Olen töissä samassa paikassa erään pidempään tuntemani naisen kanssa (oltiin samassa lukiossa). Ollaan molemmat 22 vuotiaita.
Tähän asti ollaan oltu hyvänpäivän tuttuja, mitä nyt lukioaikana eräässä yökerhossa tanssittiin pitkään. Ei muuta, ja siihen se tilanne sitten jäikin muutamaksi vuodeksi. Viime syksynä nainen tuli samaan työpaikkaan, mikä on tietty tosi kiva juttu. Syksyllä moikkailtiin, ei edes hymyjä vaihdettu, ennen kuin menin joulun alla juttelemaan hänelle. Siitä lähtien nainen on aina kohdattaessa hymyillyt leveästi ja vilkuillut olkansa yli, ehkä hiukan viettelevästi.
Ja nyt joulun jälkeen hän on useasti pyrkinyt juttelemaan ja ollaankin juteltu. Ihmettelen vain, kun joka kerta hän kehuu jotain -RANNEKELLOA, PARTAVETTÄ ja PAITAA nyt viimeisenä. En ole ihan varma mitä tuosta pitäisi ajatella? Kehutteko te naiset yleensä miespuolisten hyvänpäiväntuttujen asusteita ym. vai onko se viesti kiinnostuksesta naiselta joka ei välttämättä uskalla/ halua tehdä aloitetta? Miten häntä kannattaisi siinä tapauksessa lähestyä, koska takaisinkehuminen tuntuu teennäiseltä. Toiminko hätiköidysti jos teen aloitteen, koska epäilen että nainen on vain kohtelias eikä lainkaan kiinnostunut tapailumielessä. Mielipiteitä naisilta?

Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyllä hänellä jonkinlaista kiinnostusta löytyy. Joko romanttisessa mielessä tai frendinä. Ehdottomasti kannattaa pyytää treffeille.
Ei naiset turhaan virnuile miehille. Ja jos vielä kehuu niin täysin selvä homma. Onnea, nainen on sun verkossa.
Minä taas pahoin pelkään että tämä nainen on vain kohteliaisuuttaan tuollainen. En välttämättä uskalla pyytää treffeille, ainakaan vielä tässä vaiheessa. Mieluummin jatkan hienovaraista vihjailua ja flirttiä ja annan naisen lähestyä kun hänestä siltä tuntuu.
Eilen muuten huomasin naisen kavereiden hymyilevän minulle, juuri minulle vaikka olin miesporukassa. Heti tuli mieleen että nainen on puhunut kavereilleen minusta.
Aion nyt katsella mitä seuraa jos jatkan entiseen malliin, kyllä se lähestyy jos oikeasti on kiinnostunut. Hätiköidä en halua.
Voipi olla, että menee tilaisuus ohi. Nainen ei välttämättä tee aloitetta, jos on jo muuten noin selviä merkkejä. Pallo on nähdäkseni sulla...jos tarpeeksi kiinnostaa.
Asia on täysin selvä.
Minulla yksi nainen kehui hiuksiani kun olin käynyt parturissa, nainen on naimisissa joten ei tuo kehuminen ehkä mitään tarkoita?
Mutta kun yhdistää nuo useat kehut, jatkuvan hymyilyn ja taakseen vilkuilun niin kyllähän tuo ihastuneisuus on mahdollista? Lisäksi tuo nainen on alkanut jutella kun ennen ei juurikaan juteltu.
Kyllähän tuo ihastumiselta ja kiinnostumiselta vaikuttaa. Varsinkin jos teillä on jotain yhteistä historiaa, kuten nyt tuo mainitsemasi yökerhotanssi. Hänellä varmaan ollut kiinnostusta ennenkin, muttei uskallusta lähestyä kuin yökerhossa.
Nainen on todennäköisesti mielissään kun olet alkanut jutella hänelle ja moikkailemaan -> kiinnostus noussut ennestään.
