Talviseisonta ja polttoainejärjestelmä?

Työmatkamopoilija

Laitoin skootterin talvitauolle tammikuun alusta. Tässä yksilössä sellanen vika ettei käynnisty polkimesta. Siis sähkökäynnistyksen varassa mennään.

Viime talvena otin akun irti ja pidin skootterin pääasiassa lämpimissä sisätiloissa. Tankki oli täynnä. Noin 2 ja puoli kuukautta seiso ja lähti keväällä käyntiin, mutta käynnistys oli hankalaa.

Nyt aattelin kokeilla sellasta että en ota vielä ainakaa akkua irti. Skootteri saa olla pääosin ulkona mutta ku tulee pakkasta -10 suurinpiirtein otan sen sisään. Sitten aina välillä laitan tyhjäkäynnille muutamaksi minuutiksi. Tankki on nyt puolillaan, aattelin kanisterilla lisää hakea siihen bensaa.

Toimiiko juttu näin? Siis ottaen huomioon että polkimesta ei käynnisty eli tavoite olis pitää polttoaine järjestelmä siinä kunnossa että keväällä käynnistys helposti napista. Entäs akku? Sekö tyhjenee näin? Pitäskö ottaa kuiteki jossai vaiheessa irti? Noin kolme kuukautta olis tarkoitus tänä talvena olla ajotauolla skootterin kanssa. Nastarenkaat on alla, mutta maasto-olosuhteiden vuoksi ajokausi käynnistynee vasta maaliskuun lopulla. Kuulin että pienkoneiden tankkiin voi laittaa jotain tököttiä, sakkaantumisen esto ainetta tai jotain, mutta eipä ainakaan huoltoaseman nuori myyjä tiennyt. Onko sellaisesta aineesta apua ?? ja jos on niin millä nimellä sitä myydään ja löytyykö huoltoasemalta vai pitääkö lähteä kauempaa hakemaan?

2

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MattilanKeijo

      ite ainakin pidän skootteria spessun alla talvisin ja käyn välillä vähän käynistelee sähköstarilla lähtynyt ekalla/heti käytiin kun ei ole seissyt kauaa pakkasessa ilman käynistystä ja tyhjäkäyntiä.
      akku lämpimään mielellään kylmällä kelillä kun menee helposti tyhjäksi pakkasella ja viellä kun käynistelee sähköstartilla.
      pienen vaivan toki joutuu aina tekee että pitää irrottaa ja pistää takas akkua kiinni, mutta ei se loppupeleissä hirvee vaiva ole ja se voi säästää myös akun elinikää kun ei pidä paljoa pakkasessa.

      en ainakaan itse menisi mitään lisä tököttele lisäilemään.
      jos jotain tarvii lisätä niin heittää tipan talvilaatusta öljyä tankin sekaan.

      itellä myös tossa skootterissa semmonen vika että ei lähe kylmällä koneelle polkemalla käytiin lähes millää vaikka olisi 20 astetta lämminta, mutta kun käyttänyt konetta hetken niin lähtee 1-2 polkasulla, en tiedä mistä sekin sitten johtuu.

      jos ei meinaa lähtee käyntiin talviseisonnan jälkee vaihda tulppa, ei semmonen maksa lähemmäs mitään ja uusi tulppa voi hitusen edes auttaa käynistystä.

      • Työmatkamopoilija

        Kiva:) kiitos vinkeistä:)
        Siis mitä öljyä laitat sinne tankkiin sekaan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2723
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2300
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2070
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1817
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1711
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1696
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1676
    8. 95
      1625
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe