Kumpi vaihtoehto parempi/pahempi lapselle?

Erittäin riitaisa, toisiaan miltei vihaavat vanhemmat. Siinä kaksi pientä lasta. Toinen vanhempi haluaisi erota, toinen ei. Taloudelliset syyt estää toista ajattelemastakaan eroa. Ajatus kahdesta kodista ja mahdollisista tulevista uusista kumppaneista ahdistaa toista niin, ettei kykene mitään kamalan tilanteen parantamiseksi tekemään. Ei pää kestä eroa, liian kipeää. Lapset oireilee kaiken keskellä. Onko siis lapselle parempi yhä olla tässä kodissa, vai olisko todellakin heidän kasvulleen, kehitykselleen parempi tavata vanhempiaan eri osoitteista. Lapset tykkäävät molemmista vanhemmistaan. Mitä näiden vanhempien pitäisi oikeasti tehdä? Hirveää seurata sivusta...
12178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jos vanhemmat riitelevät ja "vihavat" toisiaan, he ovat vielä aika kovasti rakastuneita toisiinsa. Silloin, kun välit muuttuvat välinpitämättömiksi toista kohtaan, on eron aika.

Mahdollisesti vanhemmat ovat vain kriisissä ja tilanne normalisoituu. Riitely toki vaikuttaa lapsiin, mutta jos vanhemmat eroavat tuossa vaiheessa, moni asia jää käsittelemättä ja elämä jatkuu riitaisena myös eron jälkeen.

Yleisoheejan kaikille: älkää erotko hätiköidysti, silloin kun kaikki tuntuu pahalta, vaan vasta sitten kun huomaatte, että vastapuoli ei herätä enää mitään tunteita - ei edes vihaa tai katkeruutta.

Äänestä
  • Yleisohjeesi on syvältä. Vihaa tuntiessa ei ole rakkaudesta enää mitään jäljellä, ja ero on jo myöhässä. Annan paremman neuvon. Erotkaa ensimäisestä lyönnistä. Älkää jääkö katsomaan ainuttakaan enää. Meilläkin ero tuli liian myöhään, puoliso kerkesi lyömään lapsia, rikkomaan tavaroita, harjoittamaan henkistä väkivaltaa. Erostamme on jo vuosia, eikä viha ja katkeruus ole vieläkään helpottaneet. Ja emme ole olleet missään tekemisissä enää vuosiin, edes välillisesti. (lapsetkaan eivät ole halunneet tavata häntä)

    Äänestä

  • Eroa-ajoissa kirjoitti:

    Yleisohjeesi on syvältä. Vihaa tuntiessa ei ole rakkaudesta enää mitään jäljellä, ja ero on jo myöhässä. Annan paremman neuvon. Erotkaa ensimäisestä lyönnistä. Älkää jääkö katsomaan ainuttakaan enää. Meilläkin ero tuli liian myöhään, puoliso kerkesi lyömään lapsia, rikkomaan tavaroita, harjoittamaan henkistä väkivaltaa. Erostamme on jo vuosia, eikä viha ja katkeruus ole vieläkään helpottaneet. Ja emme ole olleet missään tekemisissä enää vuosiin, edes välillisesti. (lapsetkaan eivät ole halunneet tavata häntä)

    Eihän aloittaja mitään väkivallasta puhunut, mutta sinä kuitenkin heti oletat että toinen on väkivaltainen.

    Äänestä

valehteleville viranomaisille lapsen olosuhteista ja oikeuksista..

Äänestä

Ero on paras ratkaisu.

Äänestä
  • Ero on patenttiratkaisu, mutta hyvin harvoin paras ratkaisu lasten kannalta. Paras ratkaisu on se, että riidat selvitetään puhumalla ja etsitään pariskuntana ratkaisua riitaiseen tilanteeseen. Tähän eivät kykene muut kuin henkisesti aikuiset ihmiset.

    Äänestä

Ero ole koskaan mikään ratkaisu, ensin pitää selvittää kaikki muut mahdollisuudet.
Mistä riidellään, miksi riidellään.
Vaikka vanhemmat ovat eri mieltä se ei haavoita lasta, mutta se ero uudet kumppanit haavoittaa.

