Isä sairastui, poika hävitti kaiken irtaimen omaisuuden

lähiomainen

Tämä tarina on tosi. Isä joutui sairaalaan ja tilanne näytti tosi huonolta. Oma poika (35 v) oli ainoa elossa oleva perillinen. Lääkäri ei antanut hyvää ennustetta ja pojalle tuli oletus, että isä kuolee. Poika tilasi siivousfirman hävittämään isän irtaimen omaisuuden ja sanoo hävittäneen sen kaatopaikalle. Isä kuitenkin toipui ja on tällä hetkellä ns. terve. Hänellä ei vain ole mitään irtaimistoa, että voisi jatkaa elämäänsä. Vakuutusyhtiö ei suostu korvaamaan hävitettyä omaisuutta. Isästä tuntuu pahalta tehdä rikosilmoitusta asiasta, koska kyseessä on hänen oma poikansa. Onko mitään muuta mahdollisuutta. Poika myös vaatii nyt omaa osuuttaan ja vaatii isää myymään tyhjän asuntonsa ja kesämökkinsä. Tekisitkö rikosilmoitusta, irtaimen omaisuuden arvo on noin kymppitonnin.

2

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tätämielt

      Mitä osuuttaan poika vaatii? Ei pojalla ole isän elinaikana mitään osuutta isänsä omaisuuteen. Pojalla ei ole oikeutta esittää mitään vaatimuksia. Isä sen sijaan voi esittää vaatimuksen tavaroiden palauttamisesta tai korvaamisesta rahalla.

      En tiedä onko rikosilmoituksen tekeminen pahempi kuin pojan rosvoilu? Vähintään isä voisi tehdä testamentin ja määrätä siinä, että poika tulee saamaan perintönä vain lakiosansa. Muu omaisuus menee muille lapsille tai vaikka veljen lapsille.

    • PojalleLuuKouraan

      Poika hävitti omaisuuden joten se on hänen korvattava eikä minkään vakuutusyhtiön velvollisuus. Tuollaiselle pojalle en jättäisi itse perintöä ollenkaan vaan käyttäisi kaiken omaisuuten jotta rottamainen poika ei perisi mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      115
      3711
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      311
      2614
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2170
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      43
      1971
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1730
    6. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      123
      1219
    7. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      100
      1192
    8. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      1030
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      83
      967
    10. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      52
      952
    Aihe