Kesitas
tänään 16:27
Hieman katsantoa, kuka valehtelee?
Avaaja kirjoitti; että muista uskonnollisista liikkeistä pf-tapauksia olisi löytynyt vain muutama.??
Niin, muista löysit vain yhden, olisi ollut parempi kirjoittaa ja valuttaa omaa syyllisyyttä vain helluntailaisten päälle, joilla on asiassa jo omat syntinsä.
Valehtelet, muista et puhu mitään vain helluntailaisista.
Eli näissäkö kahdessa he esiintyvät? En kuulu kumpaankaan lahkoon.
Jäi vielä mainitsematta, että onko asiantuntia ehkä SRK;n pedofilia salaaja?? Sopisi kuvioihin.
Siellä niitä on muutamia? Jos useampia nimeä, teillä kuitenkin -60 luvulta lähtien tuhansia.
>>Kesitaksen tapaisiin kieroihin valehtelijoihin ja vääristelijöihin on mahdotonta luottaa.** En hae ollenkaan luottamustasi. En minäkään voi valehtelijoihin luottaa.
Toisaalta, et taida tajuta muutamia eroja. VL pedofiliaan kuuluu raiskaus, ja lehtitaitojen mukaan helluntailaisuuteen ja myös tämän palstan mukaan suutelu suulle?? Sehän Raamatun ohje, mutta omiensa nainti vie helvet.tiin.
Muhonen saattaa kirjoittaa niin, kuten sanoit, mutta ongelmana on olettamus, Hänen näkemys ja vailla yhtään nimeä.
Esillä oli kolme, joista yksi todettiin syyttömäksi.
Ei taida riittää pesemään teidän pesäänne.
Täällä Oulun alueella on mm. Vihelöitä ja Myllymäkejä tuomiolla joka kuukausi.
tänään 16:27
Hieman katsantoa, kuka valehtelee?
Avaaja kirjoitti; että muista uskonnollisista liikkeistä pf-tapauksia olisi löytynyt vain muutama.??
Niin, muista löysit vain yhden, olisi ollut parempi kirjoittaa ja valuttaa omaa syyllisyyttä vain helluntailaisten päälle, joilla on asiassa jo omat syntinsä.
Valehtelet, muista et puhu mitään vain helluntailaisista.
Eli näissäkö kahdessa he esiintyvät? En kuulu kumpaankaan lahkoon.
Jäi vielä mainitsematta, että onko asiantuntia ehkä SRK;n pedofilia salaaja?? Sopisi kuvioihin.
Siellä niitä on muutamia? Jos useampia nimeä, teillä kuitenkin -60 luvulta lähtien tuhansia.
>>Kesitaksen tapaisiin kieroihin valehtelijoihin ja vääristelijöihin on mahdotonta luottaa.** En hae ollenkaan luottamustasi. En minäkään voi valehtelijoihin luottaa.
Toisaalta, et taida tajuta muutamia eroja. VL pedofiliaan kuuluu raiskaus, ja lehtitaitojen mukaan helluntailaisuuteen ja myös tämän palstan mukaan suutelu suulle?? Sehän Raamatun ohje, mutta omiensa nainti vie helvet.tiin.
Muhonen saattaa kirjoittaa niin, kuten sanoit, mutta ongelmana on olettamus, Hänen näkemys ja vailla yhtään nimeä.
Esillä oli kolme, joista yksi todettiin syyttömäksi.
Ei taida riittää pesemään teidän pesäänne.
Täällä Oulun alueella on mm. Vihelöitä ja Myllymäkejä tuomiolla joka kuukausi.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Tunnustan etten lukenut sanaakaan tämän saastan viestistä, mutta olen varma että koko viesti on täynnä valhetta, sekoilua ja kirjoitusvirheitä.
Nimimerkki Kesitas yrittää perustella vl:ten panettelua sillä, että muista uskonnollisista liikkeistä pf-tapauksia olisi löytynyt vain muutama. Kyseessä on törkeä hätävalhe. Asiantuntijalausunnon mukaan esim. helluntaiseurakunnissa ilmenneistä lukuisista hyväksikäyttötapauksista julkisuuteen nousi vain jäävuoren huippu. Kesitaksen tapaisiin kieroihin valehtelijoihin ja vääristelijöihin on mahdotonta luottaa.
Jos näin, niin maintse vaikka 5 tapausta, jostain kristitystä seurakunnasta?
Lestoista niitä löytyy 5 joka vuosi.
Lestoista ei löydy yhtään. Teistä Kesitas Hellareista kuhisee korkeammilla tahoilla varsinkin.
Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista
ohooooh
28.12.2014 19:13
.
ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä.
VASTAA
"Kansanedustaja
28.12.2014
.
"Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilista ilmapiiriä seuraavasti:"Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelevat heitä suulle kaiken kansan keskellä
VASTAA
1991
28.12.2014
.
Helluntaiherätyksen mukaan seuraavat henkilöt ovat uskovaisia, jos ovat onnistuneet polvirukoilemaan syntinsä anteeksi "Jumalan silmien edessä":
- törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden vuoden ehdottoman vankeustuomion saanut helluntaievankelista
- oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1,5 vuoden vankeustuomion saanut helluntaikuoronjohtaja
- poikien törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistynyt helluntainuorisotyöntekijä, joka "sovitti" tekonsa "Jumalan silmien edessä" ja sai ylennyksen helluntaiseurakunnan pastoriksi
- lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä puolen vuoden vankeustuomion saanut helluntaipastori
- Melperi1, jonka mukaan lasta seksuaalisesti hyväksikäyttänyt helluntaipastori vain "erehtyi hiplaamaan", hyväksikäytetty "ei ollut oma tytär" ja jossa "sen pidemmälle ei menty"
Noh, nuo kaikki siat ovat johtohenkilöitä ja tekivät nimenomaan SEURAKUNNISSA. Käyttivät virkaasemaansa Satanan Helluntai Siat.
No niin. Pistä nyt 5 tapausta muualta esim viimevuosi aluksi?
Pelkästään helluntaisaastaa. löytyy.
Saasta
Saastaa
Oiiiii. Huh HJK wc kun oli pää to KB BBC ;) tyyny oli k h TS et iha poikki huh pää oo tuu FST uudet kun kun td huh kuin v tuntuu et t tv ji on on
Miten uskovaiseksi itseään sanova ihminen voi sanoa nuin toisesta ihmisestä? Se usko on jostakin muualta kun jumalasta...
Ei uutta
Saasta
Luu
luu
1. Ensimmäinen valhe Kesitaksen toisella rivillä.
-avaaja ei ottanut edes kantaa asiaan josta hän väittää avaajan valehdelleen.
Se siitä.
Kunhan mainitsin;)
eikö kesitas ja sectori ole samasta lahkosta?
molempien palstatuotos perustuu valheeseen.
jos vahingossa kirjoittaisivat totta, niin perusivat puheensa tai selittäisivät viikon.
tosin toinen ei osaa edes kirjoittaa.., eikö toinen jopa pelaa pasianssia Nirto Kärpäsä ja häirikköveli lukee kalevasta kärppien tulokset ja selostaa täällä viiveellä.
aaa
""Avaaja kirjoitti; että muista uskonnollisista liikkeistä pf-tapauksia olisi löytynyt vain muutama.??""
Eihän tuo kirjoittanut, kai sä lukea osaat vaikka kirjoittaa et osaakaan?
"""VL pedofiliaan kuuluu raiskaus, ja lehtitaitojen mukaan helluntailaisuuteen ja myös tämän palstan mukaan suutelu suulle??"
:))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))
Valheella on lyhyet jäljet.
Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa
Julkaistu: 16.1.2015 15:31
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut kolme nuorta miestä törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä yli kolmen vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Miehet olivat yhdessä useita kertoja sukupuoliyhteydessä kolmen 2–5-vuotiaan lapsen kanssa.
Pirkanmaan käräjäoikeuden medialle laatimasta julkisesta selosteesta käy ilmi, että seksuaalirikokset tapahtuivat 1.6.2008-14.7.2009 välisenä aikana. Julkisesta selosteesta ei käy ilmi tekopaikkakuntaa. Tuomion mukaan mieskolmikko oli yhdessä useita kertoja sukupuoliyhteydessä kolmen 2–5-vuotiaan lapsen kanssa.
Tämän lisäksi miehet tekivät pikkulapsille useita muita seksuaalisia tekoja. Oikeuden mukaan miehet hakivat teoillaan seksuaalista kiihotusta ja tyydytystä.
Tämän lisäksi kaksi nuorinta miestä teki lapsille ruumiillista väkivaltaa. He tukistivat lapsia hiuksista useita kertoja, antoivat useita kertoja luunappeja sekä löivät lapsia usein risulla tai kädellä. Tämän lisäksi nuorin mies on vielä yksin purrut lapsia sekä tallonut heitä. Lapsille aiheutui miesten teosta kipua, haavoja ja naarmuja vartaloon.
Miehet kiistivät oikeudessa kaikki syytteet. Oikeudessa esitettiin kirjallista todistelua, kuultiin vastaajia ja todistajia sekä asiantuntijoita. Oikeudessa katsottiin myös lasten videoidut oikeuspsykiatriset haastattelut. Oikeus antoi lasten kertomuksille ison painoarvon.
– Syyksi lukeminen on perustunut pääosin asianomistajien eri yhteyksissä esittämiin kertomuksiin syytteissä kuvatuista tapahtumista. Käräjäoikeus on pitänyt näitä asianomistajien kertomuksia esitetyn näytön perusteella uskottavina, Pirkanmaan käräjäoikeus kertoo julkisessa selosteessaan.
Oikeus pitää miesten tekoja rikoslajissaan varsin vakavina. Miehet joutuvat maksamaan kullekin lapselle 24 600 euron korvaukset kivusta, särystä, tilapäisestä psyykkisestä haitasta sekä henkisestä kärsimyksestä. Korvausvastuu jakautuu eri tavoin miesten kesken.
Oikeus on määrännyt lasten henkilöllisyydet salassa pidettäviksi 60 vuodeksi. Vaikka tekijöiden saamat tuomiot ovat pitkiä, IS ei julkaise heidän nimiään uhreiksi joutuneiden lasten henkilöllisyyksien suojelemiseksi.
Oikeus tuomitsi vanhimman, vuonna 1986 syntyneen miehen kolmen vuoden vankeusrangaistukseen kolmesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Oikeus katsoi kahden nuoremman, vuonna 1989 syntyneiden miesten syyllistyneen myös samoihin rikoksiin. Oikeuden mukaan he syyllistyivät myös kolmeen pahoinpitelyyn, mikä pidensi heidän tuomioitaan.
Toiseksi nuorin sai kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistuksen. Nuorin mies sai kolmen vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistuksen. Nuorimman miehen pisintä, kolmen vuoden ja kymmenen kuukauden tuomiota selittää se, että hän muun pahoinpitelyn ohella puri ja talloi lapsia. Tämän lisäksi hän teki lapsille eniten erilaisia seksuaalisia tekoja. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi asiassa tuomion perjantaina. Asia käsiteltiin kolmen tuomarin kokoonpanossa. Ratkaisu oli yksimielinen.
Kolmikko passitettiin välittömästi vankilaan. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Niko Ranta
**Vaikka tekijöiden saamat tuomiot ovat pitkiä, IS ei julkaise heidän nimiään uhreiksi joutuneiden lasten henkilöllisyyksien suojelemiseksi**
Yleisellä tasolla kysyn miksei helluntaivankien nimiä julkisteta? Onko niitä niin paljon?
Kolmikko passitettiin välittömästi vankilaan
Jospa heitä ei ole muualal kuin teitin pienissä traumaattisissa pääkopissanne, ja siksi ei ole mitään julkaistavaa!
vastasin vain yleisellä tasolla toki.
Valheen lyhyt jälki.
Toiseksi nuorin sai kolmen vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistuksen. Nuorin mies sai kolmen vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistuksen
QPO
Helluntailaisella ja muilla upotuskastetuilla. Otetaan esimerkiksi suuri Lucifersaasta Kesii.
Kesin puolusta uskonnollinen ajattelu on ulkoistettu upotuslahkoille ekumeedisesti. Tämä roisto toistaa lahkonsa sanoja , mutta oma aivotoiminta on keskitetty valheelle, rienaamiselle, panettelulle, syytöksille ja uudestaan sama kierros. Tuossa tapauksessa Hän käyttää omia aivoja mutta vain tuossa. Ja vain yhden kerran. Sitten toistaa sitä yhdessä helluntaiyleisaivojen toiston kanssa.
Omat aivotoiminnat on keskitetty muutamaanvalheeseen ja muilta osin saastan aivotoiminta on ulkoistettu Niiloille yms.
Saanen kohteliaasti huomauttaa, että hellaripalsta löytyy täältä:
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3899
Saanen kysäistä. Miksi masinoitte täällä saastaanne vaikka omakin palstanne löytyy?
Olen sama kuin edellinen kirjoittaja jolme vastasitte.
Lisään vielä, että jos ja tässätapauksessa kun tämä helluntaisaastuus =Tämä roisto toistaa lahkonsa sanoja , mutta oma aivotoiminta on keskitetty valheelle, rienaamiselle, panettelulle, syytöksille ja uudestaan sama kierros. Tuossa tapauksessa Hän käyttää omia aivoja mutta vain tuossa. Ja vain yhden kerran. Sitten toistaa sitä yhdessä helluntaiyleisaivojen toiston kanssa.
..tuodaan esille tällä palstalla, niin olisi todella outoa antaa vastukset kyseisen saastan toiminnasta helluntaipalstallanne.
mitä vit.tua se sulle kuuluu mitä hellarit tekkee? Hoitakoon ite omat sairaansa ja me omamme. Hellarit varmaan nauttii kun oma palsta pyssyy siistinä. Tätä mieltä oon.
**mitä vit.tua se sulle kuuluu mitä hellarit tekkee? **
Valitettavasti kuuluu ja näkyy. Täällähän te oksennatte. Kellon ympäri. Kopiot todistaa.
Ei kai kukaan mene toiselle foorumille vastaamaan noihin syytöksiin ja häiriköinteihin, joita täällä aiheutatte Niilot?
Voi hyvä sylvi! Eivät kaikki oo hellareita jotka uskovat ja ajattelevat eri tavalla kuin sinä pösilö. Meitä lestojakin on monenlaisia. Sun hellarifobiasi on sairasta.
Luuleeko "suuri saasta" kirjoittaja olevan parempi ihminen kun uppokastettu?Ainakin kirjoituksesi sävy ja sisältö kielii ihan muuta, ei kukaan kristitty ihminen kirjoita toisesta ihmisestä tuollaista .Mutta ilmeisesti se on lestoille ominaista kieltä.
Olet suurta saastaa.
Äläpäs nyt tytti ala taas nimitteleen. Kuka sulle on opettanut tuollaista käytöstä? Mä oon kans lesta (toistaiseksi), muttei mulle oo kukaan koskaan opettanut halveksimaan ja nimittelemään lähimmäisiä. Jos oot lesta, niin kyllä ihmettelen kovasti.
up
Julmat hellarit
luu
miäk luu ??
Eikö veeälseuroissa ole vielä kerrottu mikä ero on muutamalla ja muutamalla sadalla?
ehkö jo tulevan kesän suviseuroissa pääsette osalisiki ästäkin salatusta tiedosta, toivossa on hyvä elää sano lapamato.
up
Valehtelun osaa
Testi
Up up
torikokous
ohoooops
Huh heijas
tuo on helluntain tautia
Niilot vauhdissa