Mutta jos on käyty vieraissa, jossa ei ole perhe-elämän paineita, vaan vietetään sitä hauskaa aikaa ja vielä salaa, silloin voi olla vaikea ymmärtää enää, että se oma perhe on kuitenkin tärkein. Se uhrataan tuolle salasuhteen alttarille. Vaan kun salasuhde saa päivänvalon, siinä on ihan samat ongelmat kuin ennenkin, lapset ovat siinäkin mukaan ja nyt niitä tämä uusi saattaa vihata sydämensä pohjasta, onko se sinulle isä tai äiti todella ihana asia katsottavaksi.


Mikä on riitaa, vai on vain erilainen mielipide, joita voidaan hioa, kuten timantteja. Juuri timanttejahan ihmiset ovat, jotka hioutuvat matkan varrella.

Äänestä
  • Ei ne uudet kumppanit mitenkään lapsia vahingoita. Riitaisa ilmapiiri kotona taas on pahasta.

    Äänestä

Miksi pitää sitten rikkoa toisten perhe ja mennä siihen väliin, vaikka tietää että se rikkoo lapsen ja isän välit ja paljon muutakin kuin vaan lapsen?

Äänestä

Vanhempien tulisi hakea apua,ero ei ole ratkaisu kuin melko harvoissa tapauksissa.Ero voi tuntua joskus helpoltakin mutta on se niille lapsille yhtä hel...ttiä pomppia kahden kodin väliä, tutustua äidin ja isän uusiin kumppaneihin, joskus jopa moneenkin eri ihmiseen.

Äänestä
  • Apua tarvii myös se perheenrikkoja.
    Ei normaalit vanhemmat ja terveen ajattelutavan omaavat vanhemmat laita lapsiaan muuttelemaan kahden kodin väliä, aikuiset muuttaa ja matkustaa ei lapset.
    Eikä normaalit vanhemmat pakota omia lapsiaan näkemään isän uusia naikkosia.

    Äänestä

  • säälikää edes lapsia kirjoitti:

    Apua tarvii myös se perheenrikkoja.
    Ei normaalit vanhemmat ja terveen ajattelutavan omaavat vanhemmat laita lapsiaan muuttelemaan kahden kodin väliä, aikuiset muuttaa ja matkustaa ei lapset.
    Eikä normaalit vanhemmat pakota omia lapsiaan näkemään isän uusia naikkosia.

    Mielestäni rakkaus on tosi kaukana suhteessa, jossa jo toivotaan toisen kuolemaa ja uhotaan toisesta vielä eroon jotenkin pääsevän. Rakkaudettomuus ja välinpitämättömyys kestänyt jo vuosia. Rakkautta tuollaisessa suhteessa ei ole hippustakaan. Nää asiat eivät ole yksinkertaisia. Ihmiset ovat nykyään niin itserakkaita ja minkään eteen ei tehdä töitä, ei edes parisuhteen. Jos toinen yrittää vuosia pitää suhdetta yllä, yksinään, ei sitä kukaan loputtomiin jaksa. Seinä se tulee vastaan sitkeämmällekkin suhteen ja perheen ylläpitäjälle. Kyllä se ero on monesti paikallaan, ennen kuin tapahtuu jotain tosi kamalaa pahoinvoivassa suhteessa. Eikä siinä aina tarvi olla kolmansia osapuolia rikkomassa perhettä. Pariskunta kun ei rakasta toisiaan, rakkaus on kertakaikkiaan loppu, niin se on loppu. Kyl kaikkien hyvinvoinnin perusta ja kivijalka on hyvä parisuhde. Paras lahja lapselle: toisiaan rakastavat vanhemmat!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi kurjaa kirjoitti:

Erittäin riitaisa, toisiaan miltei vihaavat vanhemmat. Siinä kaksi pientä lasta. Toinen vanhempi haluaisi erota, toinen ei. Taloudelliset syyt estää toista ajattelemastakaan eroa. Ajatus kahdesta kodista ja mahdollisista tulevista uusista kumppaneista ahdistaa toista niin, ettei kykene mitään kamalan tilanteen parantamiseksi tekemään. Ei pää kestä eroa, liian kipeää. Lapset oireilee kaiken keskellä. Onko siis lapselle parempi yhä olla tässä kodissa, vai olisko todellakin heidän kasvulleen, kehitykselleen parempi tavata vanhempiaan eri osoitteista. Lapset tykkäävät molemmista vanhemmistaan. Mitä näiden vanhempien pitäisi oikeasti tehdä? Hirveää seurata sivusta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu