tarkailussa vaatii kyllä itseni kannanoton tuohon laskutapaan miten siihen ovat päätyneet Ensin siksikö että ketään ei pelkäisi kuin suomalaisia pidettäisiin niin ajattelukyvyttömiä että eivät osaisi elään realisteina jotka kyllä osaavat matikankaavat tässäkin Ensinnäkin noilla terrorismiskytkentöjä omaavilla on sukulaisia siinä lähellään kuten samanmielisiä jotka kokevat järjetöntä vihaa jonka jälkiä voi hyvin viralisista ja julkisista jokainen lukea kuten myös ulkomaalaisvankien elämäntavan kuin uusinta rikokset ja keihin rikokset ovat kohdistuneet joten tuon 300 henkilöä voi kerrata vaikka vain suvaitsevaisesti neljällä .
Tästä päästään siihen että nyt ollaan vain raapaistu pintaa koska heillähän on viralisten tietojen mukaan tuttavuuksia juuri pohjoismaissa kuin syyriassa, jemenissä, pakistanissa somaliassa , intiassa ääriislamisteihin jotka ovat varsin hyvätuloista väkeä eikä mitään suomen leipäjono porukkaa. Tämän kun laskee yksinkertaisella vaikka lyhyellä matikalla päästään tosiasioihin mitä tulee riskihenkilöihin ketä suomessakin asustaa siihen vielä ne paperittomat josta turvallisuus selvitystä eivät ole pystyneet tekemäänkään.
Kaikki viralista uutista joihin voi tutustua tai sitten uskotella itselleen että kyseessä on vain sellainen pienen pieni ryhmä ja tuudittautua elämään lintukodossa Kansainvälisillä kanavilla ollaan sitä mieltä että ransakassa tapahtuneet iskut olivat harjoittelua paljastaahan heidän juonensa jo miten paljon oli heillä tarkoitus tappaa ja millä taktiikalla säästyä itse hengissä.
Turvallisuuspolittiseen lausuuntoon uhkista mitä eurooppaa kohtaa noiden terreristien taholta ei ole mikää pieni ja joku harmiton ihmiskoheesio se jo nähtiin noiden viiden päivän aikana kuinka järjestätyneitä olivat eivätkä' toimineet yksin siellä on iso solu jonka lonkeroita ovat suomessa saaneet jo kiinni vaikka vain ihan kuin näyteiksi Tosiasiat eivät ole pelottelua vaan kehoitus ottamaan realiteetit Vasttuuntuntoiset vanhemmatkin pitävät huolen jo lapsistaan kun lapset kehuvat kuinka paljon heillä on kavereita tai teinit että kysyvät ? Aijaa ketä ja minkälaisia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.