ALAS RANTARATA

Wit'tu mitä pässinpäitä, utopia on koko idea, ei tule toteutumaan, jo siellä tiusasenkin kökkökumpu työntää koiranputkee, ja ennen maa repee ennenkuin huo'ra hä'pee, rantarataa ei tule.

Muita väyliä voi tulla, mutta itään meneviä väyliä ei tule, eikä varsinkaan rantarataa. Hukkaan heitettyjä miljoonia täysin tyhjään hankkeeseen.
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Täysin älywapaata touhua, ei kukaan tuohon hankkeeseen oikeesti ikinä ole uskonutkaan.
Mille kannattuvuuslaskelmille tuo hanke on muka suunniteltu, ei ikinä ei koskaan siinä tulis olemaan henkilöliikennettä ja tavaraliikenne on vahvassa laskussa jo muutenkin, tai Venäjän varaan ei ole mitään laskettavaa.
On aivan luvatonta, että tuollaista edes kaavaillaan. Siis suurta tyhmyyttä.
Mut mitäpäs noilta nyt tiusaslaisilta muuta vois odottaakaan.

Äänestä

Joo mettästä ja mättäiltä koko hullu idea, mutta niin tuttua tiusasta.

Se se pöljä on jo 22 vuotta ajanut tuota hanketta, sosialismin rahoittamaa!

Onneksi ei ole tuohon hankkeeseen varaa. Tosin älyttömimmätkin hankkeet saadaan kansan persnahasta nylettyä, kun oikein turmeltuu maan päättäjät.

Ihan syvältä koko suunnitelma ikänsä.

Äänestä

Epätoivoinen yritys saada ääniä. Tuolla koko aloitteella ei ole mitään tulevaisuutta. Tiusaslaiset ja muut höpöttäjät ja populistit tuota ideaa yrittää ylläpitää, ja kaikki tietää että se on kannatamaton, älytön ja mahdoton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiitislista kirjoitti:

Wit'tu mitä pässinpäitä, utopia on koko idea, ei tule toteutumaan, jo siellä tiusasenkin kökkökumpu työntää koiranputkee, ja ennen maa repee ennenkuin huo'ra hä'pee, rantarataa ei tule.

Muita väyliä voi tulla, mutta itään meneviä väyliä ei tule, eikä varsinkaan rantarataa. Hukkaan heitettyjä miljoonia täysin tyhjään hankkeeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu