Sain nuolla tätini pillua

Maistu pissalle

Mun yks ekoja seksi hommeleita oli joskus 25 vuat sitten viistois kesäsenä jotenkin kumma juttu.

Mä olin kerran kylässä tätiti luona Keskisuomessa
joku pääsiäinen se kait oli. hän oli tollaset 35 vuotta.
Hänen miehensä ja kaksi lastansa lähtivät laskettelemaan pariksi päiväks pohjoiseen, mä olin tätini seuraa tällöin.
Tätini mies kiusotteli minua ennen lähtöänsä reissuun, tytöistä, kiusaannuin aikatavalla tästä.
Tätini lämmitti heidän omakotitalonsa sähkösaunan, lohdutteli siinä välillä miehensä pääaukomisesta.
No saunan lämmettyä, hän kysäisi ett mennäänkö yhdessä vai erikseen baseen, voisin pestä hänen selkänsä, hän kujeili. No eipä kait siinä mitään ajattelin.
Siinä puku huoneessa hän sitten riisuntui saunatakistaan ennen minua täysin alasti, mul tulikin yhtäkkiä tukalat paikat, pöksyissäni, oli itse siinä vaiheessa pelkät kalsarit jalassa siis.
Miten tuo tätini noin sai minulle seisokin aikaiseksi, vaikka olihan hänellä aika isot vähän riippuvat rinnat.
Mut seisokki mikä seisokki no huomas hän mun kalsareittein läpi sen, muttei kommentoinut asiaa onneksi.
No hän sitten hipsui pesuhuoneen puolelle, pienen suihkun otettuaan saunan ovi kolahti, vetäsin mä kalsarini veke ja menin pesuhuoneeseen salamana, ja laskin kylmää vettä päälleni, pahimmat paineet lähtivät ja rohkenin mennä sitten saunaan,
vaikka paeta mieleni teki.
No siinä sitten istuttiin hiljalleen löylystä nauttien, aina välillä vilkuillen häntä,
ja taas alko haarojeni välissä sykkiä,
Hän vilkaisi minun kasvoihini ja seisovaan kikkeliini.
Sanoen oho, onpa terhakka seisokki, eipä tollaista ole aikoihin nähnytkään.
Tällöin hän tarrasi minun kikkeliini, kysyen saako hän tutkia tätä tarkemmin.
Myönnyttyäni miedoissa löylyssä, hän alkoi hyväilemään, kikkelini päätä ja alkaen samalla toisella kädellänsä vetelemään esinahkaani ees sun taa,
mulla alkoi pian tuntua liian hyvältä, paljon paremmalta kuin itserunkatessa
Koittelin samalla hänen rintojansa, välillä myös ottaen nänniä suuhuni. Eikä mennyt tovi ennen kuin minulta, alkoi tuntua jännältä kikkelissä
ja kohta alkoikin pitkin kikkeliä tuntumaan ihmeelliseltä, spermat lentivät hänen päälleensä,
hän jatkoi kuiteskin runkkaamistani hetken, vielä sitä mälliä tulikin vähäsen.
sitten hän antoi kikkelini päälle pienen pusun sanoen menevänsä suihkuun pesulle.
Vähän ajan päästä hän huikkasi minulle tulehan sieltä itsekin pesulle.
Hän alkoi vaahdottamaan sientä saippualla, pesten minua lempeä katse silmissään.
Lopulta hän pyysi minua pesemään selkänsä
antamaan vaahtoavalla sienellä.
Siinä vaahtoa levittäessäni hänen selkäänsä
käteni vaelteli lähelle hänen takapuoltansa lopulta rohkenin koskea siihen, se olikin aika kiinteä. Työnsin käteni varovasti hänen pimpillensä yllättäe hän ei estelytkään tätä ja aloin varovaisesti hyväillä sitä.
Ajattelin asetella kikkelini sinne takaa päin hän säpsähti ja kääntyi minua kohti sanoen sitä emme kyllä tee.
Mutta hän istahti jakkaralle ottaen tukastani
sanoen että kokeilla käsin saan kylläkin
ja jopa maistaa häntä.
Työnsin käteni varovaisesti hänen pilluunsa aloittaen uudelleen hyväilyn ja kumarruin vieden naamani lähelle hänen pilluansa,
ja työnsin suuni hänen pilluunsa aloittaen lipsuttelun kielelläni, siihen hän vastasi
pillua tuoden enemmän eteeni nuoltavaksi, kehuen minua taitavaksi, vaikka tämä oli kyllä
minulle ihan eka kerta naamoineni kyseisessä paikassa.
Siinä hetken livottuani häntä hän alkoi vapisemaan kummalla tavalla.
Lopulta tapahtui sllälailla että hän tärisi liikaa
ja mätkähti suultani karkuun, pudoten penkiltä,
tai pikemminkin se penkki kaatui hänen allansa.
No mä löin pääni aika lujaa siihen penkkiin.
Mutta onneksi ei sen pahempaa tapahtunut kummallekaan, hän swano vaan että vau.
No sitten suoritimme loppupesut, pienten jälkilöylyjen jälkeen.
Lopulta hän sanoi että tämä ei uusiinnu, enää koskaan, ja vannoitti minua pitämään suuni kiinni tapahtuneesta lopun ikääni.
Mutta ihana kokemus se oli.

10

22289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Joko et ole ihan puhdas suomalainen tai sulla on muuten vaan aukkoja kirjoitustaidoissa.

    • tottimikael

      Joko sä olet taas täällä kirjoittelemassa paskajuttujasi.

      Kuulehan 13 vuotias pojankloppi, keskity nyt koulunkäyntiin ja palaa sivuille vasta , kun olet 18 vuotias.

      Sitä ennen keskity ennen kaikkea Suomen kieleen pikku runkkari!

    • jede

      Hjyve juttu, kielipolliisit ja arvostelijat suksikaa vidduun ja saassiiin.

      • Anonyymi

        Kovis


    • hsdigfh3e

      Pölö!

    • Anonyymi

      Täti siellä haisee haudassaan

    • Anonyymi

      Ootko äitisi pillua maistanut? Maistuuko itseltäsi kun sun takia se pillu repesi pahoin ja jäi löysäksi?

      • Anonyymi

        👍🥳🤥


      • Anonyymi

        Dorka


    • Anonyymi

      Voi kun saisi oman tädin kanssa naida ♥️

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1453
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1269
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      25
      1248
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1134
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1076
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1002
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe