: rakastan sinua. Hän on uskollinen, viisas ja viihtyy kotona lasten kanssa. Hän on hyvin kannustava. Siis aivan mahtava mies. Hänen kanssaan on hyvä olla.
Puhukaa,
mitä puhutte,
1580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen tuntenut tämän kaurismiehen nyt runsaan puoli vuotta. Hän on juuri tuollainen kuin kuvailet, vain yhteen kohtaan noista voin laittaa kysymysmerkin, mutta se jääkööt huomioimatta, koska ajattelen, että ajan kanssa sitten sekin tulee. Lisäisin vielä tuohon listaasi, sanan hellä, sillä hän on todella hellä kosketuksessaan. Lasten kanssa ei ole vielä kokemusta, mutta ensi vuonna saan senkin sitten kokea. Uskon tai sanotaan, että tiedän, hänestä tulee hyvä isä. Raskausajan, joka on alussa vasta, hän on huomioinut todella kauniisti. Melkein päivittäin kysyy vointia, sekä tulevan lapsen, että minun.
Minä itse olen helmikuun vesimies (hiukan jöksö joskus).