Burnoutin seuraukset

Kerron tässä oman kokemukseni Burnoutista koska en halua muiden kokevan samaa.

Olin 2000-luvulla vuosia isossa yrityksessä hanttihommissa. Kyseessä oli asiakaspalvelutyö ja asiakkaat lisääntyivät johtoportaan ahneudesta johtuen pikkuhiljaa liian suureksi. Aluksi pidin työstäni. Työkaverit olivat mukavia, ilmapiiri erinomainen. Kehuja tuli ahkeruudesta.
Sitten parin vuoden kuluttua esimieheni vaihtui. Siitä alkoi elämäni suurin helvetti. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt hänellä olleen narsistinen persoonallisuushäiriö.
Työmääräni alkoi pikkuhiljaa kasvamaan. Olin liian kiltti enkä ymmärtänyt että kukaan työyhteisössä ei ajatellut jaksamistani. Kehuja ei enää tullut, mutta jos mokasin, moitteilta en välttynyt. Työmoraalini oli myös liian korkealla. Moni muukin alkoi voimaan huonosti. Työkaverit huomasivat etten osaa sanoa ei. He nakittivat minulle lisää töitä. Olin työyhteisössä "alin", ainoa kouluttamaton. Työ oli myös raskasta vuorotyötä ja päivät usein yli 8 tuntisia. Lisäksi työmatka kymmeniä kilometrejä ja kotonakin oli hommia.
Työ alkoi muuttua painajaiseksi. Stressi kasvoi äärimmilleen. En saanut enää edes kunnolla nukutuksi. Terveyteni petti, sairastuin kroonisesti. Aloin jopa toivoa kuolemaa ja harkitsin itsemurhaa. Lopulta yritinkin mutta jokin suurempi voima esti onnistumisen.
Lopulta tuli seinä vastaan. Menin työterveyslääkärille. Rivien välistä hän suositteli alan vaihtoa. Otin lopputilin. Siitä alkoi pitkä, lähes 10 vuoden toipuminen. Joskin 100% toipumista en odota tämän elämän aikana.
Irtisanomiseni jälkeen loput 2 viikkoa sain parempaa kohtelua töissä. Silti viimeiset päivät olivat henkisesti yhtä helvettiä.
Loppuunpalamisen seurauksena olen ollut yli 5 vuotta työkyvytön, masentunut ja nähnyt säännöllisesti painajaisia. Siksi päätin kirjoittaa tänne, varoitukseksi muille. Pelastukseni oli kertyneet säästöt ja velattomuus, jotka mahdollistivat irtisanoutumisen ilman tiedossa olevaa uutta työpaikkaa.
Fyysisesti toivuin nopeasti, mutta henkisesti sitäkin kauemmin. Vielä tänäkin vuonna näin painajaista, mutta toipumiseni on onneksi jo voiton puolella. Olen oppinut kantapään kautta, miten vakavat seuraukset burnoutilla voi olla.
Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Viime vuodet oravanpyörän ulkopuolella olen hyödyntänyt henkiseen kehitykseen. Nyt olen vahvempi kuin koskaan. Olen myös saanut itsetunnon. Sitä minulla ei oikeastaan koskaan ennen ole ollut, elämäni ensimmäiseen 30 vuoteen. Työelämä on usein sairasta kilpailua, jossa työntekijät ovat yritysten pelinappuloita.
Olen oppinut keskeisiä asioita elämästä. Ihminen on ennen kaikkea sielu ja henki, ei niinkään keho. Olemme myös kaikki prikulleen samanarvoisia ja tärkeitä! Elämän tarkoitus on rakkaus ja tärkeintä on oppia antamaan anteeksi, koska vain siten voi jättää menneisyyden haamut lopullisesti taakseen.
Anna anteeksi myös itsellesi, olet arvokas! ♥