Enpä tiedä taas... Miksi ihmeessä nainen ei tule juttelemaan silloin kun hänellä on työkavereita ympärillään? Taas tänään hän väläytti vain sen upean hymyn muttei taaskaan sanonut sanaakaan. Kahden kesken juttelee kyllä, varsinkin jos minä olen se joka lähestyy.
Helpointahan olisi kysyä neidiltä itseltään, mutta näitä kahdenkeskisiä kohtaamisia tapahtuu vain harvoin. Aina hän on esimerkiksi ruokatunnilla naispuolisten työkavereidensa seurassa eikä minun seurani silloin tunnu kiinnostavan kovin paljoa. Hymyn saan, mutta siihen se aina jää. Ehkäpä täytyy unohtaa tämä tyyppi vaikka välillämme selvästi jotain on...
Unoha vaan se mutta turha tulla sit vinkuun ku varma nakki menee sivu suun. Sun tilanteessas mä oisin onnellinen ja toimisin. Tuo tyttö tykkää susta iha varmana.
Sulla on poika hoksottimet pahemmin ruosteessa kuin minulla. Naisena kerron että kyllä voin kehua jonkun asusteita mutten hymyile enkä vilkuile ellei kiinnostusta ole.
Okei, kiitos kaikille mielipiteistä. Näyttää siltä että teidänkin mielestä nämä viittaa siihen että tyttö on kiinnostunut. Täytyy huomenna pyytää häntä kahvikupposelle ja jutella sen ääressä enemmän. Pitää nyt vain yrittää rohkaistua pyytämään vaikka naisen ympärillä pyörisikin työkavereita. Pitäkää peukkuja!
Eipä ollut kiinnostunut lähtemään. Vittujen kevät.
Outoa.. millainen tilanne oli kun pyysit kahville? oliko muita ympärillä? Huomiohakuisia naisia maassamme riittää jotka flirttailee ja haluaa huomiota miehiltä mutta sit kun huomaa että on varma nakki niin kiinnostus lopahtaa.
Oli siinä samassa tilassa kaksi naista, ei kuitenkaan kummankaan meistä seurassa.
Tilanne meni niin että moikkasin häntä ja kysyin siinä kiireessä ohimennen kuulumisia. Sen jälkeen sanoin sanatarkkaan näin: "Hei mulla tuli tässä mieleen että kiinnostaisko sua käydä kahvilla tai vaikka lasillisilla tässä joku ilta töiden jälkeen? Olis kiva jutella ihan rauhassa pitkästä aikaa...?"
Vastaukseksi sain hölmistyneen ilmeen ja ympäripyöreää muminaa kuinka on jo sopinut muita suunnitelmia.
Mitä helvettiä. En edes ehdottanut mitään tarkkaa päivämäärää. Tuskin silläkään niin paljon kiireitä on että ihan joka ilta olisi jotain suuniteltuna... Harmittaa vain kun olin niin varma hänen signaaleistaan ja flirtistä. Sitä flirttiä nimittäin oli, sitä ei voi kiistää, mutta kai hän halusi vain testata mua. Hävettää.
Voi kurjuus! :( Pisteet sinulle, kun kuitenkin yritit rohkeasti. Ei sitä kannata yhtään hävetä, vaikka nyt tietysti tuntuukin pahalta.
Tytöllä on ehkä poikaystävä, jos sait kerran noin epämääräisen vastauksen kaikesta flirtistä huolimatta. Sehän taas ei ole este, vaan hidaste ;)Tsemppiä jatkoon ja uutta matoa koukkuun!
En usko että tällä tytöllä on poikaystävää, koska aikaisemmin hän on pitänyt (facebookissa ja muutoinkin) julkisena kaikki parisuhteensa.
Tänään ja eilen muuten jatkui sama silmäpeli, antamistaan pakeista huolimatta. Se hymy on ihan erilainen kuin muille työkavereille. SItä on vaikea selittää, mutta sellainen hymy jossa on silmät mukana. Täytyypä vielä katsella muuttuuko neidin mieli. En aio kuitenkaan jäädä häneen peräänsä kuolaamaan, vaan jos osuu uusi tyttö eteen niin uutta yritystä sille sitten.
eikun pippelii pimppiin.